Heatpipe tunnel Copenhagen: Bill Ebbesen, https://goo.gl/dYuIr7, licensed under CC BY 3.0

Luku 14 Työttömyys ja finanssipolitiikka

Miten valtio voi hillitä kalliiksi käyviä työttömyyden ja tulojen vaihteluita

  • Kokonaiskysynnän vaihtelut heijastuvat bruttokansantuotteen kasvuun kerroinprosessin välityksellä, koska kotitaloudet pystyvät vain rajoitetusti säästämään, ottamaan lainaa ja jakamaan riskejä.
  • Julkisen sektorin kasvu toisen maailmansodan jälkeen osui yksiin talouden vaihtelun vähenemisen kanssa.
  • Valtio voi vakauttaa taloutta verotuksen tai julkisten menojen avulla, mutta huono politiikka voi horjuttaa taloutta.
  • Yksittäinen kotitalous voi kasvattaa varallisuuttaan säästämällä, mutta jos kaikki säästävät, varallisuus ei välttämättä kasva: kokonaistulot laskevat, elleivät julkisyhteisöt tai yritykset vaimenna kysynnän laskua lisäämällä menojaan.
  • Jokainen kansantalous osallistuu maailmantalouteen, mikä tietää sekä myönteisiä että kielteisiä sokkeja ja rajoittaa tehokkaiden politiikkatoimien valikoimaa.

Elokuussa 1960, kolme kuukautta ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja, 43-vuotias senaattori John F. Kennedy vietti kesäpäivää purjehtimalla Marlin-huvialuksellaan Nantucketin saaren tuntumassa. Hänellä oli seuranaan kolme taloustieteilijää huippuyliopistoista: John Kenneth Galbraith ja Seymour Harris Harvardista sekä sittemmin taloustieteen Nobelin saanut Paul Samuelson MIT:sta. He eivät olleet mukana purjehdustaitojensa vuoksi, eikä Kennedy edes tuntenut Galbraithia ja Samuelsonia.

Tuleva presidentti halusi oppia ”uutta talousteoriaa”, jota John Maynard Keynes oli kehittänyt suuren laman jälkimainingeissa. Tutustumme Keynesiin tarkemmin alaluvussa 14.6. Kennedyn teinivuosina toisen maailmansodan alla tuotanto oli supistunut jyrkästi Yhdysvalloissa (katso kuvio 14.1) ja monissa muissa maissa. Sitkeää työttömyyttä oli jatkunut yli kymmenen vuotta.

Kennedy tunnusti läpäisseensä ainoan Harvardissa käymänsä taloustieteen kurssin rimaa hipoen, ja hänellä olikin paljon opittavaa. Hän sai vielä lisää opetusta ja lukuvinkkejä Harrisilta, joka oli mukana Kennedyn miehistössä myös America Sailing Cup ‑purjehduskilpailussa. Myöhemminkin Harris sukkuloi lentokoneella työpaikkansa Bostonin ja Washington DC:n väliä antaakseen senaattori Kennedylle yksityisopetusta.

Samuelson oli kirjoittanut vuonna 1948 taloustieteen oppikirjan Economics, jossa Keynesin uusi talousteoria oli ensimmäistä kertaa mukana. Harris oli nostanut Keynesin esiin samana vuonna toimittamassaan teoksessa Saving American Capitalism (”Amerikkalaisen kapitalismin pelastaminen”), joka sisälsi 31 esseetä 24 kirjoittajalta. Tuohon aikaan kapitalismi tuntui olevan pelastamisen tarpeessa: kapitalismin vaihtoehdoiksi esitetyt keskusjohtoiset suunnitelmataloudet eli Neuvostoliitto liittolaisineen olivat tyystin välttyneet suurelta lamalta. Kennedy tarvitsi taloustiedettä ymmärtääkseen, miten politiikalla voisi edistää talouskasvua, vähentää työttömyyttä – ja välttää talouden epävakautta.

Näimme luvussa 13, että epävakaus on tyypillistä sekä maatalousvaltaisille että kapitalistisille talouksille. Kuvio 14.1 näyttää Yhdysvaltain reaalisen bruttokansantuotteen vuotuisen kasvun vuodesta 1870.

Kuvio 14.1 Tuotannon vaihtelut ja julkisen sektorin koko Yhdysvalloissa (1870–2015).

Maddison Project. 2013. 2013 Version; Yhdysvaltain taloustutkimusvirasto. 2016. GDP & Personal Income -tietokanta; Maailmanpankki; Wallis, John Joseph. 2000. ”American Government Finance in the Long Run: 1790 to 1990”. Journal of Economic Perspectives 14 (1) (helmikuu): 61–82.

Toisen maailmansodan jälkeen suhdannevaihtelut tasaantuivat selvästi. Kuviosta 14.1 hahmottuu toinen tärkeä kehityskulku: julkisen sektorin merkitys taloudessa kasvoi. Punainen viiva kuvaa paikallis-, alue- ja valtionhallinnon verotulojen osuutta bruttokansantuotteesta. Se mittaa hyvin julkisen sektorin kokoa bruttokansantuotteeseen suhteutettuna.

Maataloudessa työskentelevien osuus, jonka totesimme yhdeksi epävakauden taustatekijäksi, laski 1870-luvun ja toisen maailmansodan alun välillä 50 prosentista 20 prosenttiin. Talous ei kuitenkaan muuttunut vakaammaksi. Kotitaloudet pyrkivät tunnetusti tasaamaan kulutuksen heilahteluja, mutta aina ne eivät onnistu siinä, sillä niiden lainanotolle on rajoitteita.

Vaikka tuotannon kasvunopeus vaihteli julkisen sektorin kasvun vuosina paljon maltillisemmin, emme voi päätellä talouden vakautumisen johtuneen julkisten menojen kasvusta (muista: tilastollinen korrelaatio ei tarkoita syy-seuraussuhdetta). On silti perusteltua ajatella, että punaisen kuvaajan nousu vaikutti osaltaan mustan kuvaajan tasoittumiseen. Kysymme tässä luvussa, miksi valtion aktiivisempi osallistuminen vakautti taloutta 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla.

Kennedyn Harrisilta saama oppi heijasti kahden aikakauden taitekohtaa: ennen toista maailmansotaa oli eletty epävakaassa taloudessa, mutta sen jälkeen koitti vakaamman kasvun aika vailla syviä taantumia. Miksi kansantalouksissa on työttömyyttä, inflaatiota ja tuotannon vaihteluja, ja millaisella politiikalla ongelmiin voisi puuttua?

suuri vakaantuminen
Viittaa 1980-luvulta vuoden 2008 finanssikriisiin kestäneeseen kauteen, jolloin kokonaistuotos vaihteli kehittyneissä talouksissa vain vähän. Termiä ehdottivat taloustieteilijät James Stock ja Mark Watson, ja sen toi yleiseen käyttöön Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke. Englanniksi great moderation.

Tarkastelimme luvussa 13 suhdannesykliä kotitalouden näkökulmasta. Silloin näimme, miksi työllisyyden ja tulojen heilahtelut tulevat kalliiksi ja miten kotitaloudet pyrkivät rajoittamaan niiden vaikutuksia hyvinvointiin. Tässä luvussa tutkimme suhdannevaihtelua poliittisen päättäjän näkökulmasta. Kuten kuvio 14.1 osoitti, julkisen sektorin laajeneminen toisen maailmansodan jälkeen sattui samaan aikaan kuin suhdannevaihtelut vaimenivat. Vuoden 1990 jälkeen kehittyneiden talouksien suhdannevaihtelut tasaantuivat entisestään, kunnes vuonna 2008 iski globaali finanssikriisi. 1990-luvun alusta 2000-luvun lopulle kestänyttä ajanjaksoa sanotaan suureksi vakaantumiseksi.

14.1 Sokit leviävät kerroinprosessissa

Kapitalistisessa taloudessa yksityiset investoinnit riippuvat siitä, millaiset odotukset toimijoilla on voitoista verojen jälkeen. Näimme luvussa 13, että investointihankkeilla on taipumus kasautua. Se voi johtua kahdesta syystä:

  • Yritykset voivat ottaa käyttöön uutta teknologiaa samaan aikaan.
  • Yrityksillä voi olla samanlaiset uskomukset tulevasta kysynnästä.

Haluamme selvittää, miten yritysten (ja kotitalouksien) päätökset lisätä tai supistaa investointeja vaikuttavat talouteen kokonaisuutena. Jotkin kotitaloudet pystyvät tasaamaan kulutuksensa tulojen väliaikaisista muutoksista huolimatta. Luottorajoitteisissa kotitalouksissa sen sijaan kulutus kasvaa, jos tulot kasvavat uuden työpaikan tai osa-aikatyöstä kokopäivätyöhön siirtymisen vuoksi.

kokonaiskysyntä
Kansantalouden kulutuksen osatekijöiden summa, joka vastaa bruttokansantuotetta: Y = C + I + G + X – M. Kokonaiskysyntä mittaa sitä, kuinka paljon kansantalouden tuottamille tavaroille ja palveluille on yhteensä kysyntää eli kuinka paljon tuloja niihin käytetään. Englanniksi aggregate demand. Katso myös: kulutus (C), investoinnit (I), julkiset menot (G), vienti (X), tuonti (M).

Nykyisten tulojen muutokset vaikuttavat kulutukseen ja sitä kautta myös muiden tuloihin. Nämä välilliset vaikutukset voimistavat investointibuumin aiheuttaman sokin välitöntä vaikutusta kokonaiskysyntään (englanniksi aggregate demand, AD).

Taloustieteessä kysytään esimerkiksi ”Miten suuri on investointien kasvun välitön ja välillinen kokonaisvaikutus?” tai ”Miten julkisten menojen supistaminen vaikuttaisi talouteen?”.

Kysymyksiin voi vastata kerroinmallin avulla. Kuvitellaan uusi teknologia, joka lisää kulutusta. Uusien pääomahyödykkeiden tuotanto ja niitä tuottavien ihmisten tulot kasvavat. Kuviossa 13.6 esitetty menojen, tulojen ja tuotannon kiertokulku havainnollistaa tätä prosessia.

  • Jos bruttokansantuotteen kokonaiskasvu on yhtä suuri kuin kysynnän alkuperäinen kasvu, sanomme, että kerroin on 1.
  • Jos bruttokansantuotteen kokonaiskasvu on suurempi tai pienempi kuin alkuperäinen kysynnän kasvu, sanomme, että kerroin on suurempi tai pienempi kuin 1.
kerroinprosessi
Mekanismi, jonka välityksellä tuloista riippumattoman kulutuksen välittömät ja välilliset seuraukset vaikuttavat kokonaistuotokseen. Englanniksi multiplier process. Katso myös: finanssipolitiikan kerroinvaikutus, kerroinmalli.
kokonaiskulutusfunktio
Yhtälö, joka kuvaa kansantalouden kulutusmenojen riippuvuutta muista muuttujista. Esimerkiksi kerroinmallissa näitä muuttujia ovat käytettävissä olevat tulot ja autonominen, tuloista riippumaton kulutus. Englanniksi aggregate consumption function. Katso myös: käytettävissä olevat tulot, autonominen kulutus.

Bruttokansantuote voi siis kasvaa alkuperäistä investointimenojen kasvua enemmän, ja tätä voi selittää kerroinprosessilla. Sitä varten muodostamme koko talouden kattavan kokonaiskulutusfunktion, jossa yhdistyy kaksi erilaista käyttäytymismallia noudattavaa ryhmää: kulutusta tasaavat kotitaloudet ja muut kotitaloudet. Funktiossa kulutus riippuu esimerkiksi nykyisistä tuloista. Jos kulutusta tasaavien kotitalouksien tulot kasvavat väliaikaisesti yhden euron, luvun 13 mallin mukaan ne lisäävät kulutusta sitä vähemmän jos lainkaan. Muissa, esimerkiksi luottorajoitteisissa kotitalouksissa yhden euron lisäys johtaa kulutuksen yhtä suureen kasvuun.

Poliitikot ja taloustieteilijät väittelivät kertoimen koosta vuonna 2008, kun eri maissa harkittiin finanssikriisin vuoksi julkisten menojen väliaikaista lisäystä ja verohelpotuksia. Palaamme väittelyyn tuonnempana tässä luvussa.

Kerroin on suurempi kuin 1, jos tulojen väliaikaista euron kasvua seuraa nollaa suurempi mutta euroa pienempi kulutuksen lisäys (esimerkiksi 60 senttiä).

Näemme pian, miten kerroinprosessi johtaa tähän tulokseen, ja osoitamme sen jälkeen, että kerroinmallin oletusten pätevyys riippuu taloustilanteesta.

14.2 Kerroinmalli

Aloitamme yksinkertaisesta mallista, johon emme ota mukaan valtiota emmekä ulkomaankauppaa. Malliin sisältyy kahdenlaisia menoja:

kulutus (C)
Menot, jotka aiheutuvat kulutushyödykkeiden hankkimisesta. Kulutushyödykkeisiin sisältyy sekä kertakäyttöisiä tavaroita ja palveluita että kestokulutushyödykkeitä. Englanniksi consumption.
investoinnit (I)
Menot, jotka käytetään uusiin investointihyödykkeisiin (koneisiin ja laitteisiin sekä rakennuksiin, asuinrakennukset mukaan luettuina). Englanniksi investments.
  • kulutus
  • investoinnit

Oletamme, että kokonaiskulutus voidaan jakaa kahteen osaan:

autonominen kulutus
Nykyisistä tuloista riippumaton kulutus. Englanniksi autonomous consumption.
  • Kiinteä osa sisältää sen, mitä ihmiset kuluttavat tuloista riippumatta. Kiinteää osaa sanotaan tuloista riippumattomaksi eli autonomiseksi kulutukseksi. Sitä merkitsee kuvion 14.2 pystyakselilla symboli c0.
  • Muuttuva osa riippuu nykyisistä tuloista. Sitä kuvaa kuvion 14.2 nouseva punainen suora.

Voimme ilmaista kulutuksen yhtälönä, jota sanotaan kokonaiskulutusfunktioksi:

rajakulutusalttius (MPC)
Kulutuksen muutos, kun käytettävissä olevat tulot muuttuvat yhdellä yksiköllä. Englanniksi marginal propensity to consume.

Termi c1 ilmoittaa yhden lisätuloyksikön vaikutuksen kulutukseen. Sitä sanotaan rajakulutusalttiudeksi (MPC). Kuviossa 14.2 kulutussuoran kulmakerroin on yhtä suuri kuin rajakulutusalttius. Sitä jyrkempi kulutussuora tarkoittaa, että tulojen muutos vaikuttaa kulutukseen vahvemmin. Loivempi suora tarkoittaa, että kotitaloudet tasaavat kulutusta eikä kulutus vaihtele paljon tulojen muuttuessa. Oletamme, että rajakulutusalttius on positiivinen mutta pienempi kuin yksi. Tämä tarkoittaa, että vain osa tulonlisäyksestä kulutetaan ja loppu säästetään.

Kuvio 14.2 Kokonaiskulutusfunktio.

Autonominen kulutus

Kiinteä summa, jonka kotitaloudet kuluttavat nykyisestä tulotasostaan riippumatta.

Tuloista riippuva kulutus.

Nouseva suora kuvaa sitä kulutuksen osaa, joka riippuu nykyisistä tuloista (ja nykyisestä tuotannosta).

Rajakulutusalttius

Kulutussuoran kulmakerroin on yhtä suuri kuin rajakulutusalttius.

Käytämme kokonaiskulutusfunktiota, jossa rajakulutusalttius c1 on 0,6. Jos tulot kasvavat eurolla, kulutus kasvaa 0,6 × 1 euron = 60 senttiä.

Rajakulutusalttius on keskiarvo. Kotitalouksien välillä on luonnollisesti suurta vaihtelua varallisuuden ja luottorajoitteiden mukaan. Useimmilla kotitalouksilla on vain vähän varallisuutta, ja rikkaissakin maissa noin joka neljäs kotitalous on luottorajoitteinen. Myös tahdon heikkoudella on merkitystä, kuten näimme luvussa 13. Kulutus noudattelee tarkasti tuloja sekä luottorajoitteisissa kotitalouksissa että niissä, jotka eivät säästä pahan päivän varalle.

Varattomat kotitaloudet tasaavat kulutusta hyvin vähän, jos tulot laskevat jyrkästi. Tämän ryhmän rajakulutusalttius on noin 0,8. Pienessä varakkaiden kotitalouksien vähemmistössä nykyiset tulot vaikuttavat kulutukseen vain vähän, joten niiden rajakulutusalttius on melkein 0. Jos rikkaat kotitaloudet saavat euron lisää tuloja, niiden kulutus kasvaa vain muutaman sentin.

Kokonaiskulutusfunktion termi c0 kattaa kaiken muun kuin nykyisten tulojen vaikutukset kulutukseen. Kirjaimellisesti tulkittuna termi kuvaisi, minkä verran täysin tuloton henkilö kuluttaisi. On kuitenkin järkevämpää ajatella, että se on tuloista riippumatonta kulutusta. Siksi puhutaankin autonomisesta kulutuksesta.

Koska kulutusfunktio sisältää määritelmän mukaan vain nykyiset tulot, tulevia tuloja koskevat odotukset sisältyvät autonomiseen kulutukseen. Näimme luvussa 13, mitä tämä tarkoittaa käytännössä: kun työllisyys- ja tulonäkymät kirkastuvat tai synkkenevät, kulutus muuttuu.

Kuvio 14.3 valaisee odotusten vaikutusta kulutukseen vuoden 2008 finanssikriisin aikana Yhdysvalloissa. Kriisi oli poikkeusaikaa, jonka mittaan kuluttajien luottamus muuttui. Kuluttajien mielialoja kuvaa Michiganin yliopiston kuluttajabarometri. Se perustuu 500 kotitalouden kuukausittaisiin haastatteluihin, joissa kuluttajilta kysytään, mitä mieltä he ovat oman taloutensa ja koko kansantalouden näkymistä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Kuvioon on piirretty myös makrotalouden mittareita: käytettävissä olevat tulot, kestokulutushyödykkeiden kuten autojen kulutus sekä kertakulutushyödykkeiden kuten ruuan kulutus. Kaikki aikasarjat on esitetty indeksilukuina; indeksin arvoa 100 vastaa vuoden 2008 ensimmäinen neljännes.

Kuvio 14.3 Pelon vaikutus kotitalouksien kulutukseen Yhdysvalloissa globaalin finanssikriisin aikana (vuosineljänneksittäin 2008–2009).

St. Louis’n keskuspankki. 2015. FRED.

Kaavio osoittaa seuraavaa:

  • Kertakulutushyödykkeiden kulutus väheni jonkin verran enemmän kuin käytettävissä olevat tulot, tarkasteluajanjaksolla kolme prosenttia. Kotitaloudet eivät tasanneet kulutustaan odotetusti, vaan huoli tulevaisuudesta sai ne muuttamaan kertakulutushyödykkeiden kulutusta.
  • Kestokulutushyödykkeiden kulutus väheni paljon enemmän kuin käytettävissä olevat tulot, ensimmäisen vuoden aikana kymmenen prosenttia.

Mistä kestokulutushyödykkeiden kulutuksen yhtäkkinen lasku johtui? Tärkeä syy oli se, että kotitaloudet alkoivat pelätä työpaikkojensa puolesta. Sitä osoittaa kuluttajien mielialaindeksin jyrkkä lasku kuviossa 14.3. Investointipankki Lehman Brothersin konkurssi syyskuussa 2008, huoli pankkijärjestelmän horjumisesta ja asuntojen hinnanlaskusta johtuva velkataakan kasvu saivat asuntovelkaiset kotitaloudet lykkäämään autonostoa, jääkaapin vaihtoa ja muita kalliita hankintoja. Kestokulutushyödykkeiden hankintaa on helppo lykätä: hankintapäätös muistuttaa enemmän investointi- kuin kulutuspäätöstä, vaikka kestokulutushyödykkeet lasketaan kansantalouden tilinpidossa kulutukseksi. Tästä syystä kestokulutushyödykkeiden kulutuksen voi odottaa vaihtelevan enemmän kuin kertakulutushyödykkeiden.

Katsotaan nyt, miten sokki leviää taloudessa. Kuvion 14.4 vaaka-akselilla on talouden kokonaistuotanto ja pystyakselilla tuotannon kysyntä. Kaikki muuttujat on ilmaistu reaalihinnoin, koska meitä kiinnostaa, miten kokonaiskysynnän muutokset muuttavat tuotantoa ja työllisyyttä.

hyödykemarkkinoiden tasapaino
Piste, jossa kotimaassa tuotettujen hyödykkeiden tuotanto on yhtä suuri kuin kokonaiskysyntä. Tuotanto pysyy tällä tasolla, ellei jokin muuta kulutuskäyttäytymistä. Englanniksi goods market equilibrium. Katso myös: kokonaiskysyntä.

Kuvio 14.4 Hyödykemarkkinoiden tasapaino: kerroinkaavio.

Hyödykemarkkinoiden tasapaino

Piste A on hyödykemarkkinoiden tasapaino: tuotannon taso säilyy ennallaan, ellei jokin muuta kulutuskäyttäytymistä.

45 asteen suora

Kaavion origosta lähtevä 45 asteen suora sisältää kaikki yhdistelmät, joissa tuotanto on yhtä suuri kuin kokonaiskysyntä. Silloin taloudessa vallitsee hyödykemarkkinoiden tasapaino.

Kulutus

Kokonaiskysynnän ensimmäinen osa on kulutus, jota edustaa kuviosta 14.2 tuttu kulutussuora.

Investoinnit

Investointien lisääminen kulutussuoralle siirtää kokonaiskysyntäsuoraa samansuuntaisesti ylöspäin.

Kaavion origosta lähtevä 45 asteen suora sisältää kaikki yhdistelmät, joilla tuotanto on yhtä suuri kuin kokonaiskysyntä. Se vastaa luvun 13 kiertokulkumallia, jossa talouden tavaroiden ja palveluiden kulutus (kokonaiskysyntä) on yhtä suuri kuin tavaroiden ja palveluiden tuotanto (kokonaistuotanto). Yhtäsuuruuden näkee siitä, että 45 asteen suoralla vaaka-akselin mittaama kokonaistuotannon arvo on yhtä suuri kuin pystyakselin mittaama kokonaiskysynnän arvo. Niinpä voimme todeta, että:

Miten tiedämme, missä suoran pisteessä talous on? Onko siinä pisteessä kokonaistuotanto pieni ja työttömyys korkea vai kokonaistuotanto suuri ja työttömyys vähäinen?

kapasiteetin käyttöaste
Mittaa sitä, yltääkö yritys, teollisuudenala tai kansantalous siihen tuotantomäärään, jonka sen tietotaso ja investointihyödykekanta mahdollistaisivat. Englanniksi capacity utilisation rate.

Selvitämme pisteen tarkastelemalla kokonaiskysynnän osatekijöitä. Oletamme, että yritykset haluavat tarjota sen verran hyödykkeitä kuin ostajat kysyvät; kapasiteetin käyttöaste ei siis ole sata prosenttia. Koska olemme olettaneet, ettei taloudessa ole julkisia menoja eikä ulkomaankauppaa, kokonaiskulutus koostuu vain kahdesta osasta:

  • Kulutus. Käytämme kuvion 14.2 kulutussuoraa. Koska rajakulutusalttius on alle yksi, kulutussuora on 45 asteen suoraa loivempi.
  • Investoinnit. Oletamme, etteivät investoinnit riipu tuotannon tasosta.

Kokonaiskysynnän yhtälöksi tulee tällöin

Kun kulutussuoralle lisätään investoinnit, suora siirtyy samansuuntaisesti ylöspäin. Tässä suhteessa investoinnit ovat samanlaisia kuin autonominen kulutus. Kuviossa 14.4 kokonaiskysyntäsuora leikkaa pystyakselin pisteessä c0 + I. Suoran kulmakerroin on c1, ja se on loivempi kuin 45 asteen suora.

Kuviosta 14.4 voi päätellä, miten talouden tuotannon taso määräytyy. Tuotanto on yhtä suuri kuin kokonaiskysyntä (45 asteen suora), ja kokonaiskysyntä on yhtä kuin c0 + c1Y + I (loivempi suora), joten talouden on oltava pisteessä A, jossa suorat leikkaavat.

Sama kuvio kertoo autonomisen kulutuksen (c0) tai investointien muutoksen vaikutuksen. Tutkimme muutosta täsmälleen samalla tavalla kuin kysynnän ja tarjonnan muutoksia luvussa 11: muutoksen myötä entinen tulema ei enää ole tasapaino, joten etsimme uuden tasapainopisteen. Siirrymme vanhasta uuteen tasapainoon.

Autonomisen kulutuksen tai investointien muutokset vievät pois vanhasta tasapainosta, koska ne muuttavat kokonaiskysyntää, joka vuorostaan muuttaa tuotannon ja työllisyyden tasoa. Kuviossa 14.5 tutkimme, mitä kerroinkaaviolle tapahtuu, jos vähennämme investointeja. Oletamme, että investoinnit vähenevät 1,5 miljardia euroa. Seuraa kuvion 14.5 vaiheista, miten investointien väheneminen vaikuttaa.

Kuvio 14.5 Kerroinvaikutus: investointilähtöinen taantuma.

Hyödykemarkkinoiden tasapaino

Talous on aluksi pisteessä A, hyödykemarkkinoiden tasapainossa.

Investoinnit vähenevät

Investointien väheneminen supistaa kokonaiskysyntää 1,5 miljardia dollaria, ja talous siirtyy pystysuunnassa alaspäin pisteestä A pisteeseen B.

Yritykset supistavat tuotantoa

Kysynnän lasku saa yritykset vähentämään tuotantoa ja työvoimaa. Kun kokonaistuotanto ja työllisyys vähenevät, tulot laskevat 1,5 miljardia euroa. Tätä vastaa siirtymä pisteestä B pisteeseen C.

Kulutus laskee

Kun kotitalouksien tulot laskevat, ne vähentävät kulutusta esimerkiksi luottorajoitteiden takia. Kulutusyhtälön mukaan se johtaa aluksi kokonaiskysynnän laskuun, joka on 0,6 kertaa tulojen lasku. Tämä on pisteiden C ja D välinen etäisyys.

Yritykset supistavat tuotantoa edelleen

Yritykset vastaavat supistamalla tuotantoa. Tuotannon laskiessa talous siirtyy pisteestä D pisteeseen E.

… ja niin edelleen

Prosessi jatkuu, kunnes talous päätyy pisteeseen Z.

Uusi kokonaiskysyntäsuora

Suora kulkee pisteen Z kautta. Z on hyödykemarkkinoiden uusi tasapaino investointisokin jälkeen.

Tuotannon lasku sokin seurauksena

Tuotannon kokonaisvähennys on suurempi kuin investointien alkuperäinen vähennys: tuotanto on laskenut 3,75 miljardia euroa.

Kerroin on 2,5

Tuotannon kokonaismuutos on 2,5 kertaa suurempi kuin investointien alkuperäinen muutos.

Kuvio 14.5 havainnollistaa, miten investointien väheneminen leviää kokonaistalouteen. Ensin investointien lasku vähentää kokonaiskysyntää 1,5 miljardia dollaria. Kulutuksen lasku tietää kokonaistuotannon ja tulojen laskua. Sen seurauksena yritykset irtisanovat työntekijöitä, mikä vähentää kulutusta edelleen. Mitä tapahtuu luottorajoitteisissa kotitalouksissa, joiden jäsenistä osa menettää työpaikkansa? Kotitaloudet haluaisivat pitää kulutuksen ennallaan, mutta kun tulot pienenevät eikä lainaa saa tarpeeksi, kulutusta on supistettava. Sen seurauksena tuotanto ja tulot supistuvat edelleen. Kulutusyhtälön mukaan tällainen käyttäytyminen vähentää kokonaiskulutusta 0,6 kertaa tulojen laskun verran. Prosessi jatkuu, kunnes talous päätyy pisteeseen Z.

Investointisokin seurauksena kokonaiskysyntäsuora siirtyy investointien laskun eli 1,5 miljardin euron verran alaspäin. Tuotanto laskee 3,75 miljardia euroa eli enemmän kuin investoinnit. Näin kerroinprosessi toimii.

Esimerkkitapauksessamme kerroin on 2,5, koska tuotannon kokonaismuutos on 2,5 kertaa suurempi kuin investointien alkuperäinen muutos. Tosielämän kertoimet eivät ole näin suuria. Näemme seuraavassa alaluvussa, että kerroin pienenee, kun malliin lisätään verot ja tuonti.

kerroinmalli
Kerroinprosessin sisältävä kokonaiskysynnän malli. Englanniksi multiplier model. Katso myös: finanssipolitiikan kerroinvaikutus, kerroinprosessi.

Olemme rakentaneet kerroinprosessin huomioivan kokonaiskysynnän kerroinmallin. Siitä tehtävät johtopäätökset voi tiivistää seuraavasti:

  • Kysynnän lasku johtaa tuotannon laskuun ja yhtä suureen tulojen laskuun. Sen seurauksena kysyntä laskee edelleen (mutta vähemmän kuin edellisessä vaiheessa), minkä jälkeen tuotanto supistuu edelleen. Prosessi jatkuu.
  • Kerroin on prosessin aiheuttamien tuotannon supistumisten summa. Lopulta tuotanto laskee enemmän kuin alkuperäinen kysyntä. Tuotannon muutos on kysynnän alkuperäisen muutoksen kerrannainen.
  • Tuotanto sopeutuu kysyntään. Yritykset tarjoavat kysytyn hyödykemäärän vallitsevaan hintaan. Kun kysyntä laskee, yritykset vähentävät tuotantoa. Mallin oletuksena on, etteivät yritykset muuta hintoja.

Mallissa tarkastellaan taloutta, jossa on käyttämättömiä resursseja: vapaata kapasiteettia ja alityöllistettyä työvoimaa. Oletamme myös, etteivät tuotantotason muutokset vaikuta palkkoihin. Vapaan kapasiteetin ja kiinteiden palkkojen oletus tarkoittaa, etteivät kustannukset nouse tuotannon kasvaessa. Oletuksen ansiosta kerroinprosessi toimii samalla tavalla myös investointien kasvaessa: yritykset tarjoavat kysytyn lisätuotannon hintoja muuttamatta. Muuten osa lisäkulutuksesta muuttuukin hinnannousuksi tai palkankorotukseksi eikä kasvata reaalista tuotantoa. Tähän paneudutaan seuraavassa luvussa.

Jos taloudessa ei ole vapaata kapasiteettia eivätkä palkat pysy vakiona, kerroin jää pienemmäksi kuin esimerkissämme.

Voimme havainnollistaa muutosten vaikutusta tuotantoon yhdistämällä kerroinkaavion suorien yhtälöt. 45 asteen suora on yksinkertaisesti yhtälö Y = AD. Kun se yhdistetään kokonaiskysynnän AD yhtälöön, saamme:

Siirretään termejä vasemmalle puolelle:

Jaetaan sitten termillä (1 − c1):

autonominen kysyntä
Kokonaiskysynnän osat, jotka eivät riipu nykyisistä tuloista. Englanniksi autonomous demand.

Nyt voimme laskea tuotannon kasvun tai laskun kertomalla autonomisen kysynnän muutoksen kertoimen arvolla.

Kaavion tulokset voi tiivistää matemaattisesti toisellakin tavalla, joka esitellään tämän alaluvun Numeronmurskaus-osiossa.

Kuviossa 14.5 tuotannon kokonaismuutos on 2,5 kertaa suurempi kuin alkuperäinen investointisokki. Sokki on siis voimistunut. Matemaattisesti tämä kirjoitetaan muotoon ΔY = kΔI ja luetaan ”delta Y (tuotannon muutos) on yhtä suuri kuin k (kerroin) kertaa delta I (investointien muutos)”.

Kysymys 14.1 Valitse oikeat vastaukset

Kuviossa 14.2 on talouden kulutusfunktio, jossa C kuvaa kokonaiskysyntää ja Y nykyisiä tuloja.

Mikä seuraavista väitteistä pitää paikkansa?

  • Rajakulutusalttius MPC on kulutukseen käytetty osuus nykyisistä tuloista, C/Y.
  • Rajakulutusalttius saadaan kulutusfunktion ja pystyakselin leikkauskohdasta.
  • Rajakulutusalttius on tavallisesti pienempi kuin 1, koska osa kotitalouksista pystyy tasaamaan kulutustaan.
  • Jos maan nykyiset tulot ovat Y = 100 biljoonaa euroa ja MPC = 0,6, kokonaiskulutus C = 60 biljoonaa euroa.
  • Rajakulutusalttius on lisätuloista kulutukseen päätyvä osuus. Tässä sitä vastaa c1. C/Y on keskikulutusalttius.
  • Rajakulutusalttius on suoran kulmakerroin.
  • Kulutusta tasaavat kotitaloudet lisäävät kulutusta tulojensa kasvua vähemmän.
  • C on c0 + c1Y, toisin sanoen 60 biljoonaa euroa lisättynä kiinteällä (autonomisella) kulutuksella c0.

Kysymys 14.2 Valitse oikeat vastaukset

Seuraava kaavio kuvaa hyödykemarkkinoiden tasapainoa, kun investoinnit kasvavat kaksi miljardia euroa.

Talouden rajakulutusalttius on 0,5. Mikä seuraavista väitteistä pitää paikkansa?

  • Uusi hyödykemarkkinoiden tasapaino investointien kasvun jälkeen on pisteessä E.
  • Kokonaiskysyntä kasvaa investointien kasvun seurauksena yhteensä 2 miljardia euroa × 0,5 = 1 miljardi euroa.
  • Talouden kerroin on 2.
  • Pisteiden C ja D etäisyys on kolme neljäsosaa pisteiden A ja B etäisyydestä (1,6 miljardia euroa).
  • Tasapaino on pisteessä, jossa kokonaiskysyntäsuora leikkaa 45 asteen suoran. Näin ollen uusi tasapainopiste on Z.
  • Kaavio osoittaa, että investointien kasvun seurauksena kokonaiskysyntä kasvaa neljä miljardia euroa.
  • Kerroin on 1/(1 − 0,5) = 2.
  • Pisteiden A ja B etäisyys on investointien alkuperäinen kahden miljardin euron kasvu. Pisteessä C tuotanto Y on kasvanut kaksi miljardia euroa pisteeseen B verrattuna. Kokonaiskysyntä kasvaa ΔY (tuotannon Y muutos) × MPC eli 2 miljardia euroa × 0,5 = 1 miljardi euroa.

Numeronmurskaus Kuinka kerroin lasketaan

Tarkastelemme, mitä investointien 1,5 miljardin euron kasvusta seuraa. Voimme tiivistää kerroinkaaviosta tekemämme päätelmät yhtälömuotoon. Selvitämme kertoimen laskemalla tuotannon kokonaiskasvun, kun kerroinprosessi on toiminut n + 1 vaihetta. Jokaisessa vaiheessa liikutaan pisteestä seuraavaan 45 asteen suoraa pitkin. Ensimmäisessä vaiheessa kysyntä ja tuotanto kasvavat 1,5 miljardia euroa. Toisen vaiheen kasvu on (c1 × 1,5 miljardia euroa), kolmannen vaiheen kasvu c1 × (c1 × 1,5 miljardia euroa) = (c12 × 1,5 miljardia) ja niin edelleen.

Näin kysynnän ja tuotannon kokonaiskasvu n + 1 vaiheen jälkeen on muutosten yhteissumma:

Rajakulutusalttius on pienempi kuin 1. Voimme osoittaa, että kun n kasvaa suureksi, suluissa oleva yhteissumma lähestyy raja-arvoa 1/(1 − c1). Tämä johtuu siitä, että suluissa oleva termi on geometrinen sarja. Osoitamme sen seuraavasti.

Jos kerroin on k:

Kerrotaan molemmat puolet termillä (1 – c1):

Jaetaan taas termillä (1 – c1):

Kun n kasvaa ja oletetaan, että c1 < 1, osoittaja lähestyy lukua 1. Raja-arvoksi tulee

Esimerkissä rajakulutusalttius on keskimäärin 0,6. Silloin kerroin on

Kun kerromme investointien alkuperäisen 1,5 miljardin euron muutoksen kertoimella, saamme tietää, miten paljon tuotanto lopulta kasvaa investointien ja kokonaiskysynnän alkuperäisen nousun jälkeen: 2,5 × 1,5 miljardia euroa = 3,75 miljardia euroa.

14.3 Kotitalouksien tavoitevarallisuustaso ja kulutusmenot

Totesimme luvussa 13, että kulutus on useimmissa maissa bruttokansantuotteen suurin osatekijä. Kun tiedämme, miksi kulutus muuttuu, ymmärrämme paremmin myös tuotannon ja työllisyyden muutosten syitä.

Edellisessä alaluvussa näimme, että investointisokki siirtää kokonaiskysyntäkäyrää ja leviää koko talouteen, kun kotitaloudet reagoivat tulojen muutokseen muuttamalla kulutusta. Tarkastelimme tilannetta, jossa kotitaloudet eivät pysty tasaamaan kulutusta täydellisesti esimerkiksi luottorajoitteiden takia. Tämä vaikuttaa kertoimen kokoon ja kokonaiskysyntäkäyrän kulmakertoimeen. Kulutus- ja säästämiskäyttäytyminen voivat kuitenkin myös siirtää kokonaiskysyntäkäyrää.

Kokonaiskysynnän siirtymä voi johtua autonomisen kulutuksen siirtymästä. Autonomista kulutusta edustaa kokonaiskulutusfunktion C = c0 + c1Y termi c0. Autonomisen kulutuksen c0 muutos aiheuttaa kerrannaisvaikutuksia menojen, tuotannon ja tulojen kiertokulussa samaan tapaan kuin investointien lasku kertautui edellisessä alaluvussa.

asuntolaina
Kotitalouden tai yrityksen ottama laina, jolla ne voivat ostaa kiinteistön maksamatta koko hintaa kerralla. Lainanottaja maksaa lainan korkojen kera monen vuoden aikana. Lainan vakuutena on itse kiinteistö. Englanniksi mortgage. Katso myös: vakuus.
varovaisuussäästäminen
Säästämisen lisäys tavoitevarallisuustasolle pääsemiseksi. Englanniksi precautionary saving. Katso myös: tavoitevarallisuustaso.
tavoitevarallisuustaso
Varallisuustaso, jolle kotitalous pyrkii taloudellisten tavoitteidensa (tai preferenssiensä) ja odotustensa mukaisesti. Oletamme, että kotitaloudet pyrkivät mahdollisuuksien mukaan säilyttämään tavoitevarallisuustason myös taloudellisen tilanteensa muuttuessa. Englanniksi target wealth.

Ajattele perhettä, jolla on asuntolaina. Jos asuntojen hinnat laskevat, perhe huolestuu varallisuutensa supistumisesta ja alkaa todennäköisesti säästää enemmän. Tätä sanotaan varovaisuussäästämiseksi. Siihen voi kannustaa kotitalouden pyrkimys säilyttää tavoitevarallisuustasonsa.

Kun kotitalouden varallisuus muuttuu verrattuna tavoitevarallisuuteen, kotitalous joko lisää tai vähentää säästämistä palatakseen tavoitevarallisuustasolleen. Jos muutokseen liittyy varovaisuussäästämistä, se näkyy mallissa autonomisen kulutuksen laskuna.

suuri lama
1930-luvun ajanjakso, jona tuotos ja työllisyys supistuivat jyrkästi monissa maissa. Englanniksi Great Depression.

Vuonna 1929 Yhdysvalloissa alkoi laskusuhdanne, joka vaikutti aluksi samanlaiselta kuin edellisen vuosikymmenen muutkin laskusuhdanteet, mutta äityikin läpikotaiseksi talouskatastrofiksi: suureksi lamaksi.1 Suuren laman aikainen tuotannon ja työllisyyden lasku havainnollistaa sitä, että kokonaiskysynnän lasku voi johtua kahdesta syystä: luottorajoitteiden vaikutuksesta kerroinprosessissa ja varallisuuden muutoksista verrattuna tavoitevarallisuustasoon.

Tarkastelemme suuren laman taloudellisia mekanismeja kuvion 14.6 kerroinkaavion avulla. Piste A kuvaa talouden lähtötilannetta vuoden 1929 kolmannella neljänneksellä. Sitten investoinnit vähenivät, mikä siirsi kokonaiskysyntäkäyrää alaspäin. Pisteestä B lähtevä pisteviiva osoittaa, mikä tuotannon taso olisi ollut taloussuhdanteen pohjalla vain tavanomaisen kerroinmekanismin vaikutuksesta. Talous olisi joutunut taantumaan muttei suureen lamaan. Laskukaudesta tuli kuitenkin paljon rajumpi, koska työpaikkansa säilyttäneetkin kysyivät kulutustavaroita aiempaa vähemmän.

Kuvio 14.6 Kokonaiskysyntä suuren laman aikana

Robert J. Gordon. 1986. The American Business Cycle: Continuity and Change. Chicago, Il: University of Chicago Press.

Vuoden 1929 huippu

Piste A vastaa talouden lähtötilannetta.

Robert J. Gordon. 1986. The American Business Cycle: Continuity and Change. Chicago, Il: University of Chicago Press.

Investointien lasku

Kokonaiskysyntäkäyrä siirtyi alaspäin kriisitasolle.

Robert J. Gordon. 1986. The American Business Cycle: Continuity and Change. Chicago, Il: University of Chicago Press.

Normaali taantuma

Talous olisi tavallisesti pisteessä B.

Robert J. Gordon. 1986. The American Business Cycle: Continuity and Change. Chicago, Il: University of Chicago Press.

Vuoden 1933 suhdannepohja

Kerroinmekanismin mukaan tuotanto olisi vähentynyt pisteestä A pisteeseen B, mutta se supistui vielä enemmän. Tätä osoittaa siirtymä pisteestä B pisteeseen C.

Robert J. Gordon. 1986. The American Business Cycle: Continuity and Change. Chicago, Il: University of Chicago Press.

Kulutusta vähentäviä mekanismeja oli kaksi:

  • Siirtymä pisteestä A pisteeseen B. Kun tuotanto väheni ja työllisyys heikkeni, osa kotitalouksista vähensi asumismenoja ja kestokulutushyödykkeiden kulutusta, koska ne eivät luottorajoitteisina saaneet lainaa olojen huonontuessa. Joidenkin taloustieteilijöiden arvioiden mukaan kerroin oli tuohon aikaan noin 1,8.
  • Siirtymä pisteestä B pisteeseen C. Kun kävi selväksi, että laskusuhdanne oli pysyvä olotila eikä vain väliaikainen sokki, jopa työpaikkansa säilyttäneet vähensivät kulutusta. Kulutusfunktio siirtyi alaspäin ja veti talouden yhä syvemmälle lamaan, kuviossa 14.6 pisteestä B pisteeseen C.

Suuren laman jälkeen tehdyissä tutkimuksissa (joihin paneudumme luvussa 17) on esitetty monia selityksiä Yhdysvaltain autonomisen kulutuksen laskulle:

  • Epävarmuus. Lokakuun 1929 pörssiromahdus synnytti epävarmuutta talouden tilasta ja sai sekä yritykset että kotitaloudet varovaisemmiksi: ne lykkäsivät koneiden ja kaluston ja kestokulutushyödykkeiden hankintaa.
  • Pessimismi ja säästämispyrkimykset. Kotitaloudet pelkäsivät työttömyyttä ja tulotason laskua eivätkä uskoneet pystyvänsä kuluttamaan entiseen tapaan. Ne pelkäsivät myös varallisuutensa puolesta, sillä asuntojen ja rahoitusvarojen hinnat alenivat. Kotitaloudet olivat velkaantuneet 1920-luvun mittaan, kun kestokulutushyödykkeitä saattoi ensimmäistä kertaa hankkia osamaksulla.
  • Pankkikriisi ja luottomarkkinoiden romahdus. Kokonaiskysyntäsuoraa painoi suhdannepohjalle myös vuosien 1930–1931 pankkikriisi, joka vaikutti sekä kulutukseen että investointeihin. Joka puolella Yhdysvaltoja meni nurin pieniä, heikkoja pankkeja, jotka eivät kuuluneet säänneltyyn pankkijärjestelmään. Pienpankkijärjestelmä suistui helposti paniikkiin. Tallettajat alkoivat pelätä, etteivät heidän talletuksensa olleet turvassa. Paniikki levisi pankista toiseen luvussa 10 kuvattuun tapaan, ja talletuspako vaikutti koko pankkijärjestelmään. Pankkijärjestelmän luhistuessa kotitaloudet menettivät talletuksensa ja pienet yritykset jäivät vaille lainaa.
henkinen pääoma
Tietojen, taitojen, käyttäytymispiirteiden ja henkilökohtaisten ominaisuuksien varanto, joka ratkaisee yksilön työn tuottavuuden tai työtulot. Investoinnit koulutukseen ja sosiaalisiin suhteisiin voivat kasvattaa henkisen pääoman varantoa ja ovat eräs talouskasvun lähde. Osa yksilön lähtökohdista. Englanniksi human capital. Katso myös: lähtökohdat.

Miksi muutkin kuin luottorajoitteiset kotitaloudet vähensivät kulutusta? Vastaus löytyy kotitalouden varallisuuden koostumuksesta. Varallisuuden käsite esiteltiin luvussa 10 kylpyammevertauksen avulla. Keskityimme siinä yhteydessä aineelliseen varallisuuteen. Kuviossa 14.7 laajennamme varallisuuden käsitettä ottamalla mukaan kotitalouden työtulo-odotukset, jotka voi mieltää henkisen pääoman arvoksi.

Kotitalouden laajennetun varallisuuden kaikki erät ovat mukana kuviossa 14.7. Laajennettu varallisuus on yhtä suuri kuin kaikkien omaisuuserien arvo vähennettynä veloilla (oletamme, että velka muodostuu asuntolainasta).

oma pääoma
Hankkeen toteuttajan oma panostus hankkeeseen. Oma pääoma näkyy yksilön tai yrityksen taseessa nettovarallisuutena. Englanniksi equity. nettovarallisuus.

Kuvio 14.7 Kotitalouden varallisuus: avainkäsitteet.

Odotetut työtulot

Oranssi palkki kuvaa odotettuja työtuloja.

Rahoitusvarallisuus

Vihreä palkki kuvaa rahoitusvarallisuutta.

Kotitalouden omistusosuus asunnosta

Sininen palkki kuvaa kotitalouden omistusosuutta asunnosta.

Kotitalouden laajennettu varallisuus yhteensä

Kotitalouden laajennettu varallisuus on vihreän, sinisen ja oranssin palkin summa.

Kotitalouksilla on myös velkaa

Punainen palkki kuvaa kotitalouksien velkaa.

Kotitalouden nettovarallisuus

Nettovarallisuutta sanotaan myös aineelliseksi varallisuudeksi. Saamme sen selville laskemalla yhteen omaisuuserät eli asunto- ja rahoitusvarallisuuden (odotettuja työtuloja ei lasketa) ja vähentämällä summasta kotitalouden velat.

Asunnon arvo

Asunnon arvo on yhtä suuri kuin kotitalouden asuntoon sijoittama oma pääoma lisättynä pankilta saadulla lainalla (asuntolainalla).

Tavoitevarallisuus

Kuvion kotitaloudessa odotettu laajennettu varallisuus (oranssi + vihreä + sininen) on yhtä kuin tavoitevarallisuustaso.

  • Jos tavoitevarallisuustaso on odotettua varallisuutta korkeampi, kotitalous lisää säästämistä ja vähentää kulutusta.
  • Jos tavoitevarallisuustaso on odotetun varallisuuden alapuolella, kotitalous vähentää säästämistä ja lisää kulutusta.

Jos kotitalouden varallisuustaso oli vuoden 1929 alussa kuten kuvion 14.8 sarakkeessa A, miten se olisi tulkinnut uutisia tehtaiden sulkemisista, osakemarkkinoiden luhistumisesta ja pankkien vararikoista? Miten se olisi muuttanut asumismenojaan ja kulutushyödykkeiden hankintojaan? Nämä kysymykset johdattavat suuren laman syntymekanismeihin.

Kuvio 14.8 Suuri lama: kotitaloudet supistivat kulutusta palauttaakseen tavoitevarallisuustasonsa.

Ennen lamaa

Kotitalouksien kulutuspäätökset perustuivat niiden odotuksiin nettovarallisuudestaan ja tulevista työtuloistaan. Kokonaisvarallisuus on yhtä suuri kuin tavoitevarallisuustaso.

Lama

Loppuvuodesta 1929 (sarake B) laskukausi oli alkanut ja odotukset olivat muuttuneet.

Varovaisuussäästäminen

Kotitalouden tavoitevarallisuustason ja odotetun varallisuuden välille repesi kuilu. Kotitaloudet lisäsivät säästämistä.

rahoitusakseleraattori
Mekanismi, joka kasvattaa yritysten ja kotitalouksien lainanottokykyä sitä mukaa kuin niiden pankille tai muulle lainanantajalle vakuutena antaman asunnon arvo kasvaa. Englanniksi financial accelerator.
  • Ennen lamaa. Vuoden 1929 alkupuolella (kuvion 14.8 sarake A) kotitaloudet tekivät odotuksiaan vastaavia kulutuspäätöksiä, jolloin kokonaisvarallisuus oli yhtä kuin tavoitevarallisuustaso.
  • Lama. Loppuvuodesta 1929 (sarake B) laskukausi oli alkanut ja odotukset olivat muuttuneet. Työpaikat vähenivät ja kotitaloudet madalsivat työtulo-odotuksiaan. Omaisuuserien (osakkeiden ja asuntojen) hinnanlasku laski aineellisen varallisuuden arvoa. Kotitalouden tavoitevarallisuustason ja odotetun varallisuuden välille repesi kuilu. Osittain tästä syystä kulutustaan vähensivät nekin kotitaloudet, jotka olisivat voineet hillitä omalla kulutuksellaan kokonaiskysynnän väliaikaista laskua (ja tavallisessa laskusuhdanteessa olisivatkin sen tehneet). Sen sijaan kotitaloudet lisäsivät säästämistä. Autonomisen kulutuksen supistuminen selittää osaltaan kokonaiskysyntäkäyrän siirtymistä kriisin lähtötasolta kohti pohjaa kuviossa 14.6.
  • Rahoitusakseleraattori, vakuus ja luottorajoitteet. Kotitalouden varallisuuden muutokset vaikuttavat kulutukseen muutakin kautta. Näimme luvussa 10, että kotitalous voi saada lainaa antamalla vakuuden. Tärkeä esimerkki ovat asuntolainat: pankki antaa lainan, jonka vakuutena on asunnon arvo. Jos asunnon arvo laskee, pankin lainanantohalukkuus laskee. Asunnon omistajaan kohdistuu uusia luottorajoitteita, ja hän saattaa siksi vähentää kulutusta.

Jos asuntojen hinnat nousevat, rahoitusakseleraattori voi lisätä kulutusta:

  • Luottoa saavat kotitaloudet. Asunnon arvon kasvu kasvattaa nettovarallisuutta ja varallisuutta tavoitevarallisuustasoon verrattuna. Kulutusmallimme ennustaa, että varovaisuussäästäminen vähenee ja kulutus lisääntyy.
  • Luottorajoitteiset kotitaloudet. Asunnon hinnannousu voi johtaa kulutuksen kasvuun, koska suurempi vakuus mahdollistaa suuremman lainanoton.

Harjoitus 14.1 Kotitalouden tase

Nelihenkisellä perheellä (kaksi aikuista ja kaksi lasta) on asuntolaina, josta on maksettu puolet. Perheellä on myös auto ja osakesalkku. Perhe käyttää tulonsa ruokaan, vaatteisiin ja yksityiskoulun maksuihin, ja sillä on säästöjä eläkerahastossa.

  1. Mikä näistä eristä näkyy kotitalouden taseessa?
  2. Käytä apuna kuviossa 10.16 esitettyä pankin tasetta ja laadi tälle hypoteettiselle kotitaloudelle tase yhdeltä vuodelta. Voit halutessasi tutkia, miten paljon tällaisella perheellä tavallisesti on omaisuutta, tuloja ja menoja.

Harjoitus 14.2 Asuntovarallisuus Ranskassa ja Saksassa

Ranskassa ja Saksassa kotitalouden on vaikeaa lisätä lainanottoa, vaikka asunnon markkina-arvo nousee. Lisäksi asunnon ostajan pitää maksaa suuri käsiraha (prosentteina asunnon hinnasta).

  1. Miten odottaisit asuntojen hintojen nousun Ranskassa tai Saksassa vaikuttavan kotitalouksien kulutukseen?
  2. Yhdysvalloissa tai Isossa-Britanniassa lainaa saa helpommin lisää asunnon arvon noustessa, ja asunnon ostoon riittää pieni käsiraha. Miten vastauksesi kysymykseen 1 muuttuisi, jos tarkasteltavana olisi Yhdysvallat tai Iso-Britannia?
  3. Mitä päättelet rahoitusakseleraattorin merkityksestä Ranskassa ja Saksassa verrattuna Isoon-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin?

Voit lukea lisää asuntojen hinnanmuutoksen vaikutuksesta kulutukseen Euroopassa ja Yhdysvalloissa joulukuussa 2014 julkaistusta VoxEU-artikkelista ”Combatting Eurozone deflation: QE for the people”.

Kysymys 14.3 Valitse oikeat vastaukset

Mikä seuraavista kotitalouksien varallisuutta koskevista väitteistä pitää paikkansa?

  • Kotitalouden aineellinen varallisuus on yhtä kuin sen rahoitusvarallisuuden ja asunnon arvon summa.
  • Laajennettu varallisuus on yhtä kuin aineellinen varallisuus lisättynä odotetuilla tulevilla työtuloilla.
  • Kotitalous muuttaa varovaisuussäästämistä, kun tavoitevarallisuustaso muuttuu.
  • Jos kotitalouden tavoitevarallisuustaso on sen odotettua varallisuutta korkeampi, se vähentää säästämistä ja lisää kulutusta.
  • Aineellinen varallisuus on nettovarallisuus eli rahoitusvarallisuuden ja asunnon arvon summa vähennettynä veloilla.
  • Tämä on laajennetun varallisuuden määritelmä.
  • Kotitalous muuttaa varovaisuussäästämistä, kun sen nykyisen varallisuuden ja tavoitevarallisuustason välillä on (positiivinen tai negatiivinen) ero.
  • Jos tavoitevarallisuustaso on odotettua varallisuutta korkeampi, kotitalous lisää säästämistä kuroakseen eron umpeen ja vähentää siten kulutusta.

14.4 Investointimenot

Luvussa 13 vertasimme investointien vaihtelua ja kulutusmenojen tasaamista. Miten yritykset tekevät investointipäätöksensä? Ajattele yrityksen johtajaa tai omistajaa, joka päättää kertyneiden voittojen käytöstä. Vaihtoehtoja on neljä.

  1. Osingot. Maksetaan varat palkkoina johdolle tai työntekijöille tai osinkoina omistajille.
  2. Säästäminen. Ostetaan korkoa tuottava omaisuuserä, kuten velkakirja, tai maksetaan nykyisiä velkoja.
  3. Investointi ulkomaille. Rakennetaan uutta tuotantokapasiteettia ulkomaille.
  4. Investointi kotimaahan. Rakennetaan uutta kapasiteettia kotimaassa.

Neljäs vaihtoehto kuuluu mallissamme investointeihin. (Myös kolmas vaihtoehto on investointi, mutta koska varat käytetään ulkomailla, investointi kirjataan kohdemaan kansantalouden tilinpitoon.)

Jos oletamme, ettei palkkojen muuttamiseen ole aihetta, voimme eritellä päätöstä samalla tavalla kuin varallisuutta omistavan Marcon päätöstä luvussa 10.

  • Omistaja voi kuluttaa nyt tai myöhemmin. Jos omistaja maksaa itselleen osinkoja, hän voi halutessaan kuluttaa lisätulon nyt.
  • Jos hän lykkää kulutusta, hän voi joko säästää (antaa lainaa ostamalla velkakirjoja tai muita rahoitusvaroja tai maksamalla velan) tai investoida uuteen hankkeeseen.
  • Jos hän investoi, hänen päätöksensä kohdemaasta (kotimaassa vai ulkomailla) riippuu mahdollisten hankkeiden odotetusta voittoasteesta.

Opimme luvusta 10, että omistajan diskonttokorko (ρ) sanelee, haluaako hän kuluttaa enemmän nyt eikä myöhemmin. Omistaja vertaa diskonttokorkoa tuottoon, jonka hän voi saada, jos hän ei kuluta nyt. Jos yritys säästää ostamalla rahoitusvaroja, tuotto on korko r. Jos yritys investoi tuotantokapasiteettiin, tuotto on investoinnin voittoaste, jota merkitsemme Π:

  • Jos ρ on suurempi kuin r ja Π: Omistaja pitää varat ja lisää kulutusta.
  • Jos r on suurempi kuin ρ ja Π: Omistaja joko maksaa velat tai ostaa rahoitusvaroja.
  • Jos Π on suurempi kuin ρ ja r: Omistaja investoi (joko kotimaahan tai ulkomaille).
rahapolitiikka
Keskuspankin tai valtion toimet, joiden tavoitteena on vaikuttaa taloudelliseen toimeliaisuuteen säätelemällä korkokantoja tai omaisuuserien hintoja. Englanniksi monetary policy. Katso myös: määrällinen keventäminen.

Yksi investointipäätöksiin vaikuttavista tekijöistä on korko, jota keskuspankki voi muuttaa korkoa rahapolitiikalla (katso luku 10). Korko on pääomakantaa kasvattavien koneiden, laitteiden ja rakenteiden hankinnan vaihtoehtoiskustannus. Jos päätöksentekijällä on käytettävissään rahaa, hän voi investoinnin sijaan tallettaa sen tuotolla r. Jos rahaa ei ole, investointia varten voi ottaa lainaa samalla kustannuksella r. Jos investointihankkeet pannaan paremmuusjärjestykseen verojen jälkeen jäävän voiton mukaan, matalan koron aikana odotettu voittoaste ylittää koron suuremmassa osassa hankkeista. Näimme tämän Marcon investointipäätöksestä kuviosta 10.10. Korkeampi korko siis vähentää investointeja ja alempi korko lisää niitä.

Kuvio 14.9 valaisee koron merkitystä taloudessa, jossa on kaksi yritystä, A ja B. Kummallakin yrityksellä on harkittavana kolme laajuudeltaan ja voittoasteeltaan erilaista investointihanketta. Hankkeet on merkitty kuvioon odotetun voittoasteen mukaan laskevassa järjestyksessä. Katso kuviosta 14.9, miten korko vaikuttaa investointihankkeiden aloittamispäätöksiin. Kuvion alaosassa yritykset on yhdistetty samaan kaavioon, josta näkyy, miten koron muutos vaikuttaa kokonaistalouden investointeihin.

Kuvio 14.9 Investoinnit, odotettu voittoaste ja korko kahden yrityksen taloudessa.

Yritys A

Yrityksellä A on suunnitteilla kolme laajuudeltaan ja voittoasteeltaan erilaista hanketta. Ne on merkitty kuvioon odotetun voittoasteen mukaan laskevassa järjestyksessä.

Yritys B

Myös yrityksellä B on kolme investointihanketta.

Investointipäätös

Jos korko pysyy viidessä prosentissa, yritys A toteuttaa hankkeen 1 ja yritys B jättää kokonaan investoimatta. Jos korko olisi sen sijaan kaksi prosenttia, A käynnistäisi hankkeet 1 ja 2 ja B kaikki hankkeensa.

Investointipäätös

Kuvion alaosaan on yhdistetty molempien yritysten mahdolliset investoinnit odotetun voittoasteen mukaisessa järjestyksessä.

Kokonaisinvestoinnit kasvavat

Investoinnit kasvavat koron laskettua. Jatkoon pääsee viisi hanketta yhden sijaan.

Kuvioissa 14.10a–c tarkastelemme vuorostaan voitto-odotusten muutosten vaikutusta investointeihin.

Kuvion 14.10a taloudessa kunkin hankkeen odotettu voittoaste kasvaa, koska talouden tarjontapuolen olosuhteet paranevat. Jokaisen palkin korkeus kasvaa, ja sen seurauksena yritykset tekevät kaikilla koron arvoilla enemmän investointeja.

Kuvio 14.10a Hankkeiden odotetun voittoasteen nousun vaikutus talouteen (tarjontavaikutus).

Korko viisi prosenttia

Kun korko on viisi prosenttia, vain yksi hanke toteutuu.

Tarjontaolosuhteet paranevat

Tarjontaolosuhteiden parannus nostaa jokaisen hankkeen odotettua voittoastetta.

Vaikutus investointeihin

Jos korko pysyy samana, investoinnit lisääntyvät: kaksi hanketta lisää toteutuu.

Odotetun voittoasteen kasvu voi johtua panoshintojen odotetusta laskusta: esimerkiksi energian hinnan tai palkkojen ennustetaan laskevan tai verotuksen odotetaan kevenevän hankkeen kestoaikana.

pakkolunastusriski
Todennäköisyys, että valtio tai muu toimija vie omaisuutta omistajalta. Englanniksi expropriation risk.

Toinen esimerkki myönteisestä tarjontavaikutuksesta on omistusoikeuksien entistä parempi suoja. Se pienentää todennäköisyyttä, että valtio tai muu toimija (kuten luvun 5 pienviljelijää uhkaileva maanomistaja-Bruno) ottaisi investointihankkeen omistukseensa. Pakkolunastuksen riskin väheneminen parantaa liiketoimintaympäristöä.

Kuviossa 14.10b palkkien korkeus pysyy ennallaan, mutta leveys (joka kertoo, millä summalla investointi on kannattava) kasvaa. Näin tapahtuu, jos kysyntä kasvaa pysyvästi eikä kapasiteetti riitä vastaamaan ennakoituun myyntiin.

Kuvio 14.10b Investointihankkeiden tavoitekapasiteetin kasvun vaikutus talouteen (kysyntävaikutus).

Korko kaksi prosenttia

Kun korko on kaksi prosenttia ja tavoitekapasiteetti on ennallaan, investointeja kuvaavat tummat palkit.

Kysynnän ennustetaan kasvavan

Kun kysynnän ennustetaan kasvavan, yrityksillä on paineita lisätä kapasiteettia, jolloin investointitavoite kasvaa. Investoinnit lisääntyvät vaaleiden palkinosien verran.

investointifunktio (kokonaistalouden)
Yhtälö, joka kuvaa kokonaistalouden investointimenojen riippuvuutta muista muuttujista eli korosta ja voitto-odotuksista. Englanniksi aggregate investment function. Katso myös: korko, voittomarginaali.

Tuhansien yritysten taloudessa mahdollisten investointihankkeiden kuvaaja on laskeva suora, jollaisen näet kuviossa 14.10c. Sitä sanotaan (kokonaistalouden) investointifunktioksi. Koron muutoksen vaikutus investointeihin näkyy siirtymänä pisteestä C pisteeseen E. Kuvio 14.10c havainnollistaa myös sitä, miten investoinnin kannattavuuden muutos vaikuttaa. Tarjonta- ja kysyntäpuolen vaikutukset parantavat kannattavuutta, jolloin investoinnit kasvavat pisteestä C pisteeseen D, ellei korko muutu.

Kuvio 14.10c Kokonaistalouden investointifunktio: koron ja voitto-odotusten vaikutukset.

Mahdolliset investointihankkeet

Tuhansien yritysten taloudessa mahdollisia investointihankkeita kuvaa laskeva investointifunktio.

Investoinnit lisääntyvät

Koron laskiessa investoinnit lisääntyvät pisteestä C pisteeseen E.

Voitto-odotusten kasvu

Investointifunktio siirtyy oikealle: jos korko pysyy neljässä prosentissa, investoinnit kasvavat pisteestä C pisteeseen D.

Empiiristen havaintojen perusteella yritysten koneisiin ja laitteisiin käyttämät menot eivät vaihtele kovin paljon koron muutosten mukaan. Sitä osoittaa kuvion suorien jyrkkyys. Koron muutoksia enemmän investointifunktiota siirtelevät tarjonta- ja kysyntäpuolen tekijät (kuviot 14.10a ja 14.10b).

Korko vaikuttaa investointimenoihin myös yrityssektorin ulkopuolella: kotitaloudet ottavat koron huomioon ostaessaan ensiasuntoa tai isompaa asuntoa, mikä vaikuttaa asuntotuotantoon. Korosta riippuu myös autojen, kodinkoneiden ja muiden kestokulutushyödykkeiden kysyntä, koska ne hankitaan usein luotolla.

Kysymys 14.4 Valitse oikeat vastaukset

Kuvio 14.9 esittää yritysten A ja B mahdollisia investointihankkeita.

Mikä seuraavista väitteistä pitää paikkansa?

  • Kun korko on viisi prosenttia, molemmat yritykset valitsevat vain hankkeen 1.
  • Keskuspankki voi varmistaa kaikkien hankkeiden toteuttamisen laskemalla koron 1,5 prosenttiin.
  • Jos kysynnän odotetaan nousevan pysyvästi nykyistä tehdas- ja konekapasiteettia suuremmaksi, voittoaste ja sen myötä investoinnit kasvavat.
  • Energian hintojen odotettu nousu supistaa odotettuja voittoasteita, minkä seurauksena aikaisempaa harvempi hanke on vallitsevalla korkotasolla kannattava. Tämä vähentää investointeja.
  • Yrityksen B odotettu voittoaste hankkeelleen 1 on alle viisi prosenttia. Siksi vain yritys A toteuttaa ensimmäisen vaihtoehtonsa.
  • 1,5 prosentin korolla yritys A ei toteuta hankettaan 3.
  • Pysyvän positiivisen kysyntäsokin ansiosta palkkien korkeus pysyy ennallaan, mutta yhä suuremmat investoinnit kannattavat. Palkit levenevät, jolloin investoinnit kasvavat (millä tahansa korolla).
  • Energian hintojen nousu vähentää yritysten kustannuksia, joten odotetut voitot laskevat. Silloin harvemmilla hankkeilla on korkoa suurempi odotettu voittoaste.

Kysymys 14.5 Valitse oikeat vastaukset

Kuvio 14.10c kuvaa kokonaistalouden investointifunktiota.

Mikä seuraavista väitteistä pitää paikkansa?

  • Koron nousu johtaisi ceteris paribus investointien laskuun, koska investointisuora siirtyisi vasemmalle.
  • Yhtiöveron nousu siirtäisi investointisuoraa oikealle.
  • Jos kysynnän ennustetaan kasvavan pysyvästi, se siirtää investointisuoraa oikealle.
  • Jyrkkä suora merkitsee, että kokonaisinvestointien taso on herkkä koron muutoksille.
  • Investointisuora kuvaa investointien ja koron suhdetta ceteris paribus. Siksi investointien lasku näkyisi siirtymänä alkuperäistä suoraa pitkin (esimerkiksi pisteestä E pisteeseen C) eikä koko suoran siirtymisenä.
  • Yhtiöveron nousu vähentäisi odotettua voittoastetta ja siirtäisi investointisuoraa vasemmalle. Sen seurauksena investoinnit vähenisivät.
  • Suuremman kysynnän ansiosta on kannattavaa investoida isompiin hankkeisiin, joten investoinnit kasvavat koron pysyessä ennallaan.
  • Jyrkkä suora tarkoittaa, että koron muutos aiheuttaa pienemmän muutoksen investointeihin. Toisin sanoen investoinnit eivät vaihtele herkästi koron muutosten mukaan.

14.5 Kerroinmalli: valtio ja nettovienti mukaan

Lisätään malliin nyt valtio ja keskuspankit, jotta voimme osoittaa, miten ne voivat vakauttaa taloutta – tai muuttaa sen epävakaammaksi – sokin jälkeen. Oletamme entiseen tapaan, että yritykset ovat halukkaita tarjoamaan kysytyn hyödykemäärän, joten

Kun otamme mukaan julkisen sektorin ja kaupankäynnin muun maailman kanssa, kokonaiskysynnän voi jaotella osatekijöihin luvusta 13 tuttuun tapaan:

Tarkastellaan nyt erikseen kokonaiskysyntäfunktion jokaista osatekijää.

Kulutus

Kotitalouksien kulutus riippuu verojen jälkeisistä tuloista. Valtio perii veron t, jonka oletamme olevan suhteellinen eli tietty prosenttiosuus tuloista. Verojen jälkeen jääviä tuloja (1 − t)Y sanotaan käytettävissä oleviksi tuloiksi. Rajakulutusalttius c1 on kulutukseen päätyvä osuus käytettävissä olevista tuloista (ei veroa edeltävistä bruttotuloista). Kokonaistalouden kulutusfunktiossa

  • kulutusmenot esitetään muodossa C = c0 + c1(1 − t)Y
  • muut kuin käytettävissä olevista tuloista johtuvat vaikuttavat tekijät sisältyvät autonomiseen kulutukseen c0, joten ne siirtävät kulutusfunktiota kerroinkaaviossa. Näitä tekijöitä ovat varallisuus, tavoitevarallisuustaso, vakuudet sekä koron muutokset.

Investoinnit

Totesimme edellisessä alaluvussa, että investointimenot riippuvat korosta ja odotetusta verojen jälkeisestä voittoasteesta. Kokonaistalouden investointifunktiossa

  • investointimenot ovat koron ja odotetun verojen jälkeisen voittoasteen funktio
  • koron nousu vähentää ceteris paribus investointimenoja ja siirtää kokonaiskysyntäkäyrää alaspäin
  • odotetun verojen jälkeisen voiton kasvu lisää investointimenoja ja siirtää kokonaiskysyntäkäyrää ylöspäin.

Julkiset menot

eksogeeninen
Seurausta mallin ulkopuolisista tekijöistä eikä mallin toiminnasta. Katso myös: endogeeninen.

Suuri osa julkisista menoista tulonsiirtoja lukuun ottamatta kohdistuu yleiseen julkishallintoon, terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Koska julkisilla menoilla ei ole yksiselitteistä yhteyttä tulojen muutokseen, sitä sanotaan eksogeeniseksi.

Julkisten menojen kasvu siirtää kokonaiskysyntäkäyrää kerroinkaaviossa ylöspäin.

Nettovienti

rajatuontialttius
Kokonaistulojen muutoksesta johtuva kokonaistuonnin muutos. Englanniksi marginal propensity to import.

Kotimaasta ulkomaille myydyt tavarat ja palvelut ovat kotimaan vientiä. Ulkomaisten tavaroiden ja palveluiden kysyntä kotimaassa (tuonti) riippuu kotimaan tuloista. Tuontiin kulutettavaa lisätulojen osuutta sanotaan rajatuontialttiudeksi (m), jonka arvo on aina välillä 0–1. Siten

valuuttakurssi
Kotimaan valuutan yksikkömäärä, jolla saa yhden yksikön ulkomaanvaluuttaa. Esimerkiksi euron (EUR) ja Yhdysvaltain dollarin (USD) välinen valuuttakurssi kertoo, montako euroa yksi Yhdysvaltain dollari maksaa. Kurssin nousu tarkoittaa euron arvon alenemista ja kurssin lasku euron arvon nousua. Englanniksi exchange rate.

Jos maan tuotantokustannukset laskevat niin, että se voi myydä tavaroitaan maailmanmarkkinoilla halvemmalla kuin muut maat, sen viennin kysyntä ulkomailla kasvaa ja tuonnin kysyntä kotimaassa laskee. Näemme seuraavassa luvussa, että tavaroiden hintaan maailmanmarkkinoilla vaikuttaa esimerkiksi valuuttakurssi. Myös maailmanmarkkinoiden kasvu lisää vientiä. Jätämme sen kuitenkin toistaiseksi huomiotta ja oletamme, että myös vienti on eksogeeninen muuttuja.

Kokonaiskysynnän osatekijät ovat

Sekä verot että tuonti pienentävät talouden kerrointa. Kerroin osoittaa, minkä verran autonomisen kulutuksen, investointien, julkisten menojen tai viennin kasvu kasvattaa maan bruttokansantuotetta. Kun lisäämme kerroinmalliin verot ja tuonnin, kasvun välillinen kerroinvaikutus bruttokansantuotteeseen pienenee. Osa kotitalouksien tuloista menee nimittäin suoraan valtiolle veroina ja toinen osa ulkomaisten tavaroiden ja palveluiden ostamiseen. Koska oletamme, etteivät julkiset menot lisäänny verojen lisääntyessä eikä tuonnin kasvu kotimaassa lisää vientiä eli ulkomaisten ostajien tuontia, kaikki tulojen kasvu ei lisää välillisesti kotimaan tuloja. Säästämisen tapaan myös verot ja tuonti poistuvat tulojen kiertokulusta. Tämä ”vuoto” vähentää menojen autonomisen muutoksen välillisiä vaikutuksia kokonaiskysyntään, tuotantoon ja työllisyyteen.

Yhteenvetona:

  • Korkeampi rajatuontialttius pienentää kerrointa. Kokonaiskysyntäkäyrä loivenee.
  • Viennin kasvu siirtää kokonaiskysyntäkäyrää kerroinkaaviossa ylöspäin.
  • Verojen nousu pienentää kerrointa. Kokonaiskysyntäkäyrä loivenee.

Tämän alaluvun Numeronmurskaus-osiossa näet, miten kertoimen koko lasketaan, kun verot ja tuonti ovat mallissa mukana. Oletetaan esimerkinomaisesti, että vero on 20 prosenttia (0,2) ja rajatuontialttius 0,1. Ennen julkisen sektorin lisäämistä malliin määritimme rajakulutusalttiuden c1 arvoksi 0,6. Jos käytämme näitä lukuja Numeronmurskaus-osion kaavassa, saamme kertoimeksi k = 1,6. Ilman veroja ja tuontia kertoimen arvo on 2,5. Seuraava alaluku esittelee taloustieteilijöiden havaintoaineistoista arvioimia kertoimia, arvioiden eroja ja niiden merkitystä.

Harjoitus 14.3 Kerroinmalli

Palauta mieleesi alaluvussa 14.2 käsitelty kerroinmalli.

  1. Vertaa kahta taloutta, jotka ovat muuten identtisiä mutta luottorajoitteisten kotitalouksien osuus vaihtelee. Kummassa taloudessa kerroin on isompi? Havainnollista vastausta kaaviolla.
  2. Odottaisitko talouksien vertailun perusteella, että niiden kerroin vaihtelee suhdannesyklin mittaan?
  3. Jotkut taloustieteilijät arvioivat, että Yhdysvaltain kerroin oli suuren laman aikaan 1,8. Selitä, miten seuraavat Yhdysvaltain talouden silloiset piirteet saattoivat vaikuttaa kertoimeen:
    1. julkisen sektorin koko (katso kuvio 14.1)
    2. työttömyyskorvausten puute
    3. tuonnin pieni osuus bruttokansantuotteesta.

Kysymys 14.6 Valitse oikeat vastaukset

Avoimen talouden kokonaiskysynnän muodostavat verojen jälkeinen kotimainen kulutus C, investoinnit I (jotka riippuvat korosta r), julkiset menot G ja nettovienti X − M:

missä c0 on autonominen kulutus, c1 rajakulutusalttius ja m rajatuontialttius. Talouden tasapainotilassa kokonaiskysyntä on yhtä suuri kuin tuotanto: AD = Y. Ratkaistaan yhtälöstä muuttuja Y:

Mikä seuraavista kasvattaa yhtälön mukaan kerrointa?

  • Julkisten menojen supistuminen.
  • Koron lasku.
  • Rajatuontialttiuden lasku.
  • Veron nousu.
  • G vaikuttaa kokonaiskysynnän AD tasoon muttei kertoimeen.
  • r vaikuttaa termiin I(r), joka vuorostaan vaikuttaa kokonaiskysynnän AD tasoon muttei kertoimeen.
  • Muuttujan m supistuminen kasvattaa kerrointa, koska se vähentää vuotoja talouden kiertokulusta.
  • Muuttujan t kasvu pienentää kerrointa.

Numeronmurskaus Valtio, ulkomaankauppa ja kerroin

Kertoimen voi jälleen ratkaista siitä, että hyödykemarkkinoilla vallitsee tasapaino, kun tuotanto on yhtä suuri kuin kokonaiskysyntä. Tasapainopiste on kerroinkaavion kohdassa, jossa kokonaiskysyntäsuora leikkaa 45 asteen suoran. Ratkaistaan tuotanto kokonaiskysynnän yhtälöstä termejä järjestelemällä, jolloin saamme selville myös kertoimen:

Siksi

Tuloksen mukaan kerroin pienenee, kun malliin lisätään valtio ja ulkomaankauppa:

Tämä seuraa siitä, että vasemman puolen nimittäjä on suurempi kuin oikean puolen:

14.6 Finanssipolitiikka: miten valtio voi hillitä tai vahvistaa suhdannevaihtelua

Julkiset menot ja verotus voivat hillitä suhdannevaihtelua kolmella tavalla:

finanssipolitiikka
Verojen tai julkisten menojen muutokset, joiden tavoitteena on vakauttaa taloutta. Englanniksi fiscal policy. Katso myös: finanssipoliittinen elvytys, finanssipolitiikan kerroinvaikutus, kokonaiskysyntä.
  • Julkisen sektorin koko. Toisin kuin yksityiset investoinnit, julkisen sektorin menot ja investoinnit ovat yleensä vakaita. Useimmissa maissa valtion suurimpia menoeriä ovat terveydenhuolto ja koulutus, jotka eivät vaihtele kapasiteetin käyttöasteen tai yritysten luottamuksen mukaan. Ne vakauttavat taloutta. Myös korkea verotus vaimentaa heilahteluja, koska se pienentää kerrointa, kuten näimme edellisessä alaluvussa.
  • Työttömyyskorvaukset. Vaikka kotitaloudet säästävät tasatakseen tulojen heilahteluja, harva kotitalous säästää eli itsevakuuttaa riittävästi selvitäkseen pitkästä työttömyysjaksosta. Työttömyyskorvaukset auttavat kotitalouksia kulutuksen tasaamisessa. Samanlainen tasausvaikutus on muullakin tulonjakopolitiikalla.
  • Talouteen puuttuminen. Valtio voi vakauttaa kokonaiskysyntää tieten tahtoen finanssipolitiikalla.

Voisivatko työntekijät suojautua työpaikan menetykseltä yksityisellä työttömyysvakuutuksella? Yksityiset markkinat eivät pysty järjestämään työttömyysvakuutusta, vaan valtion on tarjottava vakuutusta maksamalla työttömyyskorvauksia. Tähän on kolme syytä:

ryhmävakuuttaminen
Kotitaloudet säästävät ryhmänä yhteiseen kassaan, jonka turvin ryhmään kuuluva kotitalous voi pitää kulutuksensa ennallaan, jos sen tulot vähenevät tai menot kasvavat tilapäisesti. Englanniksi co-insurance.
piilotekojen ongelma
Esiintyy, kun vaihdannan yhden osapuolen teko ei ole toisen tiedossa tai varmennettavissa. Esimerkiksi työnantaja ei voi tietää (tai varmentaa), miten ahkerasti hänen palkkaamansa työntekijä tekee työtä. Englanniksi problem of hidden actions. Synonyymi: moraalikato.
moraalikato
Moraalikadon käsite on peräisin vakuutusyhtiöistä. Kotinsa vakuuttanut saattoi suhtautua huolettomammin tulipalon tai muun kotona sattuvan vahingon riskiin. Vahingon riski oli silloin suurempi kuin ilman vakuutusta. Nykyään moraalikadolla viitataan mihin tahansa vuorovaikutukseen, jossa yhden osapuolen teko vaikuttaa toisen osapuolen voittoon tai hyvinvointiin mutta viimeksi mainittu ei voi vaatia tai kieltää tekoa sopimuksella, koska hänellä ei ole riittävästi tietoa teosta. Moraalikatoa nimitetään myös piilotekojen ongelmaksi. Englanniksi moral hazard. Katso myös: piilotekojen ongelma, epätäydellinen sopimus, ”too big to fail”.
piilo-ominaisuuksien ongelma
Jokin vaihdannan osapuolen (tai hyödykkeen) ominaisuus ei ole muiden osapuolten tiedossa. Esimerkiksi sairausvakuutuksen ostaja tietää oman terveydentilansa mutta vakuutusyhtiö ei tiedä. Englanniksi problem of hidden attributes. Synonyymi: haitallinen valikoituminen. Katso myös: piilotekojen ongelma.
epäsymmetrinen informaatio
Tieto, joka on taloudellisen vuorovaikutuksen osapuolille merkityksellistä mutta vain joidenkin osapuolten tiedossa. Englanniksi asymmetric information. Katso myös: haitallinen valikoituminen, moraalikato.
  • Laajalle levinnyt riski. Taantuman aikana moni menettää työpaikkansa. Korvaushakemuksia tulee paljon, eikä yksityinen vakuutusyhtiö pysty maksamaan korvauksia riittävästi. Ryhmävakuuttaminen naapureiden tai perheenjäsenten kesken ei välttämättä anna riittävää turva, koska useat kotitaloudet saattavat tarvita apua samaan aikaan.
  • Piiloteot. Näimme luvussa 12, ettei vakuutusyhtiö voi varmentaa työpaikan menettämisen syytä. Näin ollen se joutuisi maksamaan vakuutuskorvauksia riippumatta siitä, johtuiko työpaikan menetys kysynnän puutteesta vai vakuutuksenottajan huonosta työpanoksesta. Tämä johtaa moraalikatoon, sillä työntekijän voi odottaa työskentelevän laiskemmin, jos hänellä on hyvä vakuutussuoja.
  • Piilo-ominaisuudet. Oletetaan, että saat tietää työnantajasi olevan vaikeuksissa. Vakuutusyhtiö ei kuitenkaan tiedä siitä. Kyseessä on epäsymmetrinen informaatio. Kun kuulet, että yritys joutuu todennäköisesti lopettamaan toimintansa, ostat vakuutuksen ja saat sen hyvin ehdoin, koska vakuutusyhtiö ei tiedä sinun hakevan todennäköisesti pian korvausta. Ne työntekijät, jotka tietävät työnantajansa menestyvän, eivät sitä vastoin osta vakuutusta. Piilo-ominaisuuksien ongelma koskee työntekijöitä, jotka voivat olla ahkeria tai laiskoja, mutta myös yrityksiä, jotka voivat menestyä hyvin tai huonosti. Menestyjät, esimerkiksi omasta halustaan ahkerat työntekijät, eivät koe tarvitsevansa vakuutusta. Vakuutusyhtiön asiakkaiksi päätyvät ne, joilla on tavallista suurempi työpaikan menettämisen riski.
automaattiset vakauttajat
Vero- ja tulonsiirtojärjestelmän piirteet, jotka vaimentavat talouden kasvua tai supistumista. Niihin kuuluvat muiden muassa työttömyyskorvaukset. Englanniksi automatic stabilisers.

Työttömyyskorvausjärjestelmä kuuluu moderneissa talouksissa tavallisiin automaattisiin vakauttajiin. Aiemmin tutustuimme toiseenkin automaattiseen vakauttajaan: suhteellinen verotus pienentää kerrointa ja vaimentaa suhdannesykliä.

Kolmas julkisen sektorin keino suhdannevaihtelun hillitsemiseen on tietoisesti vakauttava finanssipolitiikka. Julkinen sektori voi piristää kokonaiskysyntää laskusuhdanteessa kasvattamalla julkisia menoja tai keventämällä verotusta ja vastaavasti hillitä noususuhdannetta karsimalla menoja ja nostamalla veroja. Finanssipoliittisille toimille tarvitaan kuitenkin eduskunnan hyväksyntä, jota voi olla vaikeaa saada. Osittain sen takia vakauttamispolitiikkaa tehdään usein raha- eikä finanssipolitiikan keinoin. Finanssipolitiikka voi kuitenkin vakauttaa taloutta onnistuneesti etenkin pitkissä laskusuhdanteissa.

Säästämisen paradoksi ja osista kokonaisuuteen ‑virhepäätelmä

Kkotitalous ja kansantalous ovat eri asioita. Tämä on hyvin tärkeää ymmärtää. Taloustaantumassa valtio usein kasvattaa julkisen talouden alijäämää. Jos taas kotitalouden menot uhkaavat nousta tuloja suuremmiksi, varallisuutensa vähenemisestä huolestuva perhe supistaa kulutusta ja säästää enemmän. Juuri siksi kotitaloudet lisäsivät säästämistään vuonna 1929, kuten näimme kuviossa 14.8. Keynes osoitti, ettei varovaisuussäästämisen viisaus päde valtiolle taantumassa.

Mitä tapahtuu, jos kaikki kotitaloudet rupeavat yhtä aikaa säästämään? Yksittäinen säästävä kotitalous supistaa menoja ja panee lisäsäästönsä sukanvarteen. Rahat pysyvät sukanvarressa, kunnes kotitalous päättää, että ne on viisasta käyttää.

säästämisen paradoksi
Yksilö voi kartuttaa säästöjään kuluttamalla vähemmän, mutta jos kaikki kuluttavat vähemmän, kokonaissäästäminen voi päinvastoin vähetä. Säästämispyrkimys raukeaa tyhjiin, elleivät myös investoinnit tai jokin muu kokonaiskysynnän osatekijä, kuten julkiset menot tavaroihin ja palveluihin, lisäänny. Ellei tällaista kasvua tule, kokonaiskysyntä ja tuotos laskevat, jolloin todellinen säästämisen taso ei nouse. Englanniksi paradox of thrift.
osista kokonaisuuteen ‑virhepäätelmä
Sen perusteella, että jokin pätee osiin (kuten kotitalouteen), päätellään virheellisesti, että se pätee myös kokonaisuuteen (tässä tapauksessa kokonaistalouteen). Englanniksi fallacy of composition. Katso myös: säästämisen paradoksi.

Kuvitellaan nyt, että kaikki kotitaloudet supistavat menoja ja panevat lisäsäästönsä sukanvarteen. Jos oletetaan, ettei mikään muu taloudessa muutu, lisäsäästäminen vähentää talouden kokonaiskulutusta. Mitä tapahtuu? Tiedämme edellisestä alaluvusta, että kulutuksen vähenemisen voi tulkita autonomisen kulutuksen c0 laskuksi, jolloin kokonaiskysyntäkäyrä siirtyy alaspäin. Talous siirtyy kerroinprosessin kautta alemmalle tuotannon, tulojen ja työllisyyden tasolle. Talouteen leviävä säästämispyrkimys johtaa siis kokonaistulojen laskuun. Ilmiö tunnetaan säästämisen paradoksina: se, mikä pätee talouden osaan, ei pädekään kokonaistalouteen. Tällaista osista kokonaisuuteen ‑virhepäätelmää pitää varoa.

Jos yksittäinen kotitalous pelkää hyvän onnensa kääntyvän, se voi lisätä säästämistä ja turvautua säästöihin, kun sen jäsen vaikkapa sairastuu tai menettää työpaikkansa. Jos kuitenkin jokainen kotitalous lisää säästämistä taloustaantumassa, onni kääntyy väistämättä: yhä useammat menettävät työpaikkansa. Kokonaistaloudessa kulutus ja työtulot nimittäin vaikuttavat toisiinsa. Minun kulutukseni on sinun tuloasi ja sinun kulutuksesi minun.

Julkinen sektori voi vaimentaa sokkia automaattisilla vakauttajilla. Lisäksi se voi piristää taloutta esimerkiksi lisäämällä julkisia menoja tai keventämällä verotusta, kunnes yritysten ja kuluttajien luottamus palaa ja yksityissektori on taas halukas kuluttamaan. Budjettivajeet kasvavat, mutta talous säästyy syvältä lamalta, kuten Keynes oivalsi.

finanssipoliittinen elvytys
Valtion finanssipolitiikka (veronalennukset ja julkisten menojen lisäykset), jolla pyritään lisäämään kokonaiskysyntää. Englanniksi fiscal stimulus. Katso myös: finanssipolitiikan kerroinvaikutus, finanssipolitiikka, kokonaiskysyntä.

Kun valtio vähentää veroja tai lisää julkisia menoja G taantuman aikana, puhutaan finanssipoliittisesta elvytyksestä. Elvytyksen tavoitteena on ehkäistä yksityissektorin kokonaiskysynnän laskun vaikutuksia. Veronkevennykset kannustavat yksityissektoria kuluttamaan, kun taas julkisten menojen G kasvu lisää kokonaiskysyntää suoraan. Kuvio 14.11 osoittaa, miten julkisten menojen G kasvu voi korvata yksityisen kulutuksen laskun. Investointien eksogeenisen kasvun tavoin julkisten menojen kasvukin vaikuttaa kertoimen kautta, joten tuotanto kasvaa yleensä enemmän kuin julkiset menot.

Kuvio 14.11a Julkisten menojen kasvu voi korvata yksityisen kulutuksen laskun.

Hyödykemarkkinoiden tasapaino

Talous on aluksi hyödykemarkkinoiden tasapainopisteessä A, jossa kokonaiskysyntä on yhtä suuri kuin tuotanto.

Talous siirtyy taantumaan

Taantuma alkaa, kun kuluttajien luottamus heikkenee, jolloin c0 laskee. Kokonaiskysyntäsuora siirtyy alaspäin ja talous siirtyy pisteestä A pisteeseen B.

Elvytys: julkisten menojen G kasvu

Oletetaan, että valtiovalta lisää julkisia menoja arvosta G arvoon G′ korvatakseen kokonaiskysynnän laskun. Kokonaiskysyntä AD nousee ja talous siirtyy pisteeseen C.

Taloustieteen suurnimiä John Maynard Keynes

John Maynard Keynes' Portrait John Maynard Keynes (1883–1946) ja 1930-luvun suuri lama muuttivat taloustieteen suunnan. Useimmat taloustieteilijät olivat siihen asti pitäneet työttömyyttä seurauksena jonkinlaisesta työmarkkinoiden epätäydellisyydestä. Jos työmarkkinat toimisivat optimaalisesti, työntekijöiden tarjonta ja kysyntä olisivat tasapainossa. Toista maailmansotaa edeltävän vuosikymmenen sitkeä työttömyys sai Keynesin pohtimaan työttömyyden ongelmaa uudestaan.

Keynes syntyi akateemiseen perheeseen Ison-Britannian Cambridgessa. Hän opiskeli matematiikkaa King’s Collegessa Cambridgessa ja erikoistui sitten taloustieteeseen Cambridgen yliopiston kuuluisan professorin Alfred Marshallin työn jatkajana. Ennen ensimmäistä maailmansota Keynes tunnettiin koko maailmassa rahan kvantiteettiteorian ja kultakannan arvostettuna asiantuntijana. Hänen talouspolitiikan näkemyksensä olivat vielä sovinnaisia, eikä valtion pitänyt hänen mielestään juuri puuttua talouteen. Pian hänen mielipiteensä kuitenkin muuttuivat.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1919, Keynes julkaisi teoksen The Economic Consequences of the Peace (”Rauhan taloudelliset seuraukset”), jossa hän kritisoi sodan lopettanutta Versailles’n rauhansopimusta.2 Teos teki hänestä hetkestä kuuluisuuden koko maailmassa. Keynes väitti perustellusti, ettei Saksa pystyisi maksamaan raskaita sotakorvauksiaan vaan pakkokeinot johtaisivat maailmanlaajuisen talouskriisin. Vuonna 1925 Keynes vastusti Ison-Britannian paluuta kultakantaan sillä perusteella, että se supistaisi taloutta. Vuonna 1929 tuli finanssiromahdus, joka johti maailmanlaajuiseen kriisiin ja suureen lamaan. Vuonna 1931 Iso-Britannia joutui irtautumaan lopullisesti kultakannasta.

Keynes oli varoittanut, että kultakannan vaatima perinteinen rahapolitiikka vain pahensi lamaa. Hän suositteli sen sijaan koko maailmalle kokonaiskysyntää lisäävää politiikkaa. Vuonna 1936 Keynes julkaisi kirjan Työllisyys, korko ja raha, jossa hän perusteli näkemyksensä teoreettisesti.3 Teoksesta tuli heti maailmankuulu, ja varsinkin tässä luvussa esitelty kerroinmalli levisi laajalti. Keynes esitti, että jos korot oli jo laskettu alas, laman lievittämiseksi tarvittaisiin ekspansiivista finanssipolitiikkaa. Yleisen teorian kauaskantoisesta vaikutuksesta kertoo se, että monet maat sovelsivat keynesiläistä politiikkaa vuoden 2008 globaalin finanssikriisin jälkeen.

Toisen maailmansodan aikana Keynes paneutui jälleenrakennukseen. Hän halusi varmistaa, ettei ensimmäisen maailmansodan jälkeisiä virheitä toistettaisi. Vuonna 1944 hän johti yhdysvaltalaisen Harry Dexter Whiten kanssa kansainvälistä kokousta Bretton Woodsissa New Hampshiressa. Kokouksen tuloksena syntyi uusi kansainvälinen valuuttajärjestelmä, jota valvomaan perustettiin Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Bretton Woods ‑järjestelmän piti ehkäistä virheitä, joista Keynes oli turhaan varoittanut ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja vapauttaa taantumaan (ja maksutasevaikeuksiin) joutuneet maat kultakannan edellyttämästä supistavasta politiikasta. Sen sijaan taantumaan ajautunut maa voisi edistää täystyöllisyyttä finanssipolitiikalla ja samalla devalvoida valuuttansa, jolloin vienti piristyisi, tuonti supistuisi ja maksutase kohenisi.

Keynes eli monipuolista elämää. Hän oli tutkija, valtion virkamies, New Statesman ‑lehden omistaja, finanssikeinottelija, vakuutusyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja Ison-Britannian parlamentin ylähuoneen jäsen. Hän perusti Ison-Britannian taiteita edistävän Arts Councilin ja toimi Covent Garden ‑oopperatalon hallituksen puheenjohtajana. Hän oli naimisissa venäläisballerina Lydia Lopokovan kanssa ja avainjäsen lontoolaisessa Bloomsbury-ryhmässä, johon kuului taiteilijoita ja kirjailijoita kuten Virginia Woolf.

Vuonna 1926 hän kirjoitti pamfletissaan The End of Laissez-Faire (”Vapaan markkinatalouden loppu”):4

Omalta osaltani ajattelen, että viisaasti ohjatulla kapitalismilla pääsee taloudellisiin päämääriin tehokkaammin kuin toistaiseksi näköpiirissä olevilla vaihtoehtoisilla järjestelmillä. Kapitalismi itsessään on kuitenkin monin tavoin mitä paheksuttavin. Haasteenamme on kehittää yhteiskuntajärjestys, joka on mahdollisimman tehokas muttei ole vastoin käsityksiämme tyydyttävästä elämäntavasta.

Miten valtio voi vahvistaa heilahteluja

Keynes arvosteli huonoa, suhdannesykliä voimistavaa politiikkaa, josta on esimerkkejä kuvion 14.12 oikeassa alareunassa.

julkisen talouden tasapaino
Valtion verotulojen ja julkisten menojen erotus. Julkisiin menoihin sisältyvät valtiovallan tavaroiden ja palveluiden ostot, investoinnit ja tulonsiirtomenot, kuten eläkkeet ja työttömyyskorvaukset. Englanniksi government budget balance. Katso myös: julkisyhteisöjen alijäämä, julkisyhteisöjen ylijäämä.

Joskus valtio päättää nostaa veroja tai supistaa kulutusta taantuman aikana, koska se on huolissaan taantuman vaikutuksesta julkisen talouden tasapainoon. Julkisen talouden tasapaino saadaan vähentämällä julkiset menot G julkisen sektorin tuloista T, joista on ensin vähennetty tulonsiirrot: T − G. Taantumaan joutuneessa taloudessa työttömyyskorvaukset ja muut julkisen sektorin tulonsiirrot nousevat, kun taas verotulot laskevat. Tällöin julkisen talouden tasapaino heikkenee ja voi kääntyä negatiiviseksi.

julkisyhteisöjen alijäämä
Tilanteesta, jossa julkisen talouden tasapaino on negatiivinen. Englanniksi government budget deficit. Katso myös: julkisen talouden tasapaino, julkisyhteisöjen alijäämä.
julkisyhteisöjen ylijäämä
Tilanteesta, jossa julkisen talouden tasapaino on positiivinen. Englanniksi government budget surplus. Katso myös: julkisen talouden tasapaino, julkisyhteisöjen alijäämä.

Kun julkisen talouden tasapaino on negatiivinen, puhutaan julkisyhteisöjen alijäämästä: julkisen sektorin tavaroihin ja palveluihin sekä investointeihin käyttämät menot lisättynä tulonsiirroilla (kuten eläkkeillä ja työttömyyskorvauksilla) ovat suurempia kuin verotulot. Kun verotulot ovat suurempia kuin julkisen sektorin menot, puhutaan julkisyhteisöjen ylijäämästä.

  • Julkinen talous tasapainossa: G = T
  • Alijäämä: G > T
  • Ylijäämä: G < T

Tasapainon muuttuminen alijäämäksi taantumassa kuuluu julkisen sektorin vakauttamistehtävään. Jos julkinen sektori päättää supistaa alijäämää vakauttajien kustannuksella, talouden heilahtelut saattavat voimistua.

Kuvitellaan, että valtio yrittää taantumassa tasapainottaa budjettia vähentämällä menojaan. Se ryhtyy säästökuurille (nimitys kattaa myös veronkorotukset). Katso kuviosta 14.11b, miten säästökuuri saattaa voimistaa taantumaa supistamalla kokonaiskysyntää entisestään.

Kuvio 14.11b Valtiovallan säästökuuri voi pahentaa taantumaa.

Hyödykemarkkinoiden tasapaino

Talous on aluksi hyödykemarkkinoiden tasapainopisteessä A, jossa kokonaiskysyntä on yhtä suuri kuin tuotanto.

Talous siirtyy taantumaan

Taantuma alkaa, kun kuluttajien luottamus heikkenee ja c0 laskee. Kokonaiskysyntäsuora siirtyy alaspäin ja talous siirtyy pisteestä A pisteeseen B.

Säästökuuri

Kuvitellaan, että valtio yrittää kohentaa julkista taloutta supistamalla julkisia menoja arvosta G arvoon G′. Taantumassa tästä seuraa julkisten tulonsiirtojen kasvu ja verotulojen väheneminen.

Tarkoittaako tämä sitä, ettei valtion pidä koskaan turvautua säästötoimenpiteisiin vähentääkseen julkisyhteisöjen alijäämää? Ei. Taantuma ei vain ole oikea hetki säästökuurilla. Väärissä taloudellisissa oloissa alijäämäinen julkinen talous voi aiheuttaa vahinkoa. Kaukonäköisessä talouspolitiikassa valtiovallan toimintavapautta tästä syystä rajoitetaan, kuten näemme alaluvussa 14.8.

vaimentava takaisinkytkentä
Kehityskulku, jossa ensimmäinen muutos sysää liikkeelle sarjan uusia, ensimmäistä hillitseviä muutoksia. Englanniksi negative feedback process. Katso myös: vahvistava takaisinkytkentä.
vahvistava takaisinkytkentä
Kehityskulku, jossa ensimmäinen muutos sysää liikkeelle sarjan uusia, ensimmäistä voimistavia muutoksia. Englanniksi positive feedback (process). Katso myös: vaimentava takaisinkytkentä.

Suhdannesykliin vaikuttavat tekijät on tiivistetty kuvion 14.12 taulukkoon. Ensimmäisellä rivillä on esimerkkejä siitä, miten kotitalouksien käyttäytyminen tasaa tai voimistaa suhdannetta. Suhdannesykliä vaimentavista ja vahvistavista mekanismeista käytetään myös nimityksiä vaimentava ja vahvistava takaisinkytkentä.

Vaimentavat mekanismit lieventävät sokkeja (vakauttavat) Vahvistavat mekanismit voimistavat sokkeja (ja saattavat horjuttaa vakautta)
Yksityisen sektorin päätökset
  • Kulutuksen tasaaminen
  • Luottorajoitteet estävät kulutuksen tasaamista
  • Vakuuden (asuntojen hintojen) arvonnousu voi kasvattaa varallisuutta tavoitetasoa suuremmaksi ja lisätä kulutusta
  • Kapasiteetin käyttöasteen kasvu noususuhdanteessa rohkaisee investointeihin, jotka voimistavat noususuhdannetta
Valtiovallan ja keskuspankin päätökset
  • Automaattiset vakauttajat (kuten työttömyyskorvaukset)
  • Vakautuspolitiikka (finanssi- tai rahapolitiikka)
  • Virheellinen politiikka, kuten 1) automaattisten vakauttajien rajoittaminen taantumassa tai 2) alijäämäinen budjetti niukan kysynnän aikana ja ylijäämäinen noususuhdanteessa

Kuvio 14.12 Yksityisen ja julkisen sektorin vaikutus suhdannesykliin.

Harjoitus 14.4 Menoleikkaukset taantumassa

Oletetaan, että julkinen talous on aluksi tasapainossa.

  1. Jos valtio leikkaa menojaan taantumassa ceteris paribus, paraneeko julkisen talouden tasapaino, heikkeneekö se vai säilyykö se ennallaan? Käytä kuvion 14.11b esimerkkiä. Oleta, että pisteessä A julkinen talous on tasapainossa. Pisteessä B valtio supistaa menojaan G parantaakseen julkisen talouden tasapainoa. Oleta, ettei työttömyyskorvauksia ole ja että vero on suhteellinen (tasavero).
  2. Arvioi valtiovallan politiikkaa.

Kysymys 14.7 Valitse oikeat vastaukset

Mikä seuraavista väitteistä pitää paikkansa?

  • Julkisen talouden pitäminen tasapainossa taantuman aikana auttaa vakauttamaan taloutta.
  • Automaattiset vakauttajat tarkoittavat sitä, että kotitaloudet vaimentavat osaltaan taloussokkeja tasaamalla kulutustaan tulojen muuttuessa.
  • Finanssielvytyksen kerroinvaikutus on suurempi, kun talous toimii täydellä kapasiteetilla.
  • Finanssielvytyksen voi toteuttaa lisäämällä julkisia menoja, jotka kasvattavat kysyntää suoraan, tai alentamalla veroja yksityissektorin kysynnän kasvattamiseksi.
  • Julkisen talouden pitäminen tasapainossa ei auta tasaamaan yksityisen kysynnän laskua.
  • Automaattiset vakauttajat viittaavat talouspolitiikkaan, joka tasaa kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja, kuten veroihin ja työttömyyskorvauksiin.
  • Kerrointa määritellessämme oletimme, että taloudessa on vapaata kapasiteettia. Jos vapaata kapasiteettia ei (juuri) ole, kerroin on hyvin pieni tai nolla.
  • Julkisten menojen G kasvu lisää suoraan kokonaiskysyntää, kun taas verojen vähentäminen voi lisätä yksityistä kulutusta C tai investointeja I tai molempia, jolloin yksityisen sektorin kysyntä kasvaa.

14.7 Kerroin ja talouspolitiikka

Olemme käyttäneet kerroinvaikutuksen selvittämisessä yksinkertaista mallia, johon on otettu mukaan kokonaiskulutus, investoinnit, kauppa ja julkisen vallan finanssipolitiikka. Kerroin on siis laskettu pienestä muuttujajoukosta (rajakulutusalttius, rajatuontialttius ja veroprosentti). Mallia tosimaailmaan sovellettaessa on tärkeää tajuta, ettei yleispätevää kerrointa ole.

Syrjäytysvaikutus

Julkisten menojen kasvun yksityistä kulutusta pienentävä vaikutus, joka on odotettavissa esimerkiksi täydellä kapasiteetissa toimivassa taloudessa tai jos ekspansiiviseen finanssipolitiikkaan liittyy koron nousu.

syrjäytysvaikutus
Käsitettä käytetään tässä aineistossa kahdessa eri merkityksessä. Ensimmäisessä merkityksessään se viittaa haitallisiin seurauksiin, joita syntyy, kun taloudelliset motiivit syrjäyttävät eettiset ja muunlaiset motiivit. Taloudellisen käyttäytymisen tutkimuksessa taloudelliset kannustimet saattavat syrjäyttää esimerkiksi sosiaaliset preferenssit. Toisessa merkityksessään käsite viittaa siihen, että julkisten menojen lisäys supistaa yksityistä kulutusta. Tämä syrjäytysvaikutus on todennäköinen esimerkiksi silloin, kun talouden kapasiteetti on kokonaan käytössä tai kun elvyttävä finanssipolitiikka johtaa korkotason nousuun. Englanniksi crowding out.

Jos talous toimii täydellä kapasiteetilla ja työttömyys on alhainen, kerroin on erisuuruinen kuin taantuman aikana. Kun koko kapasiteetti ja työvoima ovat käytössä, yhden prosentin lisäys julkisiin menoihin syrjäyttää osan talouden yksityisestä kulutuksesta. Ääritapauksessa, kun kaikki työntekijät ovat työllistettyjä, julkisen sektorin työllisyyden kasvu voi toteutua vain viemällä työntekijöitä yksityiseltä sektorilta. Jos julkisen sektorin tuotannon kasvua vastaisi täsmälleen yhtä suuri tuotannon lasku yksityisellä sektorilla, kerroin olisi nolla.

Valtio ei yleensä ryhdy ekspansiiviseen finanssipolitiikkaan, kun työttömyyttä on vain vähän. Tosin niinkin saattaa käydä poikkeuksellisissa oloissa, kuten Yhdysvalloissa toisen maailmansodan loppuvuosina ja Vietnamin sodan aikaan.

Kertoimen koko riippuu myös yritysten odotuksista. Talous ei toimi kuin polkupyörän rengas, jonka ilmanpainetta voi säätää pumppaamalla renkaaseen ilmaa tai päästämällä ilmaa pois. Kotitaloudet ja yritykset reagoivat politiikan muutoksiin ja myös ennakoivat niitä. Jos yritykset odottavat, että valtiovalta reagoi kielteiseen sokkiin vakauttamalla taloutta, niiden luottamus kasvaa ja poliitikot voivat elvyttää kevyemmin. Jos taas kotitaloudet uumoilevat, että julkisten menojen kasvu tietää veronkorotuksia, varakkaat lisäävät säästämistään kyetäkseen maksamaan lisäverot. Silloin elvytyksen vaikutus laimenee.

Vuonna 2008, kun finanssikriisi leikkasi monen maan bruttokansantuotteesta suurimman siivun sitten 1930-luvun laman, poliitikot odottivat taloustieteilijöiden kertovan, auttaisiko finanssipolitiikka talouden vakauttamisessa. Keynesin suuren laman analyysiin perustuva kerroinmalli antoi ymmärtää, että auttaisi. Finanssikriisissä monet taloustieteilijät kuitenkin epäilivät, oliko Keynesin teorialla enää merkitystä. Kriisi palautti kiinnostuksen keynesiläistä teoriaa kohtaan ja lisäsi yksimielisyyttä kertoimen koosta (katso alla).

Vuonna 2012 taloustieteilijät Alan Auerbach ja Yuriy Gorodnichenko julkaisivat tutkimuksen, jonka mukaan kertoimen koko on taantumassa ja kasvuvaiheessa erilainen.5 Juuri tällaista tietoa poliitikot kaipasivat finanssikriisissä.

Yhdysvalloissa julkisten menojen nostaminen dollarilla nosti tutkimuksen mukaan tuotantoa 1,5–2 dollaria taantumassa mutta vain noin 0,5 dollaria kasvuvaiheessa. Auerbach ja Gorodnichenko laajensivat sittemmin tutkimusta muihin maihin ja päätyivät samanlaisiin tuloksiin. He havaitsivat myös, että jos kulutus kasvoi yhdessäkin maassa, sillä oli vaikutuksia myös maan kauppakumppaneihin. Vaikutukset olivat samaa suuruusluokkaa kuin kotimaisen kulutuksen toisen, kolmannen ja myöhempien vaiheiden vaikutukset.

Miten taloustiede hyödyntää empiriaa Mafia ja kerroin

luonnollinen koe
Empiirinen tutkimus, jossa hyödynnetään luonnostaan syntyviä verrokkiryhmiä. Tutkijoiden ei ole mahdollista jakaa osallistujia koe- ja verrokkiryhmiin niin kuin perinteisissä kokeissa, vaan lainsäädännön, politiikan tai sään vaihtelut tai muut tapahtumat synnyttävät populaatiossa koeasetelman kaltaisen jaottelun. Tutkimusten validiteetti edellyttää, että populaatio jakautuu luontaisiin koe- ja verrokkiryhmiin satunnaisesti. Englanniksi natural experiment.
käänteinen kausaliteetti
Kaksisuuntainen syy-seuraussuhde, jossa ilmiö A vaikuttaa ilmiöön B ja päinvastoin. Englanniksi reverse causality.

Voi kuulostaa yllättävältä, että taloustieteilijät ovat käyttäneet kerroinarvioinneissa hyödykseen Italian valtion taistelua mafiaa vastaan. Juuri niin Antonio Acconcia, Giancarlo Corsetti ja Saverio Simonelli kuitenkin tekivät.6 He käyttivät luonnollisen kokeen menetelmää välttyäkseen käänteisen kausaliteetin ongelmalta. Tutkijat keräsivät tietoja kunnista, joissa paikallishallinnon poliitikkoja oli erotettu mafiakytkösten takia, ja pyrkivät tunnistamaan sellaisen julkisten menojen vaihtelun, joka ei johdu tuotannon vaihteluista.

Italiassa astui vuonna 1991 voimaan laki, jonka nojalla valtio saattoi erottaa kunnanvaltuuston ja nimittää tilalle uudet valtuutetut, jos valtuustolla todettiin läheisiä yhteyksiä mafiaan. Uudet valtuutetut vähensivät kunnan julkisia menoja keskimäärin 20 prosenttia. Muutoksen syynä olivat mafiayhteydet, jotka johtivat valtuuston vaihtoon. Koska mafiayhteyksien ja tuotannon vaihteluiden välillä ei ole suoraa syy-seuraussuhdetta, mafiayhteyksiä voi käyttää selvittämään, mikä vaikutus julkisten menojen muutoksella on tuotantoon. Koeasetelmaa kuvaa kuvio 14.13.

Kuvio 14.13 Mafiakytkösten käyttö kertoimen arvioinnissa.

Tällä menetelmällä tutkijat pystyivät arvioimaan paikallistason kertoimen kooksi 1,5.

Taloustieteilijät ovat yleensäkin panneet kekseliäisyytensä peliin arvioidakseen kertoimen kokoa ja sen vaikutusta työpaikkoihin. Yhdysvalloissa toteutettiin finanssikriisin jälkeen elvytysohjelma (vuoden 2009 American Recovery and Reinvestment Act), jossa säädettiin 787 miljardin dollarin elvytyspaketista. Oli odotettavissa, että kriisin pahiten koettelemissa osavaltioissa työttömyys kasvaisi muita enemmän ja ne saisivat enemmän elvytysrahaa valtiovallalta. Työttömyys siis lisäsi noiden osavaltioiden menoja. Tämän takia on vaikeaa arvioida menolisäysten vaikutusta tuotantoon ja työttömyyteen. Se on kuitenkin tarpeen, jos haluamme tietää kertoimen koon.

Tässä tapauksessa käänteisen kausaliteetin ongelman voi kiertää esimerkiksi hyödyntämällä sitä tosiseikkaa, että osa Yhdysvaltain elvytysrahoista jaettiin osavaltioille käyttämällä kaavaa, joka ei liittynyt taantuman syvyyteen osavaltiossa. Esimerkiksi jotkin elvytyspaketista rahoitetut tienkorjausmenot perustuivat osavaltion tieverkoston pituuteen.7

Koska tienrakennusrahat eivät riippuneet taantuman syvyydestä eivätkä vaikuttaneet suoraan työttömyyteen, voimme vastata kysymykseen: ”Syntyikö työpaikkoja enemmän niissä osavaltioissa, jotka saivat enemmän elvytysrahaa?”8

Kuvio 14.14 Kertoimen arviointi elvytyspaketin tienrakennusrahojen avulla.

Tällä menetelmällä kertoimeksi arvioitiin 2. Tuloksen perusteella voi päätellä, että elvytysohjelma loi 1–3 miljoonaa uutta työpaikkaa.

Vaikka jotkut taloustieteilijät epäilivät ennen finanssikriisiä, oliko kerroin ykköstä suurempi, poliitikot kautta maailman toteuttivat elvytysohjelmia vuosina 2008 ja 2009. Elvytyksen katsottiin osaltaan ehkäisseen uuden suuren laman, kuten näemme luvussa 17.

Ekonomistit erimielisinä Miten herkästi talous reagoi julkisiin menoihin?

Harva talouspolitiikan kysymys herätti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeisinä vuosina yhtä vilkasta polemiikkia kuin finanssipolitiikan kerroinvaikutus: miten yhden prosentin lisäys julkisessa kulutuksessa vaikuttaa bruttokansantuotteeseen?

Polemiikki johtuu paljolti poliittisista näkemyseroista. Ne, jotka puhuvat julkisten menojen puolesta, pitävät kerrointa yleensä suurena, kun taas julkisen sektorin supistamista kannattavat ajattelevat, että kerroin on pieni. (Emme tiedä, johtuuko korrelaatio siitä, että käsitykset julkisen sektorin merkityksestä vaikuttavat heidän kerroinarvioihinsa vai toisinpäin.)

Väittely on vellonut siitä pitäen, kun John Maynard Keynes muotoili kerrointeorian 1930-luvulla. Finanssikriisi ja sen jälkimainingit ovat herättäneet keskustelun henkiin kahdesta syystä:

  1. Rahapolitiikkaa ei voitu käyttää. Finanssikriisin jälkeen monet suuret taloudet pysyivät taantumassa, vaikka keskuspankit laskivat koron hyvin lähelle nollaa. Koska korkoja ei voi laskea alle nollan (kuten seuraavassa luvussa näemme), hallitukset halusivat tietää, voisiko taloutta vakauttaa finanssielvytyksellä.
  2. Säästökuurien toimivuudesta oli erimielisyyttä. Vuoden 2010 eurokriisin jälkeen monet taantuman kourissa olevat Euroopan maat ryhtyivät säästökuurille ja leikkasivat julkisia menoja palauttaakseen julkisen talouden tasapainoon.

Sekä elvytyksen että säästökuurin onnistuminen riippuu kertoimen koosta. Jos kerroin on negatiivinen – niin voi käydä, jos julkisyhteisöjen paisuva alijäämä romuttaa luottamuksen – elvytyspaketti supistaisi bruttokansantuotetta ja säästökuuri nostaisi sitä. Jos kerroin on positiivinen mutta pienempi kuin 1, elvytys nostaisi bruttokansantuotetta mutta vähemmän kuin julkiset menot kasvaisivat. Jos kerroin on suurempi kuin 1, niin kuin kerroinmallissamme, elvytys nostaisi bruttokansantuotetta julkisten menojen kasvua enemmän, kun taas säästökuuri pahentaisi taantumaa.

Taloustieteilijöiden kerroinarviot vaihtelevat negatiivisista luvuista suurempiin kuin 2 menetelmien ja oletusten mukaan. Esimerkiksi presidentti Obaman talousneuvonantajat arvioivat vuoden 2009 elvytyslakia laatiessaan kertoimen suuruudeksi 1,6. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi vuonna 2012, että kerroin oli kehittyneissä maissa finanssikriisin jälkeen 0,9–1,7.9

Julkiset menot ovat tehokkaita vain, jos niiden avulla saadaan käyttöön resursseja, jotka jäisivät muuten käyttämättä. Resursseja voivat olla työttömät tai alityöllistetyt työntekijät sekä vajaalla kapasiteetilla toimivat toimistot, kaupat tai tehtaat. Kun talous toimii täydellä kapasiteetilla eikä joutilaita resursseja ole, julkisten menojen lisääminen syrjäyttää yksityistä kulutusta.

Yhdysvaltain elvytyslain jälkeisinä viikkoina taloustieteilijät Robert Barro ja Paul Krugman kiistelivät kertoimen suuruudesta. Barro tutki valtion toisen maailmansodan aikaisia puolustusmenoja ja päätteli, että kerroin oli korkeintaan 0,8. Toisin sanoen sotakalustoon käytetty dollari lisäsi tuotantoa vain 80 senttiä. Krugman huomautti, ettei sota-aikana ole käyttämättömiä tuotantovälineitä, joita voisi hyödyntää. Työikäiset olivat tehdastyössä tukemassa sotaponnisteluja ja valtiovalta piti yksityisen kulutuksen aisoissa säännöstelyllä.10

Euroalueen vuoden 2010 velkakriisiä seuranneissa taantumissa monet Euroopan maat pyrkivät tasapainottamaan budjettiaan julkisen talouden säästökuurilla, vaikka vastikään on havaittu, että kertoimet olivat taantuman aikaan selvästi yli yhden. Kasvu jäi näissä maissa heikoksi. Tämäkin kertoo, että kerroin on syvän taantuman aikana suurempi kuin yksi. Joillekin euromaille säästöt olivat kuitenkin ainoa vaihtoehto. Ne eivät enää saaneet lainaa, kuten seuraavassa alaluvussa näemme.

Harjoitus 14.5 Kertoimen arviointimenetelmiä

Mieti kolmea edellä esiteltyä kertoimen arvioinnin menetelmää: Italian mafiaan liittyvät irtisanomiset, Yhdysvaltain elvytyspaketin tierahat ja sodan aikaiset puolustusmenot.

Miksi kertoimen kokoarviot mielestäsi vaihtelevat? Perustele kantaasi tämän alaluvun aineistolla.

Harjoitus 14.6 Bruttokansantuotteen osatekijät suhdannesyklin vaiheissa

Esittelimme kuvion 13.8 taulukossa, miten paljon tärkeimmät menoerät (C, I, G ja X − M) vaikuttivat Yhdysvaltain bruttokansantuotteen kasvuun vuoden 2009 taantuman aikana. Voimme tutkia FRED-tietokannasta, muuttuiko tekijöiden vaikutus talouden elpyessä.

Siirry FRED-tietokannan sivustolle. Kirjoita hakukenttään Contribution to GDP (vaikutus bruttokansantuotteeseen) ja valitse seuraava aikasarja:

  • Contributions to percentage change in real gross domestic product: (vaikutus reaalisen bruttokansantuotteen prosentuaaliseen muutokseen) Personal consumption expenditures (henkilökohtaiset kulutusmenot)

Ole tarkkana, että datan frekvenssi on vuotuinen. Voit muuttaa frekvenssiä oikeasta yläkulmasta löytyvän ‘Edit graph’ -painikkeen kautta.

Samasta kohdasta voit lisätä myös seuraavat aikasarjat kuvioosi. Klikkaa ‘Add line’ ja etsi seuraavat aikasarjat:

  • Contributions to percentage change in real gross domestic product: Gross private domestic investment (kotitalouksien bruttoinvestoinnit)
  • Contributions to percentage change in real gross domestic product: Government consumption expenditure and gross investment (julkisen sektorin kulutusmenot ja bruttoinvestoinnit)
  • Contributions to percentage change in real gross domestic product: Net exports of goods and services (tavaroiden ja palveluiden nettovienti)

Muista valita datan frekvenssiksi vuotuinen.

  1. Vastaavatko vaikutukset bruttokansantuotteeseen yhteensä bruttokansantuotteen kasvua?

Käytä nyt lataamiasi tietoja ja tee seuraavat tehtävät ajanjaksolta 2007–2014:

  1. Kuvaile menoerien vaikutuksia Yhdysvaltain bruttokansantuotteen kasvuun taantumassa (vuoden 2008 ensimmäisestä neljänneksestä vuoden 2009 toiseen neljännekseen) ja suhdannesyklin elpymisvaiheessa vuoden 2009 kolmannesta neljänneksestä alkaen. FRED-tietokannan kaaviossa taantuma on tummennettu. Laadi samanlainen taulukko kuin kuviossa 13.8.
  2. Mikä voisi selittää kulutuksen ja investointien vaikutuksen erot taantumassa ja elpymisvaiheessa?
  3. Kun mietit julkisten menojen ja investointien vaikutusta bruttokansantuotteen kasvuun, mitä voit päätellä Yhdysvaltain finanssipolitiikasta kriisin aikana?

Jos haluat tarkistaa, miten tietokannan kaaviot tuotetaan, voit ladata tiedot laskentataulukkoon ja tuottaa sarjat uudestaan.

Harjoitus 14.7 Ranskan alamäki

Taloustieteilijä Paul Krugman arvosteli elokuussa 2014 julkaistussa artikkelissaan ”The Fall of France” Ranskan säästökuuria.

Selitä sen perusteella, mitä olet oppinut finanssipolitiikan kerroinvaikutuksesta, miksi Krugman ennusti Ranskan (ja muunkin Euroopan) säästökuurin epäonnistuvan. Kiinnitä huomiota etenkin siihen, mitä Krugman mielestäsi tarkoittaa ”epäonnistumisella”.

Harjoitus 14.8 Elvytystä ilman lisävelkaa

Lue Robert Shillerin artikkeli ”Stimulus, Without More Debt”.

Oletetaan, että talous on taantumassa. Pahoin velkaantunut valtio haluaa tasapainoisen budjetin, jossa G = T. Miten valtio voi saada aikaan elvyttävän vaikutuksen bruttokansantuotteeseen, vaikka budjetti on tasapainossa?

Vastaa kysymykseen seuraavissa vaiheissa:

  • Osoita kerroinkaaviolla, miten tavoite on mahdollista saavuttaa, ja nimeä asiaankuuluvat leikkauskohdat ja kulmat. Tee kaaviosta niin tarkka, että kertoimen täsmällinen koko näkyy.
  • Selitä sanallisesti, miten julkinen sektori pystyy saamaan aikaan halutun elvytysvaikutuksen ja pitämään budjetin silti tasapainossa.
  • Johda tasapainoisen budjetin kerroin matemaattisesti. (Vihje: Kirjoita julkisista menoista G johtuvan bruttokansantuotteen muutoksen yhtälö sekä julkisista tuloista T johtuvan bruttokansantuotteen muutoksen yhtälö ja aseta ne yhtä suuriksi.)
  • Kommentoi lyhyesti, mitä haittoja näet budjettitasapainon ja elvytyksen yhdistämisessä.

Voit tehdä seuraavat oletukset:

  • Oleta könttävero. Tämä tarkoittaa, ettei vero riipu tulotasosta: T = T (eikä tavallisen oletuksen mukaan T = tY).
  • Oleta myös, ettei maa käy ulkomaankauppaa.

Kysymys 14.8 Valitse oikeat vastaukset

Mitkä seuraavista kerrointa koskevista väitteistä pitävät paikkansa?

  • Taloustieteilijöiden kerroinarviot ovat yleensä samansuuntaisia.
  • Kertoimen empiirinen arviointi voi olla vaikeaa käänteisen kausaliteetin takia.
  • Jos kotitaloudet odottavat, että julkisten menojen kasvu rahoitetaan tulevilla veronkorotuksilla, kerroin kasvaa.
  • Jos yritykset odottavat, että valtion finanssipolitiikka tepsii, kerroin kasvaa.
  • Arviot kertoimesta vaihtelevat laajalti.
  • Jos elvytystä annetaan erityisesti korkean työttömyyden talouksille, käänteisestä kausaliteetista voi tulla kertoimen arvioinnissa ongelma.
  • Tässä tapauksessa kotitaloudet voivat lisätä nykyistä säästämistään odotettujen tulevien veronkorotusten varalta, mikä vähentää niiden rajakulutusalttiutta ja siten pienentää kerrointa.
  • Yritykset lisäävät investointeja, jos ne uskovat talouden toipuvan nopeasti, mikä lisää kysyntää.

14.8 Valtion tulot ja menot

julkisyhteisöjen velka
Valtion vuosien mittaan alijäämiensä rahoittamiseksi myymien velkakirjojen summa vähennettynä erääntyneillä velkakirjoilla. Englanniksi government debt.

Tiedämme säästämisen paradoksista, ettei valtion kannata taantumassa heikentää automaattisia vakauttajia toimimalla niitä vastaan. Olemme oppineet myös, että kokonaiskysynnän lisääminen elvyttämällä voi olla perusteltua syvässä taantumassa, jos kerroin on suurempi kuin yksi. Miksi elvytyspolitiikan jälkeen seuraa usein säästökuuri? Syy on julkisyhteisöjen velka. Sen ymmärtämiseksi on tarkasteltava valtion tuloja ja menoja.

Tulot

Valtio saa tuloja tulo- ja kulutusveroina. Tavallinen kulutusvero on esimerkiksi arvonlisävero. Valtio saa rahaa monista muistakin lähteistä, kuten verottamalla alkoholia, tupakkatuotteita ja bensiiniä sekä varallisuutta esimerkiksi perintöverotuksella.

Menot

Julkiset menot liittyvät terveydenhuoltoon, koulutukseen ja puolustukseen sekä julkisiin investointeihin, joilla rakennetaan esimerkiksi tieverkostoa ja kouluja.

Julkisen sektorin tuloista maksetaan myös sosiaalietuudet. Niitä ovat työttömyyskorvaukset, eläkkeet ja työkyvyttömyyskorvaukset. Valtio joutuu myös maksamaan velastaan korkoa. Tulonsiirrot ja korot maksetaan julkisista tuloista, mutta ne eivät ole mukana julkisessa kulutuksessa G, koska ne eivät ole tavara- tai palveluhankintoja.

Julkisen talouden perusjäämä

perusjäämä
Julkisen talouden vaje (tulot vähennettyinä menoilla) ennen julkisen velan korkomenoja. Englanniksi primary deficit. Katso myös: julkisyhteisöjen velka.

Julkisen talouden vajetta ennen julkisen velan korkomenoja sanotaan perusjäämäksi. Sen mittari on G – T, jossa T on verotulot vähennettyinä tulonsiirroilla (joiden suuruudeksi oletetaan kerroinmallissa tY; t on suhteellinen veroprosentti). Jos perusjäämä on lähtötilanteessa nolla, julkinen talous heikkenee automaattisesti taloussyklin laskusuhdanteessa. Kun laskusuhdanne loppuu, julkisen talouden perusjäämä pienenee. Noususuhdanteessa julkinen sektori saa enemmän tuloja kuin sillä on menoja.

Budjettivajeen tapauksessa valtion pitää ottaa lainaa kattaakseen tulojen ja menojen välisen erotuksen. Valtio ottaa lainaa myymällä velkakirjoja. Velkakirjoja ostavat yritykset ja kotitaloudet. Kotitalouksien velkakirjaostot ovat yleensä epäsuoria: varsinaisesti velkakirjoja ostavat eläkerahastot, joilta kotitaloudet ostavat eläkevakuutuksia. Velkakirjojen myynti lisää valtion velkaa.

Globaaleilla rahoitusmarkkinoilla kotimaan velkakirjoja voivat ostaa myös ulkomaalaiset. Valtion velkakirjat houkuttelevat sijoittajia, koska niissä on kiinteä korko ja niitä pidetään yleensä turvallisena sijoituksena. Valtion velkakirjojen luottoriski on tavallisesti pieni. Sijoittajat haluavat todennäköisesti salkkuunsa sekä turvallisia että riskipitoisia omaisuuseriä, ja valtion velkakirjat ovat tavallisesti riskiasteikon turvallisessa päässä.

valtionvelkakriisi
Tilanne, jossa valtion velkakirjoja pidetään niin riskipitoisina, ettei valtio välttämättä saa enää lainaa. Jos näin käy, valtio ei voi kuluttaa verotuloja enempää. Englanniksi government debt crisis.

Jos sijoittajat alkavatkin pitää valtion velkakirjoja riskipitoisina, syntyy valtionvelkakriisi. Kriisit ovat tavallisia kehitysmaissa ja kehittyvissä maissa, mutta kehittyneissä talouksissa harvinaisia. Vuonna 2010 Irlannin, Kreikan, Espanjan ja Portugalin valtion velkakirjojen korot kuitenkin nousivat. Se oli merkki luottoriskin tuntuvasta noususta ja kertoi, ettei valtio todennäköisesti pystyisi hoitamaan velkaansa. Siitä alkoi euroalueen velkakriisi. Jos valtionvelkakriisiin joutuneet maat eivät enää saa lainaa, niiden ainoaksi vaihtoehdoksi jää säästökuuri, koska ne eivät pysty kuluttamaan enempää kuin saavat verotuloina.

Suuri velkakanta bruttokansantuotteeseen verrattuna voi olla ongelma, koska kotitalouden tapaan valtionkin on maksettava korkoa velalle ja saatava tuloja korkojen maksamista varten. Silloin valtio voi joutua nostamaan veroja. Valtiot eroavat kotitalouksista siksi, ettei niiden tarvitse missään vaiheessa maksaa koko velkakantaansa; kun yhdet velkakirjat erääntyvät, valtio laskee yleensä liikkeelle lisää velkakirjoja ja pitää yllä velkakantaansa. Tätä sanotaan uudelleenrahoitukseksi, ja sitä hyödyntävät myös yritykset. Koska valtion velkakirjoja pidetään yleensä turvallisina omaisuuserinä (muulloin kuin kriisiaikoina), yksityiset sijoittajat ovat tavallisesti halukkaita ostamaan julkisyhteisöjen velkaa. Valtionvelan turvallisesta tasosta ei olekaan yleispätevää sääntöä, kuten kuvion pitkäaikaistiedot Isosta-Britanniasta osoittavat.

Kuvio 14.15 Ison-Britannian julkisyhteisöjen velka prosentteina bruttokansantuotteesta 1700–2014.

Ryland Thomas ja Nicholas Dimsdale. 2017. ”A Millennium of UK Data”. Englannin keskuspankin OBRA-aineisto.

Kuvio 14.15 esittää Ison-Britannian valtionvelan kehityksen vuodesta 1700 vuoteen 2014. Valtion velkaantuneisuutta mitataan suhteessa talouden kokoon eli prosentteina bruttokansantuotteesta. 1900-luvun kaksi nousupiikkiä johtuivat siitä, että valtion piti ottaa lainaa sodan rahoittamiseksi.

Myös finanssikriisit kasvattavat valtion velkaa. Valtio ottaa lainaa pelastaakseen vaikeuksiin joutuneita pankkeja ja tukeakseen taloutta finanssikriisistä seuraavassa pitkässä taantumassa. Vuoden 2008 globaalin finanssikriisin jälkeen Ison-Britannian julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kaksinkertaistui nopeasti yli 80 prosenttiin.

Huomionarvoista on, että vaikka Isolla-Britannialla oli toisen maailmansodan jälkeen erittäin paljon velkaa, velan suhde bruttokansantuotteeseen putosi 1980-luvulle mentäessä nopeasti: 260 prosentista 50 prosenttiin. Miksi? Ison-Britannian valtiolla oli vuosien 1948 ja 1973 positiivinen perusjäämä kaikkina vuosina yhtä lukuun ottamatta, mikä auttoi vähentämän velan suhdetta bruttokansantuotteeseen. Velkasuhde voi kuitenkin pienetä silloinkin, kun perusjäämä on negatiivinen, kunhan talous kasvaa nopeammin kuin korko. Brittitalouden velkasuhteen nopean laskun vuosina perusjäämä oli positiivinen, kasvu kohtuullista, valtion nimelliset korot alhaisia ja inflaatio maltillista.

Miksi inflaatio auttaa maata pienentämään velkasuhdettaan? Valtion velkakirjojen arvo eli velan määrä lasketaan nimellisarvosta. Esimerkiksi kymmenen vuoden velkakirjoista luvattiin vuonna 1950 liikkeeseen laskettaessa maksaa miljoona puntaa vuonna 1960. Jos inflaatio oli 1950-luvulla kohtuullisen korkea, nimellinen bruttokansantuote kasvoi nopeasti, kun taas miljoonan punnan velka oli vuonna 1960 yhä miljoona puntaa. Bruttokansantuotteeseen suhteutettu velka laski. Inflaatio laskee velan reaaliarvoa (tarkemmin luvussa 15).

Monissa kehittyneissä maissa kasvu on pysynyt korkoa suurempana pitkiä ajanjaksoja. Esimerkiksi Yhdysvalloissa näin on ollut taloustieteilijä Brad DeLongin mukaan miltei 125 vuotta.11

Pareto-parannus
Muutos, joka hyödyttää ainakin yhtä henkilöä kenenkään muun hyötyä vähentämättä. Englanniksi Pareto improvement. Katso myös: Pareto-dominoiva.
reiluus
Yksilön oikeudenmukaisuuskäsitykseen perustuva mittapuu, jolla hän arvioi hyödyn tai haitan jakautumista. Englanniksi fairness.

Harjoitus 14.9 Tehokkuus ja reiluus

Miten arvioisit elvytystä ja pankkien pelastamisia vuosien 2007–2008 globaalin finanssikriisin jälkeen Pareto-parannuksen ja reiluuden kriteerein?

Vihje: Tarkista käsitteiden selitykset alaluvuista 5.2 ja 5.3.

Vanhenevan väestön maissa velan ja bruttokansantuotteen suhde uhkaa nousta, koska eläkkeisiin, terveydenhuoltoon ja hoivapalveluihin menevä osuus julkisista tuloista kasvaa. Monilla valtioilla ja äänestäjillä on edessään vaikea valinta: vähennetäänkö palveluita vai lisätäänkö veroja?12

Olemme oppineet finanssipolitiikasta ja julkisyhteisöjen velasta seuraavat asiat:

  • Automaattiset vakauttajat ovat tärkeitä. Ne edistävät taloudellista hyvinvointia suhdannesyklin aikana.
  • Jos julkinen sektori turvautuu lisäelvytykseen, myöhemmin tarvitaan vastakkaista politiikkaa. Sen aika on sitten, kun talous taas kasvaa. Ilman vastakkaisia toimia valtionvelan ja bruttokansantuotteen suhde kasvaa.
  • Finanssikriisit ja sodat lisäävät julkisyhteisöjen velkaa.
  • Inflaatio vähentää valtion velkataakkaa. Vastaavasti deflaatio lisää sitä.
  • Velkasuhdetta ei voi kasvattaa loputtomasti. Velkasuhteelle ei kuitenkaan voi määrittää yleispätevää ylärajaa.
  • Jos talouskasvu jää korkoa pienemmäksi, julkisen talouden perusjäämän on oltava positiivinen, koska se vakauttaa ja pienentää velkasuhdetta. Nopea velkasuhteen supistaminen on kuitenkin haitaksi, jos se estää kasvua.

The Economist ‑lehti on kehittänyt mallinnustyökalun, jolla voit kokeilla politiikkatoimien vaikutusta. Kokeile, miten velkasuhteen kasvua voisi valitsemassasi maassa hillitä erilaisilla perusjäämän, kasvun, nimelliskoron ja inflaation yhdistelmillä.

14.9 Finanssipolitiikka ja muu maailma

Maatalousvaltaiset maat kärsivät sodista, sairauksista ja säästä, kuten näimme luvussa 13. Yhdysvaltain sisällissota heijastui muihinkin talouksiin, esimerkiksi Brasiliaan, Intiaan ja Isoon-Britanniaan, kuten näimme luvussa 11. Moderneissa talouksissa muun maailman tapahtumat aiheuttavat sokkeja ja vaikuttavat kotimaan talouspolitiikan toimivuuteen. Jos poliitikot haluavat välttyä virheiltä, heidän on oltava perillä maiden välisestä vuorovaikutuksesta.

Ulkomaanmarkkinoilla on väliä

Kasvun vaihtelu tärkeillä ulkomaanmarkkinoilla voi vaikuttaa nettoviennin X − M kautta kotimaan kokonaiskysyntään ja laukaista nousu- tai laskukauden. Esimerkiksi Kiina on hyvin tärkeä markkina-alue Australialle: Australian viennistä meni vuonna 2013 Kiinaan 32 prosenttia eli 6,5 prosenttia kokonaiskysynnästä. Kun Kiinan talouskasvu hidastui vuosien 2010 ja 2013 välillä 10,6 prosentista 7,8 prosenttiin, se verotti suoraan Australian talouskasvua nettoviennin laskun kautta.

Euroalueen laskusuhdanne vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen taas hidasti Ison-Britannian talouden elpymistä taantumasta. Suuri osa Ison-Britannian viennistä menee nimittäin EU-maihin. Esimerkiksi vuonna 2013 osuus oli 44 prosenttia eli 13 prosenttia Ison-Britannian kokonaiskysynnästä.

Tuonti vaimentaa kotimaan suhdannevaihtelua

Alaluvussa 14.5 totesimme, että rajatuontialttius pienentää kerrointa. Autonomisen kysynnän kasvu kiihdyttää kulutusta, ja osa ostetuista tavaroista on tehty ulkomailla. Tämä tasoittaa kotimaan noususuhdannetta.

Kauppa rajoittaa elvytystä

Ulkomaankauppa vähentää mahdollisuuksia elvytyksen käyttöön taantumassa. Ranskassa tämä saatiin tuta 1980-luvulla. Maan talous oli 1980-luvun alussa heikossa kunnossa maailmantalouden sekoittaneiden 1970-luvun öljykriisien jäljiltä. Vuonna 1981 sosialistien ehdokas François Mitterrand voitti presidentinvaalit. Hänen pääministeriksi nimittämänsä Pierre Mauroy päätti piristää kokonaiskysyntää lisäämällä julkisia menoja ja keventämällä verotusta. Kerroinmallissa tätä vastaa julkisten menojen G kasvu ja veroprosentin t lasku.

Kuvio 14.16 osoittaa, mitä Ranskassa ja sen suurimmassa kauppakumppanimaassa Saksassa tapahtui. Violetit pylväät kuvaavat Ranskan tulemia ja oranssit Saksan. Kuviossa tulemat on esitetty kolmelta vuodelta. Ensimmäisenä vuonna elvytystä ei ollut. Toisena vuonna Ranskassa elvytettiin, ja kolmas vuosi oli elvytystä seuraava vuosi.

Kuvio 14.16 Ranskan 1980-luvun elvytyspolitiikan seuraukset.

OECD. 2015. OECD:n tilastoaineisto.

Kuviosta 14.16 voi nähdä, että Ranskan budjettitasapaino (T − G) / Y muuttuu negatiiviseksi. Vuoden 1980 budjetti oli tasapainossa, mutta vuonna 1982 vaje  oli lähes kolme prosenttia bruttokansantuotteesta ja vuonna 1983 vielä enemmän.

Saksassa sen sijaan julkinen talous pysyi lähes tasapainossa koko kolmen vuoden ajan. Budjetin ylijäämät olivat 0, 0 ja 0,2 prosenttia.

Ranskan kasvua lisäävä kysyntäpolitiikka oli Euroopassa poikkeus. Vuonna 1982 kasvu lähti aluksi nousuun (1,6 prosentista 2,4 prosenttiin), mutta hidastui pian ja jäi 1,2 prosenttiin vuonna 1983. Miksi?

Ranskan talouden nousukäänne sai kotitaloudet lisäämään kulutustaan, mutta suuri osa meni ulkomaisiin tavaroihin. Ranskan elvytys valui maihin, jotka tuottivat kilpailukykyisempiä tuotteita, kuten Japaniin (elektroniikka) ja Saksaan (autot). Tuonti vilkastui selvästi: tuonti kasvoi vuoden 1979 tasoon verrattuna 17,9 prosenttia, kuten kuviosta 14.16 nähdään. Saksan vienti kasvoi 17,1 prosenttia vuonna 1982 ja lähes 14 prosenttia vuonna 1983. Sen seurauksena bruttokansantuote kasvoi vuonna 1983 Saksassa Ranskaa enemmän. Ranskan elvytyspolitiikka hyödytti lähinnä sen kauppakumppaneita, joilla oli kilpailukykyisempiä tuotteita. Ranska jäi jälkeen muista Euroopan maista: sen talous kasvoi hitaammin ja julkisyhteisöjen alijäämä oli korkea (yli kolme prosenttia vuonna 1983).

Mitterrandin politiikan epäonnistuminen näkyi taloustieteellisesti ilmaisten Ranskan frangiin kohdistuvana paineena. Vuosien 1981 ja 1983 välillä Ranska joutui devalvoimaan frangin kolme kertaa parantaakseen ranskalaistuotteiden kilpailukykyä ulkomaisiin tuotteisiin verrattuna. Mauroy erosi vuonna 1984, ja uusi pääministeri aloitti säästökuurin.

Mitterrandin kokeilu osoittaa, ettei elvytys ole aina toimiva keino nostaa taloutta taantumasta. Ranskan tapauksessa politiikka suunniteltiin huonosti, ja se viivästytti maan talouden sopeutumista 1970-luvun sokkeihin. Huomaa, ettei Ranska kärsinyt vain korkean työttömyyden ongelmasta. Kokonaiskysynnän kasvattaminen lisäsi kulutusta, mutta kulutus ei kohdistunut Ranskan tuotantoon.

Elvytys ei välttämättä ole ainoa (eikä paras) vaihtoehto taantumassa: Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n entinen pääekonomisti Olivier Blanchard on kertonut, miten julkisen talouden tasapainottaminen onnistui Latviassa vuonna 2008, vaikka hän oli alun perin ollut sitä vastaan.13

Ranskassa kerroin oli hyvin pieni, ja heijastusvaikutukset muihin talouksiin merkitsivät elvytyksen karkaamista ulkomaille. Jos suuret eurooppalaiset taloudet olisivat käynnistäneet ekspansiivisen finanssipolitiikan samanaikaisesti, tulokset olisivat olleet toiset, sillä esimerkiksi Saksan heijastusvaikutukset olisivat piristäneet Ranskan taloutta. Ranskan politiikka ei toiminut, koska maa ei ymmärtänyt riippuvuuttaan muusta maailmasta. Esimerkki kuuluu kuvion 14.12 kolmannen sarakkeen alariville.

koordinaatiopeli
Koordinaatiopelissä on kaksi Nash-tasapainoa, joista toinen voi olla Pareto-tehokkaampi kuin toinen. Englanniksi coordination game.

Harjoitus 14.10 Elvytyksen koordinointi

Oletetaan, että maailmassa on vain kaksi maata tai blokkia, pohjoinen ja etelä. Maailmantalous on syvässä taantumassa. Tilannetta voi kuvata luvussa 13 esitellyn koordinaatiopelin avulla. Tässä tapauksessa strategiat ovat Elvytys ja Ei elvytystä.

Selitä sanallisesti, miten koordinaatiopeli heijastaa maiden keskinäisriippuvuudesta johtuvia ongelmia.

Kysymys 14.9 Valitse oikeat vastaukset

Kuvio 14.16 esittää, miten Ranskan lisääntyneet julkiset menot ja veronalennukset vuonna 1982 vaikuttivat Ranskan ja Saksan talouteen.

Mitkä seuraavista väitteistä pitävät näiden tietojen perusteella paikkansa?

  • Ranskan julkisen talouden tasapaino heikkeni yli kolme prosenttia ekspansiivisen finanssipolitiikan seurauksena.
  • Ekspansiivinen finanssipolitiikka kiihdytti Ranskan bruttokansantuotteen kasvun pitkäksi aikaa yli kahteen prosenttiin.
  • Saksan talous hyötyi siitä, että Ranskaan tuotiin enemmän saksalaisia tuotteita.
  • Euroopan talouksien ei pitäisi koskaan toteuttaa ekspansiivista finanssipolitiikkaa, koska ne käyvät paljon kauppaa keskenään.
  • Vuonna 1983 erotus G − T oli alle −3 prosenttia ja vuonna 1980 nolla.
  • Bruttokansantuotteen kasvu nousi yli kahden prosentin vuonna 1982. Se kuitenkin laski nopeasti lähes yhteen prosenttiin vuonna 1983.
  • Saksan vienti oli vuosina 1982–1983 paljon suurempi kuin vuosina 1979–1980.
  • Ekspansiivinen finanssipolitiikka voi olla tehokasta, jos kaikki maat aloittavat sen samaan aikaan.

14.10 Kokonaiskysyntä ja työttömyys

tarjontapuoli (kansantalous)
Miten työvoimaa ja pääomaa käytetään tavaroiden ja palveluiden tuottamisessa. Tarjontapuolta kuvataan työmarkkinamallilla (jota sanotaan myös palkanasetantakäyrämalliksi ja hinnanasetantakäyrämalliksi). Englanniksi supply side. Katso myös: kysyntäpuoli (kansantalous).
kysyntäpuoli (kansantalous)
Miten kulutuspäätökset synnyttävät tavaroiden ja palveluiden kysyntää ja sen tuloksena työllisyyttä ja tuotosta. Kysyntäpuolta kuvataan kerroinmallilla. Englanniksi demand side. Katso myös: tarjontapuoli (kansantalous).
kerroinmalli
Kerroinprosessin sisältävä kokonaiskysynnän malli. Englanniksi multiplier model. Katso myös: finanssipolitiikan kerroinvaikutus, kerroinprosessi.

Olemme tässä aineistossa kehittäneet kaksi mallia talouden kokonaistuotannon, työllisyyden ja työttömyysasteen käsittelyyn:

  • Tarjontapuolen (työmarkkina)malli: Ensimmäinen, luvussa 9 esitelty malli kuvaa talouden tarjontapuolta ja keskittyy siihen, miten työvoimaa käytetään tavaroiden ja palveluiden tuottamisessa. Sanomme sitä työmarkkinamalliksi.
  • Kysyntäpuolen (kerroin)malli: Toinen malli on tässä luvussa kehittämämme kerroinmalli, joka kuvaa talouden kysyntäpuolta ja selittää, miten kulutuspäätökset synnyttävät tavaroiden ja palveluiden kysyntää ja sen tuloksena työllisyyttä ja tuotantoa.

Mallit yhdistämällä voimme selittää, miten taloussuhdanteet vaihtelevat pitkän aikavälin työmarkkinatasapainon ympärillä suhdannesyklin aikana.

Luvun 9 työmarkkinamalli näkyy kuviossa 14.17. Työmarkkinatasapainossa palkanasetanta- ja hinnanasetantakäyrät leikkaavat toisensa. Näemme, että talous heilahtelee suhdannesyklin mittaan yleensä pisteen A mukaisen työttömyysasteen ympärillä. Kuvion 14.17 esimerkissä tasapainotilan työttömyysaste on viisi prosenttia.

Kuvio 14.17 Kansantalouden tarjontapuoli: työmarkkinat.

tuotantofunktio
Graafinen tai matemaattinen kuvaus siitä, miten suuri tuotos voidaan saavuttaa tietyllä panosten määrällä tai panosten yhdistelmällä. Tuotantofunktio kuvaa erilaisia saman hyödykkeen tuotantoon sopivia teknologioita. Englanniksi production function.

Kuviossa 14.18 työmarkkinakaavio ja kerroinkaavio ovat allekkain. Työmarkkinakaavion vaaka-akseli mittaa työntekijöiden lukumäärää eli työllisyyttä ja työttömyyttä. Kerroinkaaviossa vaaka-akselilla on tuotanto. Tuotantofunktio yhdistää työllisyyden ja tuotannon, ja tässä mallissa se on hyvin yksinkertainen.

Oletamme, että työn tuottavuus on vakio λ eli lambda. Siten tuotantofunktio on

Piirtääksemme kysyntäpuolen mallin suoraan tarjontapuolen mallin alapuolelle oletamme, että λ = 1, jolloin Y = N.

Kuvio 14.18 Kansantalouden kysyntä- ja tarjontapuolet.

suhdannetyöttömyys
Tasapainotyöttömyyden ylittävä työttömyyden lisäys, joka johtuu taloussuhdanteen aiheuttamasta kokonaiskysynnän laskusta. Englanniksi cyclical unemployment. Katso myös: tasapainotyöttömyys.

Lyhyen aikavälin vaihtelut työllisyydessä johtuvat kokonaiskysynnän muutoksista. Kun työllisyys jää työmarkkinatasapainon alapuolelle pienen kokonaiskysynnän takia, lisätyöttömyyttä sanotaan suhdannetyöttömyydeksi (katso luku 9). Jos taloudessa on työmarkkinatasapainon ylittävää liikakysyntää, työttömyys on tasapainon alapuolella.

Kuviossa 14.19 talous on ensin työmarkkinatasapainossa pisteessä A, jolloin työttömyysaste on viisi prosenttia. Tätä tuotannon tasoa sanotaan normaaliksi tuotannoksi. Tämä tarkoittaa, että kokonaiskysynnän tason on oltava ”normaaliksi” nimetyn kokonaiskysyntäkäyrän mukainen. Mikä tahansa muu kokonaiskysynnän taso johtaisi työllisyyden muutokseen.

Kuvio 14.19 Työttömyyden vaihtelu tasapainotyöttömyyden ympärillä suhdannesyklin mittaan.

Työmarkkinatasapaino

Talous on aluksi työmarkkinatasapainossa pisteessä A, jossa työttömyys on viisi prosenttia. Kokonaiskysynnän tason on oltava normaaliksi nimetyn kokonaiskysyntäkäyrän mukainen.

Nousukausi

Kuvittele investointien lisäys, joka siirtää kokonaiskysyntäkäyrän tasolle AD (korkea), jolloin tuotanto ja työllisyys kasvavat. Talous on pisteessä B: nousukauden aikana työttömyys laskee alle viiden prosentin. Lisätyöllisyyttä sanotaan suhdannetyöllisyydeksi.

Laskukausi

Jos kokonaiskysyntäkäyrä siirtyy alaspäin, tuotanto ja työllisyys laskevat kerroinprosessissa pisteeseen C. Työttömyys nousee yli viiteen prosenttiin. Lisätyöttömyyttä sanotaan suhdannetyöttömyydeksi.

lyhyt aikaväli (mallista)
Käsite ei tarkoita ajanjaksoa vaan sitä, mitkä muuttujat ovat eksogeenisia: hinnat, palkat, pääomakanta, teknologia ja instituutiot. Englanniksi short run. Katso myös: tulot, investointihyödykkeet, teknologia, instituutio, keskipitkä aikaväli (mallista), pitkä aikaväli (mallista).

Tutkiessamme suhdannesyklin vaihteluja kerroinmallilla teimme joukon ceteris paribus ‑oletuksia. Oletimme, että hinnat, palkat, pääomakanta, teknologia ja instituutiot ovat vakioita. Viittaamme näihin oletuksiin käsitteellä lyhyt aikaväli. Mallin tarkoitus on ennustaa, miten tuotanto, kokonaiskysyntä ja työllisyys muuttuvat, kun tapahtuu kysyntäsokki (investointeja, kulutusta tai vientiä koskeva sokki) tai kun kokonaiskysyntäkäyrä siirtyy finanssi- tai rahapolitiikan seurauksena.

keskipitkä aikaväli (mallista)
Käsite ei tarkoita ajanjaksoa vaan sitä, mitkä muuttujat ovat eksogeenisia. Keskipitkän aikavälin mallissa eksogeenisia ovat pääomakanta, teknologia ja instituutiot. Tuotos, työllisyys, hinnat ja palkat ovat endogeenisia muuttujia. Englanniksi medium run. Katso myös: investointihyödykkeet, teknologia, instituutio, lyhyt aikaväli (mallista), pitkä aikaväli (mallista).

Huomaa, etteivät työmarkkinat ole kuviossa 14.19 tasapainossa, jos tuotanto on tavallista suurempi tai pienempi. Työmarkkinamalli on keskipitkän aikavälin malli, jossa palkat ja hinnat voivat muuttua. Kerroinmalli sitä vastoin on lyhyen aikavälin malli. Kerroinmallin lyhyen aikavälin tasapaino ei ole välttämättä työmarkkinamallin keskipitkän aikavälin tasapaino.

pitkä aikaväli (mallista)
Käsite ei tarkoita ajanjaksoa vaan sitä, mitkä muuttujat ovat eksogeenisia. Esimerkiksi pitkän aikavälin kustannuskäyrä tarkoittaa kustannustasoa, joka toteutuu silloin, kun yritys pystyy sopeuttamaan kaikki panoksensa investointihyödykkeet mukaan luettuina, mutta teknologia ja talouden instituutiot määräytyvät eksogeenisesti. Englanniksi long run. Katso myös: teknologia, instituutio, lyhyt aikaväli (mallista), keskipitkä aikaväli (mallista).
  • Luvussa 15 tarkastellaan suhdannesykliä: Laajennamme kuvion 14.19 mallia tutkimalla, mitä palkoille ja hinnoille tapahtuu nousu- ja laskukautena.
  • Luvussa 16 keskitytään pitkään aikaväliin: Tutkimme palkanasetantakäyrän ja hinnanasetantakäyrän avulla pitkää aikaväliä. Silloin tuotanto, työllisyys, hinnat ja palkat voivat muuttua, samoin kuin instituutiot ja teknologiat. Kysymme, miten perusinstituutioiden ja politiikan muutokset, kuten ammattiliittojen heikkeneminen, hyödykemarkkinoiden lisääntyvä kilpailu tai uudet työvoimaa säästävät teknologiat vaikuttavat kansantalouteen.

Kuvion 14.20 taulukko on yhteenveto käyttämistämme kokonaistalouden malleista.

Luku Aikaväli Eksogeeniset muuttujat Endogeeniset muuttujat Ongelma Politiikan kohde Käytettävä malli
13, 14 Lyhyt Hinnat, palkat, pääomakanta, teknologia, instituutiot Työllisyys, kysyntä, tuotanto Kysynnän muutokset vaikuttavat työttömyyteen Kysyntäpuoli Kerroinmalli
14, 15 Keskipitkä Pääomakanta, teknologia, instituutiot Työllisyys, kysyntä, tuotanto, hinnat, palkat Kysynnän ja tarjonnan muutokset vaikuttavat työttömyyteen, inflaatioon ja tasapainotyöttömyyteen Kysyntäpuoli, tarjontapuoli Työmarkkinat; Phillips-käyrä
16 Pitkä Teknologia, instituutiot Työllisyys, kysyntä, tuotanto, hinnat, palkat ja pääomakanta Voitonteon edellytysten ja instituutioiden muutokset vaikuttavat tasapainotyöttömyyteen ja reaalipalkkoihin Tarjontapuoli Työmarkkinamalli, johon sisältyy yritysten markkinoille tulo ja markkinoilta poistuminen

Kuvio 14.20 Kansantalouden tutkimisessa käytettäviä malleja.

Kysymys 14.10 Valitse oikeat vastaukset

Alle on piirretty työmarkkina- ja kerroinkaavio. Työmarkkinakaavio kuvaa kansantalouden keskipitkän aikavälin tarjontapuolta ja kerroinkaavio lyhyen aikavälin kysyntäpuolta.

Oletetaan, että talouden tuotantofunktio on Y = N, jossa Y on tuotanto ja N työllisten määrä. Mikä seuraavista väitteistä pitää näiden tietojen perusteella paikkansa?

  • Investointien kasvu siirtää kokonaiskysyntäkäyrää AD ylöspäin, jolloin kokonaistuotanto kasvaa. Sen seurauksena hinnanasetantakäyrä siirtyy lyhyellä aikavälillä ylöspäin, mikä lisää työllisyyttä.
  • Autonomisen kulutuksen lasku siirtää käyrää AD alaspäin, jolloin kokonaistuotonto laskee. Sen seurauksena palkanasetantakäyrä siirtyy lyhyellä aikavälillä vasemmalle, jolloin työttömyys kasvaa.
  • Työn tuottavuus vaihtelee kokonaiskysynnän lyhyen aikavälin muutosten mukaan.
  • Kokonaiskysynnän muutokset aiheuttavat työttömyydessä lyhyen aikavälin suhdannevaihteluita työmarkkinakaavion keskipitkän aikavälin työttömyyden ympärillä.
  • Lyhyellä aikavälillä hinnanasetantakäyrä ja palkanasetantakäyrä eivät siirry. Sen sijaan työttömyydessä on suhdannevaihteluita keskipitkän aikavälin tasolta poispäin.
  • Lyhyellä aikavälillä hinnanasetantakäyrä ja palkanasetantakäyrä eivät siirry. Sen sijaan työttömyydessä on suhdannevaihteluita keskipitkän aikavälin tasolta poispäin.
  • Työn tuottavuus oletetaan lyhyellä aikavälillä vakioksi.
  • Työmarkkinamalli määrää keskipitkän aikavälin tasapainon, kun taas kokonaiskysynnän malli määrää lyhyen aikavälin tasapainon.

14.11 Lopuksi

Taloudet kohtaavat usein kokonaiskysyntään vaikuttavia sokkeja, kuten yritysten investointien lasku tai kotitalouksien säästämishalun kasvu. Yleensä sokit vahvistuvat prosessissa, jota kuvaa kertoimen käsite. Ensimmäisen vaiheen vaikutusten lisäksi kulutuksen edelleen laskiessa syntyy toisen vaiheen vaikutuksia tai muita välillisiä vaikutuksia.

Kehittyneissä maissa talous vakautui selvästi 1900-luvun jälkipuoliskolla. Se johtui osittain julkisen sektorin kasvusta ja automaattisista vakauttajista, jotka vaimensivat kokonaiskysynnän vaihteluita.

Vaikutusta oli myös aktiivisella finanssipolitiikalla, mutta tulokset eivät olleet johdonmukaisia. Ranska sai huomata 1980-luvun alussa, että huonosti suunniteltu ekspansiivinen finanssipolitiikka voi johtaa julkisyhteisöjen alijäämään, josta kotimaan talous ei juuri hyödy.

Vuonna 2008 maailma sai muistutuksen siitä, että talouskriisit voivat koetella rikkaitakin maita. Samalla vahvistui, mikä merkitys finanssipolitiikalla on syvässä taantumassa. Euroalueen pahimmin kärsineet maat eivät kuitenkaan pystyneet toteuttamaan tarvittavaa elvytystä, koska ne pelkäsivät valtionvelkakriisiä.

Luvun 14 käsitteet

Ennen kuin jatkat, kertaa nämä määritelmät:

14.12 Viitteet

  1. Christina D. Romer. 1993. ”The Nation in Depression”. Journal of Economic Perspectives 7 (2) (May): 19–39. 

  2. John Maynard Keynes. 2005. The Economic Consequences of the Peace. New York, NY: Cosimo Classics. 

  3. John Maynard Keynes. 1951 (1936). Työllisyys, korko ja raha. Yleinen teoria. Porvoo: WSOY. Suomentaneet Ahti Karjalainen ja Pentti Kivinen. Alkuteos saatavilla verkosta: The General Theory of Employment, Interest and Money

  4. John Maynard Keynes. 2004. The End of Laissez-Faire. Amherst, NY: Prometheus Books. 

  5. Tämä on yhteenveto vuonna 2012 julkaisusta artikkelista: Alan Auerbach ja Yuriy Gorodnichenko. 2015. ”How Powerful Are Fiscal Multipliers in Recessions?” NBER Reporter 2015 Research Summary

  6. Antonio Acconcia, Giancarlo Corsetti ja Saverio Simonelli. 2014. ”Mafia and Public Spending: Evidence on the Fiscal Multiplier from a Quasi-Experiment.” American Economic Review 104 (7) (heinäkuu): 2185–2209. 

  7. Sylvain Leduc ja Daniel Wilson. 2015. ”Are State Governments Roadblocks to Federal Stimulus? Evidence on the Flypaper Effect of Highway Grants in the 2009 Recovery Act”. Federal Reserve Bank of San Francisco Working Paper 2013–16 (syyskuu). 

  8. Väittely jatkuu. Muutamia verkossa olevia lähteitä:

    Miguel Almunia, Agustín Bénétrix, Barry Eichengreen, Kevin H. O’Rourke ja Gisela Rua. 2010. ”From Great Depression to Great Credit Crisis: Similarities, Differences and Lessons”. Economic Policy 25 (62) (huhtikuu): 219–65.
    Tim Harford. 2010. ”Stimulus Spending Might Not Be as Stimulating as We Think”. Financial Times.
    Paul Krugman. 2012. “A Tragic Vindication.” Paul Krugman – New York Times ‑lehden blogi. Päivitetty 9.10.2012.
    Jonathan Portes. 2012. ”What Explains Poor Growth in the UK? The IMF Thinks It’s Fiscal Policy”. National Institute of Economic and Social Research Blog. Päivitetty 9.10.2012.
    Noah Smith. 2013. ”Why the Multiplier Doesn’t Matter”. Noahpinion. Päivitetty 7.1.2013.
    Simon Wren-Lewis. 2012. ”Multiplier Theory: One Is the Magic Number”. Mainly Macro. Päivitetty 24.8.2012. 

  9. International Monetary Fund. 2012. World Economic Outlook October: Coping with High Debt and Sluggish Growth

  10. Robert J. Barro. 2009. ”Government Spending Is No Free Lunch”. The Wall Street Journal.

    Paul Krugman. 2009. ”War and Non-Remembrance”. Paul Krugman – New York Times ‑lehden blogi. 

  11. Bradford DeLong. 2015. ”Draft for Rethinking Macroeconomics Conference Fiscal Policy Panel”. Washington Center for Equitable Growth. Päivitetty 5.4.2015. 

  12. ”A Load to Bear”. The Economist. Päivitetty 26.11.2009. 

  13. Olivier Blanchard. 2012. ”Lessons from Latvia”. IMFdirect – The IMF Blog. Päivitetty 11.6.2012.