Robot waiters: Reuters/CSN

Luku 16 Teknologinen kehitys, työllisyys ja elintason nousu pitkällä aikavälillä

Miten elintason ja työllisyyden pitkän aikavälin trendit eri maissa riippuvat teknologisesta kehityksestä, instituutioista ja politiikasta

  • Elintason pitkän aikavälin nousu perustuu koneiden ja muiden investointihyödykkeiden laajaan käyttöön sekä tiedon lisääntymisestä kumpuavaan teknologiseen edistykseen.
  • Vanhojen tuotantotapojen ja tuotannon järjestämismallien ”luova tuho” hävittää jatkuvasti työpaikkoja ja synnyttää uusia muttei ole pitkällä aikavälillä lisännyt työttömyyttä.
  • Talouden instituutioita ja talouspolitiikkaa voi arvioida sen mukaan, vähentävätkö ne vastentahtoista työttömyyttä ja pitävätkö ne yllä reaalipalkkojen nousua.
  • Monet menestyneet kansantaloudet suojaavat kansalaisia luovan tuhon ja kansainvälisen kilpailun aiheuttamilta työpaikkojen menetyksiltä laajoilla ryhmävakuutusjärjestelmillä. Tämän ansiosta väestön enemmistö suhtautuu avoimesti teknologian muutokseen ja kansainväliseen kauppaan.
  • Menestyneet kansantaloudet erottaa huonommin menestyneistä ennen muuta se, että niiden instituutiot ja politiikka kannustavat talouden tärkeimpiä toimijoita kasvattamaan koko taloudessa jaettavaa pottia eivätkä vain vaatimaan itselleen siitä suurempaa osuutta.

Vuonna 1412 Kölnin kaupunginraati kielsi eräältä käsityöläiseltä rukkien valmistamisen varjellakseen värttinää käyttäviä tekstiilinvalmistajia työttömyydeltä. Seuraavalla vuosisadalla keksittiin nauhakutomakone, joka kiellettiin monissa Euroopan osissa. Vuonna 1811 teollisen vallankumouksen käynnistyttyä Englannissa luddiiteiksi nimetty liike asettui vastustamaan väkivalloin uusia, työvoimaa säästäviä koneita, esimerkiksi kehruu-Jennya, jolla yksi työntekijä pystyi kehräämään lankaa kahdensadan edestä. Luddiitteja johti nuori kouluttamaton käsityöläinen Ned Ludd, jonka kerrotaan lyöneen kutomakoneita rikki.1

Sveitsiläinen taloustieteilijä Jean-Charles Léonard de Sismondi (1773–1842) maalasi kauhukuvan uudesta maailmasta, jossa ”yksin saarellansa istuksiva kuningas valmistaa automaattien kampia alituiseen kääntelemällä kaiken sen, mitä Englannissa tänä päivänä tuotetaan”. Joissakin nykypäivän taloustieteilijöissä tietotekniikan leviäminen on herättänyt samanlaista huolta. Siitä on kirjoittanut muun muassa yhdysvaltalainen Jeremy Rifkin, joka tutkii teknologian vaikutusta talouteen ja yhteiskuntaan.2

Sismondin ja Rifkinin argumentit ovat uskottavia. Luvussa 1 totesimme kuitenkin, että työtä säästävät innovaatiot ovat saatelleet monet maat tulokehityksen lätkämailakäyrän nousevalle osuudelle ja saaneet aikaan elintason pysyvän kasvun. Työntekijöiden palkat ovat nousseet, minkä osoittaa luvun 2 reaalipalkkakäyrä (kuvio 2.1). Emme liioin ole nähneet ”työn loppua”, jota filosofi Bertrand Russell ennakoi jo vuonna 1932. Russellissa tulevaisuudenkuva herätti ahdistuksen sijaan toiveita: hänen mielipiteensä oli, että ”maailmassa tehdään aivan liikaa työtä, usko työn hyveellisyyteen tekee suunnatonta vahinkoa, ja moderneissa teollisuusmaissa olisi ryhdyttävä saarnaamaan aivan toisenlaista oppia kuin aina tähän asti on saarnattu”.

Teknologinen kehitys ei ole johtanut työttömyysasteen kasvuun. Se on sitä vastoin nostanut alinta mahdollista palkkaa, jonka yritykset voivat maksaa ja vielä kattaa kustannuksensa. Tässä tilanteessa teknologinen kehitys pakottaa yrityksen investoimaan yhä enemmän resursseja tuotannon laajentamiseen ja kannustaa jatkamaan investointeja. Työn loppua pelkäävät keskittyvät yleensä työpaikkojen häviämiseen mutta unohtavat, että työtä säästävä teknologia saa aikaan myös investointeja, jotka auttavat luomaan työpaikkoja.

Niissä talouksissa, joista on saatavilla tietoja, työpaikoista tuhoutuu useimmissa tapauksissa vähintään 10 prosenttia vuodessa ja tilalle syntyy suurin piirtein sama määrä uusia. Ranskassa ja Isossa-Britanniassa yksi työpaikka tuhoutuu ja toinen syntyy joka 14. sekunti. Tämä kaikki kuuluu luovan tuhon prosessiin, joka on luvuissa 1 ja 2 kuvaamamme kapitalistisen talouden ydintä.

Työpaikkansa menettävät kärsivät lyhyellä aikavälillä huomattavia kustannuksia. ”Lyhyt aikaväli” ei heidän näkökulmastaan ole lyhyt, vaan se voi kestää vuosia tai vuosikymmeniä. Muutoksesta hyötyvät kenties vasta kutomakoneen syrjäyttämän käsinkutojan tai tietokoneen syrjäyttämän konekirjoittajan lapset. He työllistyvät ammattiin, jossa tuottavuus on parempi kuin heidän vanhempiensa töissä, ja he pääsevät osallisiksi uusilla koneilla tehtävien tavaroiden ja palveluiden hyödyistä.

Luovan tuhon ”tuho” voi kohdistua tietyille alueille keskittyneisiin ammatteihin, jolloin se johtaa suuriin palkkojen ja työpaikkojen menetyksiin. Yhteisöjen ja perheiden toipuminen saattaa kestää monen sukupolven ajan. Ilmaukset ”lyhyt aikaväli” ja ”keskimäärin” kätkevät taakseen raskaita kustannuksia, jotka lankeavat työnsä menettäneille työntekijöille ja uusien teknologioiden tuhoamille yhteisöille.

Nykypäivän yhteiskuntia muovaa tieto- ja viestintätekniikka. Se korvaa monia rutiinitehtäviä, mikä usein köyhdyttää jo ennestään köyhiä. Monet sellaisetkin ihmiset, jotka luottivat elintason nousuun, saavat huomata työmahdollisuuksiensa kaventuneen.

Silti enemmistö hyötyy uuden teknologian aikaansaamasta hintojen laskusta. Teknologisen kehityksen ruokkima luova tuho on hyvässä ja pahassa yksi kapitalistisen talousjärjestelmän dynaamisuuden lähteistä. Tuo dynamiikka on suistanut ihmiselämiä raiteiltaan ja muuttunut yhä vakavammaksi ympäristöuhaksi, mutta pitkällä aikavälillä teknologian parannukset ovat elintason nousun perusta. Tässä luvussa teemme muun muassa seuraavat havainnot:

  • Teknologian muutos tuottaa jatkuvasti työttömyyttä.
  • Työttömyys ei kuitenkaan ole kasvanut korkeaksi sellaisissa talouksissa, joissa työn tuottavuus on kasvanut muita enemmän.

Kuviossa 16.1 ovat kuudentoista OECD-maan työttömyysasteet vuosina 1960–2014.

Kuvio 16.1 OECD-maiden työttömyysasteita, 1960–2014.

Vuosien 1960–2004 aineisto: David R Howell, Dean Baker, Andrew Glyn ja John Schmitt. 2007. ”Are Protective Labor Market Institutions at the Root of Unemployment? A Critical Review of the Evidence”Capitalism and Society 2 (1) (tammikuu). Vuosien 2005–2012 aineisto: OECD. 2015. OECD:n tilastotietokanta.

Työttömyysasteet olivat 1960-luvulla kaikissa maissa suurin piirtein yhtä matalat. 1970-luvulla ne alkoivat eriytyä osittain siksi, että maat toimivat öljykriiseissä eri tavoin (katso luku 14). Kuvion maista vain Japanin (JPN), Australian (AUS) ja Norjan (NOR) työttömyysasteet pysyivät öljykriisien aikana alle kuudessa prosentissa. Espanjassa (SPA) työttömyysaste jäi 20 prosentin tuntumaan 1980-luvun puolivälistä 1990-luvun loppuun. Se ehti 2000-luvulla puolittua, kunnes finanssikriisi ja eurokriisi nostivat sen vuonna 2009 uudelleen yli 20 prosenttiin. Saksa (GER) erottuu muista, sillä sen työttömyysaste laski finanssikriisin jälkeisinä vuosina.

Työttömyysasteissa ei näy pitkän aikavälin kasvutrendiä, mutta elintason noustessa työmarkkinoilla on tapahtunut kaksi muuta tärkeää muutosta. Ensinnäkin työssäkäyvien keskimääräinen vuosityöaika on lyhentynyt, kuten luvussa 3 totesimme (kuvio 3.1). Lisäksi palkkatyötä tekevien aikuisten osuus on kasvanut, mikä johtuu pääasiassa työssäkäyvien naisten osuuden kasvusta.

Kuvion 16.1 työttömyysasteiden erot eivät selity innovaatiotahdin eroilla eivätkä historian mittaan esiintyvillä innovaatioaalloilla. Maiden erilaiset kehityskulut johtuvat instituutioista ja talouspolitiikasta.

Miten elintasoa on onnistuttu pitkällä aikavälillä parantamaan ilman joukkotyöttömyyttä, kun tuotanto on muuttunut yhä pääomavaltaisemmaksi? Lähdemme liikkeelle tarkastelemalla pääoman kertymistä eli kone- ja laitekannan kasvua sekä infrastruktuuria, kuten teitä ja satamia. Nämä kaksi tekijää ovat aina olleet kapitalismin dynaamisuuden kannalta olennaisia.

Harjoitus 16.1 Varallisuus ja elämänlaatu

Teknologinen kehitys lisää tuottavuutta tuntia kohti, kuten luvusta 3 muistamme. Se tarkoittaa, että voimme pitää työajan ennallaan mutta tuottaa ja kuluttaa enemmän, tai voimme tuottaa ja kuluttaa entisen määrän mutta vähentää työntekoa ja lisätä vapaa-aikaa.

Taloustieteilijä Olivier Blanchardin mukaan Yhdysvaltain ja Ranskan asukasta kohti lasketun tuotannon erot johtuvat juuri siitä, että yhdysvaltalaisiin verrattuna ranskalaiset ovat muuntaneet suuremman osan tuottavuutensa kasvusta vapaa-ajaksi eivätkä kulutukseksi.

  1. Kuvittele kaksi maata, jotka muistuttavat Ranskaa ja Yhdysvaltoja. Toisessa asukasta kohti laskettu bruttokansantuote on pienempi, koska työaika on lyhyempi. Toisessa bruttokansantuote on suurempi, koska työaika on pidempi. Jos oletetaan, että elämänlaatu riippuu ainoastaan vapaa-ajasta ja kulutuksesta, kummassa maassa arvioisit koetun elämänlaadun paremmaksi? Miksi? Kuvaa tarkoin, millaisia oletuksia teet maiden asukkaiden preferensseistä.
  2. Jos tarkastellaan vain työaikaa ja asukasta kohti laskettua bruttokansantuotetta, kummassa maassa asuisit mieluummin (Ranskassa vai Yhdysvalloissa)? Miksi? Miten vastauksesi muuttuisi, jos ottaisit huomioon myös muita seikkoja?

Kysymys 16.1 Valitse oikeat vastaukset

Kuviossa 16.1 on esitetty kuudentoista OECD-maan työttömyysasteet vuosilta 1960–2014.

Mikä seuraavista väittämistä pitää kuvion perusteella paikkansa?

  • Eri maiden työttömyysasteiden välillä ei ole korrelaatiota.
  • Työttömyys on kasvanut selvästi kaikissa maissa 30 viime vuoden aikana.
  • Öljykriisit vaikuttivat 1970-luvulla eri maiden työttömyysasteisiin hyvin eri tavoin.
  • Työttömyysaste kasvoi kaikissa maissa vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen.
  • Useimpien maiden työttömyysasteet olivat 1960-luvulla alhaisemmat kuin 1980- ja 1990-luvuilla. Lisäksi 1990-luvun lopulla useimpien maiden työttömyysasteet laskivat. Se viittaa lievään positiiviseen korrelaatioon.
  • Kuviossa ei näy selvää työttömyyden kasvutrendiä 1980-luvun jälkeen.
  • Useimmissa maissa työttömyysaste kasvoi öljykriisien aikana, mutta toisissa kasvu oli hyvin suurta (esimerkiksi Irlannissa ja Espanjassa) ja toisissa maltillista (esimerkiksi Japanissa, Itävallassa ja Norjassa).
  • Saksassa työttömyysaste laski vuoden 2008 jälkeen.

16.1 Teknologinen kehitys ja elintaso

innovaatiotuotot
Pääoman vaihtoehtoiskustannuksen ylittävät voitot eli ylituotot, jotka innovatiivinen yrittäjä saa ottamalla käyttöön uutta teknologiaa, uuden organisaatiomallin tai uuden markkinointistrategian. Englanniksi innovation rents. Synonyymi: schumpeterilainen tuotto.
luova tuho
Joseph Schumpeterin nimitys talouden prosessille, jossa vanhat teknologiat ja vanhassa pitäytyvät yritykset jäävät uusien jalkoihin, koska ne eivät pysty kilpailemaan markkinoilla. Schumpeterin mukaan kannattamattomien yritysten tuhoutuminen luo uutta, koska se vapauttaa työtä ja investointihyödykkeitä uudenlaiseen tuotantoon. Englanniksi creative destruction.
investointihyödykkeet
Tuotannossa käytettävät pitkävaikutteiset, kalliit tuotantovälineet, esimerkiksi koneet ja rakennukset. Investointihyödykkeiksi ei lasketa työtä eikä myöskään ilmaa, vettä, tietoa ja muita välttämättömiä panoksia, joita voi käyttää tuotannossa ilman kustannuksia. Englanniksi capital goods.

Luvussa 2 havaitsimme, että yritykset voivat saada innovaatiotuottoja eli schumpeterilaisia tuottoja ottamalla käyttöön uutta teknologiaa. Ne, jotka eivät innovoi tai jäljittele innovaattoreita, eivät saa tuotteitaan kaupaksi tuotantokustannukset ylittävään hintaan vaan menevät ennen pitkää konkurssiin. Tämä luovan tuhon prosessi on saanut keskimääräisen elintason pysyvään kasvuun, koska teknologinen kehitys ja investointihyödykkeiden kertyminen täydentävät toisiaan: toinen luo edellytykset toisen jatkumiselle.

  • Uusi teknologia tarkoittaa uusia koneita. Investointihyödykkeiden kertyminen on teknologian edistyksen välttämätön ehto, kuten kehruu-Jennyn tapaus osoitti.
  • Investointihyödykkeiden kertyminen vaatii teknologian edistymistä. Teknologisen kehityksen ansiosta entistä pääomavaltaisempia tuotantomenetelmiä voi ottaa käyttöön kannattavasti.

Toinen väittämä kaipaa selitystä. Ajattele luvuissa 3 ja 4 käyttämäämme tuotantofunktiota. Totesimme, että tuotanto riippuu työpanoksesta ja että teknologinen kehitys siirtää tätä riippuvuussuhdetta kuvaavaa funktiota ylöspäin, jolloin samalla työllä saadaan aikaan suurempi tuotos. Luvun 3 maanviljelijällä oli käytössään vain tietty maa-ala: toisin sanoen oletimme investointihyödykkeiden määrän kiinteäksi. Nykypäivän työntekijällä on kuitenkin käytössään huomattavasti enemmän investointihyödykkeitä kuin menneisyyden viljelijöillä.

pääomavaltainen
Tuotantoprosessi, jossa hyödynnetään enemmän investointihyödykkeitä (kuten koneita ja laitteita) kuin työtä ja muita panoksia. Englanniksi capital-intensive. Katso myös: työvoimavaltainen.
työn tuottavuus
Kokonaistuotanto jaettuna työtuntien määrällä tai muulla panoksena käytetyn työn mittarilla. Englanniksi labour productivity.

Lisäämme nyt koko kansantalouden tuotantoa kuvaavaan tuotantofunktioon investointihyödykkeet: koneet, laitteet ja rakennukset. Kuvion 16.2 vaaka-akselilla on investointihyödykkeiden määrää työntekijää kohti. Se mittaa tuotannon pääomavaltaisuutta. Pystyakselilla on tuotos työntekijää kohti eli työn tuottavuus.

Kuvio 16.2 Talouden tuotantofunktio ja teknologinen kehitys.

Pääoman tuotto on laskeva

Tuotantofunktion ominaisuuksiin kuuluu, että pääoman tuotto on laskeva.

Pääoman rajatuotos

Pisteen A kohdalle piirretty suurennos kertoo, miten pääoman rajatuotos lasketaan: se on tuotantofunktion tangentin kulmakerroin pisteessä A.

Pääomavaltaisuuden kasvaessa rajatuotos laskee

Pääoman rajatuotos laskee, kun liikumme tuotantofunktion kuvaajalla kohti suurempaa pääomavaltaisuutta.

Teknologinen kehitys

Teknologinen kehitys siirtää tuotantofunktiota ylöspäin (alkupiste pysyy paikallaan origossa).

Alkuperäinen tuotantofunktio

Alkuperäisen tuotantofunktion pisteessä B pääoma työntekijää kohti on 20 000 euroa ja tuotos työntekijää kohti 15 000 euroa.

Teknologisen kehityksen seuraukset

Katso uuden eli ylemmän tuotantofunktion pistettä C. Pääoma työntekijää kohti on kasvanut 30 000 euroon ja tuotos työntekijää kohti 22 500 euroon.

Tuotantofunktion kulmakerroin

Olemme valinneet pisteen C siten, että tuotantofunktion kulmakerroin ja siis pääoman rajatuotos on sama kuin pisteessä B.

Pääoman keskituotos

Origosta lähtevä sininen katkoviiva leikkaa sekä vanhan että uuden teknologian mukaiset tuotantofunktiot. Sen kulmakerroin on pääoman keskituotos.

Tuotantofunktio kuvaa sitä, että rajatuotto on laskeva, kuten luvussa 3: kun työntekijä saa käyttöönsä lisää investointihyödykkeitä, tuotos kasvaa mutta kasvunopeus laskee. (Kukaan työntekijä ei pysty käyttämään rajatonta määrää koneita, minkä Charlie Chaplin todisti jo vuonna 1936 elokuvassaan Nykyaika.) Se tarkoittaa, että investointihyödykkeiden määrän kasvaessa investointihyödykkeiden rajatuotos laskee. Tuotantofunktion kulmakerroin tietyllä työntekijää kohti lasketun pääoman arvolla kertoo pääoman rajatuotoksen. Rajatuotos mittaa, miten paljon tuotos kasvaa, jos pääomahyödykkeitä lisätään yksi yksikkö työntekijää kohti.

Kuvion 16.2 pisteen A kohdalle piirretty suurennos havainnollistaa, miten pääoman rajatuotos lasketaan. Tuotosta työntekijää kohti merkitään Y/työntekijä ja pääoman rajatuotosta ΔYK. Pääoman rajatuotos kullakin työntekijää kohti lasketun pääoman arvolla on tuotantofunktion tangentin kulmakerroin kyseisessä pisteessä.

Leibniz: Malthusilainen talousteoria
Leibniz: Työ ja tuotanto

Kirjan alkupuolen Leibniz-osioista voit tarkistaa, miten rajatuotos missä tahansa tuotantofunktion pisteessä voidaan laskea derivoimalla.

konkaavi funktio
Kahden muuttujan funktio on konkaavi eli ylöspäin kupera, jos funktion kuvaajan minkä tahansa kahden pisteen välille piirretty jana on kokonaisuudessaan funktion kuvaajan alapuolella tai kuvaajalla. Jos jana on funktion kuvaajan yläpuolella, funktio on konveksi. Englanniksi concave function.

Kuviosta 16.2 näemme, että pääoman rajatuotos laskee liikuttaessa tuotantofunktiota pitkin oikealle. Tällainen tuotantofunktio on konkaavi. Konkaavius kuvaa sitä, että yhden yksikön lisäys työntekijää kohti laskettuun pääomaan kasvattaa tuotosta työntekijää kohti sitä vähemmän, mitä enemmän pääomaa jo on.

Konkaaviudesta seuraa, ettei taloudessa voi lisätä työntekijää kohti laskettua tuotosta loputtomasti vain lisäämällä jotain tiettyä pääoman lajia. Jossain pisteessä pääoman rajatuotos laskee niin pieneksi, etteivät lisäinvestoinnit enää kannata. Yrittäjät investoivat kotimaassaan vain, jos investoinnin tuotto on ensinnäkin suurempi kuin velkakirjojen tai ulkomaaninvestointien tuotto ja toiseksi niin suuri, että voitot on parempi investoida kuin käyttää kulutushyödykkeisiin (katso luku 14).

Pysyvä talouskasvu vaatii teknologian muutosta, joka lisää pääoman rajatuottavuutta. Silloin tuotantofunktio siirtyy ylöspäin, jolloin kotimaaninvestoinneista tulee kannattavia ja pääomavaltaisuus kasvaa. Kuviosta 16.2 näet vaihe vaiheelta, miten teknologian muutos ja pääomainvestoinnit yhdessä kasvattavat tuotosta työntekijää kohti.

taylorismi
1900-luvun alun johtamisinnovaatio, joka tähtäsi työvoimakustannusten pienentämiseen esimerkiksi pilkkomalla osaamista vaativan työn yksinkertaisemmiksi tehtäviksi, jolloin palkkoja voi laskea. Englanniksi Taylorism.

Uusi teknologia voi merkitä myös uutta tapaa järjestää työ. Teknologiahan tarkoittaa ohjeita, joiden mukaan panoksia yhdistetään tuotokseksi. Hyvä esimerkki työn järjestämisen teknologiasta on taylorismina tunnettu johtamistapojen mullistus 1900-luvun alkupuolella. Työ ja investointihyödykkeet järjestettiin tehokkaammaksi kokonaisuudeksi, johon yhdistettiin uusia valvontamekanismeja. Näin työntekijöistä saatiin enemmän irti. Nykyään tietotekniikan vallankumous on mahdollistanut sen, että yksi insinööri voi ottaa koneellaan yhteyden tuhansiin muihin insinööreihin ja koneisiin kautta maapallon. Tieto- ja viestintätekniikan vallankumous siirtää tuotantofunktiota ylöspäin ja kasvattaa funktion kulmakerrointa kaikilla työntekijää kohti lasketun pääoman arvoilla.

Kuvioon 16.2 on piirretty sinisellä katkoviivalla suora, joka lähtee origosta ja leikkaa sekä vanhan että uuden teknologian mukaiset tuotantofunktiot. Suoran kulmakerroin kertoo tuotoksen määrän yhtä investointihyödykkeiden yksikköä kohti pisteessä, jossa suora leikkaa tuotantofunktion. Tämä luku on tuotos työntekijää kohti jaettuna investointihyödykkeillä työntekijää kohti. Kaaviosta näemme, että tuotantofunktioiden pisteissä B ja C tuotos yhtä investointihyödykkeiden yksikköä kohti on sama.

Seuraavaksi pohdimme, miten teknologinen kehitys ja pääoman kertyminen ovat muuttaneet maailmaa. Keskitymme maihin, jotka ovat kuuluneet teknologian eturintamaan. Teollisesta vallankumouksesta ensimmäisen maailmansodan alkuun teknologian kärkeä edusti Iso-Britannia ja sen jälkeen Yhdysvallat. Kuviossa 16.3 vaaka-akselilla on pääoma työntekijää kohti ja pystyakselilla tuotos työntekijää kohti.

Tarkastellaan Ison-Britannian ja Yhdysvaltain kehityskulkuja. Ison-Britannian aikasarja alkaa vuodesta 1760 (vasen alanurkka) ja päättyy vuoteen 1990, jona pääomavaltaisuus ja tuottavuus olivat paljon korkeammalla tasolla. Kaavion oikeassa alanurkassa samat pisteet on merkitty tutulle työntekijää kohti lasketun bruttokansantuotteen lätkämailakäyrälle, tällä kertaa logaritmisella asteikolla. Kun Iso-Britannia ajan mittaan siirtyi lätkämailakäyrällä ylöspäin, sekä pääomavaltaisuus että tuottavuus kasvoivat. Yhdysvaltain tuottavuus tavoitti Ison-Britannian tason vuonna 1910 ja on sittemmin pysynyt sitä korkeampana. Vuonna 1990 Yhdysvaltain talous oli tuottavampi ja pääomavaltaisempi kuin Ison-Britannian.

Kuvio 16.3 Kahden esimerkkitalouden pitkän aikavälin kasvupolut.

Robert C. Allen. 2012. ”Technology and the Great Divergence: Global Economic Development Since 1820.” Explorations in Economic History 49 (1) (tammikuu): 1–16.

Iso-Britannia

Aikasarja alkaa kaavion alanurkasta vuodesta 1760 ja päättyy vuoteen 1990, jona pääomavaltaisuus ja tuottavuus olivat paljon korkeammalla tasolla.

Robert C. Allen. 2012. ”Technology and the Great Divergence: Global Economic Development Since 1820.” Explorations in Economic History 49 (1) (tammikuu): 1–16.

Bruttokansantuote työntekijää kohti

Kaavion oikeassa alanurkassa samat pisteet on merkitty tutulle lätkämailakäyrälle, joka kuvaa työntekijää kohti laskettua bruttokansantuotetta logaritmisella asteikolla.

Robert C. Allen. 2012. ”Technology and the Great Divergence: Global Economic Development Since 1820.” Explorations in Economic History 49 (1) (tammikuu): 1–16.

Yhdysvallat

Yhdysvaltain tuottavuus tavoitti Ison-Britannian tason vuonna 1910 ja on sittemmin pysynyt sitä korkeampana.

Robert C. Allen. 2012. ”Technology and the Great Divergence: Global Economic Development Since 1820.” Explorations in Economic History 49 (1) (tammikuu): 1–16.

Japani, Taiwan ja Intia

Japanin, Taiwanin ja Intian käyrät osoittavat, että elintason lätkämailakäyrällä nouseminen vaatii pääoman kertymistä ja uusien teknologioiden käyttöönottoa.

Robert C. Allen. 2012. ”Technology and the Great Divergence: Global Economic Development Since 1820.” Explorations in Economic History 49 (1) (tammikuu): 1–16.

Kuvio 16.3 osoittaa, että tämän päivän rikkaissa maissa työn tuottavuus on kasvanut samalla kun tuotanto on muuttunut pääomavaltaisemmaksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa pääoma työntekijää kohti oli 4 325 dollaria vuonna 1880, 14 407 dollaria vuonna 1953 ja 34 705 dollaria vuonna 1990; mittayksikkönä on vuoden 1985 dollari. Samalla kasvoi työn tuottavuus, joka oli 7 400 dollaria vuonna 1800, 21 610 dollaria vuonna 1953 ja 36 771 dollaria vuonna 1990. Taloushistorioitsija John Habakkukin mukaan yhdysvaltalaisten tehdastyöntekijöiden palkat olivat 1800-luvun lopulla korkeat, koska tehdastyön vaihtoehtona oli lähteä länteen viljelemään maata. Se kannusti tehtailijoita kehittämään työtä säästävää teknologiaa.3

Tuottavuuden kasvu on vähentänyt työpanosta tuotosyksikköä kohti. Luddiitit ja ”työn lopun” ennustajat pelkäsivät, että se vähentäisi työpaikkoja pysyvästi.

Kuvio 16.3 kuitenkin osoittaa, ettei esimerkkitalouksien historiallinen kehityskäyrä loivene samalla tavalla kuin kuvion 16.2 tuotantofunktio. Se johtuu pääoman kertymisen ja teknologisen kehityksen yhteisvaikutuksesta. Kasvu-uralle päässeiden talouksien kehitys muistuttaa kuvion 16.2 pisteet B ja C yhdistävää sinistä katkoviivasuoraa.

Luvusta 1 muistamme, että eri maat siirtyivät lätkämailakäyrän nousevalle osuudelle eri aikoihin. Katso kuvioon 16.3 piirrettyjä Japanin, Taiwanin ja Intian käyriä. Vuoteen 1990 tultaessa Japanin pääoma työntekijää kohti oli ylittänyt Yhdysvaltain tason ja kasvanut lähes kaksinkertaiseksi Isoon-Britanniaan verrattuna. Japani ylsi tähän saavutukseen yli puolta lyhyemmässä ajassa kuin Iso-Britannia. Myös Taiwanin talous oli vuonna 1990 pääomavaltaisempi kuin Ison-Britannian. Yhdysvaltojen etumatka massatuotannossa ja tutkimukseen perustuvilla toimialoilla hupeni, kun muut maat investoivat koulutukseen ja tutkimukseen ja ottivat käyttöön Yhdysvalloissa kehitettyjä johtamisoppeja.4

Kun kuviota 16.3 tulkitaan kuvion 16.2 tuotantofunktion valossa, havaitaan, että esimerkkimaat ottivat rikastumisensa myötä käyttöön pääomavaltaisempia tuotantomenetelmiä. Japanissa ja Taiwanissa tuotos työntekijää kohti jäi kuitenkin Yhdysvaltoja ja Isoa-Britanniaa pienemmäksi, vaikka kummassakin Aasian maassa teknologia kehittyi huomattavasti. Sen vuoksi Japani ja Taiwan jäivät alemmalle tuotantofunktiolle.

Yhteenvetona:

  • Teknologinen kehitys siirsi tuotantofunktiota ylöspäin. Teknologista kehitystä ruokki innovaatiotuottojen mahdollisuus.
  • Tuotantofunktion siirtyminen korvasi pääoman rajatuotoksen laskun. Pääoman tuottavuus, jota kuvaa origon kautta piirretyn suoran kulmakerroin, pysyi teknologian kärkimaissa kutakuinkin vakiona.

Teknologinen kehitys oli kasvun kannalta ratkaisevaa. Ilman sitä investointihyödykkeiden kertymisellä saavutettu elintason nousu olisi pitkällä aikavälillä katkennut laskeviin tuottoihin.

Kysymys 16.2 Valitse oikeat vastaukset

Alla oleva kaavio esittää talouden tuotantofunktiota ennen ja jälkeen teknologisen kehityksen.

Mikä seuraavista väittämistä pitää kuvion perusteella paikkansa?

  • Pääoman keskituotos pisteessä B on 20 000 / 15 000 = 1,33.
  • Pääoman rajatuotos pisteessä C on (22 500 – 15 000) / (30 000 – 20 000) = 0,75.
  • Tuotantofunktion konkaaviudesta seuraa, että pääoman rajatuotos on laskeva.
  • Teknologinen kehitys kasvattaa pääoman rajatuotosta, mutta pääoman keskituotos pysyy ennallaan tietyllä työntekijää kohti lasketun pääoman arvolla.
  • Pääoman keskituotos pisteessä B on 15 000 / 20 000 = 0,75.
  • Pääoman rajatuotos pisteessä C on tuotantofunktion kulmakerroin pisteessä C.
  • Konkaavius tarkoittaa, että kulmakerroin pienenee siirryttäessä oikealle.
  • Kuviossa pääoman keskituotos on sama pisteissä C ja B. Pääoman määrä työntekijää kohti ei kuitenkaan ole sama. Teknologinen kehitys kasvattaa sekä pääoman keskituotosta että rajatuotosta tietyllä työntekijää kohti lasketun pääoman arvolla.

16.2 Työpaikkojen syntyminen ja häviäminen

Työtä säästävä teknologinen kehitys – jota mallinnettiin kuvioissa 16.2 ja 16.3 – kasvattaa tietystä työpanoksesta saatavaa tuotosta ja edistää tuotannon laajentamista. Lisäksi teknologian kehitys kannustaa investointeihin, jotka korvaavat osittain työpaikkojen tuhoutumista luomalla tilalle uusia työpaikkoja, mahdollisesti jopa entistä enemmän. Jos työpaikkoja syntyy vuoden mittaan enemmän kuin tuhoutuu, työllisyys kasvaa. Jos työpaikkoja tuhoutuu enemmän kuin syntyy, työllisyys laskee.

varanto
Suure, jota mitataan tiettynä ajankohtana. Varantosuureen yksiköllä ei ole aikaulottuvuutta. Varantoja ovat esimerkiksi asunnon hinta kaupantekohetkellä ja henkilön varallisuus vuoden lopussa. Englanniksi stock. Katso myös: virta.
virta
Suure, jonka määrä mitataan tietyltä ajanjaksolta. Virtoja ovat esimerkiksi vuositulot ja tuntipalkka. Englanniksi flow.

Tiedämme, että taloudessa on aina vastentahtoisesti työttömiä. He haluaisivat töihin, mutta heiltä puuttuu työpaikka. Työttömien määrä on varantosuure: sillä ei ole aikaulottuvuutta. Työttömien määrä vaihtelee päivittäin ja vuosittain, kun osa työttömistä saa työtä tai luopuu työnhausta, toiset jäävät työttömiksi ja toiset, esimerkiksi korkeakouluista ja muista oppilaitoksista valmistuneet, rupeavat työnhakuun ensi kertaa. Toisinaan puhutaan työttömien ”reservistä”, johon työttömiksi jäävät liittyvät ja josta työpaikan saaneet tai työnhausta luopuneet poistuvat. Työpaikan saaneiden ja työpaikkansa menettäneiden lukumäärä on virtasuure.

Syntyvien ja tuhoutuvien työpaikkojen summaa nimitetään työn uudelleenallokoitumiseksi. Siihen verrattuna työllisyyden nettokasvu on yleensä pieni ja positiivinen.

Kuviossa 16.4 on tilastotietoja tuhoutuneista ja syntyneistä työpaikoista sekä työllisyyden nettokasvusta eri maissa. Isossa-Britanniassa työpaikkoja tuhoutui vuosina 1980–1998 enemmän kuin niitä syntyi. Työllisyyden nettokasvu oli negatiivinen. Työn uudelleenallokoitumista tapahtuu kaikissa maissa suunnilleen saman verran, vaikka niiden kehitysvaihe ja avoimuus kansainväliselle kaupalle vaihtelee. Useimmissa maissa työpaikoista tuhoutuu vuodessa noin viidennes ja niitä syntyy saman verran, joskin työllisyyden nettokasvussa on suurta vaihtelua.

Kuvio 16.4 Tuhoutuneet työpaikat, uudet työpaikat ja nettotyöllisyys eri maissa.

John Haltiwanger, Stefano Scarpetta ja Helena Schweiger. 2014. ”Cross Country Differences in Job Reallocation: The Role of Industry, Firm Size and Regulations”Labour Economics (26): 11–25.

Tarkastelemme nyt työpaikkojen syntyä ja tuhoutumista yhdellä toimialalla tutkimalla tietotekniikan vallankumouksen vaikutusta Yhdysvaltain vähittäiskauppasektoriin 1990-luvulta lähtien. Vähittäiskaupassa otettiin tänä aikana käyttöön kassakoneisiin sähköisesti kytketyt viivakoodinlukijat, maksukortinlukijat, varastonohjausjärjestelmät ja asiakkuudenhallintajärjestelmät, jotka kasvattivat tuotosta työntekijää kohti huikeasti. Ajattelepa vain, millainen määrä ostotapahtumia uudistetun vähittäismyymälän yhdellä kassalla pystytään käsittelemään.

Tutkimusten mukaan vähittäiskauppasektorin työn tuottavuuden kasvu johtui kokonaan siitä, että uudet, tuottavammat myymälät ja muut toimipisteet korvasivat tuottavuudeltaan paljon heikommat toimipisteet (saman yrityksen vanhemmat toimipisteet tai yritysten muiden toimipisteet, joista työpaikat hävisivät).

Luvussa 7 näimme, miten yhdysvaltalaisen Walmart-kauppaketjun työntekijämäärä on moninkertaistunut (kuvio 7.1). Walmartin kasvua edisti osaltaan entistä tehokkaampien liikkeiden avaaminen kaupunkikeskustojen ulkopuolelle, minkä taas mahdollistivat vähittäis- ja tukkukaupan uudet teknologiat.

Teollisuustuotannossa taas kansantalouksien kaikki yritykset kattava tarkka tutkimusnäyttö osoittaa, että tuottavuutta kasvattavat sekä työpaikkojen syntyminen ja tuhoutuminen yritysten sisällä että uusien yritysten markkinoille tulo ja vanhojen poistuminen. Esimerkiksi Suomesta vuosilta 1989–1994 kerätty havaintoaineisto osoittaa, että tuottavuuden kasvusta 58 prosenttia tapahtui Walmartin tapaan yritysten sisällä. Neljännes kasvusta johtui siitä, että heikon tuottavuuden yritykset poistuivat markkinoilta, ja vielä 17 prosenttia työpaikkojen ja tuotannon siirtymisestä matalan tuottavuuden yrityksistä paremmin tuottaviin.

Lisäesimerkin siitä, miten työ uudelleenallokoituu heikoista yrityksistä vahvoihin, tarjoaa Ranskan rakennusteollisuus. Ranskan tilastokeskuksen Inseen mukaan hyvin matalan tuottavuuden yrityksissä eli tuottavuudeltaan alhaisimmassa 25 prosentissa työpaikkoja tuhoutui enemmän kuin syntyi. Vuosina 1994–1997 näiden yritysten osuus uusista työpaikoista oli 7,1 prosenttia ja tuhoutuneista 16,1 prosenttia, joten työllisyys laski niissä 9 prosenttia. Rakennusyritysten parhaassa neljänneksessä taas työpaikkoja syntyi enemmän kuin tuhoutui (17,1 prosenttia > 11,8 prosenttia).

Harjoitus 16.2 Takaisin Schumpeteriin

  1. Luvussa 2 esittelimme Joseph Schumpeterin, joka nosti ”luovan tuhon” kapitalistisen talouden tunnusmerkiksi. Selitä käsite omin sanoin.
  2. Anna määritelmäsi perusteella esimerkkejä tuhosta ja uuden luomisesta. Ketkä hyötyvät ja ketkä häviävät pitkällä ja lyhyellä aikavälillä?

16.3 Työn virta, työntekijöiden virta ja Beveridgen käyrä

Yritysten omistajat ja johtajat luovat ja tuhoavat työpaikkoja havitellessaan innovaatiotuottoja ja vastatessaan tavara- ja palvelumarkkinoiden kilpailupaineeseen. Työntekijöiden enemmistölle se merkitsee, ettei mikään ole pysyvää. Työntekijät vaihtavat työpaikkaa monta kertaa elämänsä aikana, vaikkeivät läheskään aina vapaaehtoisesti. Joskus työntekijät vaihtavat suoraan työpaikasta toiseen, mutta heitä siirtyy myös työllisistä työttömiksi ja päinvastoin.

neuvotteluvoima
Kyky varmistaa itselleen suuri osuus vuorovaikutuksessa mahdollisesti saatavista ylituotoista. Englanniksi bargaining power.

Luvussa 5 tutkimme työnantaja-Brunon ja työntekijä-Angelan päätöksiä Angelan työajasta ja ylituotosta. Kun aseella uhkaamisen korvasivat oikeusjärjestelmä ja sopimukset, työpaikan vastaanottamisesta tuli vapaaehtoinen järjestely, johon osapuolia ohjasi molemminpuolinen hyöty. Vaihdanta oli vapaaehtoista, vaikka neuvotteluvoima saattoikin jakautua epätasaisesti.

Työntekijä voi luopua työpaikastaan vapaaehtoisesti tai vastoin tahtoaan tilapäisen lomautuksen tai irtisanomisen seurauksena, jos yrityksen tuotteen kysyntä muuttuu tai työpaikka häviää.

myötäsyklinen
Suhdannesyklin aikaisia kokonaistuotoksen ja työllisyyden muutoksia seuraileva. Englanniksi procyclical. Katso myös: vastasyklinen.
vastasyklinen
Suhdannesyklin aikaisiin kokonaistuotoksen ja työllisyyden muutoksiin nähden vastakkainen. Englanniksi countercyclical.
syklitön
Vailla yhteyttä suhdannesyklin aikaisiin kokonaistuotoksen ja työllisyyden muutoksiin. Englanniksi acyclical.

Työpaikkoja myös syntyy, kuten Yhdysvaltojen työpaikkojen tuhoutumisen ja syntymisen vaihtelut kuviossa 16.5 osoittavat. Työpaikkojen syntyminen on vahvasti myötäsyklinen ilmiö: noususuhdanteessa niitä syntyy enemmän, taantumassa vähemmän. Työpaikkojen tuhoutuminen taas on vastasyklinen ilmiö: taantumassa tuhoutuminen kiihtyy. (Muuttujaa, jonka vaihtelu ei ole yhteydessä suhdannesykliin, sanotaan syklittömäksi.) Seuraavassa alaluvussa näemme, miten kokonaistaloutta säätelevä politiikka vaikuttaa työpaikkavirtoihin ja työntekijävirtoihin.

Tutustuimme ryhmävakuuttamisen käsitteeseen luvuissa 13 ja 14. Jos kotitalous joutuu vastoinkäymisiin, paremmin pärjäävät kotitaloudet voivat tukea sitä omista säästöistään. Toisaalta tällainen ryhmävakuuttaminen suojaa heikosti suurta joukkoa koskevalta riskiltä, ja siksi valtion työttömyyskorvausjärjestelmät ovat tärkeitä ryhmävakuuttamisen muotoja.

ryhmävakuuttaminen
Kotitaloudet säästävät ryhmänä yhteiseen kassaan, jonka turvin ryhmään kuuluva kotitalous voi pitää kulutuksensa ennallaan, jos sen tulot vähenevät tai menot kasvavat tilapäisesti. Englanniksi co-insurance.
Beveridgen käyrä
Käänteinen yhteys työttömyysasteen ja avoimien työpaikkojen välillä (molemmat luvut ilmaistuina osuutena työvoimasta). Nimetty brittiläisen taloustieteilijän mukaan. Englanniksi Beveridge curve.

Työpaikkojen kiivas uudelleenallokoituminen ja valtion mahdollisuus järjestää ryhmävakuutusta yhdistyivät brittiläisen poliitikon ja taloustieteilijän lordi William Beveridgen (1879–1963) ajatuksissa suunnitelmaksi, josta tuli Ison-Britannian sosiaaliturvajärjestelmän perusta. Taloustieteilijöiden keskuudessa Beveridge muistetaan myös siitä, että hänelle on Bill Phillipsin ja muutamien muiden tapaan suotu yksi alan suurimmista kunnianosoituksista: Beveridgen käyrä on nimetty hänen mukaansa.

Kuvio 16.5 Yhdysvaltain syntyneet ja tuhoutuneet työpaikat suhdannesyklin mittaan vuoden 2000 ensimmäiseltä neljännekseltä vuoden 2010 toiselle neljännekselle.

Steven J. Davis, R. Jason Faberman ja John C Haltiwanger. 2012. ”Recruiting Intensity During and After the Great Recession: National and Industry Evidence”. American Economic Review 102 (3): 584–588.

Beveridgen käyrä

William Beveridge esitti, että avoimien työpaikkojen määrä on yksinkertaisella tavalla yhteydessä työttömyyteen eli työttömien työnhakijoiden määrään (molemmat luvut suhteutettuina työvoimaan).

Beveridge havaitsi, että korkean työttömyyden aikana avoimia työpaikkoja oli vähän, alhaisen työttömyyden aikana taas paljon.

  • Taantumassa työttömyyttä on paljon. Kun yrityksen tuotteen kysyntä vähenee tai kasvaa vain hitaasti, yritys tulee toimeen palkkaamatta lisää väkeä, vaikka sen työntekijöistä osa irtisanoutuisi tai eläköityisi. Sen seurauksena avoimia työpaikkoja on vähemmän. Heikosta kysynnästä seuraa vielä lisää lomautuksia tai irtisanomisia.
  • Noususuhdanteessa työttömyys vähenee. Yritysten ilmoittamien avoimien työpaikkojen määrä kasvaa, ja vastatakseen kasvavaan kysyntään yritykset palkkaavat lisää työntekijöitä.

Avoimien työpaikkojen ja työttömyysasteen käänteistä yhteyttä havainnollistaa kuvio 16.6. Siinä on Beveridgen käyränä tunnetusta kuvaajasta kaksi esimerkkiä, joista toinen esittää Saksaa ja toinen Yhdysvaltoja. Jokainen piste edustaa yhtä vuosineljännestä vuoden 2001 ensimmäisestä vuoden 2015 toiseen neljännekseen.

Kuvio 16.6 Yhdysvaltain ja Saksan Beveridgen käyrät vuoden 2001 ensimmäiseltä neljännekseltä vuoden 2015 toiselle neljännekselle.

OECD:n Employment Outlook- ja Labour Force -tilastot: OECD. 2015. OECD:n tilastotietokanta.

Miksi avoimia työpaikkoja jää täyttämättä, vaikka samaan aikaan on työttömiä työnhakijoita? Sopivan parin löytäminen on monellakin elämänalalla hankalaa. Esimerkistä käy rakkauselämä: miten usein etsimmekään sitä oikeaa muttemme löydä ketään sopivaa?

työmarkkinoiden kohtaanto
Kuvaa sitä, miten hyvin uusia työntekijöitä hakevat yritykset ja niiden avoimet työpaikat tavoittavat työnhakijoita. Englanniksi labour market matching.

Työmarkkinoiden kohtaanto tarkoittaa prosessia, jossa hiljan työttömiksi jääneet työntekijät ja avoimet työpaikat ”kohtaavat” toisensa. Sen tiellä on useita esteitä:

  • Työnhakijoiden ja tarjottujen työpaikkojen sijainti tai ominaisuudet eivät vastaa toisiaan. Joskus syynä on se, että yritykset tarvitsevat toisenlaista osaamista kuin työnhakijoilla on. Tutkimuksen mukaan Yhdysvaltain työmarkkinat ovat viime vuosina toimineet tehottomasti muun muassa siksi, että vapaat työpaikat keskittyvät tietyille toimialoille. Työpaikkansa vastikään menettäneen puhelinasentajan tietotekniset taidot eivät välttämättä riitä pestiin yrityksen laskutustoiminnossa. Joskus avoimet työpaikat sijaitsevat eri puolella maata kuin työttömiksi jääneet työntekijät. Työpaikan perässä muuttava joutuisi katkaisemaan naapuruus- ja sukulaisuussuhteensa ja siirtämään lapsensa uuteen kouluun.
  • Työnhakijoilta tai työntekijää hakevilta puuttuu tarpeellista tietoa. Luvussa 6 näimme, että työntekijät ja yritykset ovat talouden toimijoita, joilla on erilaiset taidot ja tarpeet ja jotka tavoittelevat vaihdannassa molemminpuolista hyötyä. Yritykset ja työnhakijat eivät kuitenkaan välttämättä tiedä toisistaan, joskin teknologia näyttää helpottavan tätä kohtaanto-ongelmaa.5

Sopiva työntekijä on yleensä helpompaa löytää, jos valinnan voi tehdä suuresta työttömien joukosta. Jos sekä työttömyyttä että avoimia työpaikkoja on paljon yhtä aikaa, se kielii työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmista.

Kuvioon 16.6 piirretyistä Saksan ja Yhdysvaltain Beveridgen käyristä voi tehdä kolme havaintoa:

  • Molemmat käyrät ovat odotetusti laskevia. Yhdysvaltain käyrällä avoimien työpaikkojen määrä suhteutettuna työvoimaan vaihtelee syklin huipulla kolmen prosentin tietämillä, työttömyysaste taas 3–4 prosentin välillä. Syklin pohjalla avoimia työpaikkoja on 2 prosenttia ja työttömyysaste 6 prosenttia.
  • Eri maiden käyrät sijaitsevat eri kohdassa koordinaatistoa. Saksan työmarkkinat näyttävät yhdistävän työnhakijat ja työntekijää etsivät yritykset paremmin. Tähän viittaa se, että avoimien työpaikkojen suhdeluku on Saksassa koko tarkastelujaksolla alempi kuin Yhdysvalloissa, vaikka työttömyysasteen vaihteluväli on molemmissa maissa sama. Saksassa avoimia työpaikkoja hukattiin vähemmän.
  • Molemmat käyrät siirtyivät vuosikymmenen mittaan. Saksan käyrä pysyi paikoillaan vuoden 2005 ensimmäiselle neljännekselle saakka ja siirtyi sitten kohti origoa. Uusi käyrä vakiintui vuoden 2009 toisesta neljänneksestä alkaen. Se sijaitsi lähempänä origoa, jolloin työvoimaan suhteutettujen avoimien työpaikkojen ja työttömyysasteen summa pieneni.

Miten Saksan työmarkkinoilla saatiin aikaan muutos parempaan? Maan talouspolitiikan muutokset näyttävät tehonneen. Vuosina 2003–2005 toteutettiin niin sanottu Hartz-reformi, jossa työttömien työnhakijoiden tukipalveluita parannettiin ja työttömyyskorvausta porrastettiin pienemmäksi entistä nopeammin, mikä vahvisti työnhaun kannustimia.6

Myös Yhdysvaltain käyrä siirtyi mutta huonompaan suuntaan. Yhdysvallat näyttää kulkeneen ensimmäisen käyrän päästä päähän vuoden 2001 ensimmäisen neljänneksen ja vuoden 2009 toisen neljänneksen välillä. Sen jälkeen käyrä siirtyy origosta poispäin ja näyttää vakiintuvan uuteen paikkaan aiemmasta ylös ja oikealle. Muutoksen voi tulkita niin, etteivät työmarkkinat yhdistäneet työntekijöitä ja työpaikkoja enää yhtä tehokkaasti. Vuosina 2001–2008 suhdannevaihtelut aiheuttivat työttömyyttä koko maassa ja kaikilla toimialoilla tavanomaiseen tapaan, joten työnhakijoiden ja avoimien työpaikkojen kohtaamiselle ei ollut erityisiä taitoihin tai sijaintiin liittyviä esteitä. Miksi Beveridgen käyrä sitten siirtyi?

  • Irtisanomiset keskittyivät tietylle toimialalle. Vuosien 2008–2009 globaali finanssikriisi ja sitä seurannut taantuma koettelivat erityisesti asuinrakentamista. Työttömiksi jääneiden osaaminen ei sopinut avoimiin työpaikkoihin.
  • Asuntojen hinnat romahtivat. Monet asunnonomistajat jäivät jumiin kotiin, jonka arvo alitti ostohinnan. He eivät voineet myydä asuntoaan ja muuttaa avoimien työpaikkojen perässä, mikä rajoitti heidän työllistymismahdollisuuksiaan.7

Näistä syistä Yhdysvaltain talous siirtyi tilanteeseen, jossa tiettyä avointen työpaikkojen määrää vastasi entistä korkeampi työttömyysaste.

Harjoitus 16.3 Beveridgen käyrä ja Saksan työmarkkinat

Kuvion 16.6 Beveridgen käyrien mukaan työntekijät ja työpaikat kohtaavat Saksan työmarkkinoilla paremmin kuin Yhdysvalloissa. Joillakin ajanjaksoilla Saksan keskimääräinen työttömyysaste oli kuitenkin Yhdysvaltoja korkeampi, kuten vuoden 2001 ensimmäisen neljänneksen ja vuoden 2005 ensimmäisen neljänneksen välillä.

Pohdi, voisiko kokonaiskysyntä selittää havaintoa. Lue tarvittaessa Okunin lakia käsittelevä alaluku 13.2 sekä kokonaiskysynnän ja työttömyyden yhteyttä käsittelevä alaluku 14.10. Millaista aineistoa tarvitsisit hypoteesisi tueksi?

Kysymys 16.3 Valitse oikeat vastaukset

Alla olevaan kuvioon on piirretty Beveridgen käyrät Yhdysvalloille ja Saksalle vuoden 2001 ensimmäisen neljänneksen ja vuoden 2015 toisen neljänneksen väliseltä ajalta. Mikä seuraavista väittämistä pitää kuvion mukaan paikkansa?

  • Beveridgen käyrät kuvaavat avoimien työpaikkojen ja työllisyysasteen välistä käänteistä yhteyttä.
  • Finanssikriisin vuosina 2008–2009 työnhakijoiden ja avoimien työpaikkojen kohtaanto parani Yhdysvaltain työmarkkinoilla.
  • Finanssikriisin jälkeen Yhdysvaltain käyrä siirtyi ja työmarkkinoiden kohtaanto parani.
  • Saksan työmarkkinoiden kohtaanto parani, kun Beveridgen käyrä siirtyi vuoden 2007 paikkeilla.
  • Beveridgen käyrät kuvaavat avoimien työpaikkojen ja työttömyysasteen yhteyttä.
  • Globaalin finanssikriisin aikana tiettyä avoimien työpaikkojen suhdelukua vastasi entistä korkeampi työttömyystaso, mikä kertoo kohtaanto-ongelmista.
  • Yhdysvaltain käyrä siirtyi oikealle, joten kohtaanto heikkeni.
  • Saksan käyrä siirtyi ajan mittaan vasemmalle, minkä jälkeen tiettyä avoimien työpaikkojen suhdelukua vastasi entistä matalampi työttömyystaso. Kohtaanto toimi tehokkaammin.

16.4 Investoinnit, uudet yritykset ja hinnanasetantakäyrä pitkällä aikavälillä

Totesimme kuviosta 16.1, että kehittyneiden talouksien työttömyysasteet alkoivat 1970-luvulla kehittyä eri suuntiin. Kuvion viimeisimpinä vuosina Espanjassa, Kreikassa, Ranskassa ja monissa muissa Euroopan maissa oli hyvin korkea työttömyysaste, esimerkiksi Ranskassa 10 prosenttia ja Espanjassa yli 20 prosenttia. Sitä vastoin Itä-Aasiassa (Etelä-Koreassa ja Japanissa) sekä Keski- ja Pohjois-Euroopassa (Alankomaissa, Itävallassa, Norjassa, Saksassa ja Sveitsissä) työttömyysaste vaihteli viidestä kuuteen prosenttiin.

Työttömyysasteiden pitkän aikavälin trendejä ja maantieteellistä vaihtelua selittääksemme palaamme aiemmista luvuista tuttuihin käsitteisiin ja laajennamme niitä pitkän aikavälin mallintamiseen. Pitkän aikavälin mallissa hitaasti vaihtelevat muuttujat saavat mukautua täysin talouden olosuhteiden muutoksiin, kun taas lyhyen ja keskipitkän aikavälin malleissa ne oletetaan vakioiksi. Tällaisia muuttujia ovat pääomakanta ja taloudessa toimivien yritysten määrä.

Pitkän aikavälin talouskehityksen taustatekijät

Työttömyysaste riippuu pitkällä aikavälillä siitä, miten hyvin talouspolitiikka ja talouden instituutiot ratkaisevat kapitalismin kaksi suurta kannustinongelmaa:

pakkolunastusriski
Todennäköisyys, että valtio tai muu toimija vie omaisuutta omistajalta. Englanniksi expropriation risk.
  • Työnteon kannustimet. Palkkatyöläiset on saatava tekemään työnsä hyvin ja ahkerasti, vaikka tätä on vaikeaa varmistaa sopimuksilla (katso luku 6).
  • Investointikannustimet. Yritysten omistajat on saatava investoimaan uusiin työpaikkoihin, vaikka he voisivat investoida ulkomaille tai käyttää voittonsa kulutushyödykkeisiin ja jättää kokonaan investoimatta. Investointipäätöstä puntaroivat yritykset huomioivat verojen jälkeisen voittoasteen lisäksi riskin siitä, että lainsäädäntö muuttuu niille epäedulliseksi tai pahimmassa tapauksessa niiden omaisuutta takavarikoidaan (pakkolunastusriski). Yrityksiä ei voi pakottaa luomaan uusia työpaikkoja eikä säilyttämään nykyisiä sen enempää kuin työntekijöitä voi pakottaa ahkeroimaan.

Jos taloudessa pystytään ratkaisemaan kumpikin ongelma yhtä aikaa, työttömyys pysyy alhaisena ja palkat kasvavat nopeasti. Toisen ongelman hoitokeinot voivat kuitenkin vaikeuttaa toisen ratkaisemista. Palkkojen nostaminen korkeiksi politiikalla kannustaa kenties työntekijöitä ahkeruuteen, mutta se heikentää yritysten omistajien kannustimia investoida uuteen tuotantokapasiteettiin ja uusiin työpaikkoihin.8

Seuraavassa alaluvussa näemme, että maat onnistuvat kannustinongelmien yhtäaikaisessa ratkaisemisessa vaihtelevasti.

palkanasetantakäyrä
Määrää reaalipalkan, joka työntekijöille on maksettava kullakin talouden työllisyystasolla, jotta heillä olisi kannustin panostaa työhönsä. Englanniksi wage-setting curve.

Tiedämme luvuissa 6, 9, 14 ja 15 käyttämämme palkanasentakäyrän perusteella, että palkat ovat korkeampia silloin, kun työttömät voivat odottaa löytävänsä uutta työtä helposti tai kun heille maksetaan runsasta työttömyyskorvausta, jotka kumpikin vähentävät työpaikan menetyksen odotettavissa olevia kustannuksia. Siksi palkanasetantakäyrän ja työllisyystason välillä on positiivinen yhteys ja työttömyyskorvauksen nostaminen siirtää käyrää ylöspäin, minkä tutkimukset vahvistavat.

hinnanasetantakäyrä
Määrittää yrityksen voiton maksimoivaa hintaa vastaavan reaalipalkan. Englanniksi price-setting curve.

Yritysten omistajien investointikannustimia kuvaa työmarkkinamallin hinnanasetantakäyrä (katso luku 9).

Muokkaamme työmarkkinamalliamme kuvaamaan pitkää aikaväliä: yrityksiä voi tulla markkinoille ja poistua niiltä, omistajat voivat kasvattaa pääomakantaa tai antaa sen supistua. Pitääksemme mallin yksinkertaisena oletamme, että yritykset ovat kaikki samankokoisia ja että pääomakanta kasvaa tai supistuu sitä mukaa kuin yritysten määrä kasvaa tai pienenee. Oletamme lisäksi skaalatuotot vakioisiksi, jolloin työllisyyden prosentuaalista kasvua vastaa pitkällä aikavälillä yhtä suuri pääoman prosentuaalinen kasvu.

Määrittelemme työmarkkinoiden pitkän aikavälin tasapainon tilanteeksi, jossa reaalipalkkojen ja työllisyystason lisäksi yritysten määrä pysyy vakiona. Kuten muistat, tasapainotila määritellään aina sen mukaan, mitkä muuttujat pysyvät ennallaan ilman mallin ulkopuolelle rajatuista tekijöistä johtuvaa muutospainetta.

Yritysten määrän muutosta säätelee kaksi seikkaa:

  • Alhainen voittomarginaali saa yrityksiä poistumaan markkinoilta. Omistajat voivat vetää sijoituksensa pois tai sulkea yrityksen kokonaan, jos voittomarginaali on liian pieni eli odotettavissa oleva verojen jälkeinen voittoaste ei ole houkutteleva verrattuna sijoitettujen varojen vaihtoehtoisiin käyttökohteisiin. Niitä voivat olla esimerkiksi investoinnit ulkomaisiin tytäryhtiöihin, tuotantoprosessin osittainen ulkoistaminen, valtion velkakirjojen ostaminen tai voittojen jakaminen omistajille osinkoina. Tässä tapauksessa yritysten määrä pienenee.
  • Korkea voittomarginaali houkuttelee perustamaan yrityksiä. Jos voittomarginaali on kyllin korkea, se johtaa suuriin voittoihin, jotka houkuttelevat markkinoille uusia yrityksiä.

Milloin yrityksiä todennäköisesti poistuu liian alhaisen voittomarginaalin takia? Niin käy hyvin kilpaillussa taloudessa, jossa toimii suuri määrä keskenään kilpailevia yrityksiä. Silloin yrityksen tuotteiden kysynnän hintajousto on suuri ja suhteellinen voittomarginaali pieni. Jos yrityksiä on niin paljon, ettei voittomarginaali pysy riittävän suurena, yrityksiä poistuu. Sen seurauksena voittomarginaali tavallisesti kasvaa.

Jos taas taloudessa toimii vain vähän yrityksiä, kilpailua on niukasti, voittomarginaali on suuri ja voitot niin suuria, että ne houkuttelevat uusia yrityksiä. Sen seurauksena talous muuttuu kilpailullisemmaksi ja voittomarginaali pienenee.

Voittomarginaali on siis yleensä itsekorjautuva. Jos voittomarginaali on liian matala, yrityksiä poistuu ja voittomarginaali kasvaa. Jos se on liian korkea, yrityksiä tulee lisää ja se pienenee.

Korjausmekanismia kuvaa kuvio 16.7a, joka havainnollistaa yritysten määrän ja voiton maksimoivan suhteellisen voittomarginaalin välistä yhteyttä. Laskeva suora kertoo, mikä suhteellinen voittomarginaali maksimoi voiton kullakin yritysten määrällä. Suora on laskeva:

  • Mitä enemmän yrityksiä, sitä kilpailullisempi talous.
  • Kilpailullisessa taloudessa tuotteitaan myyvät yritykset kohtaavat hyvin joustavan kysynnän (kysyntäkäyrät ovat verraten loivia).
  • Yrityksen voiton maksimoiva voittomarginaali pienenee, sillä luvussa 7 johdetun yhtälön mukaan suhteellinen voittomarginaali μ = 1/(kysynnän hintajousto).

Kuvion toinen kuvaaja on vaakasuuntainen suora, joka vastaa nykyisten yritysten säilyttämiseen riittävää suhteellista voittomarginaalia. Merkitsemme sitä tunnuksella μ*. Kuviossa 16.7a osoitetaan vaiheittain, miksi yritysten määrä pysyy vakiona 210 yrityksessä.

Kuvio 16.7a Uudet ja markkinoilta poistuvat yritykset sekä tasapainotilan suhteellinen voittomarginaali.

Voiton maksimoiva voittomarginaali

Laskevalta suoralta voi lukea yrityksen voiton maksimoivan voittomarginaalin kullakin yritysten määrällä. Tasapainotilan voittomarginaalin μ* kohdalla yritysten lukumäärä on vakio, 210.

Yritysten määrä ja kilpailu

Mitä enemmän yrityksiä, sitä kilpailullisempi talous. Kysynnän hintajousto on silloin suurempi ja voittomarginaali pienempi.

Yrityksiä häviää

Kun yritysten määrä on 250, voittomarginaali laskee alle tasapainotason μ* ja taloudesta häviää yrityksiä.

Uusia yrityksiä

Kun yritysten määrä on 190, talous on pisteessä B ja voittomarginaali ylittää tasapainotason μ*, jolloin talouteen tulee uusia yrityksiä.

Pohdi kuvion 16.7a pohjalta, mitä tapahtuisi, jos maassa hallitusvalta vaihtuisi ja sen seurauksena riski yksityisomaisuuden pakkolunastuksesta pienenisi. Riskin pieneneminen parantaisi yritysten toimintaedellytyksiä. Se voisi toteutua esimerkiksi lakimuutoksina, joiden seurauksena valtio ei yhtä todennäköisesti kansallista yrityksiä tai muuttele verotusta arvaamattomasti. Parempien toimintaedellytysten ansiosta yritykset pystyvät toimimaan taloudessa alhaisemmallakin voittomarginaalilla. Kuvio 16.7b osoittaa, että muutoksen seurauksena yritysten määrä tasapainotilassa kasvaa.

Kuvio 16.7b Yritysten toimintaedellytykset paranevat: uudet yritykset, poistuvat yritykset ja tasapainotilan voittomarginaali.

Yritysten toimintaedellytykset paranevat

Tasapainotilan voittomarginaali pienenee. Alkuperäinen voittomarginaali pisteessä A on ”liian suuri”.

Uusia yrityksiä tulee markkinoille

Talous kasvaa, kunnes yrityksiä on 250.

Tasapainotilan voittomarginaalista pitkän aikavälin hinnanasetantakäyrään

Kun suhteellinen voittomarginaali μ* ja työn keskituotos λ tunnetaan, niistä seuraa reaalipalkka w: se osuus työn keskituotoksesta (työntekijää kohti lasketusta tuotoksesta), jota työnantaja ei ota voittomarginaalina itselleen. Jos skaalatuotot ovat vakioiset ja pääoma työntekijää kohti pysyy vakiona, työllisyyden kasvaessa myös tuotos työntekijää kohti pysyy vakiona: pitkän aikavälin hinnanasetantakäyrä on tasainen. Huomaa, että mallissa työttömät ja työllistyneet työntekijät ovat identtisiä, koska työmarkkinatasapainossa esiintyy vastentahtoista työttömyyttä.

Pitkän aikavälin hinnanasetantakäyrän yhtälö on

Kuviossa 16.8 osoitamme, että yhtälön avulla voimme johtaa tasapainotilan voittomarginaalista yritysten maksaman reaalipalkan, joka määrää hinnanasetantakäyrän korkeuden. Kuvion vasemmassa kaaviossa pitkän aikavälin hinnanasetantakäyrän yhtälöä kuvaa laskeva suora, jossa vaaka-akselilla on tasapainotilan suhteellinen voittomarginaali ja pystyakselilla palkka. Jos suhteellinen voittomarginaali on nolla, palkka on yhtä suuri kuin tuotos työntekijää kohti. Jos suhteellinen voittomarginaali on yksi (sata prosenttia), palkka on nolla.

Kuvion oikeanpuoleiseen kaavioon on piirretty pitkän aikavälin hinnanasetantakäyrä vaihtelevilla pitkän aikavälin tasapainotilassa vallitsevan suhteellisen voittomarginaalin arvoilla. Vaaka-akselin muuttujana on työllisyys, joka pitkän aikavälin mallissa tarkoittaa työllisyyttä, kun pääoma työntekijää kohti pysyy vakiona. Tätä pitkän aikavälin hinnanasetantakäyrää siirtäviä tekijöitä voi jaotella sen mukaan, miten ne vaikuttavat tuotokseen työntekijää kohti tai voittomarginaaliin.

Pitkän aikavälin hinnanasetantakäyrä nousee, jos

  • tuotos työntekijää kohti kasvaa
  • pitkän aikavälin voittomarginaali, jolla markkinoille ei tule uusia yrityksiä eikä vanhoja poistu, laskee.

Kuvio 16.8 Pitkän aikavälin voittomarginaalin muutokset siirtävät hinnanasetantakäyrää.

Pitkän aikavälin hinnanasetantakäyrä

Vasemmassa kaaviossa pitkän aikavälin hinnanasetantakäyrän yhtälöä kuvaa laskeva suora. Kaavion vaaka-akselilla on tasapainotilan voittomarginaali ja pystyakselilla palkka.

Alhainen voittomarginaali

Alhainen tasapainotilan voittomarginaali on yhteydessä korkeaan pitkän aikavälin hinnanasetantakäyrään.

Korkea voittomarginaali

Jos voittomarginaali on korkea, pitkän aikavälin hinnanasetantakäyrä on matala.

Pitkän aikavälin hinnanasetantakäyrä

Kun tasapainotilan suhteellinen voittomarginaali μ* ja työn tuottavuus λ tunnetaan, reaalipalkka w saadaan yhtälöstä

Reaalipalkka w on työntekijää kohti lasketun tuotoksen se osuus, jota työnantaja ei ota itselleen voittomarginaalina.

Mitkä tekijät laskevat tasapainotilan voittomarginaalia, jolla yrityksiä ei tule markkinoille eikä poistu niiltä?

  • Kilpailun lisääntyminen
  • Pakkolunastusriskin pieneneminen
  • Liiketoimintaympäristön parannukset, kuten inhimillisen pääoman lisääntyminen tai infrastruktuurin kohentaminen
  • Odotetun pitkän aikavälin veroasteen lasku
  • Pääoman vaihtoehtoiskustannuksen lasku, kuten velkakirjojen korkotason lasku
  • Ulkomaaninvestointien odotetun tuoton lasku
  • Tuontiraaka-aineiden odotettujen pitkän aikavälin kustannusten lasku

Harjoitus 16.4 Investointiympäristön mittareita

Avaa Maailmanpankin Doing Business -tietokanta.

  1. Valitse Topics-kohdan valikosta kolme pitkän aikavälin voittomarginaaliin vaikuttavaa liiketoimintaympäristön piirrettä ja lataa tietokoneellesi niitä kuvaavat tiedot 20 eri maasta. Miksi valitsit tarkasteltavaksi juuri nämä piirteet?

Avaa seuraavaksi Maailmanpankin DataBank-tietokanta.

  1. Valitse samat 20 maata kuin edellisessä kohdassa ja lataa tiedot niiden asukasta kohti lasketusta bruttokansantuotteesta. Piirrä tiedoista kolme pistekaaviota, joissa vaaka-akselilla on jokin valitsemistasi liiketoimintaympäristön piirteistä (maan sijoitus piirteen suhteen) ja pystyakselilla asukasta kohti laskettu bruttokansantuote. Havaitsetko kaavioistasi yhteyttä muuttujien välillä? Kuvaile yhteyttä lyhyesti.
  2. Selitä, miksi suotuisa liiketoimintaympäristö voi kasvattaa asukasta kohti laskettua bruttokansantuotetta.
  3. Miten korkea asukasta kohti laskettu bruttokansantuote voisi parantaa liiketoimintaympäristöä?
  4. Selitä kysymyksiin 3 ja 4 antamiesi vastausten perusteella, millaisia tulkintaongelmia muuttujien väliseen yhteyteen liittyy.

Kysymys 16.4 Valitse oikeat vastaukset

Kuviossa 16.8 on esitetty graafisesti pitkän aikavälin hinnanasetantakäyrä sekä suhteellinen voittomarginaali, jolla yrityksiä ei tule markkinoille eikä poistu niiltä.

Mikä seuraavista väittämistä pitää kuvion perusteella paikkansa?

  • Kilpailun kiristyminen taloudessa laskee hinnanasetantakäyrää.
  • Korkokannan lasku laskee hinnanasetantakäyrää.
  • Työntekijöiden tuottavuuden lasku nostaa hinnanasetantakäyrää, kun suhteellinen voittomarginaali μ* pysyy ennallaan.
  • Jos yritysten pakkolunastusriski ulkomailla kasvaa, hinnanasetantakäyrä nousee.
  • Jos taloudessa on enemmän kilpailua, suhteellinen voittomarginaali laskee ja hinnanasetantakäyrä nousee.
  • Korkokannan laskusta seuraa, että pääoman vaihtoehtoiskustannus pienenee. Tämä laskee suhteellista voittomarginaalia, jolla yrityksiä ei tule markkinoille eikä poistu niiltä, jolloin hinnanasetantakäyrän mukainen palkkataso nousee.
  • Työntekijöiden tuottavuuden (λ) laskusta seuraa, että vasemman kaavion reaalipalkkojen palkanasetantakäyrä laskee (vaaka-akselin pisteen μ = 1 suhteen). Tämä laskee hinnanasetantakäyrää, kun suhteellinen voittomarginaali μ pysyy ennallaan.
  • Riskin kasvu laskee ulkomaaninvestointien odotettua tuottoa, mikä laskee vuorostaan kotimaan tasapainovoittoa ja pienentää suhteellista voittomarginaalia. Tällöin hinnanasetantakäyrä nousee.

Kysymys 16.5 Valitse oikeat vastaukset

Mikä seuraavista työmarkkinamallia koskevista väittämistä pitää paikkansa?

  • Lyhyen ja keskipitkän aikavälin malleissa pääomakanta on kiinteä, kun taas pitkän aikavälin mallissa se voi vaihdella.
  • Työtä säästävä teknologinen kehitys lisää työttömyyttä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.
  • Pitkän aikavälin mallissa yrityksiä tulee markkinoille, kun voittomarginaali on alhainen.
  • Pitkän aikavälin mallissa voittomarginaali ei riipu yritysten määrästä.
  • Tämä on pitkän aikavälin määritelmä.
  • Työtä säästävä teknologinen kehitys lisää työttömyyttä pääomakannan pysyessä vakiona. Uusien yritysten markkinoille tulo kuitenkin kasvattaa pääomakantaa, jolloin työttömyys voi laskea jopa alle lähtötason.
  • Yrityksiä tulee markkinoille, jos voittomarginaali ja sen myötä voittoaste ovat korkeat.
  • Voittomarginaali korjautuu itsestään, kun yrityksiä tulee markkinoille ja poistuu niiltä. Korkea marginaali houkuttelee markkinoille lisää yrityksiä, jolloin marginaali pienenee; alhainen marginaali ohjaa yrityksiä poistumaan, jolloin marginaali kasvaa.

16.5 Uusi teknologia, palkat ja työttömyys pitkällä aikavälillä

Luddiittien pelot eivät käyneet toteen. Vaikka yhdessä työtunnissa aikaansaatu tuotanto on kasvanut jatkuvasti, työttömyys ei ole lisääntynyt samaa tahtia. Työttömyyden sijasta palkat ovat keskimääräisesti kasvaneet.

Teknologinen kehitys ja pääomakantaa kasvattavat investoinnit ovat monissa maissa kutakuinkin kaksinkertaistaneet työn tuottavuuden jokaisessa sukupolvessa. Kehityksen tulos näkyi mallissamme siten, että yritysten omistajat saattoivat maksaa entistä korkeampaa reaalipalkkaa ja saada silti riittävän korkeita voittoja, jotta heidän kannatti jatkaa investointeja eikä siirtää varojaan muualle.

Luddiitit kantoivat syystä huolta koneiden syrjäyttämien työntekijöiden kovasta kohtalosta. He eivät kuitenkaan oivaltaneet, että uusien teknologioiden tuoma lisävoitto toimi tavallaan korjausmekanismina: se mahdollisti uudet investoinnit, joista syntyi ennemmin tai myöhemmin uusia työpaikkoja.

Hinnanasetantakäyrän siirtymistä ylöspäin kuvaa kuvio 16.9a. Alkutilannetta eli ”vanhaa” teknologiaa vastaava pitkän aikavälin tasapaino on pisteessä A, mutta teknologian parannus siirtää pitkän aikavälin tasapainoa pisteeseen B. Pisteessä B reaalipalkka on korkeampi, samoin työllisyysaste. Toisin sanoen työttömyys on laskenut. Malli osoittaa, ettei teknologinen kehitys väistämättä lisää työttömyyttä kansantalouden tasolla.

Seuraavaksi tutkimme, miten työttömyys on kehittynyt eri maissa. Sitä varten on ensin vastattava kahteen kysymykseen:

  • Mitkä tekijät määräävät työn tuottavuuden kasvunopeuden? Se siirtää hinnanasetantakäyrää ylöspäin.
  • Miten talous siirtyy pisteestä A pisteeseen B? Molemmat pisteet ovat työmarkkinoiden pitkän aikavälin tasapainoja.

Kuvio 16.9a Pitkän aikavälin työttömyysaste ja uusi teknologia.

Pitkän aikavälin tasapaino ennen uutta teknologiaa

Alkutilanteessa pitkän aikavälin tasapaino on piste A.

Teknologia kehittyy

Teknologinen kehitys siirtää ylöspäin sekä tuotosta työntekijää kohti että hinnanasetantakäyrää.

Pitkän aikavälin tasapainon vaikutus työllisyyteen

Pisteessä B reaalipalkka on korkeampi ja työttömyys alhaisempi.

Uusi tieto, uusi teknologia ja innovaatioiden leviämisviive

innovaatioiden leviämisviive
Aika, joka kuluu innovaation keksimisestä siihen, että innovaatio leviää yleiseen käyttöön. Englanniksi diffusion gap. Katso myös: leviäminen.

Uuden, paremman teknologian leviäminen laajalle talouteen kestää usein vuosia ellei vuosikymmeniä. Leviämisviive johtaa siihen, että teknologian eturintamaan kuuluvissa yrityksissä työn tuottavuus kasvaa suuremmaksi kuin jälkijunassa tulevissa yrityksissä.

Isossa-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan parhaiden yritysten tuottavuus on yli viisinkertainen heikoimpiin verrattuna. Vastaavia tuottavuuseroja on havaittu myös intialaisissa ja kiinalaisissa yrityksissä. Indonesian elektroniikkateollisuudesta 1990-luvun lopulla kerätty aineisto osoittaa, että 75. persentiiliryhmän yrityksissä tuottavuus oli kahdeksankertainen verrattuna 25. persentiiliryhmään; elektroniikkateollisuus toimii erittäin kilpailluilla globaaleilla markkinoilla.

Alhaisen tuottavuuden yritykset pysyvät pystyssä, koska ne maksavat matalampia palkkoja ja kerryttävät yleensä omistajiensa pääomalle matalamman tuoton kuin tuottavammat kilpailijansa. Leviämisviiveen lyhentäminen voi nopeuttaa tuntuvasti uuden tiedon ja uusien johtamistapojen läpilyöntiä.

Viivettä voi lyhentää esimerkiksi se, että ammattiliitto neuvottelee tietylle työntekijäryhmälle yhtäläiset palkat koko kansantaloudessa. Siitä seuraa, että heikoimman tuottavuuden yritysten (jotka maksavat pienintä palkkaa) pitää korottaa palkkojaan, jolloin osa niistä muuttuu kannattamattomiksi ja joutuu poistumaan markkinoilta. Ammattiliitto voi myös tukea valtion politiikkaa, joka työntää tuottamattomia yrityksiä pois markkinoilta, parantaa talouden keskimääräistä tuottavuutta ja nostaa hinnanasetantakäyrää. Tällä tavoin työntekijäliitot voivat jarruttamisen sijasta edesauttaa luovaa tuhoa.

Myös yrittäjäjärjestöt osallistuvat luovan tuhon prosessiin, jos ne eivät pyri pönkittämään tuottamattomia yrityksiä vaan hyväksyvät sen, että niiden katoaminen kuuluu potin kasvattamiseen. Heikosti pärjäävien yritysten työntekijät ja omistajat eivät silti useinkaan toimi näin. He vaativat tukiaisia, tullimuureja ja pelastuspaketteja, jotka pitävät tuottamattomat yritykset työpaikkoineen pystyssä ainakin jonkin aikaa.

Se, miten nopeasti talouden hinnanasetantakäyrä nousee, riippuu vallitsevasta asenteesta luovaa tuhoa kohtaan. Tässä suhteessa taloudet poikkeavat toisistaan paljon.

Sopeutuminen teknologian muutokseen: työllisyys ja palkkojen korjaantumisen viive

Taloudet poikkeavat toisistaan myös siinä, miten ne siirtyvät vallitsevan tilan tasapainosta uuteen tasapainoon, esimerkiksi kuvion 16.9b pisteestä A pisteeseen B.

Muista, että pitkän aikavälin mallissa hinnanasetantakäyrä kuvaa sitä reaalipalkan tasoa, jolla talouteen ei tule uusia yrityksiä eikä sieltä poistu yrityksiä. Siirtymä pisteestä A ja kuuden prosentin työttömyysasteesta pisteeseen B ja neljän prosentin työttömyysasteeseen johtui siis siitä, että talouteen tuli uusia yrityksiä. Se kestää aikansa. Mitä matkan varrella tapahtui? Kuviossa 16.9b tarkastellaan vaihe vaiheelta erästä mahdollista kehityskulkua.

Kuvio 16.9b Pitkän aikavälin työttömyysaste ja uusi teknologia.

Uuteen teknologiaan sopeutuminen

Uusi teknologia tarkoittaa, että sama tuotos saadaan aikaan entistä harvempien työntekijöiden voimin. Miten talous sopeutuu muutokseen?

Uusi teknologia käyttöön

Aluksi uusi teknologia vie työt suurelta määrältä työntekijöitä. Pisteessä D palkka on ennallaan mutta työpaikkoja vähemmän.

Pisteessä D taloudellinen voitto on suuri

Voitot houkuttelevat talouteen uusia yrityksiä ja lisää investointeja. Ajan mittaan työttömyys laskee talouden siirtyessä pisteestä D pisteeseen E.

Palkat nousevat

Työttömyyden vähetessä yritysten täytyy nostaa palkkoja saadakseen työntekijöiltään tarvitsemansa työpanoksen, jolloin palkat nousevat.

Uusi tasapaino

Sopeutuminen on tapahtunut, kun talous on pisteessä B. Reaalipalkka on noussut ja pitkän aikavälin työttömyys vähentynyt.

Voittivatko kaikki lopulta? Vastaus on myöntävä vain, jos vertaamme alku- ja loppupisteitä tai tarkastelemme taloutta riittävän pitkällä aikajänteellä. Uuden teknologian käyttöönoton jälkeen uusi pitkän aikavälin tasapaino ei synny viikoissa tai kuukausissa, vaan siihen voi mennä vuosia tai vuosikymmeniä. Nuoret työntekijät ehtivät ehkä hyötyä uuden tasapainotilan korkeista palkoista ja hyvästä työllisyydestä, mutta vanhemmat työntekijät eivät välttämättä pääse osallisiksi pisteen B tulemasta.

Kuviossa 16.9b on sitä paitsi oletettu, ettei reaalipalkka laske lyhyellä aikavälillä. Talouden siirryttyä pisteeseen D yritykset voisivat kuitenkin palkanasetantakäyrällä ja uudella työttömyystasolla laskea reaalipalkkaa. Näin käy todennäköisemmin, jos talouden pisteeseen E siirtävät uudet investoinnit viipyvät pitkään. Tällöin työttömyyden kasvusta johtuva paine saattaa laskea palkkoja ennen kuin työllisyys korjaantuu korkeammalle tasolle.

Ison-Britannian historiasta opimme, että 1700- ja 1800-luvuilla talous sopeutui teollisen vallankumouksen teknologisiin edistysaskeliin hyvin hitaasti. Reaalipalkat alkoivat nousta jatkuvasti vasta pitkän viipeen jälkeen vuoden 1830 paikkeilla.

sopeutumisviive
Aika, joka kuluu työmarkkinaolosuhteiden ulkoisesta muutoksesta siihen, että talous siirtyy lähelle uutta tasapainotilaa. Englanniksi adjustment gap.

Työllisyyden ja palkkojen sopeutumisviipeeseen vaikuttavat samat tekijät kuin innovaatioiden leviämisviipeeseen: talouspolitiikka sekä ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen toiminta. Politiikka voi helpottaa työntekijöiden siirtymistä uusiin yrityksiin ja uusille toimialoille esimerkiksi työnhakupalveluilla, uudelleenkoulutuksella ja runsailla mutta määräaikaisilla työttömyyskorvauksilla. Tällaiset keinot auttavat heikkojen yritysten työntekijöitä siirtymään ripeästi paremmin menestyviin yrityksiin.

Sopeutumisviive riippuu myös instituutioista ja politiikkatoimista, jotka edistävät tai estävät työpaikkojen syntymistä uusille toimialoille. Jos palkka jää hinnanasetantakäyrän alapuolelle, voitto on riittävän suuri, jotta se kannustaa uusiin investointeihin ja uusien yritysten perustamiseen. Tämä vaihe on osa luovaan tuhoon sopeutumisen prosessia. Joissakin maissa hyvin suunniteltu tuotemarkkinasääntely ja kilpailupolitiikka helpottavat uuden liiketoiminnan perustamista. Toisissa taas markkinoilla jo olevat yritykset pystyvät vaikeuttamaan uusien kilpailijoiden markkinoille tuloa, mikä hidastaa siirtymistä pisteeseen B tai suorastaan estää sen.

Katsomalla uudestaan kuviota 16.1 huomaat ehkä, ettei työttömyysaste supistu jatkuvasti, vaikka teknologinen kehitys on jatkuvaa. Taloudessa toimii näet toisia voimia, jotka siirtävät palkanasetantakäyrää ylöspäin. Käyrän siirtyminen voi johtua ammattiliitoista (katso luku 9), mutta siihen on muitakin syitä.

  • Työttömyyskorvaukset. Hallitusvastuuseen valitut poliitikot saattavat työttömiä auttaakseen korottaa työttömyyskorvausta, kun talous on sopeutumassa uuteen teknologiaan. Etuuksien korotus parantaa työntekijöiden reservaatio-optiota ja siirtää palkanasetantakäyrää ylöspäin.
  • Maatalouden palkat. Maaseudun teknologiset parannukset sekä teollisuustuotannon uusiin teknologioihin liittyvä muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin voivat kasvattaa maataloustuloja eli tehdä työntekijöiden reservaatio-optiosta houkuttelevamman, mikä vähentää teollisuustyöpaikan menetyksen kustannuksia. Kaupunkien työnantajien on silloin maksettava parempaa palkkaa houkutellakseen väkeä töihin. Näin voisi tapahtua esimerkiksi kehittyvissä maissa, joissa on suuri maataloussektori.

Tarkastelemme näitä voimia lähemmin luvussa 17, jossa perehdymme toista maailmansotaa seuranneeseen kapitalismin kultakauteen.

Luovasta tuhosta ja kulutuksen tasaamisesta opittua

Olet luultavasti huomannut, että tässä kirjassa toistuu tavan takaa kaksi teemaa:

  • Luova tuho. Elintason nousu johtuu usein teknologisesta kehityksestä, jonka voimasta työpaikkoja, taitoja sekä kokonaisia toimialoja ja yhteisöjä jää ajasta jälkeen ja katoaa. Luovan tuhon prosessia käsitellään luvuissa 1, 2, 16 ja 21.
  • Kulutuksen tasaaminen. Tulosokin kohtaavat kotitaloudet pyrkivät tasaamaan elintasonsa nousuja ja laskuja lainaamalla, turvautumalla työttömyyskorvauksiin, pyytämällä apua sukulaisilta ja ystäviltä sekä käyttämällä muita yhteisvakuuttamisen keinoja. Kulutuksen tasaamista käsitellään luvuissa 10, 13 ja 14.

Teemat kytkeytyvät toisiinsa. Työpaikkojen tuhoutumisesta kärsivät työntekijät kärsivät vähemmän, jos he pystyvät tasaamaan kulutustaan. Taloudet poikkeavat toisistaan paljon siinä, miten hyvin politiikka, kulttuuri ja instituutiot tukevat tasaamista. Jos tämä tehtävä on taloudessa hoidettu hyvin, kansalaiset eivät todennäköisesti asetu vastustamaan teknologisen kehityksen uutta luovia ja vanhaa tuhoavia voimia. Jos se on hoidettu huonosti, yritysten omistajat ja työntekijät pyrkivät vastustamaan luovaa tuhoa tai pysäyttämään sen, koska heille on parempi suojella yrityksensä arvoa ja sen hetkisiä työpaikkojaan.

Politiikan onnistuminen heijastuu vaikkapa siihen, miten ammattiliitot suhtautuvat työpaikkojen tuhoutumiseen ja syntymiseen. Jos kulutusta on mahdollista tasata sopivasti, ammattiliitot eivät yleensä takerru työntekijän oikeuteen säilyttää tietty työpaikka. Tällaisissa maissa liitot ajavat ennemminkin kunnollisia jälleentyöllistymismahdollisuuksia sekä työnhaun ja uudelleen kouluttautumisen tukea.

työlainsäädäntö
Lait, jotka lisäävät irtisanomisen kustannuksia työnantajille tai tekevät irtisanomisesta mahdotonta. Englanniksi employment protection legislation.

Toisissa maissa liitot ja poliitikot keskittyvät varjelemaan vallitsevaa työntekijöiden ja työpaikkojen kohtaantoa esimerkiksi vaikeuttamalla työntekijöiden irtisanomista (siinäkin tapauksessa, että työntekijä suoriutuu työstä huonosti). Työlainsäädäntö saattaa haitata työmarkkinoiden toimintaa, jos se pidentää leviämis- ja sopeutumisviiveitä ja hidastaa teknistä kehitystä mutta nostaa palkanasetantakäyrää.9

Luovan tuhon haasteisiin ja mahdollisuuksiin voi siis vastata eri tavoin. Se auttaa ymmärtämään, miksi jotkin taloudet ovat lähihistoriassa menestyneet paremmin kuin toiset.

Kysymys 16.6 Valitse oikeat vastaukset

Katso Taloustieteilijä työssään -videolta John Van Reenenin puheenvuoro yritysten tuottavuuden taustatekijöistä. Mikä seuraavista väittämistä pitää videon mukaan paikkansa?

  • Maiden ja yritysten väliset huimat tuottavuuserot johtuvat johtamistapojen eroista.
  • Tuottavuuden kasvun näkökulmasta luovaa tuhoa tärkeämpi tekijä on talouden avoimuus ulkomaisille suorille sijoituksille (foreign direct investment).
  • Luovan tuhon ”luova” puoli lisää tuottavuutta lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.
  • Talouden avoimuus tuonnille voi vaikuttaa tuottavuuteen.
  • Erilaiset johtamistavat selittävät vaihtelua osaltaan mutteivät kokonaan. Tärkeitä tekijöitä ovat myös teknologia ja innovaatioiden leviämisnopeus.
  • Videon mukaan avoimuus ulkomaisille suorille sijoituksille on tuottavuuden kasvun näkökulmasta tärkeää, muttei välttämättä tärkeämpää kuin luova tuho.
  • Keskimääräisen tuottavuuden kasvu uusien yritysten ja innovaatioiden kautta (”luova” puoli) vie aikaa, ja sen seuraukset näkyvät yleensä vasta pitkällä aikavälillä. Heikosti tuottavien yksiköiden sulkeminen lisää keskimääräistä tuottavuutta lyhyellä aikavälillä. Taloustieteilijät käyttävät toisinaan ilmiöstä krikettitermiä batting average, joka tarkoittaa, miten usein pelaaja tekee juoksun.
  • Avoimuus tuonnille vaikuttaa siihen, miten helposti uudet ideat tavoittavat talouden. Se voi siksi edistää teknologian kehitystä ja innovaatioita.

Kysymys 16.7 Valitse oikeat vastaukset

Kuvio 16.9b kuvaa työmarkkinoiden pitkän aikavälin sopeutumista teknologiseen kehitykseen.

Mikä seuraavista väittämistä pitää kuvion perusteella paikkansa?

  • Uusi teknologia ei lisää työttömyyttä lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä.
  • Pisteessä D yritykset investoivat lisää ja työllisyys kasvaa, koska reaalipalkan ja työntekijöiden palkanasetantakäyrän välinen etäisyys on suuri.
  • Pisteen E alhainen työttömyys merkitsee, että työntekijöille on maksettava enemmän, mikä johtaa pisteen B mukaiseen suurempaan reaalipalkkaan.
  • Siirtymä tasapainotilasta A tasapainotilaan B tapahtuu välittömästi.
  • Lyhyellä aikavälillä osa työntekijöistä menettää työpaikkansa ja työttömyys kasvaa. Tätä kuvaa siirtymä pisteestä A pisteeseen D.
  • Yritykset lisäävät investointejaan, koska vanhan reaalipalkan (yhtenäinen viiva) ja uuden työntekijää kohti lasketun tuotoksen (katkoviiva) välinen etäisyys on suuri, mikä tarkoittaa suuria voittoja.
  • Piste E on palkanasetantakäyrän alapuolella, joten työntekijöille on maksettava parempaa palkkaa, jotta he tekisivät työnsä.
  • Uuteen tasapainoon siirtyminen vaatii uusien yritysten markkinoille tuloa. Se voi kestää kauankin.

16.6 Teknologian muutos ja tuloerot

lyhyt aikaväli (mallista)
Käsite ei tarkoita ajanjaksoa vaan sitä, mitkä muuttujat ovat eksogeenisia: hinnat, palkat, pääomakanta, teknologia ja instituutiot. Englanniksi short run. Katso myös: tulot, investointihyödykkeet, teknologia, instituutio, keskipitkä aikaväli (mallista), pitkä aikaväli (mallista).
pitkä aikaväli (mallista)
Käsite ei tarkoita ajanjaksoa vaan sitä, mitkä muuttujat ovat eksogeenisia. Esimerkiksi pitkän aikavälin kustannuskäyrä tarkoittaa kustannustasoa, joka toteutuu silloin, kun yritys pystyy sopeuttamaan kaikki panoksensa investointihyödykkeet mukaan luettuina, mutta teknologia ja talouden instituutiot määräytyvät eksogeenisesti. Englanniksi long run. Katso myös: teknologia, instituutio, lyhyt aikaväli (mallista), keskipitkä aikaväli (mallista).

Kun taloudessa otetaan käyttöön työn tuottavuutta parantavaa uutta teknologiaa, mitä tapahtuu tulonjaolle? Muistele edellisen alaluvun kuvioita 16.9a ja 16.9b, joissa erottelimme toisistaan kaksi vaikutusta: välittömän, lyhyen aikavälin vaikutuksen ja pitkän aikavälin tuleman, joka saavutetaan sitten, kun innovaatioiden mahdollistamat suuret voitot ovat saaneet yritysten omistajat investoimaan lisää.

Lyhyellä aikavälillä talous siirtyi kuviossa 16.9b pisteestä A pisteeseen D. Uusi teknologia lisäsi tuotosta työntekijää kohti ja vähensi työllisten määrää. Oletamme, että pisteen D työllisten reaalipalkka pysyy lyhyellä aikavälillä ennallaan.

Miten uusi teknologia vaikuttaa tulonjakoon lyhyellä aikavälillä eli pisteessä D? Tuloerot kasvavat kahdesta syystä: ensinnäkin siksi, että työttömiä – jotka ovat pienituloisia tai vailla tuloja – on enemmän, ja toiseksi siksi, että uusi teknologia hyödyttää lyhyellä aikavälillä vain työnantajia. Työnantajien osuus tuotoksesta kasvaa. Muutos on tiivistetty kuvion 16.10 taulukon ensimmäiselle riville. Tuloerot olisivat luonnollisesti kasvaneet vielä enemmän, jos palkat olisivatkin pisteessä D laskeneet korkeampaa työttömyysastetta vastaavalle palkanasetantakäyrälle.

Piste D ei kuitenkaan ole prosessin pääteasema. Se ei ole Nash-tasapaino, koska uudella tuottavuustasolla ja vanhalla reaalipalkalla yritykset tekevät niin suurta voittoa, että se voi joko houkutella markkinoille uusia yrityksiä tai kannustaa markkinoilla jo toimivia yrityksiä kasvattamaan tuotostaan. Kuviosta 16.9b näemme, että talous kasvaa ja yhä useampi saa työtä. Se siirtää myös palkanasetantakäyrää ylöspäin. Prosessi jatkuu, kunnes palkkataso on niin korkea, etteivät yritykset enää laajenna eikä uusia yrityksiä tule markkinoille; toisin sanoen kunnes talous saavuttaa uuden Nash-tasapainon pisteessä B.

  Kuviossa 16.9b Työllisyys Työttömyys Palkkojen osuus tuotoksesta Tuloerot
Lyhyt aikaväli (yritysten määrä ja pääomavaranto eivät muutu) A – D laskee kasvaa laskee kasvavat
Pitkä aikaväli (tulema korjaantuu uuden Nash-tasapainon mukaiseksi, palkanasetantakäyrä ei muutu) A – B kasvaa laskee ei muutu pienenevät hieman

Kuvio 16.10 Teknologian parannuksen pitkän ja lyhyen aikavälin vaikutukset työmarkkinamallin mukaan.

Vertaamalla alkuperäistä Nash-tasapainoa (piste A) ja uutta Nash-tasapainoa (piste B) voimme todeta, että sekä työntekijät että työnantajat hyötyvät uudesta teknologiasta. Pisteessä B palkkojen osuus tuotoksesta on palannut alkuperäiselle tasolleen ja tuloerot ovat pienemmät, koska työttömyysaste on laskenut. Huomaa, että pisteessä B reaalipalkat ovat korkeammat kuin pisteessä A, vaikkei palkkojen osuus olekaan kasvanut.

Pitkällä aikavälillä teknologian muutos kavensi tuloeroja hieman:

  • työntekijöiden osuus tuotoksesta palasi pitkällä aikavälillä lähtötasolleen reaalipalkkojen nousun ansiosta
  • reaalipalkkojen nousun seurauksena työnantajat saivat työntekijät työskentelemään ahkerasti, vaikka työttömyys laski.

Teknologian vaikutusta eriarvoisuuteen voi tarkastella piirtämällä alkutilanteesta Lorenz-käyrän ja tutkimalla, miten sen muoto muuttuu. Lorenz-käyrä esiteltiin luvussa 5, ja sitä käytetään myös luvuissa 9 ja 10.

Kuviossa 16.11 vaaka-akselilla ovat ryhmittäin työttömät, työntekijät ja työnantajat. Kuviossa näkyy yhtenäisellä viivalla kuvion 16.9b pistettä A vastaava Lorenz-käyrä. Kun työttömyys lisääntyy vaaka-akselin pisteen D tasolle, Lorenz-käyrä siirtyy (pisteestä D lähtevä katkoviiva). Taitekohta on alempana. Tämä kuvaa sitä, että pisteessä D palkkojen osuus tuotoksesta on pienempi. Pitkällä aikavälillä työttömyys laskee pisteeseen B ja palkkojen osuus palaa lähtötasolleen. Lorenz-käyrä siirtyy sisäänpäin.

Kuviosta 16.11 näet, miten Lorenz-käyrä muuttuu vaiheittain uuteen tasapainoon siirryttäessä.

Kuvio 16.11 Uuden teknologian tuloerovaikutus lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.

Työttömyys ennen uutta teknologiaa

Talous on ennen uutta teknologiaa pitkän aikavälin tasapainotilassa, jossa työllisten osuus väestöstä on A (vastaa kuvion 16.9b pistettä A).

Uusi teknologia käyttöön

Uuden teknologian vuoksi osa työntekijöistä menettää työnsä, jolloin työttömyys kasvaa pisteeseen D (vastaa kuvion 16.9b pistettä D). Oletamme, että työpaikkansa säilyttäneiden työntekijöiden palkat pysyvät ennallaan. Koska tuotos työntekijää kohti on kasvanut, palkkojen osuus tuotoksesta pienenee.

Houkutteleva taloudellinen voitto

Kasvaneet voitot houkuttelevat talouteen uusia yrityksiä, ja samalla investoinnit lisääntyvät eli jo toimivat yritykset laajentavat toimintaansa. Työttömyys laskee ajan mittaan uudelle pitkän aikavälin tasapainotasolle, jota kuvaa piste B.

Harjoitus 16.5 Teknologinen kehitys ja eriarvoisuus

Luvun 9 Numeronmurskaus-osiossa osoitettiin, että kolmesta ryhmästä koostuvilla kansantalouden työmarkkinoilla Gini-kerroin g saadaan seuraavasta kaavasta:

Kaavassa u on työttömien osuus, n on työllisten osuus työvoimasta, 1 – n – u on työnantajien osuus työvoimasta, w on reaalipalkka ja λ tuotos työntekijää kohti. Suhdeluku w/λ on se kokonaistuotoksen osuus, jonka työntekijät voivat palkallaan ostaa, eli palkkojen osuus tuotoksesta. Näin on, koska wn on palkkojen kokonaissumma ja λn kokonaistuotos.

Oletetaan Lorenz-käyrän piirtämistä varten, että alkutilanteessa ennen tekniikan muutosta työttömiä on 6, työllisiä työntekijöitä 84, työnantajia 64 ja palkat riittävät ostamaan 60 prosenttia tuotannosta.

  1. Näytä, että Gini-kerroin on 0,336.
  2. Oletetaan, että teknologisen kehityksen seurauksena neljä työntekijää jää työttömiksi mutta tuotos sekä työpaikkansa säilyttäneiden työntekijöiden palkat pysyvät ennallaan, joten voitot kasvavat palkkojen kokonaissumman vähennyksen verran. Laske palkkojen osuus ja uusi Gini-kerroin.
  3. Oletetaan, että pitkällä aikavälillä työttömiä on 4, työllisiä 86, työnantajia 10 ja palkkojen osuus palautuu 60 prosenttiin. Laske Gini-kerroin. Selitä omin sanoin, miksi eriarvoisuus kasvoi lyhyellä aikavälillä mutta väheni pitkällä aikavälillä.

Kysymys 16.8 Valitse oikeat vastaukset

Mitä uuden, työtä säästävän teknologian käyttöönotosta seuraa?

  • Lyhyellä aikavälillä palkkojen osuus tuotoksesta kasvaa ja Gini-kerroin kasvaa.
  • Lyhyellä aikavälillä palkkojen osuus tuotoksesta laskee ja Gini-kerroin kasvaa.
  • Lyhyellä aikavälillä palkkojen osuus tuotoksesta laskee ja Gini-kerroin laskee.
  • Pitkällä aikavälillä työttömyys kasvaa, palkkojen osuus tuotoksesta laskee ja Gini-kerroin kasvaa.
  • Työtä säästävä teknologia lisää työttömyyttä. Palkka ja kokonaistuotos pysyvät vakioina. Tällöin voittojen osuus tuotoksesta kasvaa ja palkkojen osuus laskee. Gini-kerroin kasvaa.
  • Työttömyyden lisäys laskee kansantalouden kokonaispalkkasummaa ja siten palkkojen osuutta.
  • Jos työttömyys kasvaa mutta palkat ja kokonaistuotos pysyvät ennallaan, palkkojen osuus tuotoksesta laskee ja Gini-kerroin kasvaa.
  • Pitkällä aikavälillä teknologian parannukset luovat myös uusia työpaikkoja, mikä vähentää työttömyyttä. Palkkojen osuus pysyy ennallaan, koska voittomarginaali on ennallaan. Gini-kerroin pienenee.

16.7 Miten nopeasti työmarkkinat sopeutuvat sokkeihin?

Miten pitkä on pitkä aikaväli? John Maynard Keynes kirjoitti vuonna 1923:

Nykytilanteen hoidossa pitkä aikaväli on harhaanjohtava ohjenuora. Pitkällä aikavälillä me kaikki olemme kuolleita. Taloustieteilijät asettavat itselleen liian helpon ja liian hyödyttömän tehtävän, jos he myrskyn silmässä tyytyvät valistamaan muita, että rajuilman jälkeen meri tyyntyy taas. (A Tract on Monetary Reform)10

Keynesin sanoja voi lukea hieman eri tavoin sen mukaan, onko lukija nuori vai vanha (Keynes oli kirjoitushetkellä 40-vuotias ja eli vielä 23 vuotta). Hänen vertauksessaan meri on tyyni tasapainotilassa, mutta jos haluaa purjehtia turvallisesti perille, on ehkäpä tärkeämpää tietää, mitä tapahtuu matkalla tasapainotilasta toiseen – miten luovia myrskyssä. Keynesin talouskäsitys oli meidän sanastoamme käyttäen dynaaminen, muutoksiin keskittyvä.

Alaluvussa 16.5 totesimme, että jos työtä säästävä ja työttömyyttä aiheuttava innovaatio saa työmarkkinat pois tasapainosta, pitkällä aikavälillä työmarkkinat voivat siirtyä uuteen tasapainoon, jossa työttömiksi jääneet saavat uutta työtä entistä paremmalla palkalla. Keynesin viesti kuuluu, että hyvä talouspolitiikka edellyttää käsitystä siitä, miten talous pääsee tasapainotilasta toiseen ja miten kauan siirtymä kestää. Hänen jälkeensä monet taloustieteilijät ovat kuitenkin valinneet ”helpon” tien ja keskittyneet yhteen tai useampaan tasapainotilaan. Kun tapahtuu muutos (kuten uusi teknologia), taloustieteilijät vertaavat tasapainoja ennen muutosta ja sen jälkeen. Sitä kutsutaan staattiseksi vertailuksi. Staattinen tarkoittaa muuttumatonta: menetelmässä verrataan kahta keskenään erilaista mutta itsessään muuttumatonta tilaa, ”ennen” ja ”jälkeen”.

Merkittävä yhdysvaltalainen talousteoreetikko Hal Varian (1947–) on huomauttanut, että tasapainotilan ulkopuolisista tapahtumista on vaikeaa saada tietoa. Suositussa mikrotaloustieteen oppikirjassaan hän toteaa: ”Yleisesti ottaen sivuutamme [Varianin oppikirjassa] kysymyksen siitä, miten tasapaino saavutetaan, ja keskitymme ainoastaan siihen, miten yritykset tasapainossa toimivat.”

Varian on oikeassa. On tärkeää tietää, mitä tasapainotilassa tapahtuu ja miten tasapainotilan työllisyys, palkat ja voitot riippuvat olosuhteista ja politiikasta. Sitä paitsi ”me” emme kaikki ole kuolleita pitkällä aikavälillä – ellei ”meiksi” lasketa pelkästään nyt eläviä ihmisiä ja unohdeta tulevia sukupolvia, jotka kokevat poliittisten päätöstemme pitkän aikavälin seuraukset. Monet meistä välittävät toisten hyvinvoinnista, kuten luvussa 4 näimme. Pitkällä aikavälillä on siis väliä, vaikka se olisi hyvinkin pitkä.

Varianin staattinen vertailu puolustaa paikkaansa, jos talous siirtyy muutoksen tapahduttua nopeasti tasapainotilasta toiseen. Jos tasapainoon etsiytyminen kestää kauan tai jos uudesta tasapainosta ei ole edes varmuutta (katso luvun 11 tietolaatikko ”Onko kuplia oikeasti?”), on järkevää keskittyä keynesiläisittäin sopeutumisen dynamiikkaan.

Luvussa 11 totesimme, että jos markkinat eivät ole tasapainossa, talouden toimijoille avautuu tilaisuuksia hyötyä muuttamalla osto- tai myyntihintaa tai -määrää. Tämä ylituoton tavoittelu on osa prosessia, jossa talous etsiytyy uuteen tasapainoon. Esimerkiksi kalamarkkinoilla ylituoton tavoittelu merkitsee käytännössä vain tarjous- tai pyyntihinnan muuntelua. Uusi tasapaino löytyy suhteellisen nopeasti.

Jos taas työmarkkinoilla joku menettää työnsä, koska muiden yritysten kilpailu on vähentänyt hänen tuottamansa hyödykkeen kysyntää, sopeutumisprosessi on hitaampi. Työmarkkinoilla nimittäin uuteen tasapainoon johtava ylituoton tavoittelu voi tarkoittaa sitä, että työntekijän täytyy opetella uusia taitoja tai muuttaa perheineen vieraalle paikkakunnalle työmahdollisuuksien perässä.

Havaintoesimerkin tarjoaa Yhdysvalloissa käyty julkinen keskustelu siitä, miten nopeasti maan työmarkkinat sopeutuisivat kiinalaisten teollisuustavaroiden tuonnin aiheuttamaan kilpailusokkiin. Vielä 2000-luvun alkuvuosina, jolloin Kiinan-tuonti oli kasvanut rivakasti yli kymmenen vuotta, yhdysvaltalaiset taloustieteilijät olivat varsin yksimielisiä siitä, ettei tuonti vaikuttanut erityisen haitallisesti palkkoihin tai työllisyyteen. Eräs perustelu oli, että tuonnin kanssa kilpailevia hyödykkeitä valmistavat työntekijät pystyivät helposti vaihtamaan paikkakuntaa. Globaalia tuotantoa ja ulkoistamista käsittelevällä Taloustieteilijä työssään -videollamme Richard Freeman kysyi, ”määrääkö Peking” yhdysvaltalaisten palkoista. Hänen vastauksensa oli vakuuttava ei.

Silti jo 2000-luvun alussa oli näyttöä siitä, ettei Yhdysvaltain talous sopeutuisi Kiinan aiheuttamaan sokkiin hypähtämällä tasapainotilasta toiseen kuin oppikirjojen staattisissa vertailuissa. Taloustieteilijöiden enemmistö ei osannut ennustaa, miten nopeasti Kiina nousisi valta-asemaan globaalissa teollisuustuotannossa. Vuonna 1990 sen osuus maailman teollisuustavaroiden tuotannosta oli 1/20, mutta 25 vuotta myöhemmin jo neljäsosa.

Ekonomistien optimismi petti toisestakin syystä, sillä työmarkkinat eivät sopeutuneet sokkiin niin nopeasti kuin oli oletettu.

Sokin vaikutus Yhdysvaltain työmarkkinoihin keskittyi tietyille seuduille. Kiinan kilpailu iski rajusti Tennesseen osavaltion huonekalutuotantoon keskittyneisiin alueisiin. Raskaaseen teollisuuteen erikoistunut naapuriosavaltio Alabama taas kärsi sokista tuskin lainkaan, koska Kiinasta ei tuotu sen toimialan hyödykkeitä. Vaikutusten keskittymisen seurauksena taloustieteilijät pääsivät tutkimaan työmarkkinoiden sopeutumista sokkiin.11

Tutkijat totesivat, että pitkä aikaväli tarkoittaa Yhdysvaltain työmarkkinoilla hyvin pitkää aikaa. Kiina-sokin koettelemilla alueilla teollisuuden työllisyys laski rajusti. Monien työttömien osoittautui mahdottomaksi löytää uutta työtä kotiseudultaan, joten he luopuivat työnhausta ja siirtyivät työvoiman ulkopuolelle. Hyvin harva muutti muualle työn perässä. Tuontikilpailusta 1990-luvulla kärsineillä alueilla talouslamaa kesti 2010-luvulle saakka. Vuosina 1999–2011 Yhdysvalloista hävisi Kiina-sokin seurauksena 2,4 miljoonaa työpaikkaa.

Erään laajan sokkia käsitelleen tutkimuksen johtopäätös kuulostaa eittämättä keynesiläiseltä: Jos tutkija arvioisi sokin vaikutusta Yhdysvaltain työmarkkinoihin käyttämällä pelkästään perinteisen taloustieteen yliopisto-oppikirjan menetelmiä, hän ennustaisi työntekijöiden siirtyvän joukoittain ulkomaankauppaan osallistuvilta (vientiä harjoittavien tai tuonnin kanssa kilpailevien) toimialoilta toisille, esimerkiksi vaate- ja huonekaluteollisuudesta lääke- ja lentokoneteollisuuteen. Jonkin verran työpaikkoja siirtyisi ulkomaankauppaan osallistuvilta toimialoilta muille toimialoille, mutta kokonaistyöllisyys pysyisi ennallaan. Todellisuudessa työmarkkinoiden sopeutumisprosessi oli kovin toisenlainen.

Tässä luvussa tarkastelemamme prosessi eli työtä säästävään teknologiaan sopeutuminen käy todennäköisesti yhtä hitaasti. Palaamme Kiinan asemaan maailmantaloudessa luvussa 18, jossa näemme, että Saksan talous reagoi Kiina-sokkiin varsin eri tavalla kuin Yhdysvaltain talous.

16.8 Instituutiot ja politiikka: Miksi toiset maat menestyvät paremmin kuin toiset?

Mitä tarkoittaa kansantalouden ”hyvä” menestys tai ”hyvä” tulema? Kysymys on tärkeä kansalaisille, jotka valitsevat puolueiden erilaisten talousohjelmien väliltä, sekä poliitikoille, joiden työtä on kehittää ohjelmia eteenpäin. Molemmat tarvitsevat jonkinlaisen käsityksen siitä, mikä on tavoiteltavaa – yksilön, poliitikon tai kansakunnan näkökulmasta.

Ihmiset arvostavat sekä vapaa-aikaa että kulutusmahdollisuuksia, kuten luvussa 3 näimme. Siksi tulemien arvioinnissa pitäisi huomioida, millaisen palkinnon he saavat työtuntia kohti. Taloudessa ”hyvä” vuosi tarkoittaa, että työttömyyttä on vähän ja reaalinen tuntipalkka korkea. Dynaamisesta näkökulmasta eli tarkasteltaessa usean vuoden jaksoa talouden voi sanoa menestyneen hyvin, jos reaalipalkat ovat kasvaneet nopeasti ja työttömyys on samalla pysynyt matalana.

Kansantalouden pitkän aikavälin menestykseen kuuluu toki muitakin ulottuvuuksia, jotka ovat useimmille meistä tärkeitä. Meitä kiinnostaa esimerkiksi, jakautuuko taloudellinen hyvä oikeudenmukaisesti, onko talouden ja luonnonympäristön suhde kestävä tai miten paljon kotitaloudet joutuvat sietämään suhdannevaihteluista johtuvaa taloudellista epävarmuutta. Tässä luvussa keskitymme kuitenkin reaalisten tuntipalkkojen kasvuun ja työttömyysasteeseen.

Osoitamme työmarkkinamallin ja Beveridgen käyrän avulla, että hyvä tulema vaatii onnistumista kahdessa asiassa:

  • Kansantaloudessa on pystyttävä nostamaan hinnanasetantakäyrää ja hillitsemään palkanasetantakäyrän nousua niin, että tuntipalkan kasvunopeus ja pitkän aikavälin työllisyysaste pysyvät molemmat korkeina.
  • Kansantalouden on sopeuduttava teknologiseen muutokseen nopeasti ja läpikotaisesti niin, että koko talous pääsee hyötymään muutoksen avaamista mahdollisuuksista.

Teknologian muutoksessa työpaikkoja katoaa yrityksistä, joissa uusi teknologia korvaa työntekijöitä. Työpaikkoja katoaa myös, kun markkinoille tulee uusia yrityksiä ja toiset lopettavat toimintansa, koska eivät sopeudu uuteen tilanteeseen. Beveridgen käyrä korostaa työntekijöiden ja avoimien työpaikkojen kohtaannon merkitystä. Kuviosta 16.9b näimme, että uusi teknologia aiheuttaa aluksi työttömyyttä. Beveridgen käyrä kuvaa talouden kykyä saada työttömiksi jääneet työntekijät nopeasti uusiin töihin. Jos tätä kykyä löytyy, talous pääsee nopeammin pois lyhyen aikavälin tasapainotilasta (kuvion 16.9b piste D).

Kuviossa 16.12 vertaillaan muutamien kehittyneiden talouksien menestystä pitkällä aikavälillä, yli 40 vuodelta. Menestyksen mittareina käytetään reaalipalkan kasvua ja työttömyysastetta. Tarkastelemme pitkää aikaväliä häivyttääksemme suhdannevaihtelun vaikutuksen: syklin huipulla taloudessa menee paljon paremmin kuin pohjalla. Palkkoja mitataan teollisuuden palkoilla, koska niitä voi mittaustavan ansiosta vertailla luotettavammin maiden välillä. Tässäkin valinnassa on ongelmansa, sillä teollisuuden osuus työpaikoista vaihtelee maasta toiseen ja on ajan mittaan pienentynyt.

Hyvin menestyneet maat sijoittuvat kuvion 16.12 vasempaan ylänurkkaan, jossa palkkojen kasvu on nopeaa ja työttömyys alhainen. Huonosti menestyneet sijoittuvat oikeaan alanurkkaan. Koska arvostamme sekä palkkojen nopeaa kasvua että matalaa työttömyyttä, saatamme hyväksyä hitaan palkankasvun, jos sen vastapainona on matala työttömyys. Tällöin kansalaisten samahyötykäyriä voi kuvata origosta lähtevillä suorilla. Koska jyrkemmät suorat ovat parempia kuin loivat, taloudellista menestystä voi mitata origosta maata edustavaan pisteeseen kulkevan käyrän kulmakertoimella. Tarkastellaan esimerkiksi Belgiaa (BEL). Belgialainen olisi mieluummin jyrkemmällä suoralla, esimerkiksi Saksan (GER) suoralla, jolla työttömyyttä on vähemmän ja palkat kasvavat nopeammin.

Kuvio 16.12 OECD-maiden pitkän aikavälin työttömyys ja reaalipalkkojen kasvu, 1970–2011.

OECD. 2015. OECD:n tilastotietokanta. Yhdysvaltain työministeriön tietokannoissa Espanjan reaalipalkkoja kuvaavat aineistot alkavat vasta vuodesta 1979. Espanjan reaalipalkkojen kasvu vuosina 1970–1979 on arvioitu teoksesta Barciela López, Carlos, Albert Carreras ja Xavier Tafunell. 2005. Estadísticas históricas de España: Siglos XIX-XX. Bilbao: Fundación BBVA, taulukot 16.25 ja 16.5.

Kuvioon 16.12 on piirretty kaksi suoraa, jotka jakavat maat kolmeen ryhmään. Parhaiten 40 vuoden tarkasteluajanjaksolla menestyivät Norja ja Japani. Huonoiten menestyivät Belgia, Italia, Yhdysvallat, Kanada ja Espanja. Yhdysvaltain huono sijoitus johtuu osittain siitä, että maan palkkataso oli vuonna 1970 muita korkeampi, koska se oli teknologisesti maailman edistynein maa (katso kuvio 16.3). Muiden maiden oli mahdollista kasvattaa tuottavuuttaan nopeasti ottamalla Yhdysvalloista oppia. Sama koskee Kanadaa. Tästä syystä nämä maat eivät kuvasta huonosti menestyneitä talouksia. Tosin Yhdysvalloissa reaalipalkkojen kasvu jäi paljon tuottavuuden kasvua hitaammaksi, minkä vuoksi kansalaisten enemmistö ei päässyt hyötymään tarkastelujakson talouskasvusta paljonkaan.

Huomaa, että hyvä menestys on mahdollista saavuttaa monenlaisilla politiikan ja instituutioiden yhdistelmillä. Eräissä parhaiten menestyneistä eli jyrkimmillä suorilla sijaitsevista maista, kuten Norjassa, Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa, ammattiliitoilla on hyvin vahva asema. Tanskassa ja muissa Pohjoismaissa taas on kansainvälisesti vertaillen erittäin antelias työttömyyskorvausjärjestelmä.

Kuvioon 16.13 on piirretty uudestaan kuvion 16.1 työttömyysasteen vaihtelua kuvaavat aikasarjat kahdelle hyvin menestyneelle ja kahdelle huonosti menestyneelle maalle. Japanin ja Norjan erottaa Italiasta ja Espanjasta ennen muuta työttömyysaste, ei reaalipalkkojen kasvu. Kuviosta 16.13 näkyy, että työttömyys kehittyi näissä maissa eri tavoin sekä 1970-luvun öljykriisien jälkeen että 2000-luvun finanssikriisin jälkeen.

Kuvio 16.13 Työttömyysaste hyvin ja huonosti toimivilla työmarkkinoilla, 1960–2014.

Vuosien 1960–2004 aineisto: David R Howell, Dean Baker, Andrew Glyn ja John Schmitt. 2007. ”Are Protective Labor Market Institutions at the Root of Unemployment? A Critical Review of the Evidence”Capitalism and Society 2 (1) (tammikuu). Vuosien 2005–2012 aineisto: OECD:n harmonisoidut työttömyysasteet. OECD. 2015. OECD:n tilastotietokanta.

Tässä luvussa käyttämämme malli on hyödyllinen viitekehys sen pohtimiseen, miksi toisissa maissa työmarkkinat toimivat hyvin ja toisissa huonosti. Seuraavaksi tutkimme, miten mallin avulla voi selittää instituutioiden ja politiikan vaikutuksia pitkän aikavälin reaalipalkkojen kasvuun ja työttömyyteen.

Harjoitus 16.6 Ryhdy talouspoliitikoksi

Tee seuraavat tehtävät kuvion 16.12 perusteella.

  1. Piirrä samaan koordinaatistoon sellaisen kansalaisen tai poliitikon samahyötykäyrät, joka pitää tärkeänä ainoastaan palkkojen kasvua.
  2. Mitkä kuvion maista ovat tästä näkökulmasta menestyneet hyvin ja mitkä huonosti?
  3. Piirrä samaan koordinaatistoon sellaisen päätöksentekijän samahyötykäyrät, joka pitää tärkeänä ainoastaan työttömyysastetta. Mitkä kuvion maista ovat menestyneet hyvin ja mitkä huonosti?
  4. Piirrä samaan koordinaatistoon samahyötykäyrä, joka kuvaa sinun preferenssejäsi palkkojen kasvun ja työttömyyden välillä. Perustele valintasi.
  5. Jos käytät valintaperusteena muita taloudellisia tekijöitä koskevia preferenssejäsi, missä kuvion maista haluaisit asua ja miksi? Kerro, mitä taloudellisia tekijöitä huomioit päätöksessäsi.

Kysymys 16.9 Valitse oikeat vastaukset

Alla olevassa pistekaaviossa on esitetty reaalipalkan kasvun ja työttömyysasteen keskiarvo vuosilta 1970–2011 eri maissa.

Mikä seuraavista väittämistä pitää kuvion perusteella paikkansa?

  • Jos vain työttömyysasteella on merkitystä, kuvion maista on menestynyt parhaiten Suomi.
  • Jos vain palkkojen kasvulla on merkitystä, Euroopan maat ovat menestyneet Pohjois-Amerikan maita paremmin.
  • Jos sekä työttömyydellä että palkkojen kasvulla on merkitystä, Espanja kuuluu parhaiten menestyneisiin maihin.
  • Jos sekä työttömyydellä että palkkojen kasvulla on merkitystä, Suomi on menestynyt yksiselitteisesti paremmin kuin Norja.
  • Työttömyyden hillitsemisessä on onnistunut parhaiten Japani.
  • Palkat ovat kasvaneet kaikissa Euroopan maissa Pohjois-Amerikkaa nopeammin.
  • Espanjassa palkat ovat kasvaneet nopeasti, mutta työttömyysaste on korkea.
  • Suomessa palkat kasvoivat nopeammin, mutta myös työttömyyttä on enemmän. Jos kansalaisten samahyötykäyrät ovat origosta lähteviä suoria, Norja sijoittuu korkeammalle käyrälle.

16.9 Teknologian muutos, työmarkkinat ja ammattiliitot

Politiikalla ja instituutioilla on väliä. Mallien avulla voi selittää parhaiten ja huonoiten menestyneiden maiden kehitystä. Valitsemme tarkasteltavaksi kolme esimerkkimaata: hyvin menestyneet Norjan ja Japanin sekä huonosti menestyneen Espanjan.

Norjassa ja Espanjassa ammattiliitoilla on vahva asema, Japanissa ei. Norjassa yli puolet palkansaajista kuuluu ammattiliittoon, ja liittojen neuvottelemat sopimukset koskevat suurinta osaa työntekijöistä. Espanjassakin liittosopimukset ovat koko taloudelle merkittäviä, mutta työntekijöistä alle viidesosa kuuluu liittoihin.

Kuvio 16.14 Liittoneuvottelujen kattavuus ja työttömyys OECD-maissa, 2000–2014.

Kuvio 16.14 kertoo liittosopimusten kattavuudesta ja työttömyydestä. Vaaka-akselilla on se prosenttiosuus työntekijöistä, jonka palkka määräytyy liittosopimuksista. Eräissä Euroopan maissa lähes kaikki työntekijät kuuluvat sopimusten piiriin. Niissä maissa, joissa sopimukset kattavat yli 80 prosenttia työntekijöistä, työttömyysaste vaihtelee Alankomaiden alle neljästä prosentista Espanjan liki 14 prosenttiin. Työttömyys ei kuvion perusteella ole johdonmukaisesti suurempaa niissä maissa, joissa ammattiliitoilla on enemmän valtaa palkanasetannassa. Alhaisen työttömyyden maita löytyy ammattiliittojen vaikutusvallan koko asteikolta. Vertaa esimerkiksi Etelä-Koreaa ja Alankomaita, Japania ja Itävaltaa tai Yhdysvaltoja ja Ruotsia.

Ammattiliitot eivät yleensä tavoittele neuvotteluissa suurinta mahdollista palkkaa, johon niiden rahkeet riittävät – aivan kuten työnantajatkaan eivät maksa pienintä mahdollista palkkaa. Työnantajat maksavat yli pienimmän mahdollisen palkan, sillä ne eivät pysty valvomaan, miten ahkerasti työntekijä tekee töitä. Liitot eivät vaadi neuvotteluissa suurinta mahdollista palkkaa (jolloin omistajat eivät saisi jaettavasta potista mitään), sillä ne eivät voi ohjailla yritysten palkkaus-, irtisanomis- tai investointipäätöksiä. Korkeat palkat voivat vähentää yritysten voittoja ja siten työllisyyttä.

keskipitkä aikaväli (mallista)
Käsite ei tarkoita ajanjaksoa vaan sitä, mitkä muuttujat ovat eksogeenisia. Keskipitkän aikavälin mallissa eksogeenisia ovat pääomakanta, teknologia ja instituutiot. Tuotos, työllisyys, hinnat ja palkat ovat endogeenisia muuttujia. Englanniksi medium run. Katso myös: investointihyödykkeet, teknologia, instituutio, lyhyt aikaväli (mallista), pitkä aikaväli (mallista).

Jos liitto toimii monissa yrityksissä ja monilla toimialoilla, se ei käytä hyväkseen kaikkea neuvotteluvoimaansa. Liitossa ymmärretään, mitä suurista palkankorotuksista seuraa:

  • keskipitkällä aikavälillä kiristävää kokonaiskysyntäpolitiikkaa, koska valtiovalta ja keskuspankki koettavat pitää inflaation tavoitetasolla (katso luku 15)
  • pitkällä aikavälillä yritysten markkinoilta poistumista ja investointihyödykkeiden varannon pienenemistä, jotka hidastavat tuottavuuden kasvua.
monialainen ammattiliitto
Useita yrityksiä ja toimialoja edustava ammattiliitto, joka huomioi palkankorotusten pitkän aikavälin vaikutukset työpaikkojen syntymiseen koko kansantaloudessa. Englanniksi inclusive trade union.

Tällaisia ammattiliittoja voi sanoa monialaisiksi. Kapeampaa talouden alaa edustavat liitot saattavat neuvotella omien jäsentensä palkat korkeiksi piittaamatta seurauksista muille yrityksille ja työntekijöille (työllisille ja työttömille). Työnantajajärjestö on samoin monialainen, jos se huomioi kaikkien yritysten edut, mukaan luettuina toimialalle mahdollisesti tulevien ja nykyisten yritysten kanssa kilpailevien yritysten edut. Monialaisilla ammattiliitoilla ja työnantajajärjestöillä on todennäköisemmin myönteinen vaikutus työmarkkinoihin. Kun työntekijät kokevat tulevansa kuulluiksi liiton välityksellä, se tekee työnteosta vähemmän raskasta ja auttaa laskemaan palkanasetantakäyrää, kuten luvussa 9 näimme.

Pohjoismaiden malli: monialaiset ammattiliitot ja työnantajajärjestöt

Tarkastelemallamme ajanjaksolla Norjan ja muiden Pohjoismaiden ammattiliitot ja työnantajajärjestöt toimivat monialaisesti. Ne neuvottelivat keskitettyjä tuloratkaisuja, joissa sovittiin yhtenäinen palkkalinja tietynlaiselle työvoimalle. Niinpä heikon tuottavuuden yritykset eivät saaneet itselleen halpaa työvoimaa, jolloin moni niistä joutui lopettamaan toimintansa. Työntekijät löysivät nopeasti uutta työtä tuottavammista yrityksistä. Kokonaisseurauksena työn keskimääräinen tuottavuus kasvoi, jolloin hinnanasetantakäyrä nousi ja palkankorotukset tulivat mahdollisiksi.

Monialaiset ammattiliitot ajavat myös riittävää toimeentuloturvaa ja laadukasta julkista terveydenhuoltoa, työntekijöiden uudelleenkoulutusta ja koulutuspalveluita. Ne kaikki vähentävät kansalaisten enemmistöön kohdistuvaa riskiä. Silloin teknologisen muutoksen aikaansaama luova tuho ei näyttäydy yhtä tuhoisana heidän elämänsä kannalta, mikä kannustaa yleisesti ottaen suhtautumaan avoimemmin muutokseen ja riskinottoon. Molemmat ominaisuudet ovat teknologisesti dynaamisessa yhteiskunnassa välttämättömiä.12

Tällainen aktiivinen työmarkkinapolitiikka edistää työnhakijoiden ja avoimien työpaikkojen kohtaamista. Yksi sen eduista on, että työpaikkansa menettävät työntekijät löytävät uuden työpaikan nopeammin; työpaikan menetys voi johtua esimerkiksi siitä, että heikon tuottavuuden yritys ajautuu konkurssiin ammattiliittojen keskitetysti neuvottelemien palkkojen paineessa. Beveridgen käyrä sijaitsee silloin lähempänä origoa eli paremmassa asemassa kuin kuviossa 16.6 näkemämme Saksan tai Yhdysvaltain käyrät. Norjan käyrä onkin paljon lähempänä origoa kuin Espanjan, kuten kuvio 16.15 osoittaa.

Kuvio 16.15 Espanjan ja Norjan Beveridgen käyrät vuoden 2001 ensimmäiseltä neljännekseltä vuoden 2013 viimeiselle neljännekselle.

OECD Employment Outlook. OECD. 2015. OECD:n tilastotietokanta.

Monialaisessa liitossa ymmärretään, että taloudessa on ratkaistava jotenkin kapitalistisen talouden kaksi kannustinongelmaa: työntekijät tarvitsevat kannustimia työntekoon, työnantajat investointiin. Eräissä maissa (esimerkiksi Ruotsissa, jossa ammattiliittojen keskusjärjestö LO on erittäin vahva) liittojohtajat käsittivät ja saivat jäsenetkin luottamaan siihen, että pitkällä aikavälillä palkanasetantakäyrän pitäminen matalalla lisää työllisyyttä eikä laske palkkoja.

Pohjoismaiden monialaiset liitot ovat mitoittaneet palkkavaatimuksensa työn tuottavuuden mukaan. Kun tuottavuus nousi, ne vaativat reilua osaa potista. Niiden neuvotteluvoimaa vahvistivat alhainen työttömyys, korkea järjestäytymisaste ja kyky sopia palkoista kautta kansantalouden. Ne eivät silti käyttäneet voimaansa palkanasetantakäyrän nostamiseen, ellei tuottavuuden kasvu puoltanut sitä. Liitot tukivat myös työn kuormittavuutta keventävää lainsäädäntöä ja politiikkaa, jotka siirtävät palkanasetantakäyrää alaspäin ja lisäävät pitkän aikavälin työllisyyttä entisestään.

Japanin malli: monialaiset työnantajajärjestöt

Japanissa ammattiliitot ovat Pohjoismaihin verrattuina heikkoja, mutta suuryritysten työntekijät ovat hyvin järjestäytyneitä. Työnantajajärjestöt ovat vahvoja ja pyrkivät yhdenmukaistamaan suuryritysten palkanasetantaa. Ne huomioivat palkkapäätöstensä vaikutukset kansantalouteen samaan tapaan kuin Norjan ammattiliitot. Yritykset välttävät tietoisesti kilpailua työntekijöistä, jotteivät palkat pääsisi nousemaan.

Espanjan malli: kapea-alaiset ammattiliitot

Espanjassa ammattiliitot suojelevat työpaikkoja valtiovallan tuella. Palkanasettajilla on kyllä valtaa, mutta ne eivät toimi monialaisesti. Kapea-alaisten liittojen ja työpaikkoja suojaavan lainsäädännön yhdistelmä saattaa selittää, miksi Espanjan työmarkkinat toimivat huonosti.

Mallimme ennustaa, että Espanjassa työttömyysaste on korkea mutta Norjassa ja Japanissa matala. Ennuste sopii yhteen havaintojen kanssa.

Työttömyyskorvaukset ja työttömyys

Monialaisen ammattiliiton ja valtiovallan järjestämän ryhmävakuutuksen työllisyyttä vahvistava vaikutus voisi auttaa selittämään päältäpäin yllättävää havaintoamme: työttömyysaste ei ole erityisen korkea niissä maissa, joissa työttömyyskorvaus on suuri (katso kuvio 16.10).

Kuvio 16.16 OECD-maiden työttömyyskorvauksen taso ja työttömyysaste, 2000–2011.

Havainto on yllättävä, koska työmarkkinamallissamme työttömyyskorvauksen korotus ceteris paribus vähentäisi työpaikan menettämisen kustannuksia ja siirtäisi palkanasetantakäyrää ylöspäin.

työttömyysturvan korvausaste
Työttömäksi jääneelle työntekijälle maksettava osuus hänen edellisestä bruttopalkastaan ennen veroja. Englanniksi gross unemployment benefit replacement rate.

Norjan ja Italian työttömyysasteiden ja -korvausten vertailu tekee selväksi, ettei näin ole. Norjassa työttömät saavat korvauksena melkein 50 prosenttia aiemmista bruttoansioistaan, mutta työttömyyttä on vähän. Italiassa työttömyysturvan korvausaste on kymmenen prosenttia ja työttömyysaste paljon korkeampi kuin Norjassa. Havainto viittaa siihen, että työttömyys on alhainen niissä maissa, joissa on avokätinen mutta hyvin suunniteltu työttömyysvakuutusjärjestelmä ja sitä täydentävät työnhakupalvelut ja muu aktiivinen työvoimapolitiikka. Kun kansalaisille turvataan mahdollisuus tasata kulutustaan, heistä tulee kenties vastaanottavaisempia uusille teknologioille, jolloin hinnanasetantakäyrä siirtyy ylöspäin.

Harjoitus 16.7 Työttömyysasteet ja työmarkkinainstituutiot

On väitetty, että Euroopan maiden Yhdysvaltoihin verrattuna korkea työttömyys 1990- ja 2000-luvuilla johtui työmarkkinainstituutioiden jäykkyydestä, kuten vahvoista ammattiliitoista, runsaista työttömyyskorvauksista ja työntekijää suojaavasta työlainsäädännöstä.13

  1. Tutki kuviosta 16.1, onko useimmissa Euroopan maissa ollut aina Yhdysvaltoja korkeampi työttömyysaste.
  2. Arvioi tämän alaluvun sekä kuvioiden 16.1, 16.14 ja 16.16 valossa väitettä, jonka mukaan Euroopan korkea työttömyys johtui jäykistä työmarkkinainstituutioista.

Kysymys 16.10 Valitse oikeat vastaukset

Alla oleva pistekaavio kuvaa työttömyysasteen ja järjestäytymisasteen yhteyttä eräissä maissa vuosina 2000–2012. Järjestäytymisaste mittaa sitä, miten suuri osuus työntekijöistä kuuluu ammattiliittoon.

Mikä seuraavista väittämistä pitää kuvion perusteella paikkansa?

  • Korkea järjestäytymisaste on alhaisen työttömyysasteen välttämätön edellytys.
  • Alhainen järjestäytymisaste johtaa korkeaan työttömyyteen.
  • Jos tarkastellaan vain Pohjoismaita (Norjaa, Tanskaa, Ruotsia ja Suomea), voidaan päätellä, että korkea järjestäytymisaste johtaa matalaan työttömyysasteeseen.
  • Norjassa ja Belgiassa järjestäytymisaste on suunnilleen sama, joten työttömyysasteiden erot viittaavat siihen, että Norjassa ammattiliitot toimivat monialaisemmin kuin Belgiassa.
  • Etelä-Koreassa järjestäytymisaste on erittäin matala, mutta myös työttömyysaste on matala.
  • Tšekissä järjestäytymisaste on samaa luokkaa kuin Slovakiassa mutta työttömyysaste alempi.
  • Norjassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa työttömyysasteen ja järjestäytymisasteen välillä on positiivinen korrelaatio: työttömyysaste on korkea, vaikka myös järjestäytymisaste on korkea.
  • Norjan alhaisempi työttömyysaste viittaa siihen, että ammattiliitot toimivat monialaisemmin kuin Belgiassa.

16.10 Instituutioiden ja politiikan muutokset

Olemme havainneet, että instituutioiden ja politiikan erot heijastuvat vahvasti työllisyyteen ja palkkojen kasvuun. Espanjalaiset toivoisivat ehkä maahansa samanlaisia instituutioita kuin Japanissa tai Pohjoismaissa. Instituutioita on kuitenkin vaikeaa muuttaa, koska muutoksissa on väistämättä voittajia ja häviäjiä.

Politiikanvaihdos voi muuttaa koko kansantalouden kurssin. 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa sekä Isossa-Britanniassa että Alankomaissa työttömyys kääntyi nopeaan kasvuun öljykriisien seurauksena (hinnanasetantakäyrä siirtyi alaspäin), ja samaan aikaan työntekijöiden neuvotteluvoima kasvoi (palkanasetantakäyrä siirtyi ylöspäin). Muutos näkyy kuviosta 16.17. Iso-Britannia ja Alankomaat onnistuivat kuitenkin kääntämään ikävän kehityksen politiikalla. Vuosina 1985–2002 Ison-Britannian työttömyysaste laski 11,6 prosentista 5,1 prosenttiin ja Alankomaiden työttömyysaste 9,2 prosentista 2,8 prosenttiin.

Kuvio 16.17 Kaksi strategiaa palkanasetantakäyrän madaltamiseen: Alankomaat ja Iso-Britannia.

David R. Howell, Dean Baker, Andrew Glyn ja John Schmitt. 2007. ”Are Protective Labor Market Institutions at the Root of Unemployment? A Critical Review of the Evidence”Capitalism and Society 2 (1) (tammikuu). Vuosien 2005–2012 aineisto: OECD:n harmonisoidut työttömyysasteet. OECD. 2015. OECD:n tilastotietokanta.

Molemmat maat käänsivät taloutensa kurssin ja saivat palkanasetantakäyrän laskemaan, mutta niiden instituutiot ja politiikkatoimet poikkesivat toisistaan.

  • Alankomaissa instituutiot muuttuivat monialaisemmiksi, kun niitä kehitettiin yhteisellä sopimuksella pohjoismaiseen suuntaan.
  • Isossa-Britanniassa rajoitettiin politiikalla kapea-alaisten ammattiliittojen valtaa ja kiihdytettiin kilpailua työmarkkinoilla.14

Alankomaissa hyvän lopputuloksen kulmakiviä oli työntekijöiden ja ammattiliittojen vuonna 1982 tekemä Wassenaarin sopimus. Ammattiliitot sitoutuivat palkkamalttiin, joka laski palkanasetantakäyrää. Vastineeksi työnantajat suostuivat lyhentämään työaikaa. Jottei hinnanasetantakäyrä laskisi, ammattiliitot sopivat, ettei työajan lyhennys kasvattaisi työvoimakustannuksia.

Alankomaiden ammattiliitot ja työnantajajärjestöt pystyivät yhtenäistämään palkanasetantaa ja saavuttamaan näin paremman makroekonomisen tuleman. Niillä oli tarpeeksi valtaa varmistaa, että jäsenet noudattivat sopimusta. Ammattiliitot valitsivat neuvotteluissa pidättyväisen linjan parantaakseen työmarkkinoiden toimintaa ja sen kautta koko talouden toimintaa.

Myös Isossa-Britanniassa palkanasetantakäyrä laski. Siellä syynä oli ammattiliittojen valtaa karsinut työmarkkinalainsäädäntö, joka vaikeutti kapea-alaisten liittojen järjestäytymistä työtaisteluun.

Harjoitus 16.8 Työmarkkinamalli

Selitä, miten palkanasetantakäyrästä ja hinnanasetantakäyrästä muodostuvan työmarkkinamallin avulla voidaan kuvata Ison-Britannian ja Alankomaiden työmarkkinoilla 1970-luvun alun ja 2000-luvun alun välillä tapahtuneita muutoksia. Tämän alaluvun viitteistä löytyvä Nickellin ja van Oursin artikkeli (2000) on hyvä lähde.

16.11 Muuttuva työ, palvelusektorin nousu ja tuottavuuden kasvun hidastuminen

Teollisuuden työllisyyden nousu ja lasku

Luvussa 1 totesimme, että ennen teollista vallankumousta suurimman osan talouksien tuotoksesta tuottivat perheet. Perheenjäsenet eivät olleet työntekijöitä vaan riippumattomia tuottajia, jotka valmistivat tavaroita ja suorittivat palveluita sekä kotitarpeiksi omaan käyttöönsä että toisille myytäväksi. Teollinen vallankumous ja kapitalistisen talousjärjestelmän synty siirsivät työn perheistä ja maatiloilta yrityksiin. Itsenäisistä tuottajista tuli työntekijöitä.

teollisuus
Liiketoiminta, jossa tuotetaan tavaroita. Teollisuuteen kuuluvat maatalous, kaivannaistoiminta, teollisuustuotanto ja rakentaminen. Tärkein niistä on teollisuustuotanto. Englanniksi industry.

Koneistetussa tuotannossa saavutettiin teknologista kehitystä, jonka ansiosta teollisesti valmistetut tavarat halpenivat. Kankaat ja vaatteet, jotka ennen valmistettiin kotona, voitiinkin ostaa ja maksaa teollisuustyöstä tai muusta palkkatyöstä ansaitulla palkalla. Sen seurauksena teollisuussektorin työllisyys lähti pysyvään kasvuun. Teollisuuden työllisyydestä suurin osa on teollisuustuotannossa (muut teollisuuden osa-alueet ovat maatalous, kaivannaistoiminta ja rakentaminen). Sanoja teollisuus ja teollisuustuotanto käytetäänkin usein synonyymeinä.

Myös maataloudessa työtä säästävät innovaatiot paransivat tuottavuutta. Kun vauraus kasvoi, entistä pienempi osa tuloista kului ruokaan. Sen seurauksena maataloustyöntekijöiden osuus työvoimasta pieneni.

Työvoiman siirtyminen pois maataloudesta ja teollisuustuotannon työllisyyden kasvaminen merkitsi monelle avarampia taloudellisia mahdollisuuksia – varsinkin sen jälkeen, kun ammattiliitot ja työväenpuolueet pakottivat työnantajat parantamaan teollisuuden työoloja.

Suuntaus ei kuitenkaan jatkunut loputtomiin. Kuvio 16.18 osoittaa, että useimmissa maailman suurista talouksista teollisuuden työllisyys lakkasi kasvamasta 1900-luvun kolmannella neljänneksellä. Tavaroiden sijasta tuotamme yhä enemmän palveluita, ja sen seurauksena palvelutuotanto on korvannut teollisuustuotannon tärkeimpänä työllistäjänä, aivan kuten teollisuustuotanto aikoinaan syrjäytti maatalouden. Kuvio 16.18 kertoo, miten suuret teollistuneet taloudet ovat ajan mittaan käyneet läpi ensin teollisuustuotannon työllisyyden kasvun ja sen jälkeen laskuvaiheen.

Kuvio 16.18 Teollisuuden työllisyysosuuden nousu ja lasku, 1870–2013.

Yhdysvaltain työministeriön tilastopalvelu. 2004. International Labor Comparisons (ILC). Päivitetty 14.10. Kansainvälinen työjärjestö ILO. 2015. ILOSTAT-tietokanta. The Conference Board. International Comparisons of Annual Labor Force Statistics, 2013.

Työllisyyden painopiste siirtyy

Työllisyys alkoi siirtyä pois teollisuudesta 1950-luvulla, aluksi Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Japani ja Saksa seurasivat perässä noin 20 vuotta myöhemmin.

Yhdysvaltain työministeriön tilastopalvelu. 2004. International Labor Comparisons (ILC). Päivitetty 14.10. Kansainvälinen työjärjestö ILO. 2015. ILOSTAT-tietokanta. The Conference Board. International Comparisons of Annual Labor Force Statistics, 2013.

Etelä-Korea nousee suurten teollisuusmaiden joukkoon

Etelä-Korean teollisuuden nousu alkoi vasta 1900-luvun viimeisellä neljänneksellä. Teollisuuden osuus työllisyydestä kääntyi kuitenkin laskuun jo vuosisadan lopulla.

Yhdysvaltain työministeriön tilastopalvelu. 2004. International Labor Comparisons (ILC). Päivitetty 14.10. Kansainvälinen työjärjestö ILO. 2015. ILOSTAT-tietokanta. The Conference Board. International Comparisons of Annual Labor Force Statistics, 2013.

Taiwan ja Saksa

Taiwanissa teollisuustuotannon osuus työvoimasta on nykyisin suurempi kuin Saksassa.

Yhdysvaltain työministeriön tilastopalvelu. 2004. International Labor Comparisons (ILC). Päivitetty 14.10. Kansainvälinen työjärjestö ILO. 2015. ILOSTAT-tietokanta. The Conference Board. International Comparisons of Annual Labor Force Statistics, 2013.

Kiinan teollisuus

Kuvion maista erottuu Kiina, jossa teollisuustuotanto imi edelleen työvoimaa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Yhdysvaltain työministeriön tilastopalvelu. 2004. International Labor Comparisons (ILC). Päivitetty 14.10. Kansainvälinen työjärjestö ILO. 2015. ILOSTAT-tietokanta. The Conference Board. International Comparisons of Annual Labor Force Statistics, 2013.

Tuottavuuden kasvu palveluissa: taloustieteellinen näkökulma

Maatalouteen käytetty työpanos on laskenut jokaisessa kuvion 16.18 maassa. Maataloudessa työskentelee rikkaiden maiden työntekijöistä harvempi kuin joka kahdeskymmenes. Työn lähihistoriassa taas on tapahtunut suuri siirtymä tavaroiden tuotannosta eli teollisuustuotannosta ja maataloudesta palveluiden tuotantoon. Tiedämme, että palvelutuotannossa tuottavuus mitattuna tuotoksella työtuntia kohti kasvaa hitaammin kuin teollisuustuotannossa. Se vaikuttaa kahdella tavalla:

  • Työllisyys siirtyy. Saman tavara- ja palveluyhdistelmän tuottaminen vaatii suhteellisesti vähemmän työtä tavaratuotannossa ja suhteellisesti enemmän palvelutuotannossa.
  • Kulutus siirtyy. Tavaroiden tuotantokustannukset ovat pienentyneet suhteutettuina palveluiden tuotantokustannuksiin, joten tavaroiden hinnat ovat laskeneet verrattuina palveluiden hintoihin. Tämä ohjaa kuluttajat ostamaan enemmän tavaroita ja vähemmän palveluita kuin he muuten ostaisivat.

Ensimmäinen vaikutus on ollut toista voimakkaampi.

Tutkitaan prosessin toimintaa yksinkertaistetulla mallilla, jossa vain ensimmäinen vaikutus toteutuu. Oletamme toisin sanoen, että kuluttajat ostavat tavaroita ja palveluita, esimerkiksi paitoja ja kampaamopalveluita, tietyssä suhteessa. Esimerkkiostoksemme havainnollistavat sitä, miksi tuottavuuden kasvu on palveluissa hitaampaa. Hiusten leikkaaminen kestää nykypäivänä suunnilleen yhtä kauan kuin 100 tai 200 vuotta sitten, paidan valmistus sen sijaan käy huomattavasti nopeammin kuin 200 vuotta sitten (todennäköisesti alle viidesosassa silloisesta ajasta).

Mallimme on kuviossa 16.19. Oletamme taloudessa käytetyn työpanoksen kokonaismääräksi 1, joka voi tarkoittaa esimerkiksi yhtä miljoonaa tuntia. Jos työpanos käytetään kokonaan tavaratuotantoon, saadaan yksi yksikkö tavaroita. Sama koskee palveluita: jos koko työpanoksella tuotetaan palveluita, saadaan yksi yksikkö palveluita.

Yhtenäinen punainen viiva on mahdollisuuksien raja. Se kertoo, miten paljon tavaroita ja palveluita nykyisillä teknologioilla ja työpanoksella voi tuottaa. Oletamme, että taloudessa kulutetaan sama yksikkömäärä tavaroita ja palveluita. Kuviossa kulutettujen palveluiden määrä ja kulutettujen tavaroiden määrä ovat kumpikin ensimmäisellä ajanjaksolla puoli yksikköä. Toisella ajanjaksolla teollisuuden tuottavuus kasvaa, mutta palveluiden tuottavuus pysyy vakiona. Tällöin tavaroiden kustannukset ja niiden myötä hinta laskevat verrattuina palveluihin. Katso kuviosta, miten muutos vaikuttaa työllisyyteen.

Kuvio 16.19 Tavaratuotannon tuottavuuden kasvu lisää palvelutuotannossa työskentelevien työntekijöiden osuutta.

Mahdollisuuksien raja

Yhtenäinen punainen suora on mahdollisuuksien raja. Se osoittaa, miten paljon tavaroita ja palveluita voi tuottaa nykyisillä teknologioilla ja työpanoksella.

Kulutus jakautuu tasan

Oletamme, että taloudessa kulutetaan tavaroita ja palveluita yhtä paljon. Pisteessä A molempien kulutettu määrä on 1/2.

Teollisuustuotannon tuottavuus kasvaa

Työn tuottavuus kaksinkertaistuu tavaratuotannossa mutta pysyy ennallaan palvelutuotannossa. Uusi mahdollisuuksien raja on merkitty kuvioon katkoviivalla.

Lisää tavaroita, lisää palveluita

Jos tavaroita ja palveluita kulutetaan edelleen yhtä paljon, talous siirtyy pisteeseen B, jossa molempia kulutetaan 2/3 yksikköä.

Työllisyyden siirtymä

Pisteessä B työtä on siirtynyt tavaratuotannosta palvelutuotantoon. Työpanoksesta 1/3 käytetään tavaroiden tuottamiseen ja 2/3 palveluiden tuottamiseen.

Osa työpanoksesta siirtyy tavaratuotannosta palvelutuotantoon. Mallimme tarkoitus on selittää, mistä siirtymä johtuu. Siitä on jätetty pois kolme tekijää, joista kaksi on itse asiassa hillinnyt siirtymää ja kolmas vahvistanut sitä:

  • Joissakin palveluissa tuottavuus kasvaa, mikä hillitsee siirtymää. Mallissa oletimme, ettei palveluiden tuottavuus kasva. Jos kuitenkin ajattelet vaikkapa musiikin tai muun digitaalisen tiedon jakamista, tuottavuus on tosiasiassa kasvanut paljon. Palveluiden tuottavuuden kasvu korvaisi mallissamme työpanoksen siirtymistä ainakin osittain. Kohta näemme kuitenkin, että suuri osa talouden palvelusektorista muodostuu esimerkiksi hoivapalveluista, jotka muistuttavat enemmän kampaamopalveluita kuin musiikin toistoa.
  • Tavaroiden korvaaminen palveluilla hillitsee siirtymää. Jos tavaroiden suhteellinen hinta laskee, tavaroiden osuus kulutuksestamme kasvaa. Mallissa jätimme tämän prosessin huomioimatta ja oletimme, että tavaroiden ja palveluiden (paitojen ja kampaamopalveluiden) suhde pysyy ennallaan. Suhteen muuttuminen korvaisi osittain tavarantuotannon työllisyyden laskua.
  • Palveluiden suhteellisen kysynnän kasvu vahvistaa siirtymää. Jätimme mallista pois myös sen, että tulojen kasvaessa kuluttajat päättävät ehkä käyttää suuremman osan tuloistaan palveluihin. Palveluihin kuuluvat muun muassa turismi ja muut virkistyspalvelut sekä terveys-, koulutus- ja hoivapalvelut, joita kotitaloudet eivät välttämättä maksa suoraan käytettävissä olevista tuloistaan. Kysynnän kasvu voimistaisi työpanoksen siirtymistä palveluihin. Ilmiö on meille jo tuttu, sillä samaan tapaan työpanosta siirtyi pois maataloudesta, kun ruuan osuus kotitalouksien menoista pieneni.

Mallista pois jättämiemme tekijöiden nettovaikutus ei kuitenkaan kokonaan korvannut teollisuustuotannon työvoimaosuuden supistumista niissä maissa, joissa tavaratuotannon työllisyys on laskenut verrattuna palvelutuotannon työllisyyteen.

Kuvaa mutkistaa vielä se, että toiset maat ovat tavaroiden nettotuojia ja toiset nettoviejiä. Se tarkoittaa, että monet tavarat tuotetaan ja ostetaan eri maissa. Tämä selittää osaltaan, miksi kuvion 16.18 kyttyrämäiset kuvaajat ovat eri maissa hieman eri muotoisia. Kansainvälinen kauppa ja sen avaamat erikoistumismahdollisuudet kiihdyttivät tavarantuotannon työllisyysosuuden laskua esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa, kun taas Saksassa ja Etelä-Koreassa ne hidastivat sitä.

Kiinassa tavaratuotannon työllisyysosuus on kasvanut siksi, että maa on erikoistunut teollisuustavaroiden vientiin ja siellä vaikuttavat tällä hetkellä samat voimat kuin nykypäivän rikkaissa maissa aikoinaan. Numeronmurskaus-osio valottaa mekanismia kuvion 16.19 taustalla ja tavaratuotannon tuottavuuskasvun seurauksia.

Numeronmurskaus Tavaratuotannon nopea tuottavuuskasvu ja työllisyyden siirtyminen palveluihin

Tämä Numeronmurskaus-osio selittää kuvion 16.19 taustamekanismia ja sitä, miksi tavaratuotannon tuottavuuden kasvu siirtää työllisyyttä palveluita tuottaviin yrityksiin. Merkitsemme työn tuottavuutta palvelusektorilla λp. Tällöin λp = Qp/Lp eli palveluiden määrä jaettuna palvelutuotantoon käytetyllä työpanoksella. Mallissamme pätee seuraava yhtäsuuruus:

  • λpLp = Qp: Työn tuottavuus palveluissa kerrottuna palveluihin käytetyllä työpanoksella on yhtä suuri kuin tuotettujen palveluiden määrä.
  • Qp = Qt: Tavaratuotos on yhtä suuri kuin palvelutuotos. Tämä ei aina toteudu, mutta määrittelimme näin mallissame.
  • Qt = λtLt: Tavaratuotos on yhtä suuri kuin työn tuottavuus tavaratuotannossa kerrottuna tavaratuotannossa käytetyllä työpanoksella.

Merkitsemme yhtälön ensimmäisen ja viimeisen termin yhtä suuriksi. Yhtälö kertoo sektoreilla tarvittavat työpanokset, joilla niiden tuotoksen yksikkömäärä on yhtä suuri, kun sektoreiden tuottavuus tunnetaan.

Tiedämme, että sektoreilla käytettyjen työpanosten summa on yksi, jolloin voimme kirjoittaa yhtälön toisin:

Järjestelemme yhtälön uudelleen yhtäsuuruuden ensimmäisen ja viimeisen termin perusteella, jolloin saamme palvelutuotannon työpanoksen yhtälön:

Kuviossa molempien sektorien tuottavuus on 1, jolloin tavaratuotannossa käytetyn työn määrä on 1/2. Jos tavaratuotannon tuottavuus kaksinkertaistuu,

Tämä on tavaratuotantoon käytetyn työpanoksen osuus, kun työn tuottavuus tavaratuotannossa kasvaa.

Kysymys 16.11 Valitse oikeat vastaukset

Kuvio 16.18 esittää teollisuustuotannon osuutta työllisyydestä eri maissa.

Mitkä seuraavista väittämistä pitävät näiden tietojen perusteella paikkansa?

  • Teollisuuden osuus työllisyydestä on laskenut kaikissa kuvion maissa.
  • Työllisyyden siirtyminen pois teollisuudesta käynnistyi 1950-luvulla Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta.
  • Isossa-Britanniassa teollisuuden osuus työllisyydestä on pysynyt jatkuvasti suurempana kuin Yhdysvalloissa.
  • Kaikissa Kaukoidän maissa teollisuuden osuus työllisyydestä on nykyisin suurempi kuin Saksassa, Isossa-Britanniassa tai Yhdysvalloissa.
  • Näin ei ole käynyt Taiwanissa eikä Kiinassa.
  • Näissä kahdessa maassa teollisuuden osuus työllisyydestä alkoi laskea ensimmäisenä.
  • Ison-Britannian kuvaaja on kauttaaltaan Yhdysvaltain kuvaajan yläpuolella.
  • Saksassa teollisuuden osuus on yhä suurempi kuin Japanissa tai Koreassa.

16.12 Palkat ja työttömyys pitkällä aikavälillä

Olemme todenneet kansantalouksien eroavat toisistaan siinä, miten nopeasti ne sopeutuvat teknologisen muutoksen ja muiden olosuhteiden vaihdosten avaamiin mahdollisuuksiin. Eroja on myös siinä, millaista palkka- ja työllisyystasoa taloudet pystyvät pitämään yllä pitkällä aikavälillä.

Nämä erot riippuvat useista talouden piirteistä, joita olemme tarkastelleet edellisissä luvuissa. Kuvioon 16.20 on tiivistetty työttömyysasteeseen ja reaalipalkkojen kasvunopeuteen vaikuttavat tekijät sekä niitä käsittelevät luvut.

Kuviota 16.20 täydentää kuvio 16.21, johon on lisätty reaalipalkkojen kasvuun ja työttömyysasteeseen vaikuttavat instituutiot ja politiikkatoimet.

Kuvio 16.20 Pitkän aikavälin työttömyysasteen ja reaalipalkkojen kasvunopeuden taustatekijät.

Kuvio 16.21 Työttömyyteen ja reaalipalkkoihin vaikuttavia instituutioita, politiikkatoimia ja sokkeja.

16.13 Lopuksi

Työttömyys johtuu markkinoiden toimimattomuudesta: taloudessa on työntekijöitä, jotka olisivat valmiit töihin markkinoiden tasapainopalkalla mutteivät löydä työnantajaa. Työpaikkoja tuhoutuu jatkuvasti kapitalistisissa talouksissa, joissa teknologian muutokset pääsääntöisesti parantavat tuottavuutta ja vievät joiltakin työt. Muutosten vastapainoksi hyvin toimivassa taloudessa on vilkasta investointitoimintaa, jonka ansiosta työpaikkoja syntyy vähintään yhtä nopeasti kuin niitä tuhoutuu.

Kapitalistisen talouden suuria kannustinongelmia on varmistaa, että yritykset investoivat sekä teknologiseen kehitykseen että työpaikkojen syntymiseen. Toinen kannustinongelma on motivoida työntekijöitä työskentelemään riittävän ahkerasti. Analysoimme kannustimia hinnanasetanta- ja palkanasetantakäyrien avulla. Hinnanasetantakäyrä kertoo, miten suurta palkkaa yritykset pystyvät enintään maksamaan niin, että ne voivat vielä jatkaa toimintaansa. Palkanasetantakäyrä kertoo, miten suurta palkkaa työntekijöille on vähintään maksettava, jotta he antavat riittävän suuren työpanoksen.

Tärkein ero hyvin ja huonosti menestyneiden talouksien välillä on se, että hyvin menestyvissä talouksissa instituutiot ja politiikka kannustavat talouden tärkeimpiä toimijoita kasvattamaan koko taloudessa jaettavaa pottia eivätkä vain vaatimaan itselleen siitä suurempaa osuutta.

Luvun 16 käsitteet

Ennen kuin jatkat, kertaa nämä määritelmät:

16.14 Viitteet

  1. Eric Hobsbawm ja George Rudé. 1969. Captain Swing. Lontoo: Lawrence and Wishart. 

  2. Jeremy Rifkin. 1997 (1996). Työn loppu. Suomentanut Ritva Liljamo. Helsinki: WSOY. 

  3. John Habakkuk. 1967. American and British Technology in the Nineteenth Century: The Search for Labour Saving Inventions. Cambridge: Cambridge University Press. 

  4. Richard R. Nelson ja Gavin Wright. 1992. ”The Rise and Fall of American Technological Leadership: The Postwar Era in Historical Perspective”. Journal of Economic Literature 30 (4) (joulukuu): 1931–1964. 

  5. Natasha Singer. 2014. ”In the Sharing Economy, Workers Find Both Freedom and Uncertainty”. The New York Times. Päivitetty 16.8.2014. 

  6. Michael Burda ja Jennifer Hunt. 2011. ”The German Labour-Market Miracle”. VoxEU.org. Päivitetty 2.11.2011. 

  7. Vincent Sterk. 2015. ”Home Equity, Mobility, and Macroeconomic Fluctuations”. Journal of Monetary Economics (74): 16–32. 

  8. David G. Blanchflower ja Andrew J. Oswald. 1995. ”An Introduction to the Wage Curve”. Journal of Economic Perspectives 9 (3): 153–167. 

  9. Samuel Bentolila, Tito Boeri ja Pierre Cahuc. 2010. ”Ending the Scourge of Dual Markets in Europe”. VoxEU.org. Päivitetty 12.7.2010. 

  10. John Maynard Keynes. 1923. A Tract on Monetary Reform. Lontoo: Macmillan and Co. 

  11. EconTalk. 2016. ”David Autor on Trade, China, and U.S. Labor Markets”. Library of Economics and Liberty. Päivitetty 26.12.2016.

    David Autor ja Gordon Hanson. NBER Reporter 2014 Number 2: Research Summary. Labor Market Adjustment to International Trade. 

  12. Adrian Wooldridge. 2013. ”Northern Lights”. The Economist. Päivitetty 2.2.2013.

    Torben M. Andersen, Bengt Holmström, Seppo Honkapohja, Sixten Korkman, Hans Tson Söderström ja Juhana Vartiainen. 2007. The Nordic Model: Embracing Globalization and Sharing Risks. Helsinki: Taloustieto Oy. 

  13. Lisätietoja Euroopan maiden instituutioiden vaikutuksesta työttömyyteen on seuraavissa artikkeleissa:
    Olivier Blanchard ja Justin Wolfers. 2000. ”The Role of Shocks and Institutions in the Rise of European Unemployment: The Aggregate Evidence.” The Economic Journal 110 (462): 1–33.
    David R. Howell, Dean Baker, Andrew Glyn ja John Schmitt. 2007. ”Are Protective Labor Market Institutions at the Root of Unemployment? A Critical Review of the Evidence”. Capitalism and Society 2 (1) (tammikuu). 

  14. Stephen Nickell ja Jan van Ours. 2000. ”The Netherlands and the United Kingdom: A European Unemployment Miracle?” Economic Policy 15 (30) (huhtikuu): 136–180.