Elections in South Africa: FARRELL/AP/REX/Shutterstock

Luku 22 Taloustiede ja politiikka

Demokraattinen julkinen valta on kapitalistisessa taloudessa tärkeä toimija, joka voi edistää elintason nousua ja hyötyjen reilua jakoa – mutta monesti käy toisin

  • Tässä luvussa tarkastelemme instituutioiden ja politiikan valintaa. Miksi taloudessa vallitsevat tietyt instituutiot ja politiikkalinjaukset eivätkä jotkin toiset?
  • Julkinen valta on merkittävä taloudellinen toimija siinä missä yritykset ja perheet. Sen toimintaa voi tutkia käyttämällä välineinä julkisen sektorin päättäjien preferenssejä ja rajoitteita.
  • Julkinen valta, jota Suomessa käyttävät valtio ja kunnat, poikkeaa yhteiskunnan muista toimijoista, koska se voi velvoittaa kansalaiset noudattamaan päätöksiään ja käyttää tarvittaessa pakkokeinoja.
  • Toisaalta kansalaisten oikeudet asettavat julkiselle vallalle velvollisuuksia. Niiden täyttämiseksi se järjestää esimerkiksi poliisilaitokset, peruskoulutuksen ja muita meriittihyödykkeitä verovaroilla ja tavallisesti veloituksetta.
  • Ihanteellisessa demokratiassa kansalaiset käyttävät valtaa äänestämällä vapaissa vaaleissa ja kansalaisten sananvapaus ja järjestäytymisvapaus rajoittavat julkisen sektorin valtaa.
  • Ihannetapauksessa julkisen vallan tulisi politiikallaan varmistaa, että vaihdannan osapuolilla on mahdollisuus molemminpuolisiin hyötyihin ja että taloudelliset tulemat ovat reiluja.
  • Demokratiassakin päädytään tehottomiin tai epäreiluihin taloudellisiin tulemiin, koska politiikalla ei voi saavuttaa kaikkea. Taloudellisesti mahdollinen toimi saattaa jäädä toteuttamatta, koska sillä on vaikutusvaltaisia vastustajia tai julkinen valta ei pysty siihen.

Etelä-Afrikan varapresidentiksi valittiin vuonna 2014 Cyril Ramaphosa, joka oli tuolloin kuusissakymmenissä ja Afrikan 29. rikkain mies. Pari–kolmekymppisenä Ramaphosa oli tulisieluinen ay-aktiivi. Hän työskenteli Etelä-Afrikan kaivostyöläisten liiton pääsihteerinä ja toimi aktiivisesti myös apartheidia vastustavassa liikkeessä. Hän ei varmastikaan osannut nuorena odottaa, että hänellä olisi vuonna 2012 yli 700 miljoonan dollarin omaisuus. Eikä hän liiemmin osannut odottaa, että vuonna 2018 hänestä tulisi maansa presidentti.

Ramaphosa syntyi vuonna 1952 mustien asuinalueella Sowetossa pääkaupunki Johannesburgin liepeillä ja varttui apartheid-järjestelmässä. Mustaihoisena hänellä ei ollut asiaa parhaisiin kouluihin, terveydenhuoltopalveluihin eikä edes julkisiin käymälöihin. Mustat muodostivat väestön enemmistön, mutta he eivät saaneet äänestää. Mustien perheiden tulot henkeä kohti olivat 1980-luvun lopulla noin 11 prosenttia valkoisten perheiden tuloista. Näin oli jatkunut ainakin puoli vuosisataa.

Apartheidin vastainen toiminta kasvoi yhdeksi 1900-luvun lopun tärkeimmistä yhteiskunnallisista liikkeistä, ja se sai kansainvälisen yhteisön tuen. Etelä-Afrikka vastasi kuitenkin kansannousuun alusta pitäen kovin ottein. Vuonna 1960 poliisi ampui apartheidia vastustavia mielenosoittajia Sharpevillessä. 69 aseetonta mielenosoittajaa kuoli. Afrikan kansalliskongressipuolue (ANC) kiellettiin. Neljä vuotta myöhemmin ANC:n johtajiin kuulunut Nelson Mandela tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Ramaphosa kuului apartheidin vastustajien uuteen sukupolveen. Kaivostyöläisten liiton pääsihteerinä hän osallistui 1980-luvun lakkoihin ja mielenosoituksiin, jotka saivat monet valkoiset yrittäjät tajuamaan, että apartheidista oli luovuttava. Lopulta julkinen valta tunnusti tappionsa ja vapautti Mandelan vankilasta.

Kuvio 22.1 osoittaa, miten Etelä-Afrikan eri väestöryhmien vanhuuseläkkeet ovat muuttuneet 50 vuodessa. Apartheidin ja sen lopun seuraukset näkyvät kuviosta vastaansanomattomasti. Apartheidin aikana valtion maksamat eläkkeet vaihtelivat väestöryhmittäin. Esimerkiksi vuonna 1975 valkoiset saivat yli seitsemän kertaa parempaa eläkettä kuin mustat afrikkalaiset. Sen jälkeen erot alkoivat hitaasti kaveta, kunnes ne korjaantuivat kerralla vuoden 1993 alussa, jolloin eläkepolitiikan rotusyrjintä kiellettiin kokonaan. Muutos saavutettiin jo ennen ensimmäisiä demokraattisia vaaleja.

Kuvio 22.1 Apartheid ja sen loppu: Etelä-Afrikan vanhuuseläkkeet.

Murray Leibbrandt, Ingrid Woolard, Arden Finn ja Jonathan Argent. 2010. ”Trends in South African Income Distribution and Poverty since the Fall of Apartheid”, OECD Social, Employment and Migration Working Papers, No. 101, OECD Publishing, Pariisi. Väestöryhmien nimet ovat Etelä-Afrikan virallisia väestönlaskennan käsitteitä. ”Värilliset” tarkoittaa henkilöitä, joilla on juuria Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa.

Vuonna 1994 Etelä-Afrikassa pidettiin ensimmäiset demokraattiset vaalit, joissa Mandela nousi presidentiksi. Ramaphosa pääsi parlamenttiin.

Demokratia toi mustalle väestölle taloudellisia etuja. Ensimmäistä kertaa mustat työläiset pääsivät ammattitaitoa vaativiin töihin, mikä nosti heidän palkkaansa. Rotuerottelu kiellettiin koulutuksessa ja terveydenhuollossa. Monet perheet saivat kotiinsa vesijohtoveden ja sähköt.

Demokratia ei kuitenkaan kaventanut rikkaiden ja köyhien välistä kuilua. Tulojen Gini-kerroin oli ensimmäisiä demokraattisia vaaleja edeltävänä vuonna 0,66, korkeampi kuin muissa maailman suurimmissa maissa. Vuonna 2008 eli 15 vuotta myöhemmin se oli noussut arvoon 0,70.1

Väestöryhmien väliset taloudelliset erot olivat yleisesti ottaen vähentyneet, mutta ryhmien sisäiset erot kasvoivat jyrkästi. Se näkyi etenkin mustassa väestössä, johon syntyi uusi huippurikkaiden joukko.

demokratia
Poliittinen järjestelmä, joka suo ihannetapauksessa yhtäläisen poliittisen vallan kaikille kansalaisille. Järjestelmälle ovat ominaisia yksilönvapaudet, kuten sananvapaus, kokoontumisvapaus ja lehdistönvapaus. Demokratiassa vaalit ovat rehelliset, kaikilla on äänioikeus ja valta vaihtuu, jos valtapuolue häviää vaalit. Englanniksi democracy.

Cyril Ramaphosan elämäntarina ja Etelä-Afrikan lähihistoria kertovat siitä, miten poliittinen valta voi vaikuttaa talouteen ja talous puolestaan poliittiseen valtaan. Mustien ja valkoisten taloudellinen eriarvoisuus johtui politiikan instituutioista, jotka estivät mustia äänestämästä ja rajoittivat heidän poliittista toimintaansa. Epädemokraattisiin käytäntöihin tuskastuneet apartheidin vastustajat ammattiliitoista, kansalais- ja opiskelijajärjestöistä, ANC:sta ja muista oppositiopuolueista kokosivat voimansa ja toivat Etelä-Afrikkaan lopulta demokratian. Vaikka demokratia on kestänyt jo yli 20 vuotta, ANC on pitänyt valtaa koko tuon ajan ja Etelä-Afrikka on maailman eriarvoisimpia maita. Demokratia, apartheidin kieltäminen ja poliittisen vallan uusjako eivät vähentäneet eriarvoisuutta aivan odotetusti.

Julkinen valta ja politiikka ovat olleet esillä jokaisessa tämän aineiston luvussa. Vasta nyt syvennymme siihen, miksi julkinen valta valitsee juuri tietyt politiikkatoimet. Pohdimme myös, miten politiikka muuttuu valtasuhteiden muuttuessa tai suorastaan mullistuessa, niin kuin Etelä-Afrikassa Cyril Ramaphosan elinaikana.

Tarkastelemme ensin julkista valtaa taloudellisena toimijana: mitä julkinen valta tavoittelee, miten se saavuttaa tavoitteensa ja mikä rajoittaa sen toimintaa. Sen jälkeen tutkimme demokraattisia instituutioita. Mallinnamme sitä, miten puolueet tekevät politiikkalinjauksensa demokratiassa, ja tarkastelemme, miten demokraattisten instituutioiden erot vaikuttavat politiikan tulemiin. Lopuksi selitämme, miten taloudelliset, hallinnolliset ja poliittiset tekijät voivat estää tehokkaat ja reilut politiikkatoimet jopa hyvin toimivissa demokratioissa.

22.1 Julkinen valta taloustoimijana

Julkisen vallan välityksellä kansalaiset voivat yhdessä toteuttaa hankkeita, joihin eivät yksilöinä pystyisi, vaikkapa sotia. Julkinen valta hoitaa myös monenlaisia tehtäviä, jotka parantavat kansalaisten elintasoa ja elämänlaatua huomattavasti:2

  • Köyhyyden vähentäminen. Vielä viisikymmentä vuotta sitten vanhuus ja eläkeikä merkitsivät köyhyyttä monille rikkaidenkin maiden asukkaille. Yhdysvalloissa 65 vuotta täyttäneistä kansalaisista 28,5 prosenttia luokiteltiin köyhiksi vuonna 1966. Julkisen sektorin tulonsiirrot ovat monissa maissa miltei hävittäneet vakavimman vanhusköyhyyden. Vuonna 2012 iäkkäistä yhdysvaltalaisista enää 9,1 prosenttia eli köyhyydessä.
  • Taloudellinen turva. Julkisten menojen kasvu sekä suuren laman ja kapitalismin kultakauden muovaama talouspolitiikka ovat vähentäneet taloudellista epävarmuutta hillitsemällä suhdannevaihtelua.
  • Eliniänodotteen piteneminen ja lapsikuolleisuuden huikea väheneminen. Nämä muutokset käynnistyivät 1800- ja 1900-lukujen taitteessa, jo ennen lääketieteen ratkaisevia edistysaskelia. Ne saivat alkusysäyksensä poliittisista päätöksistä, jotka paransivat vesihuoltoa ja sanitaatiota.

Julkinen valta on taloustoimija siinä missä yritykset ja perheet. Verot, julkiset menot, lait, sodat ja muu julkinen toiminta kuuluvat talouselämään yhtä lailla kuin perheiden ja yritysten sijoitukset, säästöt, ostot ja myynnit.

Pakkokeinot ja palvelut

Julkinen valta jättää perheet ja useimmat yritykset varjoonsa silkalla koollaan. Yhdysvaltain liittovaltiolla ja paikallishallinnolla on lähes kymmenen kertaa niin paljon työntekijöitä kuin maan suurimmalla yrityksellä, kauppaketju Walmartilla. Kasvu talousjättiläiseksi kesti kuitenkin pitkään. Kuvio 22.2 esittää Ison-Britannian julkisen vallan verotuloja suhteutettuina bruttokansantuotteeseen 500 vuoden ajalta. Tämä tunnusluku on eräs tapa mitata julkisen sektorin laajuutta koko talouteen verrattuna. Ennen vuotta 1650 verotulojen ja bruttokansantuotteen suhdeluku oli noin kolme prosenttia. Toisen maailmansodan jälkeen se on kasvanut kymmenkertaiseksi.3 4

Kuvio 22.2 Ison-Britannian julkisen sektorin kasvu, 1500–2015.

UK Public Revenue; Patrick K. O’Brien ja Philip A. Hunt. 1993. ”The rise of a fiscal state in England, 1485-1815.” Historical Research 66 (160): 129–76. Pax britannica tarkoittaa Napoleonin sotien ja ensimmäisen maailmansodan välistä ajanjaksoa, jolloin Euroopassa ja suuressa osassa muuta maailmaa elettiin suhteellisen rauhallista aikaa edeltäviin ja myöhempiin aikakausiin verrattuna. Iso-Britannia oli tuolloin maailman johtava sotilasmahti. Vuoden 1688 mainiossa vallankumouksessa kuningas Jaakko II syrjäytettiin ja parlamentti sai lisää itsenäistä valtaa.

Julkinen valta on paitsi paljon suurempi kuin perheet tai yritykset myös täysin poikkeuksellinen toimija jokaisessa yhteiskunnassa. Se voi alueellaan määrätä, mitä saa tai ei saa tehdä, ja määräystensä toteuttamiseksi se voi käyttää voimaa tai rajoittaa yksilönvapauksia. Pakkokeinojen käyttö järjestyksen valvontaan, talouden sääntelyyn ja palveluiden tarjoamiseen on kansalaisten silmissä yleisesti ottaen legitiimiä, mikä tarkoittaa, että kansalaiset tunnustavat valtion toimivallan. Legitimiteetin ansiosta kansalaisten enemmistö noudattaa lakeja. Julkinen valta käyttää pakkokeinoja esimerkiksi veronkannossa, jolla se rahoittaa toimintaansa.

julkinen valta
Julkisella vallalla on toimialueellaan ainoana oikeus määrätä, mitä saa tai ei saa tehdä. Määräyksensä toteuttaakseen se voi legitiimisti käyttää voimaa ja rajoittaa yksilönvapauksia. Suomessa julkista valtaa käyttävät valtio ja kunnat. Englanniksi government.

Erottaaksemme julkisen vallan talouden yksityisistä toimijoista – yrityksistä, perheistä, yksilöistä, ammattiliitoista ja työelämäjärjestöistä – määrittelemme sen tietyn alueen ainoaksi toimijaksi, joka voi legitiimisti käyttää voimaa tai uhata kansalaisia voimankäytöllä. Julkinen valta tekee jatkuvasti sellaista, mikä yksilön tekemänä olisi väärin, kuten ottaa vankeja.

Voimankäyttömonopoli on julkisen vallan tärkeä ominaisuus. Muistele luvusta 5 maanomistaja-Brunoa ja viljelijä-Angelaa. Aluksi Brunolla oli ase, ja Angela oli hänen armoillaan. Bruno ei ollut viranomainen vaan toimi yksityishenkilönä. Hän uhkasi voimankäytöllä päästäkseen määräämään muiden työstä ja ottaakseen osan sen tuotoksesta. Brunon taloudellista toimeliaisuutta rajoittivat ainoastaan biologian reunaehdot. Hän ei halunnut pakottaa Angelaa raatamaan itseään hengiltä siksi, että hän olisi silloin menettänyt ”työntekijänsä” – Angelan murhaaminen ei sinänsä olisi häntä hetkauttanut.

Myöhemmin peliin tuli mukaan julkinen valta eli valtio, jonka lait koskivat niin Brunoa kuin Angelaa ja kielsivät Brunolta aseen. Saadakseen Angelan työskentelemään hyväkseen Brunon piti tehdä tarjous, jonka Angela hyväksyisi ilman uhkailua. Valtio toisin sanoen monopolisoi voimankäytön. Se käytti voimaansa myös suojatakseen Brunon yksityistä omistusoikeutta viljelymaahan. Angela ei voinut ruveta viljelemään sitä omin päin ja pitää koko satoa itsellään.

Tarinan seuraavassa vaiheessa valtiosta tuli demokratia. Koska väestöön kuului paljon enemmän angeloita kuin brunoja, Angelan taloudellinen asema parani.

Toinen julkisen vallan piirre, joka erottaa sen yrityksistä ja muista yksityisistä taloustoimijoista, on se, että julkisella vallalla on ihmis- ja kansalaisoikeuksiin perustuvia velvollisuuksia kansalaisiaan kohtaan. Edistääkseen ja turvatakseen näitä oikeuksia julkinen valta järjestää verovaroilla palveluita, kuten maanpuolustuksen, poliisivoimat ja koulutuslaitoksen. Monia näistä palveluista voi käyttää veloituksetta ja rajattomasti.

Kansalaisten tulot ja varallisuus ja siten heidän veronmaksukykynsä vaihtelevat paljon, mutta kansalaisina heillä on yhtäläiset oikeudet moniin julkisiin palveluihin. Tämän tosiseikan vuoksi julkisen sektorin koko herättää kiivasta keskustelua: pienituloiset ja vähävaraiset hyötyvät paljon julkisista palveluista, mutta hyvätuloiset ja varakkaat maksavat niistä veroina absoluuttisesti suuremman osuuden (katso luku 19).

Demokraattisessa valtiossa verotus, tulonsiirrot ja julkiset menot yleensä tasaavat tulonjakoa. Kuvio 5.16 osoitti tämän suurelle joukolle maita, kuvio 19.29a tarkasteli lähemmin tulonjaon tasaamista Meksikossa. Suurituloiset toisaalta usein kasvattavat tulojaan ympäristölle ja yhteiskunnalle vahingollisilla keinoilla, joiden kustannukset lankeavat köyhille.

Julkinen valta ongelmien ratkaisijana

Ohjailuun ja sääntelyyn perehtynyt taloustieteilijä Jean Tirole kertoo julkisen vallan väliintulon tavoista Nobel-palkintoluennossaan.

Kuviot 12.8 ja 12.9 kokosivat yhteen talouden yksityisten toimijoiden päätöksiä, jotka aiheuttavat ulkopuolisille kustannuksia tai etuja ilman korvausta kärsijälle tai tuottajalle. Esittelimme myös korjauskeinoja näihin markkinoiden epäonnistumisen muotoihin. Korjaukset tarkoittavat monasti julkisen vallan väliintuloa. Markkinoiden epäonnistumisen lisäksi julkinen valta puuttuu politiikalla yksityisen taloudellisen vuorovaikutuksen epäreiluihin seurauksiin. Julkinen valta voi tavoitella aiemmin muotoilemaamme kaksoispäämäärää:

  • varmistaa, että taloudellisen vuorovaikutuksen molemminpuoliset hyödyt ovat mahdollisimman suuret ja toteutuvat kokonaan
  • huolehtia hyötyjen reilusta jakautumisesta.

Markkinoiden epäonnistumiseen ja epäreiluuteen voi puuttua esimerkiksi seuraavilla politiikkakeinoilla:

  • Kilpailupolitiikka karsii monopolin hinnanasetantavoimaa.
  • Ympäristöpolitiikka vähentää saasteita ja päästöjä.
  • Tuet edistävät tutkimusta ja tuotekehitystä.
  • Luottamuksen luominen kokonaiskysynnän vakauteen lisää yritysten investointeja.
  • Julkinen terveydenhuolto tai pakollinen sairausvakuutus.
  • Tiedon tarjoaminen vaikkapa lelujen, elintarvikkeiden ja rahoitusvälineiden riskeistä auttaa kansalaisia tekemään parempia päätöksiä.
  • Keskuspankkipolitiikka ohjaa liikepankkeja karttamaan riskejä rajoittamalla vivutusta.
  • Minimipalkkalait kieltävät työsopimukset, joissa palkka alittaa tietyn rajan.

Politiikan toteuttamiseksi julkisella vallalla on neljänlaisia välineitä:

  • Kannustimet. Verot, tuet ja muut julkiset menot vaikuttavat ulkoisvaikutuksia aiheuttavan toiminnan kustannuksiin ja hyötyihin, jotka muuten johtaisivat markkinoiden epäonnistumiseen tai epäreiluun tulemaan.
  • Sääntely. Valtio vaikuttaa sääntelyllä suoraan taloudelliseen toimintaan, kuten kilpailun voimakkuuteen ja kokonaiskysyntään. Sääntelyyn kuuluvat myös pakolliset sosiaali- tai sairausvakuutukset.
  • Suostuttelu ja tiedottaminen. Valtio vaikuttaa saatavilla olevaan tietoon ja kansalaisten toistensa toimia koskeviin odotuksiin – esimerkiksi vahvistamalla luottamusta omaisuuden suojaan tai uskoa muiden yritysten investointeihin – jotta kansalaiset voivat koordinoida toimiaan kokonaistalouden kannalta edullisesti.
  • Julkiset palvelut. Niiden kirjoon kuuluvat rahansiirrot ja luontoismuotoiset siirrot, kuten peruskoulutus ja muut meriittihyödykkeet, oikeus ajaa asiaansa oikeudessa sekä vaurauden jakautumiseen vaikuttavat tulonsiirrot.

Taulukkoon 22.3 on koottu laaja joukko edeltävistä luvuista tuttuja politiikkakeinoja, niiden tavoitteita ja välineitä. Jokainen puuttuu tiettyyn markkinoiden epäonnistumisen muotoon tai epäreiluun tulemaan. Taulukossa mainitut luvut ja videot käsittelevät sitä, miten hyvin politiikka on saavuttanut tavoitteensa.

Koosteemme politiikkatoimet ovat joissakin maissa vähentäneet tehottomuutta ja epäreiluutta. Silti demokratioissakin esiintyy epäonnistuneita markkinoita ja kansalaisten silmissä epäreiluja taloudellisia tulemia, joiden syitä pohdimme alaluvussa 22.9.

Politiikkakeino Luvussa Markkinoiden epäonnistuminen Tavoite Välineet Esimerkkejä
Sokerivero 7 Liiallinen sokerinkulutus, haitalliset ulkoisvaikutukset terveyteen Sokerinkulutuksen vähentäminen Kannustimet, tiedotus Tanska, Ranska
Progressiivinen verotus, rahansiirrot ja luontoismuotoiset siirrot 19 Epäreilut markkinatulojen erot Lopullisen tulonjaon tasaaminen Kannustimet, julkiset palvelut Meksiko, Etelä-Afrikka, Brasilia, EU
Tariffien vähentäminen 18 Tuontitavaraa ostetaan liian vähän (P > MC) Kansainvälisen kaupan hyötyjen toteuttaminen Kannustimet Globalisaation ensimmäinen ja toinen aalto (Dani Rodrikin tutkimukset)
Tutkimuksen ja tuotekehityksen tuet 12, 21 Liian vähän tutkimusta ja tuotekehitystä Tutkimuksen ja tuotekehityksen lisääminen Kannustimet Saksa
Päästökauppa tai hiilivero 20 Liikaa hiilidioksidipäästöjä (yhteishyödykkeen ongelma) Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen Sääntely, kannustimet (päästörajoitukset ja päästöoikeuskauppa) EU, Yhdysvallat (päästökauppa)
CFC-yhdisteiden kielto 4 Otsonikerrosta tuhoavat päästöt (yhteishyödykkeen ongelma) Yhdisteiden käytön lopettaminen Sääntely Montrealin pöytäkirja (1989)
Määräaikainen patenttisuoja 21 Liian vähän tutkimusta ja tuotekehitystä Tutkimuksen ja tuotekehityksen lisääminen, tiedon leviäminen sopivasti Sääntely (monopoli innovaatioon), tutkimuksen ja tuotekehityksen kannustimet 1800-luvun oopperoiden tekijänoikeudet, Yhdysvaltain lääketeollisuuden patentit (Petra Moserin ja F. M. Schererin tutkimukset)
Monopoliin puuttuminen kilpailupolitiikalla 7 Tuotetta myydään liian vähän (P > MC), monopoli suosii omistajia kuluttajien kustannuksella Hinnan laskeminen lähemmäs rajakustannuksia Sääntely Euroopan komissio (Volvo–Scania), Yhdysvaltain oikeusministeriö (Microsoft)
Maauudistus 5 Vuokraviljelijöiden köyhyys, sadon epäreilu jakautuminen Viljelijöiden tulojen lisääminen sato-osuutta kasvattamalla Sääntely Operaatio Barga, Länsi-Bengali
Minimipalkka 19 Tulojakauman alapäässä tulotaso liian matala Köyhyyden vähentäminen Sääntely Yhdysvaltain osavaltiolainsäädäntö (Arin Duben tutkimukset)
Työmarkkinoiden syrjinnän poistaminen 19 Epäreilut työtuloerot Kohderyhmien tulojen lisääminen Sääntely, tiedotus Etelä-Afrikka
Pakollinen tai julkinen sairausvakuutus 12, 19 Haitallinen valikoituminen: vakuutuksista pulaa, vakuutusmaksut riskiryhmille liian suuria Terveyspalveluiden saatavuuden parantaminen Sääntely, julkiset palvelut Iso-Britannia, Yhdysvallat, Suomi
Pankkien pääomavaatimukset 17 Liika riskinotto lainanannossa, ulkoisvaikutukset mm. veronmaksajiin Rahoitusjärjestelmän ja valtiontalouden riskien vähentäminen Kannustimet, sääntely Rahoitusalan sääntely ennen ja jälkeen globaalin finanssikriisin (Joseph Stiglitzin ja Anat Admatin tutkimukset)
Rahapolitiikan inflaatiotavoite 15, 17 Työttömyys ylittää vakaan inflaation työttömyysasteen Työttömyyden vähentäminen työmarkkinoiden Nash-tasapainon tuntumaan Kannustimet, suostuttelu Englannin, Yhdysvaltain ja muiden maiden keskuspankkien toimet suuren vakaantumisen vuosina
Työmarkkinauudistukset (aktiivinen työmarkkinapolitiikka, työttömyyskorvauksen keston lyhentäminen) 16 Liian korkea työttömyys Työpaikkojen ja työttömien työnhakijoiden kohtaannon parantaminen Kannustimet, sääntely, tiedotus Saksan Hartz-reformi
Kokonaiskysynnän säätely 14, 17 Yritysten kysyntäodotusten koordinoinnin epäonnistuminen Kokonaiskysynnän vakauttaminen Suostuttelu, julkiset palvelut Talouspolitiikan muutokset suuren laman ja toisen maailmansodan jälkeen (Barry Eichengreenin tutkimukset)
Kansainvälinen yhteistyö 14 Finanssipoliittisen elvytyksen koordinoinnin epäonnistuminen Kokonaiskysynnän romahduksen estäminen Suostuttelu Vuoden 2009 G20-huippukokous
Kansainvälinen yhteistyö 20 Ilmastotoimien koordinoinnin epäonnistuminen Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen Suostuttelu Pariisin ilmastosopimus
Julkinen tutkimus- ja tuotekehitysrahoitus 21 Liian vähän tutkimusta ja tuotekehitystä Julkisrahoitteisen tutkimuksen ja tuotekehityksen lisääminen mm. yliopistoissa Julkiset palvelut Yhdysvaltain puolustusteollisuus ja yliopistolaitos, Ison-Britannian valtio, CERN-tutkimuskeskus
Varhaiskasvatus 19 Lapsuusajan eriarvoisuus Köyhien lasten koulutusmahdollisuuksien parantaminen Julkiset palvelut Yhdysvallat (James Heckmanin tutkimukset)

Kuvio 22.3 Talouspolitiikan korjauskeinoja markkinoiden epäonnistumiseen tai epäreiluihin tulemiin.

Julkinen valta ongelmien syypäänä

Viisaan politiikan toteuttaminen kysyy julkiselta vallalta poikkeuksellista tiedonhankintakykyä ja poikkeuksellista taitoa viedä politiikkansa läpi. Se on pulmallista, sillä pystyäkseen ratkaisemaan ongelmia julkisen vallan on oltava niin vahva, että siitä itsestään voi tulla ongelma. Niin historiankirjoista kuin päivän lehdestä voi lukea, miten valtiot ovat voimankäyttömonopolinsa turvin vaientaneet opposition edustajia ja miten valtionjohtajat ja muut julkisen vallan käyttäjät ovat haalineet jättiomaisuuksia.

Ranskaa itsevaltiaana hallinnut Ludvig XIV, Aurinkokuningas, lausui: ”L’État, c’est moi” – valtio olen minä. Ranskan naapurimaassa Isossa-Britanniassa kuninkaan asema näyttäytyi toisenlaisena jo lähes samalla aikakaudella. ”Rutiköyhä mies mökissään voi pitää pintansa kruunun joukkojakin vastaan”, julisti brittiparlamentaarikko William Pitt (katso harjoitus 1.6).

Hyvän hallinnon yhteiskunnassa on erilaisia mekanismeja, jotka rajoittavat julkisen vallan käytöstä aiheutuvaa vahinkoa heikentämättä sen edellytyksiä ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia. Yleisimpiä tällaisia mekanismeja ovat

  • demokraattiset vaalit, joissa kansalaiset voivat äänestää hallituksen ulos, mikäli se käyttää valtaansa omaksi edukseen tai ajaa kapean vähemmistön etua
  • institutionaaliset rajoitteet, kuten valtion toimivallan rajoittaminen perustuslailla.

Juuri institutionaalisten rajoitteiden ansiosta rutiköyhä englantilaismies saattoi muitta mutkitta käännyttää kuninkaan mökkinsä ovelta, vaikkei mökki muuten suojaisi häntä kunnolla edes sateelta.

Kapitalistisessa taloudessa julkinen valta ei voi viedä kansalaiselta omaisuutta kuin aivan poikkeustilanteissa, mikä estää sitä rikastumasta alamaistensa kustannuksella. Se kuuluu mielivaltaisen vallankäytön keskeisiin rajoitteisiin. Poikkeustilanne voisi osua kohdalle esimerkiksi silloin, jos liikenteen sujumiseksi olisi rakennettava silta ja sen ainoa mahdollinen paikka olisi omistamallasi maapalstalla. Tällaisessa tilanteessa julkisella vallalla on useimmiten oikeus ostaa maasi ulkopuolisen määrittämään käypään hintaan, vaikket haluaisi myydä. Suomen lainsäädännössä oikeus tunnetaan pakkolunastuksena.

Vaikka julkisen vallan valtuuksia rajoitettaisiin järkevästi ja sille varattaisiin lisäksi poikkeusoikeuksia yleisen edun toteuttamiseksi, julkinen valta niin kuin markkinamekanismikin epäonnistuu toisinaan.

luonnollinen monopoli
Tuotantoprosessi, jossa pitkän aikavälin keskikustannuskäyrä on laskeva, minkä seurauksena tehokas markkinarakenne on monopoli. Englanniksi natural monopoly.

Kaikkia talouden ongelmia ei voi ratkaista tyydyttävästi julkisen vallan eikä markkinoiden voimin. Hyvä esimerkki on luonnollinen monopoli, jota käsittelimme luvuissa 7 ja 12. Luonnollisia monopoleja ovat esimerkiksi kaupungin vesihuolto ja sähkönsiirto kansallisessa verkossa. Niissä skaalaedut ovat niin suuret, että tehokkainta on antaa palvelu yhden toimijan hoidettavaksi, joko julkisen laitoksen tai yksityisen yrityksen.

Jos monopoli olisi yksityisessä omistuksessa, yritys kohtaisi laskevan kysyntäkäyrän, joka rajoittaisi sen mahdollista myyntihintaa. Saadakseen korkeamman hinnan monopoliyritys pyrkisi säästämään kustannuksista ja vähentämään tuotantoa. Hinta nousisi silloin tuotannon rajakustannuksia korkeammaksi, ja sen seurauksena osa kuluttajista jättäisi monopolin tuottaman palvelun ostamatta, vaikka se olisi heille rajakustannusta arvokkaampi.

Hoitaisiko julkinen valta tehtävän paremmin?

taloudellinen vastuu
Talouden mekanismien avulla toteutuva vastuu. Taloudellisen vastuun mekanismeihin kuuluu yritysten tai muiden organisaatioiden kilpailu: jos yritys toimii kilpailussa muista piittaamattomasti, sen voitot pienenevät tai se joutuu konkurssiin. Englanniksi economic accountability. Katso myös: poliittinen vastuu.
poliittinen vastuu
Politiikan mekanismien avulla toteutuva vastuu. Poliittisen vastuun mekanismeihin kuuluvat vaalit, vaaleilla valitun hallituksen harjoittama valvonta ja kansalaiskuulemiset päätösten vaikutuksista. Englanniksi political accountability. Katso myös: taloudellinen vastuu.
markkinoiden epäonnistuminen
Tilanne, jossa markkinat eivät allokoi resursseja Pareto-tehokkaasti. Englanniksi market failure.
julkisen vallan epäonnistuminen
Tilanne, jossa poliittinen vastuu ei toteudu. Käsitettä käytetään laajasti ja vaihtelevissa merkityksissä. Mikään niistä ei vastaa tarkoin markkinoiden epäonnistumisen käsitettä, joka tarkoittaa yksinkertaisesti Pareto-tehottomuutta. Englanniksi government failure.

Julkinen luonnollinen monopoli asettaisi ihannetapauksessa hinnan rajakustannuksen suuruiseksi ja rahoittaisi kiinteät kulunsa hyvin suunnitellulla verolla. Julkisella vallalla ei kuitenkaan aina ole kunnollisia kannustimia kustannusten vähentämiseen. Julkista vesilaitosta tai sähköyhtiötä saatetaan painostaa ottamaan työhön ylimääräisiä mutta poliitikkojen kanssa verkostoituneita henkilöitä hyvällä palkalla, mikä kasvattaa kustannuksia. Varakkaat yksityishenkilöt tai yritykset voivat lobata julkista monopolia, jotta se tarjoaisi palveluitaan edullisesti lobbaajien taustaryhmille.

Luonnollinen monopoli havainnollistaa hyvin markkinoiden taloudellisen vastuun mekanismia ja demokraattisen hallinnon poliittisen vastuun mekanismia yhtäläisyyksineen ja eroineen. Sekä monopoliyritys että julkinen monopoli saattavat ajaa omaa etuaan kuluttajan tai veronmaksajan kustannuksella. Kumpikaan ei silti voi toimia täysin vapaasti. Monopoliyritys ei pysty asettamaan palvelulle mitä tahansa hintaa, vaan kysyntäkäyrä rajoittaa sen voittoja. Julkinen monopoli ei pysty estottomasti työllistämään tai suosimaan poliitikkojen yhteistyökumppaneita ja paisuttamaan kustannuksiaan, koska se voi johtaa vaalitappioon.

Yksityinen monopoli on esimerkki markkinoiden epäonnistumisesta, julkinen monopoli taas julkisen vallan epäonnistumisesta. Yksityinen monopoli hinnoittelee palvelun yli rajakustannusten, julkinen monopoli tuottaa sen ylisuurin kustannuksin. Kumpaakaan ongelmaa ei voi täysin välttää. Siksi luonnollinen monopoli kertoo paljon tosielämän politiikanteon vaikeudesta.

Kumpi vaihtoehto on parempi? Yleispätevää vastausta ei ole. Yksityisen ja julkisen omistuksen rinnalla on sitä paitsi vaihtoehtoja:

  • yksityisomistus yhdistettynä julkiseen sääntelyyn
  • julkinen omistus yhdistettynä palvelun kilpailutukseen määräajaksi.

Julkisen vallan voi siis mieltää taloustoimijaksi, joka tavoittelee päämääriään mahdollisuuksiensa rajoissa. Se auttaa erittelemään, millaiset tekijät auttavat julkista valtaa ratkaisemaan talouden ongelmia niiden aiheuttamisen sijasta.5

Harjoitus 22.1 Julkisen vallan itsesääntely

Vasta itsenäistyneissä Yhdysvalloissa perustuslakikeskustelun johtohahmoja oli James Madison. Hän kirjoitti vuonna 1788 näin:6

Kun suunnitellaan hallintoa, jossa ihmiset hallitsevat toisia ihmisiä, suurin vaikeus on siinä, että hallinnon on annettava valvoa hallittavia mutta heti seuraavaksi se on pakotettava valvomaan itseään.

Miten Madisonin tarkoittama itsevalvonta toteutuu demokratiassa, johon kuuluu oikeusvaltio?

Harjoitus 22.2 Talouskehitys ja julkisen sektorin koko

Vastaa kuvion 22.2 perusteella seuraaviin kysymyksiin.

  1. Miksi julkinen sektori oli pax britannican aikaan pieni?
  2. Vertaa kuvioita 22.2 ja 1.1a. Miksi julkinen sektori kasvoi 1600- ja 1700-luvuilla, kun kapitalistinen talousjärjestelmä syntyi ja asukasta kohti laskettu tuotanto kääntyi kasvuun?
  3. Vertaa kahta rauhan ajanjaksoa: pax britannicaa ja toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Miksi julkinen sektori on jälkimmäisellä jaksolla ollut paljon suurempi?

22.2 Julkinen valta monopolitoimijana

Julkinen valta voi ratkaista ongelmia mutta myös luoda niitä, kuten edellisessä alaluvussa totesimme. Valtionpäät ja heidän lähipiirinsä käyttävät usein valtaa väärin ajaakseen omaa etuaan:

  • Ranska. Aurinkokuningas Ludvig XIV hallitsi Ranskaa vuosina 1643–1715. Vuosina 1661–1710 hän rakennutti Versailles’hin loisteliaan palatsin, joka on nykyään yksi maailman suosituimmista turistikohteista.
  • Norsunluurannikko. Felix Houphouet Boigny keräsi presidenttivuosinaan 1960–1993 arviolta 7–11 miljardin dollarin omaisuuden, josta valtaosan hän talletti sveitsiläisille pankkitileille. Boigny kysyi hurskaasti: ”Eikö jokainen järkevä ihminen säilytä ainakin osaa varallisuudestaan Sveitsissä?”
  • Romania. Nicolae Ceauşescu oli kommunistisen Romanian presidentti yli 20 vuotta ja haali sinä aikana valtavan varallisuuden. Sen näkyvimpiä merkkejä olivat hänen toistakymmentä palatsiaan, joiden kylpyhuoneissa oli kullatut kylpyammeet ja kultaiset wc-paperitelineet.
  • Venäjä. Presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvat oligarkit ovat haalineet itselleen satojen miljoonien ruplien edestä omaisuutta.

Toisaalta valtiot, epädemokraattisetkin, tarjoavat kansalaisille arvokkaita julkisia palveluja ja hallintoa ilman pröystäilyä ja henkilökohtaisen hyödyn tavoittelua.

Preferenssit ja mahdollisuuksien joukot

Tarkastelemme aluksi julkista valtaa ikään kuin se olisi ihmisyksilö. Käytämme tuttuja käsitteitä:

  • preferenssit
  • rajoitteet, jotka sanelevat mahdolliset toimenpiteet ja tulemat.

Tarkastelemme julkista valtaa yksittäisenä toimijana, mutta todellisuudessa se koostuu suuresta toimijajoukosta. Tällä joukolla niin kuin yritystenkin johtajilla ja omistajilla on monenlaisia vaikuttimia. Julkisen vallan päättäjillä tavataan esimerkiksi seuraavia motiiveja:

  • hyväntahtoisuus eli halu parantaa kansalaisten hyvinvointia
  • nepotismi eli taipumus suosia tiettyä ryhmää tai aluetta, kuten toimijan kotiseutua, tai tiettyä uskontoa
  • oma etu eli valta-aseman käyttö omien etujen ajamiseen.

Mallinnamme julkista valtaa ensin poliittisena monopolitoimijana. Se tarkoittaa, etteivät vallanpitäjät voi menettää valtaansa vaaleissa. Nimitämme tätä mallia monopolistisen julkisen vallan malliksi ja sen kuvaamaa valtiota diktatuuriksi. Diktaattorilla ei kuitenkaan ole rajatonta valtaa, koska jos hän riistää kansalaisia liikaa, he voivat nousta kapinaan ja syöstä hänet vallasta.

Julkinen valta ja viranomaiset voivat käyttää verotuloja preferenssiensä ja rajoitteidensa mukaan esimerkiksi seuraaviin tarkoituksiin:

  • Kaikille kansalaisille tarjottavat palvelut, kuten koulutus ja terveydenhuolto.
  • Pienen erityisryhmän palvelut tai muut etuudet, kuten hyväpalkkaiset työt tai erityiset verohelpotukset.
  • Huomattavat tulot tai muut taloudelliset edut vallankäyttäjlle tai hänen perheenjäsenilleen.

Ylituottoa tavoitteleva diktaattori

Päästäksemme ongelman ytimeen hahmottelemme reilusti yksinkertaistetun mallin siitä, miten ylituottoa tavoitteleva diktaattori toimii:

  • ”Diktaattori” on läpikotaisin itsekäs.
  • Hän päättää kansalaisilta perittävän veron.
  • Hän pitää verotulot itsellään mutta varaa niistä osan järjestääkseen kansalaisille julkisia palveluita, kuten terveydenhuoltoa tai koulutusta.
  • Jos hän ottaa itselleen liikaa eikä anna kansalaisille mitään, kansa voi suistaa hänet vallasta.

Yksinkertaisuudestaan huolimatta malli vastaa tosielämän tapahtumia:

  • Romanian kansa nousi vuonna 1989 Nicole Ceauşescua vastaan hänen oltuaan vallassa 29 vuotta. Armeija liittyi kapinaan, ja Ceauşescu ja hänen vaimonsa teloitettiin.
  • Ranskan kuningas Ludvig XVI menetti valtaistuimensa vuoden 1789 vallankumouksessa, kun Versailles’n palatsiin tunkeutui tuhansia aseistautuneita miehiä ja naisia. Kuningas teloitettiin giljotiinilla vuonna 1793.
poliittinen ylituotto
Maksu tai muu etuus, joka on parempi kuin päätöksentekijän toiseksi paras vaihtoehto (reservaatio-optio) ja johtuu päätöksentekijän poliittisesta asemasta. Reservaatio-optio tarkoittaa tässä tapauksessa tilannetta, jossa päätöksentekijä olisi ilman etuoikeutettua poliittista asemaansa. Englanniksi political rents. Katso myös: ylituotto.

Julkisen palvelun kustannuksiin sisältyy se, mitä diktaattori ansaitsisi, jos hän olisi tavallinen kansalainen. Summaa, jonka diktaattori saa – julkisen palvelun kustannukset ylittäviä verotuloja – sanotaan poliittiseksi ylituotoksi:

  • Se on ylituottoa eli etu, jonka diktaattori saa sen lisäksi, mitä olisi saanut toiseksi parhaasta vaihtoehdostaan eli tavallisena työtätekevänä kansalaisena.
  • Se on poliittista. Ylituotto juontuu voimassa olevista poliittisista instituutioista. Diktaattori saa reservaatiotulojaan suuremmat tulot, koska hänellä on valtaa.

Poliittinen ylituotto on pysyvää (kuten kuviossa 11.23). Työntekijän pysyvä ylituotto kannustaa työntekoon ja innovaattorin dynaaminen ylituotto keksintöihin, mutta diktaattorin pysyvistä ylituotoista ei ole yhteiskunnalle mitään hyötyä. Ne ovat vain palkinto valta-asemasta.

Ylituottoa tavoitteleva diktaattori haluaa kasvattaa tulojaan entisestään ja taata tulovirran jatkumisen. Siksi hän käyttää talouden resursseja hyödykkeiden tuottamisen sijasta väestön valvontaan varmistaakseen vallassa pysymisensä. Myös voittoa maksimoivat yritykset tavoittelevat ylituottoa osin samantyyppisillä keinoilla, kuten mainostamalla tai lobbaamalla itselleen verohelpotuksia. Yritykset käyttävät kuitenkin myös toisenlaisia keinoja, esimerkiksi innovaatioita, joista koituu usein merkittäviä taloudellisia etuja.

Oletamme diktaattorin päätösprosessin yksinkertaistamiseksi, ettei diktaattori päätä kansalaisille tarjottavaa julkista palvelua, vaan se on ennalta määrätty. Diktaattori päättää vain sen, miten paljon hän kantaa veroja.

Diktaattorin tekemisilläkin on rajansa

Luvussa 5 Bruno saattoi pakottaa Angelan tekemään työtä hänelle, kunhan tämä ei nääntynyt työtaakkansa alle. Diktaattorikin kantaa vain sen verran veroja, että kansalaisille jää vielä voimia tuotantotoimintaan. Diktaattoria koskee myös lisärajoite: jos verot ovat liian korkeat, kansalaiset syöksevät hänet vallasta kapinoimalla tai järjestämällä muita levottomuuksia.

Oletamme, että kansa voi syrjäyttää diktaattorin kahdesta syystä:

  • Tulossidonnaiset syyt. Diktaattori voi esimerkiksi kantaa liikaa veroja.
  • Tuloksista riippumattomat syyt, joihin diktaattori ei pysty vaikuttamaan.

Diktaattori haluaa maksimoida koko valtakautensa yhteenlasketun poliittisen ylituoton. Siksi hän joutuu miettimään, miten kauan hän todennäköisesti pysyy vallassa. Sitä on tietenkin mahdotonta ennustaa. On kuitenkin perusteltua odottaa, että jos julkisten palveluiden taso pysyy vakiona, hän pysyy vallassa sitä kauemmin, mitä vähemmän hän perii veroja.

Kuvio 22.4 kertoo, miten tulevaisuuteen katsova diktaattori arvioi kahta mahdollista verotulojen tasoa. Verojen kiristäminen tuottaa diktaattorille suuremman ylituoton vuotta kohti mutta lyhentää valtakautta, koska vallan menettämisen todennäköisyys on suurempi.

Kuvio 22.4 Tulevaisuuteen katsova diktaattori arvioi yhteenlaskettua poliittista ylituottoa kahdella eri verotulojen tasolla.

Suuremmat verot

Jos diktaattorin keräämät verotulot ovat T2, hän odottaa pysyvänsä vallassa D2 vuotta. Hänen poliittinen ylituottonsa koko ajalta on (T2C)D2, jossa C on julkishyödykkeen tarjoamisen kustannus.

Pienemmät verot

Jos diktaattori perii veroja vähemmän, hän pysyy vallassa kauemmin. Hänen poliittinen ylituottonsa koko ajalta on (T1 – C)D1.

Jos oletetaan, ettei yksityinen sektori tarjoa näitä palveluja kansalaisille, julkisen vallan voi ajatella monopoliksi: se perii julkisesta palvelusta ”hinnan” (verot), joka kansalaisten on lain mukaan pakko maksaa. Diktaattorilla on kysyntäkäyrää vastaava rajoite. Monopoliyrityksen mahdollinen myyntimäärä on kääntäen verrannollinen sen asettamaan hintaan, ja samalla tavalla diktaattorin valtakauden kesto on kääntäen verrannollinen hänen asettamaansa veroprosenttiin.

Kuvio 22.5 osoittaa, miten diktaattorin määräämä veroprosentti vaikuttaa ennakoituun valtakauteen eli tämän vuoden jälkeen odotettavissa oleviin vallassaolovuosiin.

Kuvio 22.5 Valtakausisuora: diktaattori asettaa veron ottamalla huomioon julkisten palveluiden kustannukset.

Mikä on pisin aika (Dmax), jonka diktaattori voi odottaa pysyvänsä vallassa? Saamme sen selville kuvittelemalla, että diktaattori lakkaa yhtäkkiä välittämästä rahasta ja haluaa vain pysyä vallan kahvassa mahdollisimman pitkään. Mitä hän silloin tekee?

Diktaattori ei voi vaikuttaa siihen, miten todennäköisesti hänet syrjäytetään muusta syystä kuin hänen tulostensa takia. Sitä vastoin hän voi vähentää todennäköisyyttä, että hänet syrjäytetään tulossidonnaisista syistä: hän voi kerätä veroja vain julkisen palvelun kustannusten verran. Kuviossa 22.5 valtakausi Dmax on pisteessä, jossa valtakausisuora ja kustannussuora kohtaavat. Se on odotettu jäljellä oleva valtakausi, kun otetaan huomioon vain diktaattorin tuloksiin liittymättömät tekijät. Tuotantokustannukset ylittävä vero lyhentää valtakautta alle arvon Dmax, kuten laskeva valtakausisuora osoittaa.

Leibniz: Diktaattorin tai valtaeliitin odotettu valtakausi

Valtakausisuora kulkee kuviossa 22.4 pisteiden X ja Y kautta eikä alita kustannussuoraa; jos alittaisi, diktaattori maksaisi julkista palvelua omista varoistaan. Jos diktaattorin maa on vahva oikeusvaltio – jolloin tulosriippumattomista syistä johtuvan vallankaappauksen todennäköisyys on pienempi – valtakausisuora leikkaisi kustannussuoran kuviossa näkyvän pisteen oikealla puolella.

Valtakausisuora on diktaattorin mahdollisuuksien raja. Kustannussuoran yläpuoliset, mahdollisuuksien joukkoon sisältyvät pisteet tuottavat hänelle positiivisen ylituoton. Käyrä kuvaa tuttua valintatilannetta:

  • Korkeammat verot. Diktaattori saa enemmän ylituottoa lyhyellä aikavälillä mutta joutuu todennäköisemmin luopumaan vallasta aikaisemmin. Valtakauden lyheneminen on korkeampien vuotuisten ylituottojen vaihtoehtoiskustannus.
  • Alemmat verot. Diktaattori saa ylituottoja pidempään mutta vähemmän vuotta kohti. Alemmat ylituotot vuotta kohti on pidemmän valtakauden vaihtoehtoiskustannus.

Diktaattori päättää kokonaisylituottonsa maksimoivan veron

Miten diktaattori päättää valtakausisuoralta kansalaisilta perittävän veron? Samalla tavalla kuin monopoliyritys päättää, minkä hinnan se veloittaa tuotteestaan. Päätöstilanne näkyy kuviossa 22.6.

Kuvio 22.6 Diktaattori valitsee poliittiset ylituottonsa maksimoivan veron.

Diktaattori päätyy veroon, joka maksimoi hänen odotetun poliittisen ylituottonsa koko valtakaudelta:

Laskutoimitus on samanlainen kuin voittoa maksimoivalla yrityksellä: se valitsee hinnan, joka takaa sille korkeimmat odotetut voitot (PC)Q. Lausekkeessa P on yrityksen veloittama hinta ja Q myyntimäärä.

Konveksisuus tarkoittaa, että kaikilla valtakauden kestoa kuvaavan muuttujan D arvoilla kaaviossa ylöspäin siirryttäessä (verotulojen T kasvaessa) käyrät jyrkkenevät, kun taas tietyllä muuttujan T arvolla käyrät loivenevat oikealle siirryttäessä (valtakauden D kasvaessa).

Samalla tavalla kuin yrityksen samavoittokäyriä käytettiin voiton maksimoivan hinnan määrittämiseen, diktaattorin samavoittokäyrien avulla voidaan määrittää kansalaisilta perittävä vero. Samatuottokäyrät ovat muodoltaan samanlaisia kuin samavoittokäyrät:

  • Korkeammat samatuottokäyrät ovat kauempana origosta.
  • Niiden kulmakertoimen itseisarvo on (TC)/D.
  • Ne ovat origoon päin kuperia eli konvekseja, kuten kuvio osoittaa.
  • Samatuottokäyrä, jolla ylituottoa ei synny, on vaakasuora kustannussuora (jonka kulmakerroin on nolla).

Oletetaan nyt, että diktaattori harkitsee kohtuullista veroa ja odottaa pitkää valtakautta. Tätä yhdistelmää vastaa kuvion piste A. Samatuottokäyrä on tässä pisteessä valtakausisuoraa loivempi, joten diktaattorin olisi parempi nostaa veroa ja kantaa vaihtoehtoiskustannus (lyhyempi valtakausi).

Pisteen F verokertymä sitä vastoin tuottaa diktaattorille suuren ylituoton vuotta kohti, mutta lisätuotto ei riitä korvaamaan valtakauden lyhenemistä. Alhaisempi veroprosentti kasvattaisi hänen odotettua ylituottoaan.

Leibniz: Miten monopolitoimija asettaa ylituoton maksimoivat verot

Poliittisen ylituottonsa maksimoidakseen diktaattori valitsee pisteen B. Vero on silloin T* ja odotettu jäljellä oleva vallassaoloaika D* vuotta, jolloin kokonaisylituotot ovat (T* − C)D*. Tässä kohtaa korkeimman samatuottokäyrän kulmakerroin on yhtä suuri kuin mahdollisuuksien rajan eli valtakausisuoran kulmakerroin:

Kysymys 22.1 Valitse oikeat vastaukset

Tutki kuviota 22.6. Mikä seuraavista väittämistä pitää paikkansa?

  • Omaa etuaan ajava diktaattori maksimoi kantamansa vuotuiset verot.
  • Siirtymä kaavion pisteestä A pisteeseen B on Pareto-parannus, koska se parantaa sekä kansalaisten että diktaattorin tulemia.
  • Pisteessä T* veron korotus lisää odotettua kokonaisylituottoa.
  • Diktaattorit käyttävät osan verotuloista tärkeiden julkisten palvelujen tuottamiseen.
  • Diktaattorit maksimoivat odotetun kokonaisylituoton, jolloin verojen on oltava maksimitason alapuolella (kuten oheisen kaavion pisteessä T*).
  • Se parantaa diktaattorin tulemia. Kansalaisten tulemat kuitenkin huononevat. He joutuvat maksamaan enemmän veroja, mutteivät saa enempää eivätkä parempia julkisia palveluja.
  • T* on optimaalinen veroprosentti. Veroprosentin korotus tätä korkeammaksi vähentää odotettua kokonaisylituottoa, koska vuotuisen ylituoton kasvu ei korvaa valtakauden keston lyhenemistä.
  • Diktaattorit eivät voi ottaa kaikkia verotuloja ylituottona, vaan heidän on käytettävä ainakin summa C tärkeiden julkisten palvelujen (kuten oikeusvaltion ja puolustuksen) tarjoamiseen välttyäkseen joutumasta syrjäytetyksi.

22.3 Kilpailu politiikassa

Kilpailu estää yrityksiä haalimasta voittoja liian korkeilla hinnoilla, ja kilpailu vaalivoitosta taas ohjaa poliitikkoja tarjoamaan kansalaisten haluamia palveluja kohtuulliseen hintaan eli kohtuullisilla veroilla. Väitettä tukevat Yhdysvalloista tehdyt empiiriset havainnot, joita tämä alaluku esittelee.

Muistakin maista on saatu näyttöä siitä, että syrjään joutumisen mahdollisuus vaikuttaa poliitikkojen tekemisiin. Kiinassa kylävaalit lisäsivät paikallistason julkisten terveydenhuolto- ja koulutuspalvelujen tarjontaa ja todennäköisesti vähensivät korruptiota.7

Vallan menettämisen uhka voi pitää poliitikkoja varpaillaan epädemokraattisissakin maissa. Kiinassa maakuntien kuvernöörit ja kommunistipuolueen sihteerit eivät joudu äänestäjien arvioitaviksi, vaan heidän etenemisestään päättävät keskushallinnon korkeat virkamiehet. Kuvernöörit ja puolueen sihteerit saavat usein ylennyksiä, mutta melkein yhtä usein joku heistä saa potkut. Maakuntien huippuvirkoja koskeva havaintoaineisto vuosilta 1975–1998 osoittaa, että nopeasti kasvaneiden maakuntien johtajat ylennettiin, kun taas taantuvien maakuntien johtajat erotettiin.

Miten taloustiede hyödyntää empiriaa Vaikuttaako vaalikamppailu politiikkaan?

Kuvittele poliitikko, joka haluaa säilyttää asemansa ja tietää, että sitä varten hänen on miellytettävä äänestäjien enemmistöä. Hänellä on kuitenkin myös omia tavoitteitaan: hän haluaa edistää tiettyä hanketta tai pitää yllä hyviä suhteita varakkaisiin henkilöihin, jotka rahoittavat hänen vaalikampanjoitaan tai kenties tarjoavat hänelle työtä poliittisen uran päätyttyä. Mutta pelkääkö hän menettävänsä paikkansa, ellei myötäile äänestäjiä? Saako se hänet asettamaan kansalaisten edun omansa edelle?

Eräs mahdollisuus olisi verrata hyvin kilpailtuja vaalipiirejä sellaisiin, joissa kilpailua ei ole lainkaan: toteutetaanko niissä erilaisia politiikkatoimia? Tämä menetelmä ei kuitenkaan toisi vastausta, koska vertailussa kilpailun vaikutukset sekoittuisivat muiden tekijöiden vaikutukseen.

Taloustieteilijät Tim Besley ja Anne Case keksivät nerokkaan tutkimusasetelman kilpailun seurausten selvittämiseen. Joissakin Yhdysvaltain osavaltioissa kuvernöörit voivat olla virassa korkeintaan kaksi neljän vuoden kautta. Tämä tarkoittaa, että he joutuvat ensimmäisen kauden lopussa kilpailemaan paikastaan. Toisena kautena poliittinen kilpailu ei vaikuta heihin, koska heitä ei voi enää valita virkaan.

Tutkittavana toimenpiteenä tässä kokeilussa oli mahdollinen vaalikilpailu, koeryhmään kuuluivat ensimmäisen kauden kuvernöörit ja verrokkiryhmään toisen kauden kuvernöörit. Kuten hyvään koeasetelmaan kuuluu, muut merkittävät tekijät pidetään vakioina. Sama vaalipiiri ja samat poliitikot muodostavat sekä koe- että verrokkiryhmän.

Tutkijat havaitsivat, että republikaani- ja demokraattikuvernöörit kantoivat ensimmäisenä virkakautena (koeryhmässä) käytännössä yhtä suuria kokonaisveroja asukasta kohti. Verrokkiryhmässä eli toisena virkakautena tulokset erkanivat: julkisia menoja ja veroja suosivat demokraattikuvernöörit asettivat verot paljon korkeammiksi kuin republikaanikuvernöörit. Republikaanikuvernöörit taas laskivat minimipalkkoja selvästi päästyään kilpailusta.

Sekä demokraatit että republikaanit toteuttivat ensimmäisellä kaudella hyvin samanlaisia politiikkatoimia: alensivat veroja ja nostivat minimipalkkaa. Nämä toimet vetoavat liikkuviiin äänestäjiin ja ratkaisevat usein vaalit. Kun vaalikamppailua ei ollut, esiin nousivat kuvernöörien omat poliittiset preferenssit tai taloudelliset intressit.

Poliittinen kilpailu rajoitteena

valtaeliitti
Julkisen vallan ylimmät viranhaltijat, kuten presidentti, ministerit ja eduskunnan puhemiesneuvoston jäsenet, joita yhdistää jokin yhteinen etu, kuten tietyn puolueen jäsenyys. Englanniksi governing elite.

Lisäämme nyt malliimme poliittisen kilpailun ja katsomme, miten se vaikuttaa verotason valintaan. Valtiota edustaa diktaattorin sijasta valtaeliitti eli ylimmät viranhaltijat ja parlamentin johtohahmot, joita yhdistää jokin yhteinen etu, kuten tietyn puolueen jäsenyys. Valtaeliitti voi menettää valtansa vain vaaleissa: sitä ei syrjäytetä kapinalla.

Kun puhumme valtaeliitin syrjäyttämisestä tai sen valtakauden kestosta, emme tarkoita yksilöä (diktaattoria) vaan kokonaista ryhmää ja sen edustamaa puoluetta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa republikaanien valtaeliitti syrjäytettiin vuonna 2008, kun presidentiksi valittiin Barack Obama. Obamaa lähellä oleva demokraattien valtaeliitti syrjäytettiin kahdeksan vuotta myöhemmin, kun presidentiksi valittiin Donald Trump.

Mallissa on nyt kaksi tapaa, joilla valtaeliitin voi syrjäyttää. Molemmat edellyttävät vaaleja (todellisuus on tietenkin mutkikkaampi):

  • Tulossidonnaiset syyt. Eliitti voi esimerkiksi kantaa liikaa veroja.
  • Tuloksista riippumattomat syyt. Myös kansalaisten etuja palvelevat valtaeliitit voivat hävitä vaaleissa.

Taulukkoon 22.7 on koottu tietoja valtaeliittien valtakauden kestosta ja syitä valtakauden loppumiseen. Pisin valtaeliitin yhtäjaksoinen valtakausi on ollut Meksikossa: institutionaalinen vallankumouspuolue PRI hallitsi maata Meksikon vallankumouksen ajoista 2000-luvun alkuun. Yksittäisen henkilön pisin valtakausi oli Kuubassa, jota hallitsi 49 vuotta Fidel Castro. Seuraavaksi valta siirtyi Fidelin veljelle Raúlille. Taulukon lyhin valtakausi oli Gough Whitlamin hallituksella Australiassa. Kun parlamentti ajautui umpikujaan budjetin käsittelyssä, kenraalikuvernööri (jota ei ollut valittu vaaleilla) erotti pääministerin.

Valtaeliitti Maa Valtakausi Valtaannousun syy Valtakauden päättymisen syy
Kongressipuolue Intia 1947–1977 Vaalit (siirtomaavalta päättyi) Vaalit
Kommunistipuolue Kuuba 1959– Vallankumous Yhä vallassa 2017
Sosiaalidemokraattinen puolue Ruotsi 1932–1976 Vaalit Vaalit
Toinen tasavalta Espanja 1931–1939 Vaalit Sotilasvallankaappaus, sisällissota
Francisco Franco Espanja 1939–1975 Sotilasvallankaappaus, sisällissota Luonnollinen kuolema, paluu demokratiaan
Institutionaalinen vallankumouspuolue Meksiko 1929–2000 Vaalit Vaalit
Demokraattipuolue Yhdysvallat 1933–1953 Vaalit Vaalit
Sandinistipuolue Nicaragua 1979–1990 Vallankumous Vaalit
Afrikan kansalliskongressi Etelä-Afrikka 1994– Väkivallaton vallankumous ja vaalit Yhä vallassa 2017
Australian työväenpuolue Australia 1972–1975 Vaalit Vaaleilla valitsematon virkamies erotti

Kuvio 22.7 Valtaeliittejä, valtakausia ja vallanvaihdon syitä.

Mallimme perusajatus on, että poliittinen kilpailu lisää vallanpitäjien todennäköisyyttä hävitä vaalit tulostensa tähden. Tämä tarkoittaa, että valtakausisuora loivenee. Toisin sanoen kilpailutilanteessa verojen nosto lyhentää eliitin odotettua valtakautta enemmän.

Verojen muutos vaikuttaa odotettuun valtakauteen seuraavasti:

Suhdeluku on valtakausisuoran kulmakertoimen käänteisluku. Jos poliittinen kilpailu on vähäistä, valtakausisuora on jyrkkä. Tätä voi verrata hyödykemarkkinoihin, joilla vaisu kilpailu tarkoittaa jyrkkää eli joustamatonta kysyntäkäyrää.

Kuviossa 22.8 valtakausisuora on loivempi eli kilpailu kovempaa. Silloin verojen nosto palvelujen kustannuksia suuremmaksi johtaa valtaeliitin valtakauden lyhenemiseen.

Kuvio 22.8 Verojen ja valtakauden keston mahdollisuuksien joukko kilpailutilanteen vaihdellessa.

Diktatuuri

Diktatuurissa valtakausisuora on jyrkkä.

Loivempi suora

Kilpailu loiventaa valtakausisuoraa.

Verojen nosto

Verojen nosto yli julkisten palvelujen tuotantokustannusten arvoon T’ lyhentää valtaeliitin odotettua valtakautta enemmän, jos poliittista kilpailua on paljon.

Malli antaa vihiä siitä, miksi valtaeliitit ja niitä lähellä olevat varakkaat vallanpitäjät ovat niin usein vastustaneet demokratiaa ja pyrkineet rajoittamaan köyhien poliittisia oikeuksia. Kuviossa 22.9 äänioikeus on aluksi vain varakkailla, jolloin eliitillä ei ole kilpailijoita (valtakausisuora on jyrkkä). Eliitti maksimoi ylituottonsa pisteessä B. Oletetaan seuraavaksi, että kaikilla on äänioikeus ja että oppositiopuolueet saavat haastaa eliitin. Kilpailun voimistuessa valtakausisuora loivenee, mikä tarkoittaa, että eliitin mahdollisuuksien joukko on kaventunut. Nyt eliitti valitsee pisteen G ja kerää vähemmän veroja vuodessa.

Kuvio 22.9 Verojen valinta erilaisissa kilpailutilanteissa.

Kun kilpailua on paljon, valtaeliitti kantaa vähemmän veroja, mutta valtakauden odotettu kesto on sama kuin enemmän veroja keräävällä eliitillä ilman kilpailua. Se ei ole vääjäämätön lopputulos, vaan kilpailun lisääntyminen voi pidentää tai lyhentää valtakautta.

substituutiovaikutus
Vaikutus, joka johtuu vain hinnan tai vaihtoehtoiskustannuksen muutoksista uudella hyödyn tasolla. Englanniksi substitution effect.
tulovaikutus
Lisätulojen vaikutus, kun hinta tai vaihtoehtoiskustannus ei muutu. Englanniksi income effect.

Valtakauden odotettu kesto ei välttämättä muutu kilpailun lisääntyessä. Kilpailulla on nimittäin kaksi vastakkaista vaikutusta, jotka tunnemme jo:

  • Verojen nosto lisää riskiä, että valtaeliitti menettää valta-asemansa. Valtakausisuora on loivempi. Tämä johtuu substituutiovaikutuksesta, joka saa valtaeliitin valitsemaan pidemmän valtakauden ja alemmat verot.
  • Valtaeliitti on menettänyt osan vallastaan. Valtakausisuoran siirtyminen vasemmalle tarkoittaa, että eliitin ylituotot laskevat politiikasta riippumatta. Tämä johtuu tulovaikutuksesta, joka saa valtaeliitin valitsemaan lyhyemmän valtakauden ja alemmat verot.

Leibniz: Poliittisen kilpailun lisääntymisen tulo- ja substituutiovaikutus

Esimerkkitapauksessamme substituutiovaikutus ja tulovaikutus sattuivat kumoamaan toisensa.

Harjoitus 22.3 Julkisen vallan ja monopolististen yritysten kestokäyrien vertailua

Mitä samaa ja mitä erilaista kuvion 22.8 valtakausisuorassa on verrattuna luvun 7 monopolistisen yrityksen kysyntäkäyrään?

Harjoitus 22.4 Tulo- ja substituutiovaikutukset

Palauta mieleen, mitä totesimme tulo- ja substituutiovaikutuksesta ja niiden analysoinnista samahyötykäyrien ja mahdollisuuksien rajojen yhteydessä (luvussa 3). Piirrä sitten kuvioon 22.9 valtaeliitin päätös kilpailutilanteessa ja erottele tulovaikutus (valtakauden lyheneminen kestoon D) ja substituutiovaikutus (keston D piteneminen).

22.4 Miksi diktaattorikin voi taipua kilpailuun

Olemme esitelleet edellä kaksi versiota monopolistisen julkisen vallan mallista. Ensimmäisessä mallissa oli diktaattori, joka voidaan syöstä vallasta, niin kuin Ludvig XVI:lle ja Nicolae Ceauşesculle kävi. Toisessa mallissa valtaeliitti kohtaa kilpailua vaaleissa, joissa kilpaileva puolue voi lyödä sen ja yletä vuorostaan valtaeliitiksi.

Poliittinen kilpailu on viime vuosisatoina lisääntynyt niin paljon, että monopolistista julkista valtaa on todenmukaisempaa mallintaa poliittisen kilpailun mallilla kuin diktaattorimallilla.

Lue lisää Etelä-Afrikan ja El Salvadorin tiestä demokratiaan: Elisabeth Jean Wood. 2000. Forging Democracy from Below: Insurgent Transitions in South Africa and El Salvador. Cambridge: Cambridge University Press.

Kilpailu on monissa maissa lisääntynyt siksi, että valtaeliitti on havainnut etunsa mukaiseksi taipua poliittiseen kilpailuun. Joskus se on jopa tehnyt itse aloitteen.

  • Etelä-Afrikka. Eurooppalaistaustainen väestö (joka muodosti sekä yritys- että valtaeliitin) suostui lakkojen, paikallisten mielenosoitusten ja opiskelijamielenosoitusten paineessa antamaan äänioikeuden kaikille Etelä-Afrikan aikuisille etniseen taustaan katsomatta.
  • El Salvador. El Salvadorissa käytiin sisällissotaa vuosikymmen, kunnes vallanpitäjät saivat vastaansa ylivoimaisen aseellisen kapinan. Siksi maan taloudelliset, poliittiset ja sotilaalliset eliitit myöntyivät vastustajien vaatimuksiin demokraattisesta poliittisesta järjestelmästä.
  • Yhdysvallat. Yhdysvaltain perustuslaki hyväksyttiin 1700-luvun lopulla. James Madison kirjoitti tuolloin Federalistikirjoitukset-sarjan kymmenennessä esseessä, että ainoa tapa varmistaa vakaus on lisätä demokratiaa. Tällä perusteella hän taivutteli muutkin varakkaat maanomistajat ja orjaisännät demokratian kannalle. Sen ansiosta Yhdysvaltain perustuslaki hyväksyttiin vuonna 1788. Vaikka orjuus hyväksyttiin siinä lailliseksi instituutioksi, perustuslakia pidetään tärkeänä virstanpylväänä pitkällä matkalla kohti täyttä demokratiaa.

Levottomuuksien uhatessa epädemokraattisen poliittisen järjestelmän valtaeliitti voi vahvistaa vakautta pakkokeinoilla eli vangitsemalla ja uhkaamalla vastustajia, jotka tuovat eliitin poliittiset ylituotot päivänvaloon. Tällaiset poliisivaltiostrategiat menettävät kuitenkin tehoaan ennen pitkää. Etelä-Afrikan valkoinen eliitti kokeili niitä apartheidin aikana mutta epäonnistui. Myös Itä-Saksan kommunistipuolueen eliitti sai tuta, ettei vakautta rakenneta väkivalloin. Kansalaisten mielenosoitukset ja vastarinta kantoivat hedelmää osittain siksi, etteivät vallanpitäjät voineet lopulta luottaa poliisin ja asevoimien tukeen.

Toinen tapa turvata vakautta on muuttaa poliittista järjestelmää demokraattisemmaksi ja tarjota tyytymättömille laillisia vaikuttamiskeinoja.

Demokratian laajeneminen loiventaa valtakausisuoraa ja kaventaa eliitin mahdollisuuksien joukkoa, niin kuin kuvio 22.9 esitti. Jos demokratian lisääntyminen myös vakauttaa poliittista järjestelmää kuvion 22.10 mukaisesti, eliitin ylituotto voi jopa kasvaa pisteeseen A’. Tämä on mahdollista, jos vakaus pidentää valtakautta niin paljon, että se korvaa ja ylittää veronalennusten vaikutuksen. Veroja on alennettava, koska kansalaisilla on paremmat mahdollisuudet äänestää liian suuria ylituottoja keräävät vallanpitäjät vallasta pois. Kuviossa 22.10 ylituotto on kasvanut pisteeseen A′, ja vastaavasti ala (T** − C)D** on suurempi kuin ala (T* − C)D*.

Kuvio 22.10 Kilpailu ja vakaus: eliitti hyötyy.

Harjoitus 22.5 Julkisten palvelujen kustannussäästöjen vaikutukset

Oletetaan, että eliitti pystyy tuottamaan entisen tasoista julkista palvelua pienemmin kustannuksin. Se tarkoittaa, että julkinen valta toimii tehokkaammin. Julkinen valta ottaa kenties käyttöön tehokkaampia opetusmenetelmiä tai keksii keinot motivoida opettajia parempaan opettamiseen. Julkinen valta voi myös panna teitä tai muuta julkista infrastruktuuria rakentavat yritykset kilpailemaan keskenään niin, etteivät ne voi sopia salaa hinnoista.

  1. Mitkä kaavion käyrät muuttuvat? Piirrä kaavio, joka kuvastaa uutta tilannetta. Vihje: Samatuottokäyrien kulmakertoimen itseisarvo on (TC)/D.
  2. Selitä, miksi valtaeliitti ottaisi tehokkaamman politiikan käyttöön.
  3. Osaatko sanoa, kantaako eliitti veroja saman verran, enemmän vai vähemmän?
  4. Mistä syistä tehokkaampi politiikka voitaisiin jättää toteuttamatta?

Kysymys 22.2 Valitse oikeat vastaukset

Tutki kuviota 22.10. Mikä seuraavista väittämistä pitää paikkansa?

  • Siirtyminen kaavion pisteestä A pisteeseen A’ on Pareto-parannus eli parantaa sekä kansalaisten että valtaeliitin tulemia.
  • Kilpailun lisääntyminen parantaa aina valtaeliitin tulemia.
  • Kilpailun lisääntyminen heikentää eliitin asemaa, ellei se reagoi siihen alentamalla veroja.
  • Substituutiovaikutuksen takia eliitti perii kilpailun kiristyessä enemmän veroja.
  • Kansalaiset hyötyvät sekä alemmista veroista että valtakauden pitenemisestä (olettaen, että vallanvaihtoon liittyy kansalaisten näkökulmasta kustannuksia). Eliitin odotettu kokonaistuotto kasvaa.
  • Kuvion esimerkissä eliitin odotettu kokonaistuotto kasvaa. Muissa tilanteissa, kuten kuviossa 22.8, julkinen valta voi päätyä alemmalle samatuottokäyrälle.
  • Jos eliitti pitää esimerkissämme valtakausisuoran siirtymisen jälkeen verot tasolla T*, se pääsee silti korkeammalle samatuottokäyrälle kuin aikaisemmin.
  • Valtakausisuoran loivenemisen aiheuttama substituutiovaikutus saa eliitin alentamaan veroja.

22.5 Demokratia poliittisena instituutiona

Julkinen valta on tärkeä taloudellinen toimija, jota on tähän saakka käsitelty mallissamme yksittäisenä henkilönä. Se säätää lakeja, käy sotia, kantaa veroja ja tarjoaa julkisia palveluja, kuten oikeusvaltion, vakaan valuutan, teitä, terveydenhuoltoa ja kouluja. Yritysten lailla julkinen valtakin on näyttämö. Julkisen vallan näyttämöllä poliitikot, puolueet, sotilaat, kansalaiset ja byrokraatit ovat vuorovaikutuksessa ja toimivat epävirallisista ja virallisista säännöistä muodostuvien poliittisten instituutioiden mukaisesti.

poliittiset instituutiot
Pelisäännöt, jotka määräävät, kenellä on valta yhteiskunnassa ja miten sitä käytetään. Englanniksi political institutions.

Poliittiset instituutiot ovat pelisääntöjä, jotka sanelevat, kenellä on valta yhteiskunnassa ja kuinka sitä käytetään. Demokratia on poliittinen instituutio eli joukko pelisääntöjä, jotka määräävät,

  • keistä julkinen valta koostuu
  • millaisia valtuuksia sillä on hallitessaan.

Poliittiset instituutiot vaihtelevat maasta toiseen, mutta pääluokkia ovat demokratia ja diktatuuri. Demokratian ytimessä on poliittinen tasa-arvo. Kansalaisilla tulisi olla tasaveroiset mahdollisuudet ilmaista näkemyksiään ja vaikuttaa siten julkisen vallan politiikkaan ja toimintaan.

Demokratia saa kannatusta muun muassa siksi, että demokratiassa ”valta kuuluu kansalle” tai Abraham Lincolnin sanoja mukaillen ”kansalla on valta kansan tahdosta ja kansaa varten”. Kansaa ja sen tavoitteita on kuitenkin vaikea määritellä. Äänestäjillä on joskus vaikeuksia valita vaaleissa sopivaa vaihtoehtoa. Taloustieteessä näitä ongelmia on tutkinut etenkin Kenneth Arrow.

Taloustieteen suurnimiä Kenneth Arrow

Kenneth Arrow Kenneth Arrow (1921–2017) syntyi New Yorkissa romanialais-amerikkalaiseen perheeseen. Hän kertoo esseessään ”A cautious case for socialism”, miten suuri lama ja toinen maailmansota vaikuttivat hänen ajatuksiinsa muun muassa vapaudesta ja sodan torjumisesta.

Arrow tutki muun muassa, mitä ongelmia liittyy parhaan toimenpiteen valitsemiseen äänestämisellä. Hyvä tiivistelmä hänen talous- ja yhteiskuntatieteellisistä tutkimustuloksistaan on Steven Durlaufin esseessä ”Kenneth Arrow and the golden age of economic theory”.8

Arrow osoitti ensimmäisten joukossa, millaisin ehdoin Adam Smithin ”näkymätön käsi” toimii. Hän oli puhtaasti tutkija eikä käyttänyt ideologista retoriikkaa. Myöhemmin hän kirjoitti:

Pitkä ja vaikuttava rivi taloustieteilijöitä Adam Smithistä lähtien on pyrkinyt osoittamaan, että omaan etuun perustuva ja hintaviestien ohjaama hajautettu talous soveltuu sellaiseen taloudellisten resurssien johdonmukaiseen jakamiseen, jota voi pitää lukuisia vaihtoehtoisia jakotapoja parempana. – – On tärkeää tietää, onko se totta ja voisiko se olla totta. (General Competitive Analysis, 1971; korostus alkuperäisestä tekstistä)

Arrow oli pioneeri monien tämän aineiston teemojen tutkimuksessa. Hän tutki esimerkiksi epäsymmetristä informaatiota ja tiedon taloustiedettä sekä loi omalla työllään yhteyksiä muihin tieteenaloihin. Vielä vuotta ennen kuolemaansa Arrow oli opettajana Stanfordin yliopiston eriarvoisuutta käsittelevällä kurssilla. Hän käytti oppimateriaalina tämän aineiston luvun 19 varhaista versiota, ja hänen antamansa palaute näkyy lopullisessa tekstissä.

Luvussa 1 määrittelimme demokratian poliittiseksi järjestelmäksi, johon kuuluu kolme instituutiota:

  • Oikeusvaltio: Kaikkia yksilöitä koskevat samat lait eikä kukaan ole lain yläpuolella, ei edes valtion mahtavin päättäjä.
  • Kansalaisoikeudet. Yhteiskunnan jäsenillä on sananvapaus, kokoontumisvapaus ja lehdistönvapaus.
  • Vapaat, oikeudenmukaiset ja ratkaisevat vaalit. Vaaleissa kaikilla väestöryhmillä on äänestysoikeus ja vaalitappio johtaa vallan vaihtumiseen.

Ihannedemokratiassa vallanpitäjät valitaan vapailla ja rehellisillä vaaleilla, ja heidän toimintaansa rajoittavat oikeusvaltio ja kansalaisvapaudet.

Demokratiaa pidetään hyvänä poliittisena järjestelmänä kahdella aivan erilaisella perusteella:

  • Demokratia on arvo sinänsä, koska se perustuu yksilön ihmisarvon kunnioitukseen ja vapauteen.
  • Demokratia on väline kansallisten ongelmien ratkaisemiseen ja toimii siinä muita menetelmiä paremmin.

Meitä kiinnostaa jälkimmäinen näkökulma eli demokratia ongelmanratkaisun välineenä.

Demokraattinen poliittisen tasa-arvon ihanne, jossa jokainen kansalainen voi vaikuttaa yhtäläisesti päätöksenteon tulemaan, ei toteudu täydellisesti yhdessäkään nykyvaltiossa. Myöskään demokratian kolme keskeistä instituutiota eivät toimi missään täydellisesti.

Ajattele esimerkiksi vapaita vaaleja. Monissa demokraattisina pitämissämme poliittisissa järjestelmissä esimerkiksi vakavista rikoksista tuomituilla ei ole äänioikeutta. Äänioikeuden epääminen kokonaiselta ryhmältä (kuten vielä lähihistoriassa naisilta) rikkoo kuitenkin avoimien vaalien periaatetta niin räikeästi, etteivät demokratian tunnusmerkit tällaisessa valtiossa oikeastaan täyty. Muutamia esimerkkejä:

  • Länsi-Bengali. Luvussa 5 käsittelimme Länsi-Bengalin maauudistusta, operaatio Bargaa, jonka vaikutuksia tutkimme kuviossa 5.18. Vapaat vaalit voivat vaikuttaa tällaisten uudistusten toteutumiseen. Jos vain maanomistajilla olisi äänioikeus ja he äänestäisivät omien taloudellisten etujensa mukaisesti, he eivät kannattaisi maauudistusta ajavaa puoluetta (kuvion 5.18 esimerkissä maanomistajien sato-osuus putosi uudistuksen myötä 50 prosentista 25 prosenttiin). Koska maanomistajia on vain kymmenen prosenttia väestöstä, yleinen äänioikeus johtaisi erilaiseen tulokseen. Äänestäjäkunnan enemmistönä olevat viljelijät äänestäisivät maauudistusta ajavaa puoluetta. Tosielämässä Länsi-Bengalin uudistukset toteuttanut puolue voitti seuraavatkin vaalit ja pysyi vallassa kolme vuosikymmentä.
  • Yhdysvallat. Vuoden 1965 äänioikeuslaki antoi äänioikeuden suurelle joukolle afroamerikkalaisia. Sen tuloksena koulutusmenot kasvoivat huomattavasti vaalipiireissä, joissa asui paljon aikaisemmin äänioikeudettomia mustia.
  • Brasilia. Brasiliassa äänioikeus edellytti 1990-luvun puoliväliin saakka kohtuullista luku- ja kirjoitustaitoa, mikä sulki pois noin neljäsosan väestöstä. Noin 11 prosenttia äänistä hylättiin epäselvyyksien takia, ja useimmat niistä olivat köyhien antamia. Vuonna 1996 siirryttiin sähköiseen äänestykseen, jossa ehdokkaat esiteltiin valokuvin, käyttöliittymä muistutti puhelimen tai pankkiautomaatin näppäimistöä ja äänestäjä sai ohjeita vaihe vaiheelta. Köyhien äänestäjien ääniä hyväksyttiin nyt enemmän. Äänestäjäkunnan muutos ohjasi vaaleilla valitut poliittiset johtajat painottamaan vähävaraisia hyödyttäviä julkisia menoja. Esimerkiksi terveydenhuoltomenot kasvoivat yli kolmanneksen.9

Julkisen vallan toimintaa eivät ohjaa pelkästään kansalaisvapaudet, oikeusvaltio tai vapaat vaalit, kuten seuraavissa alaluvuissa näemme.

22.6 Poliittiset preferenssit ja vaalikamppailu: mediaaniäänestäjämalli

Yksi politiikan arvoituksista on se, että kaksipuoluejärjestelmissä puolueohjelmat ovat usein huomattavan samankaltaisia. Se hämmentää ja herättää arvostelua, ettei demokratiassa ole todellisia vaihtoehtoja. Tässä joitakin esimerkkejä:

  • Minkä kokoinen julkisen sektorin pitäisi olla? Ison-Britannian työväenpuolue ja konservatiivipuolue ovat sitten toisen maailmansodan ajaneet hyvin erilaisia tavoitteita, arvoja ja niihin perustuvia näkemyksiä esimerkiksi julkisen sektorin koosta. Katso uudestaan kuviota 22.2, joka osoittaa, että Ison-Britannian julkinen sektori kasvoi huomattavasti toisen maailmansodan aikana. Sittemmin julkiset menot ovat työväenpuolueen valtavuosina kasvaneet ja konservatiivien valtavuosina pienenneet, mutta julkisen sektorin koko ei ole juuri muuttunut.
  • Mitä julkisen sektorin pitäisi tehdä? Intiassa Keralan osavaltiossa kongressipuolue ja kommunistipuolue tukipuolueineen ovat pitäneet valtaa vuoroin 50 viime vuoden ajan. Ensimmäisissä vaaleissa valtaan tuli kommunistihallitus, ja sen jälkeen valta on vaihtunut seitsemän kertaa, mutta hallinnon tavoitteet ovat vaihtuneet tuskin lainkaan: molemmat puolueet ovat pitäneet tärkeänä koulutusta, terveydenhuoltoa ja muita julkisia palveluita.

Selitämme puolueiden politiikan samankaltaisuutta taloudellisella mallilla. Demokratiassa puolueet kilpailevat äänestäjistä kuin yritykset asiakkaista lupaamalla toteuttaa puolueohjelmaansa, jos ne pääsevät valtaan. Tarkastelemme yksinkertaista enemmistövaalijärjestelmää, jossa eniten ääniä saanut puolue tai ehdokas voittaa.

Mediaaniäänestäjä ja puolueohjelmat ihanteellisessa demokratiassa

Kuvittele kaksipuoluejärjestelmä, joka muodostuu vasemmisto- ja oikeistopuolueesta. Vasemmistopuolue ajaa korkeita veroja ja suuria julkisia menoja, oikeistopuolue taas keveämpää verotusta ja pieniä julkisia menoja. Jos puolueet tavoittelevat vain vaalivoittoa, missä tilanteessa ne laatisivat keskenään erilaiset, ydinkannattajiaan puhuttelevat puolueohjelmat? Jos puolueohjelmista tulee samanlaisia, mihin puoluekentän kohtaan ne sijoittuvat?

Vastaamme kysymyksiin taloustieteilijä Harold Hotellingin kehittämällä mallilla, jolla hän tutki alun perin kilpailevien myymälöiden sijoittumista junaradan varrelle. Hotelling sovelsi kilpailumalliaan myös Yhdysvaltain demokraattien ja republikaanien puolueohjelmiin.10

Me lähdemme liikkeelle uimarannalta ja jäätelönmyynnistä. Rannalle on sijoittunut tasaisesti uimareita ja auringonottajia. Rannalla on myös liikuteltavia jäätelökojuja. Oletamme aluksi, että jokainen uimari tai auringonottaja ostaa yhden jäätelön ja että kaikki jäätelöt ovat samanhintaisia. Jos myyjiä on enemmän kuin yksi, asiakkaat ostavat lähimmältä myyjältä.

mediaaniäänestäjä
Jos äänestäjät on mahdollista järjestää jollakin asteikolla kasvavaan tai laskevaan järjestykseen, mediaaniäänestäjä on järjestyksessä keskimmäinen. Asteikkona voi olla esimerkiksi verotus (matala/korkea verotus) tai ympäristönsuojelu (vähän/paljon suojelua). Jos äänestäjiä on pariton määrä, sellaisia äänestäjiä, jotka haluaisivat asteikon kuvaamaa asiaa vähemmän kuin mediaaniäänestäjä, on yhtä paljon kuin sellaisia, jotka haluaisivat sitä mediaaniäänestäjää enemmän. Englanniksi median voter. Katso myös: mediaaniäänestäjämalli.

Tutkimalla jäätelönmyyjien sijoittautumispäätöksiä – oikealle, vasemmalle, keskelle – saamme tietoa myös siitä, miten puolueet valitsevat asemansa vasemmisto–oikeisto-akselilta (korkean tai matalan verotuksen puolesta). Tätä sanotaan mediaaniäänestäjämalliksi.

Aluksi rannalla on yksi myyjä, April. Hän hallitsee markkinoita yksin, joten on samantekevää, missä hänen kojunsa on. Olettakaamme, että hän on kuvion pisteessä A0, rannan vasemmalla laidalla.

Kuvio 22.11 Jäätelönmyyjät rannalla: vaalikamppailun mediaaniäänestäjämalli.

Yksi myyjä

Rannalle saapuu yksi myyjä, April, joka sijoittuu pisteeseen A0.

Toinen myyjä

Rannalle saapuu toinen myyjä, Bob, joka pystyttää kojunsa pisteeseen B0, Aprilin kojun ja rannan oikean laidan väliin.

Bob siirtyy vasemmalle

Bob huomaa, että hän voi lisätä myyntiä siirtymällä vasemmalle lähemmäksi Aprilia, pisteeseen B1.

April vastaa…

Aprilin asiakaskunta on supistunut, joten hän siirtyy Bobin oikealle puolelle, pisteeseen A1.

… ja Bob vastaa vuorostaan…

Bob tekee samoin.

Myyjät hivuttautuvat keskelle

April ja Bob ohittelevat toisiaan, kunnes ovat aivan vierekkäin keskellä rantaa.

Rannan puolivälissä

Tässä pisteessä kummallakaan ei ole kannustinta siirtyä, koska asiakaskunta jakautuu heidän välillään puoliksi. Tämä on pelisääntöjemme mukainen Nash-tasapaino.

Jäätelönmyynnistä politiikkaan

Kuvittele, että rannan vasemmassa päädyssä kukaan ei osta jäätelöä missään tapauksessa. (He ovat kuin nukkuvat äänestäjät.) Silloin April ja Bob sijoittavat kojunsa ostavien asiakkaiden puoleenväliin pisteisiin An ja Bn.

Rannalle tulee toinen myyjä, Bob, joka on taloudellisessa mielessä identtinen Aprilin kanssa. Minne hän sijoittuu maksimoidakseen myyntinsä ja voittonsa? Hän kenties päättelee, että Aprilin oikealla puolella on suuremmat markkinat kuin vasemmalla puolella, joten hän sijoittuu puoleenväliin Aprilin ja rannan oikean laidan väliin, pisteeseen B0. Silloin hän saisi ostajikseen kaikki oikealla puolellaan olevat sekä vasemmalta ne, jotka ovat lähempänä häntä kuin Aprilia.

Bob huomaa kuitenkin heti, että hän voisi kasvattaa myyntiä siirtymällä vasemmalle lähemmäksi Aprilia. Hänestä oikealle jäävät asiakkaat joutuvat kävelemään kauemmaksi jäätelön perässä, mutta he eivät sittenkään osta Aprililta, sillä tämä on vielä kauempana. Näin hän voittaa vasemmalta puolelta muutamia asiakkaita, jotka olivat ennen lähellä Aprilia mutta nyt lähempänä häntä. Hän ei myöskään menetä yhtään oikealla puolella olevaa asiakasta.

Mihin asti hän siirtyy?

Nash-tasapaino
Strategioiden joukko, jossa jokaisen pelaajan strategia on paras vaste muiden strategioihin. Englanniksi Nash equilibrium.

Hän päätyy aivan Aprilin oikealle puolelle, jotta kaikki hänestä oikealle sijoittuneet rannallaolijat ostavat häneltä. Voisiko Bob tai April lisätä voittoja vaihtamalla paikkaa? Toisin sanoen: onko sijainti Nash-tasapaino?

Ei ole.

April tajuaa Bobin voitonmaksimointipyrkimyksen ja siirtyy oitis Bobin oikealle puolelle, pisteeseen A1. Nyt hänellä on suurempi osa markkinoista. Bob tekee samoin, ja he siirtelevät kojujaan toistensa ohi, kunnes he ovat aivan vierekkäin keskellä rantaa.

Tässä pisteessä kummallakaan ei ole kannustinta siirtyä, koska asiakaskunta jakautuu heidän välillään puoliksi. Molempien sijoittuminen puoleenväliin rantaa on pelisääntöjen mukainen Nash-tasapaino. Se hyödyttää puolivälin lähelle sijoittuneita uimareita ja auringonottajia. Heidän matkansa jäätelökojulle on lyhyempi kuin niillä, jotka ovat rannan vasemmalla tai oikealla laidalla.

Politiikassa voimme ajatella, että äänestäjät sijoittuvat vasemmisto–oikeisto-akselille samaan tapaan kuin rannallaolijat. Jos äänistä kilpailee kaksi puoluetta ja äänestäjät antavat aina äänensä sille puolueelle, jonka politiikka on lähimpänä heidän näkemyksiään, mallin ainoa Nash-tasapaino on se, että kummatkin puolueet valitsevat ”keskitien” politiikan.

Mallin perusteella voisi odottaa, että poliittisen keskustan äänestäjiä kosiskellaan kahdella heille hyvin mieluisalla puolueohjelmalla. Muut äänestäjät joutuvat valitsemaan kahdesta puolueohjelmasta. Toinen on hiukan toista parempi, mutta kumpikaan ei ole kovin mieluinen.

mediaaniäänestäjä
Jos äänestäjät on mahdollista järjestää jollakin asteikolla kasvavaan tai laskevaan järjestykseen, mediaaniäänestäjä on järjestyksessä keskimmäinen. Asteikkona voi olla esimerkiksi verotus (matala/korkea verotus) tai ympäristönsuojelu (vähän/paljon suojelua). Jos äänestäjiä on pariton määrä, sellaisia äänestäjiä, jotka haluaisivat asteikon kuvaamaa asiaa vähemmän kuin mediaaniäänestäjä, on yhtä paljon kuin sellaisia, jotka haluaisivat sitä mediaaniäänestäjää enemmän. Englanniksi median voter. Katso myös: mediaaniäänestäjämalli.

Vasemmisto–oikeisto-akselin puoliväliin sijoittuvalla kansalaisella eli mediaaniäänestäjällä on kaksi etua. Ensinnäkin hän saa valita haluamansa kahdesta preferenssiensä mukaisesta vaihtoehdosta.

Toiseksi hän on ”liikkuva äänestäjä”. Kuvittele perhe, joka on valinnut paikan aivan rannan oikealta reunalta. Jos perhe päättää siirtyä vähän vasemmalle, vaikuttaako se jäätelökojujen Nash-tasapainoon? Jos puolet asiakkaista on Bobin oikealla ja puolet vasemmalla puolella, hänen ei kannata siirtyä, koska puolet asiakkaista on yhä lähempänä häntä ja puolet lähempänä Aprilia. Jos sitä vastoin vain hieman Bobin oikealla puolella loikova perhe siirtyisi vasemmalle, se päätyisi todennäköisesti lähemmäksi Aprilia kuin Bobia. Aprililla olisi enemmän asiakkaita kuin Bobilla, joten Bob haluaisi siirtyä vasemmalle.

Kun liikkuvat äänestäjät muuttavat poliittisia preferenssejään aavistuksen siirtymällä keskitien puolueiden toiselle puolelle, myös keskitien puolueet siirtyvät. Muidenkin äänestäjien poliittisten preferenssien muutoksilla on väliä, mutta kauas keskustasta asemoituvat eivät vaikuta puolueohjelmiin, elleivät he muuta preferenssejään niin paljon, että loikkaavat toiselle puolelle.

Harjoitus 22.6 Kivi, paperi, sakset -politiikkaa

Oletetaan, että April ja Bob myyvät jäätelöä rannalla vieri vieressä: April saa asiakkaikseen kaikki vasemmalla puolellaan olevat ja Bob kaikki oikealla puolellaan olevat. He pysyvät paikallaan, koska tämä on Nash-tasapaino. Nyt rannalle saapuu kolmas jäätelönmyyjä, Caitlin.

  1. Minne hän asettuu?
  2. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Entä sitten?
  3. Päättyykö prosessi koskaan?
  4. Onko tässä tilanteessa Nash-tasapainoa?
  5. Kivi, paperi, sakset -leikissä paras vaste kiveen on paperi, paras vaste paperiin on sakset ja paras vaste saksiin on kivi. Miten Caitlinin, Aprilin ja Bobin vuorovaikutus muistuttaa kivi, paperi, sakset -peliä?

22.7 Realistisempi vaalikamppailumalli

Jäätelönmyyjämallista johdettu mediaaniäänestäjämalli ennustaa samanlaisia, mediaanikansalaisen preferenssejä myötäilevä puolueohjelmia. Se antaa hyvin kapean käsityksen poliittisesta kilpailusta. Tiedämme hyvin, etteivät kaikki puolueet siirry kohti puoluekentän keskipistettä eivätkä esitä samanlaisia puolueohjelmia. Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleissa ja Ranskan vuoden 2017 presidentinvaaleissa olivat vastakkain kansallismielinen, maahanmuuttovastainen ehdokas (Donald Trump ja Marine Le Pen) ja maailmankauppaa ja suvaitsevaisuutta kannattava ehdokas (Hillary Clinton ja Emmanuel Macron).

Yritysten kohdalla luvun 8 täydellisen kilpailun malli jättää huomiotta monia kilpailukeinoja, kuten mainonnan, innovoinnin tai lobbauksen. Mediaaniäänestäjämalli on sekin karsittu. Johtopäätöksemme puolueiden käyttäytymisestä muuttuvat olennaisesti, jos huomioimme neljä tosiseikkaa:

  • Kaikki eivät äänestä. Jos äänestäjä ei pidä kummastakaan puolueohjelmasta, hän voi jättää äänestämättä. Monissa maissa äänestämättä jättävät todennäköisimmin köyhimmät äänestäjät, jotka hyötyisivät julkisten menojen lisäyksestä eniten.
  • Puolueohjelman ainoa tehtävä ei ole houkutella puolueelle tai ehdokkaalle ääniä. Puolue voi saada ohjelmansa avulla lahjoituksia kansalaisilta tai houkutella vapaaehtoisia vaalikampanjaan.
  • Puoluejohtajilla on monia päämääriä. He eivät ole politiikassa vain tullakseen valituiksi vaaleissa.
  • Äänestäjät eivät jakaudu tasaisesti. Puoluekenttä ei ole uimaranta.

Kuvion 22.11 rantaesimerkissä tarkastelimme tilannetta, jossa rannan vasemman laidan uimarit ja auringonottajat eivät osta jäätelöä lainkaan: he muodostavat nukkuvien puolueen. Siinä tapauksessa April ja Bob sijoittuisivat äänioikeuttaan käyttävien puoliväliin, pisteisiin An ja Bn kuvion keskipisteestä oikealle. Jos tämä pätee politiikassa, puolueohjelmat ovat samanlaisia, mutta siitä ei hyödy mediaanikansalainen vaan puoluekentän keskustan oikealle puolelle sijoittuva kansalainen.

Oletetaan seuraavaksi, että osa perheistä ostaa paljon jäätelöä, osa vähemmän. Mihin April ja Bob sijoittuisivat, jos rannan toisen pään asiakkaat haluaisivat ostaa paljon jäätelöä ja toisen pään asiakkaat vähän?

April ja Bob asettuisivat yhä vierekkäin mutta lähemmäs jäätelöstä pitäviä perheitä. Puolueet taas suuntaisivat puolueohjelmansa niille, jotka voivat osallistua niiden vaalikampanjaan lahjoittamalla rahaa tai tekemällä vapaaehtoistyötä. Jos oikean puolen äänestäjät tarjoaisivat puolueelle vaalirahoitusta, puolue siirtyisi oikealle.

Jos taas puoluekentän jommankumman laidan äänestäjät olisivat poliittisesti muita aktiivisempia – he esimerkiksi osoittaisivat mieltään tai arvostelisivat puolueohjelmia – molemmat puolueet saattaisivat muokata ohjelmaansa heille mieleiseksi kosiskellakseen näitä vieraantuneita äänestäjiä kosiskellakseen tai hiljentääkseen heidät.

Näissäkin tapauksissa molempien puolueiden ohjelmista tulee samanlaisia. Kuvitellaan nyt, että uimarit ja auringonottajat eivät levittäydy rannalle tasaisesti, vaan ainoastaan muutama heistä asettuu keskelle. Enemmistö jakautuu kahteen ryhmään, joista toinen ryhmä on vasemmalla ja toinen oikealla. Varmistaakseen, ettei kukaan joutuisi kävelemään jäätelön perässä liian kauas, April ja Bob siirtyvät keskeltä lähemmäksi vasemmalle tai oikealle asettuneita mahdollisia ostajia.

Politiikka ei tietenkään ole jäätelönmyyntiä. Puoluejohtajat haluavat voittaa vaalit, mutta tavallisesti myös puolueohjelmalla on heille merkitystä. He haluavat tehdä arvojensa mukaista politiikkaa ja ovat sen vuoksi valmiit menettämään äänestäjiä puoluekentän toisesta päästä.

Olemme nyt täydentäneet uimarantamallia neljällä tekijällä:

  • nukkuvien äänestäjien ongelma
  • rahan ja muun poliittisen toiminnan merkitys
  • äänestäjät eivät välttämättä jakaudu vasemmisto–oikeisto-akselilla tasaisesti
  • puolueohjelmalla on puoluejohdolle merkitystä.

Uusien tekijöiden perusteella voimme ennustaa, mihin Nash-tasapaino milloinkin asettuu.

Vaalien ja jäätelön välillä on vielä yksi tärkeä ero. April ja Bob jakavat markkinat keskenään jotakuinkin tasan, ja molemmille riittää asiakkaita. Kun käytetään enemmistövaalitapaa ja äänestetään kahden samanlaisen puolueohjelman välillä, hallituksen muodostaa yksin se puolue, joka saa vaikka vain yhden äänen enemmistön. Voittaja nimittää kaikki ministerit eikä esimerkiksi 51 prosenttia.

Taloustieteen suurnimiä Albert O. Hirschman

Albert O. Hirschman Albert Hirschman (1915–2012) eli poikkeuksellisen elämän. Hän syntyi vuonna 1915 Berliinissä, pakeni vuonna 1933 Adolf Hitlerin valtaannousun jälkeen Pariisiin ja liittyi vuonna 1939 Ranskan vastarintaliikkeeseen, jossa hän auttoi monia taiteilijoita ja älyköitä pakenemaan natseilta. Vuonna 1941 hän muutti Yhdysvaltoihin.

Tätä taustaa vasten on luontevaa, ettei Hirschmanin ura taloustieteilijänä noudattanut totunnaisia polkuja. Hän ylitti tieteenalojen rajoja, tarttui valtavirrasta poikkeaviin kysymyksiin ja kehitti omaperäisiä, syvällisiä ja kestäviä ideoita.

Hirschmanin monista vaikutusvaltaisista teoksista tunnetuin on Exit, Voice and Loyalty vuodelta 1970. Hän pohti, miten esimerkiksi yritykset ja julkinen sektori voisivat parantaa tuloksiaan.11

Hän nimesi kaksi signaalia, jotka voivat varoittaa huonosta tuloksesta ja kannustaa parantamaan: poistuminen (exit) ja mielipiteenilmaus (voice). Poistuminen tarkoittaa yrityksen asiakkaiden siirtymistä kilpailijan asiakkaiksi. Mielipiteenilmaus taas viittaa vastalauseeseen eli pettyneille asiakkaille tyypilliseen ”metelin nostamiseen”. Kun yritys tekee heikkoa tulosta tai toimii epäeettisesti, osakkeenomistajat voivat myydä osakkeensa (poistua) tai vaatia johtamiseen muutosta (mielipiteenilmaus).

Hirschmanin mukaan taloustieteilijät olivat perinteisesti keskittyneet poistumisen ja kilpailun voimaan mutta jättäneet mielipiteenilmauksen huomiotta. He suosivat poistumisen mahdollistavaa talouspolitiikkaa, kuten vanhempien oikeutta valita lapsensa koulu, jotta koulut joutuisivat kilpailemaan oppilaista.

Hirschman piti tätä puutteena, koska mielipiteenilmauksen käyttäminen mahdollistaisi epäkohtien korjaamisen vähin kustannuksin: koulut voisi velvoittaa kuuntelemaan vanhempien mielipidettä. Poistuminen taas saattaa johtaa pääoman ja osaamisen tuhlaukseen. Poistuminen voi sitä paitsi olla mahdotonta esimerkiksi veronmaksajalle, vaikka hän olisi tyytymätön verotukseensa. Siksi vapaa mielipiteenilmaus on hyvien tulosten kannalta ratkaisevan tärkeää.

Hirschman tutki myös poistumisen ja mielipiteenilmauksen vuorovaikutusta. Jos poistuminen käy helposti, mielipiteenilmaukselle ei jää aikaa toimia. Silloin helposti korjattavissa oleva virhe saattaa rampauttaa organisaation. Vaikutus vahvistuisi, jos ensimmäisinä poistuisivat ne, joita tulosten heikkeneminen häiritsee eniten. Hirschmanin sanoin ”jos laatutietoisimmat asiakkaat poistuvat nopeasti – – jäljelle ei jää ketään ilmaisemaan mielipidettään”.

Mielipiteenilmauksen syrjäytymisellä on yllättäviä seurauksia. Pieni määrä kilpailua voisi olla monopolistiselle yritykselle hyödyksi, koska hankalat asiakkaat siirtyvät kilpailijoiden riesaksi. Valtion rautatieyhtiö saattaa yltää parempaan tulokseen, jos maantiet ovat huonokuntoisia, koska vihaiset asiakkaat eivät silloin poistu herkästi vaan pyrkivät sen sijaan kehittämään rautateitä. Yksityinen koulutustarjonta voi heikentää julkisten koulujen tuloksia, jos laatutietoisimmat vanhemmat panevat lapsensa yksityiskouluihin.

Poistumisen ja mielipiteenilmauksen vuorovaikutuksella on kolmaskin kanava. Hirschman nimitti sitä lojaaliudeksi: sitoutuminen organisaatioon muodostaa psykologisen esteen poistumiselle. Lojaalius hidastaa poistumista ja voi siten luoda tarvittavan tilan mielipiteenilmaukselle. Lojaalius voi kuitenkin myös heikentää tuloksia, jos se muuttuu sokeaksi kuuliaisuudeksi, joka vie terän sekä poistumiselta että mielipiteenilmaukselta. Organisaatiot saattavat edistää lojaaliutta juuri tästä syystä. Jos ne kuitenkin ehkäisevät poistumista ja mielipiteenilmausta liian tehokkaasti, molemmat korjausmekanismit lakkaavat toimimasta.

Hirschman suhtautui hyvin kriittisesti ajatukseen, että kaksipuoluejärjestelmän molemmat puolueet omaksuvat samanlaisia, mediaaniäänestäjälle mieluisia puolueohjelmia. Tämä väite perustuu vain poistumiseen eikä ota huomioon mielipiteenilmausta. Poistuminen ei tosin ollut mielekäs vaihtoehto puolueiden äärilaitojen äänestäjille, mutta tällaisillakin äänestäjillä oli Hirschmanin mukaan valtaa:

On totta, ettei hän voi poistua – – mutta juuri sen tähden hän haluaa ehdottomasti käyttää kaiken vaikutusvaltansa – – estääkseen puoluetta tekemästä asioita, jotka ovat hänelle vastenmielisiä – – ”Ne, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa”, eivät ole vailla valtaa, päinvastoin.

Rajiv Sethi on kirjoittanut Albert Hirschmanista blogissaan:

Albert Hirschman rakasti kieltä. Englanti oli vasta neljäs hänen oppimansa kieli saksan, ranskan ja italian jälkeen, mutta se taipui hänen mielessään verrattomiksi ilmauksiksi. Hän keksi harrastuksekseen palindromeja (sanoja, jotka voi lukea etu- ja takaperin, kuten saippuakauppias) ja julkaisi kokoelman niitä Katya-tyttärelleen syntymäpäivälahjaksi: Senile Lines, kirjoittanut Dr. Awkward. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen sanat ”oikeus elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun” (pursuit of happiness) innoittivat hänet puhumaan ”tavoittelun onnesta” (happiness of pursuit), jolla hän tarkoitti yhdessä tekemisen iloa. Hirschmanin omat leikkisät mielipiteenilmaukset olivat osoitus siitä, ettei ihminen toimi vain saadakseen jotain, vaan myös ollakseen jotain.

Poliittinen ja taloudellinen kilpailu vastuun takaajina

Pohdimme luvun alussa, miten luonnollista monopolia johdettaisiin, jos se olisi yksityisten tai julkisen vallan käsissä. Esitimme kaksi vastakkaista tapaa varmistaa monopolitoimijan vastuu toiminnastaan. Perusajatus on, että monopolin asiakkailla on valtaa. Heillä on mahdollisuus ostaa vähemmän tai olla kokonaan ostamatta. Myös kansalaiset voivat moittia valtionyhtiön huonoa palvelua pyrkimällä vaihtamaan vallanpitäjät vaaleissa.

Tämän luvun mallit ovat verranneet monopoliyrityksen voitonmaksimointia ja valtaeliitin poliittisen ylituoton maksimointia. Vertailun tulokset on koottu kuvion 22.12 taulukkoon. Lisäksi taulukkoon on merkitty, mahdollistavatko kilpailun eri muodot Hirschmanin tarkoittaman poistumisen ja mielipiteenilmauksen, joiden avulla päättäjät voi saattaa vastuuseen.

Monopolistisen julkisen vallan mallissa ihannedemokratiaa vastaa tilanne, jossa valtakausisuora on vaakasuora, juuri kuten täydellisen kilpailun mallissa yrityksen kysyntäkäyrä on vaakasuora. Tämä tarkoittaa, että jos valtaeliitti haalii itselleen kaikki ylituotot, se joutuu vuoden lopussa pois vallasta. Yrityskin menettää asiakkaansa ja joutuu poistumaan markkinoilta, jos se yrittää veloittaa kilpailijoita korkeampaa hintaa.

Poliittisen ja taloudellisen kilpailun muotoja Kysyntäkäyrä / valtakausisuora Vastuukeinot (poistuminen / mielipiteenilmaus) Hinta / verot ja kustannukset Voitot / ylituotot Huomautuksia
Ei poliittista kilpailua (diktaattori) Jyrkkä Ei T > C Poliittiset ylituotot > 0 Julkinen valta monopolitoimijana
Ei taloudellista kilpailua (monopoli) Jyrkkä Rajoitettu poistuminen P > MC Taloudelliset voitot > 0 Luku 7
Ihannedemokratia (puolueet kilpailevat) Vaakasuora Mielipiteenilmaus ja poistuminen T = C Poliittiset ylituotot = 0 Alaluku 22.3
Täydellinen kilpailu yritysten kesken Vaakasuora Poistuminen P = MC Taloudelliset voitot = 0 Luvut 8 ja 11

Kuvio 22.12 Yritykset ja julkinen valta monopolitoimijoina ja kilpailussa. T = vuodessa kannetut verot yhteensä; C = julkishyödykkeen kustannus vuodessa; P = hyödykkeen hinta; MC = hyödykkeen rajakustannus.

Harjoitus 22.7 Mediaaniäänestäjämallin Nash-tasapainot

Olisiko jäätelönmyyjien sijoittuminen keskelle uimarantaa Nash-tasapaino seuraavissa tapauksissa? Keksi jokaista tapausta vastaava poliittinen asetelma.

  1. Rannallaolijat eivät lähde ostamaan jäätelöä kovin kaukaa.
  2. Uimarit ja auringonottajat eivät jakaudu rannalle tasaisesti vaan kasautuvat jompaankumpaan päähän.
  3. Rannalla on väkeä tasaisesti. Vasempaan päähän asettuneet eivät lähde ostamaan jäätelöä kovin kaukaa, kun taas oikeaan päähän sijoittuneet ostavat jäätelön varmasti, vaikka jäätelökoju olisi kaukanakin.

Kysymys 22.3 Valitse oikeat vastaukset

Tutki kuviota 22.11. Mitkä seuraavista väittämistä pitävät paikkansa?

  • Kun April on pisteessä A0 ja Bob pisteessä B0, April saa enemmän asiakkaita kuin Bob.
  • Kun April on pisteessä A1 ja Bob pisteessä B1, April saa enemmän asiakkaita kuin Bob.
  • Nash-tasapaino muuttuisi, jos kaikki rannan oikean laidan asiakkaat siirtyisivät puoliväliin kohti pistettä Bn.
  • Rannallakävijöillä, jotka eivät koskaan osta jäätelöä, ei ole vaikutusta kojujen sijaintiin.
  • Bobin koju on lähempänä yli puolta asiakkaista.
  • April saa kaikki Aprilin ja Bobin oikealla puolella olevat asiakkaat eli selvästi yli puolet kaikista asiakkaista.
  • Tasan puolet asiakkaista on lähempänä Aprilin kojua, tasan puolet lähempänä Bobin kojua. Molemmat menettäisivät asiakkaita, jos he siirtyisivät.
  • Aprilia ja Bobia kiinnostaa vain myynnin maksimointi, joten he eivät paikkaa valitessaan kiinnitä huomiota niihin, jotka eivät osta jäätelöä.

22.8 Demokratian leviäminen

Yhteiskunnallinen kuohunta ja yleinen äänioikeus

Poliittisella kilpailulla täydennetty monopolistisen julkisen vallan malli auttaa ymmärtämään, miten edustukselliset instituutiot ja yleinen äänioikeus ovat kehittyneet. Valtiot säilyivät, jos ne palatsijuonittelujen tai voimakeinoilla uhkailun sijasta tarjosivat kansalaisille tärkeitä julkisia palveluja kohtuullisia veroja vastaan.

Massachusettsin osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitsevan tekstiiliteollisuuskaupunki Lowellin koululautakunta suositteli vuoden 1846 toimintakatsauksessa ilmaisen julkisen koulutuksen laajentamista: ”Levitköön julkisten koulujemme vaikutus kaikkialle, sillä ne ovat – – paras turvamme sisäistä kapinointia vastaan.”

Epävakauden pelko herätteli hyväosaisia Yhdysvalloissa ja muuallakin puhumaan demokratian puolesta, ja niin demokratia levisi (kuvio 22.13). Kuten kuviosta 19.2 näimme, kapitalismin vallankumouksen jälkeen eriarvoisuus kasvoi niissä maissa, joista on käytettävissä pitkän aikavälin tietoja. Viljelijät, teollisuustyöntekijät ja köyhät vaativat poliittista tasa-arvoa ja äänioikeutta saadakseen suuremman osuuden nopeasti kasvavan talouden tuotannosta ja varallisuudesta. Vuonna 1848 vallankumoukset yrittivät syöstä monarkian vallasta Sisiliassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa ja Itävallan imperiumissa. Samaan aikaan Karl Marx kirjoitti Kommunistista manifestia. Vallankumousjohtaja James Bronterre O’Brien puhutteli kansaa:

Lurjukset sanovat, ettei teitä edusta kukaan, koska teillä ei ole omaisuutta. Minä sanon päinvastoin: teillä ei ole omaisuutta, koska teitä ei edusta kukaan…12

Poliittista valtaa hankkimalla kansalaiset saisivat O’Brienin mukaan suuremman osuuden talouden potista.

Monissa maissa rikkaat kansankerrokset alkoivat pitää demokratian laajentamista järkevänä 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Etelä-Afrikassa johtajat kääntyivät demokratian laajentamisen kannalle sata vuotta myöhemmin.

Kuvio 22.13 osoittaa, että demokratia ja sen peruspilarit oikeusvaltio, kansalaisvapaudet ja vapaat, oikeudenmukaiset vaalit ovat ihmiskunnan historiassa uusia tulokkaita.

Kuvio 22.13 Demokratian leviäminen.

Center for Systemic Peace -tutkimuslaitos. 2016. Polity IV -aikasarjat; Parlamenttienvälinen liitto. 2016. ”Women’s Suffrage”. Kaavioon ei ole merkitty alle viisi vuotta kestäneitä demokratian alkukausia.

Ensimmäinen demokraattinen maa oli Uusi-Seelanti. Se saavutti täyden demokratian vähän ennen 1900-luvun vaihdetta, vaikka se oli Ison-Britannian siirtomaa vuoteen 1907 asti. Siihen aikaan monissa maissa pidettiin kyllä vaaleja, mutta naiset ja varattomat tai muuten vähäosaiset eivät saaneet äänestää.

Melko uusia tulokkaita demokraattisten maiden joukossa ovat Etelä-Afrikka, Meksiko ja muutamat entiset kommunistimaat, kuten Puola. Sama koskee Sveitsiä, jossa naiset saivat äänioikeuden vasta vuonna 1971. Samaan aikaan Sri Lankaa, Intiaa ja Israelia hallitsi naispääministeri. Sveitsiläismiehet olivat saaneet yleisen äänioikeuden 90 vuotta aikaisemmin. Jos miesten yleinen äänioikeus olisi riittävä vapaiden vaalien kriteeri, Sveitsi ja Ranska olisivat olleet ensimmäisiä demokratioita. Vapaudesta ei kuitenkaan voi puhua, koska naiset eivät saaneet äänestää.

Naisten äänioikeus tai sen puuttuminen heijastuu vaaleilla valitun hallinnon politiikkaan. Alaluku 22.10 käsittelee naisten äänioikeutta ja lasten kuolleisuuden vähenemistä Yhdysvalloissa. Havainnot osoittavat, että äänioikeuden epääminen naisilta vaikutti merkittävästi julkisen vallan politiikkaan ja kansalaisten hyvinvointiin.

Yhdysvallat antoi äänioikeuden naisille vuonna 1920, mutta mustat pääsivät monissa osavaltioissa äänestämään vasta vuonna 1965. Tästä syystä Yhdysvaltain palkki on kaaviossamme osittain vaaleanvihreä. Australiassa aboriginaalit saivat äänioikeuden vasta vuonna 1962, ja Kanadakin rajoitti alkuperäiskansojen äänioikeutta lyhyen aikaa.

Intia itsenäistyi Isosta-Britanniasta vuonna 1947 ja on ollut siitä pitäen maailman väestöltään selvästi suurin demokratia. Ei-demokraattisista maista väkirikkain on Kiina.

Kaaviossa näkyy kaksi demokratisoitumisaaltoa. Ensimmäinen aalto sattui ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen aikoihin, jolloin maailman demokratioiden määrä kolminkertaistui alle kymmenessä vuodessa. Suurimman sysäyksen ensimmäiselle aallolle antoi ensimmäinen maailmansota.

Yhdysvallat ei ensimmäisen aallon aikaan ollut demokraattinen, koska vain miehillä oli äänioikeus. Myöskään muut ensimmäisen maailmansodan voittajamaat Ranska ja Iso-Britannia eivät olleet demokratioita, sillä naisilla ja varattomilla ei ollut äänioikeutta.

Toinen demokratia-aalto alkoi toisen maailmansodan jälkeen. Sen myötä demokratia levisi entisiin siirtomaihin, kuten Intiaan ja Indonesiaan.

Äänioikeuden laajennuttua 1900-luvun alkuvuosina demokratian kolme kriteeriä täyttyivät monissa Pohjois-Euroopan maissa ja Uudessa-Seelannissa. Oikeusvaltio ja kansalaisoikeudet olivat siellä toteutuneet jo kauan ennen yleistä äänioikeutta.

Toisen maailmansodan päättymiseen mennessä useimmat maat olivat myöntäneet äänioikeuden käytännössä kaikille aikuisille (joskin esimerkiksi Saudi-Arabiassa naiset pääsivät äänestämään vasta vuonna 2015). Äänioikeudesta huolimatta demokratiamääritelmämme eli kolmen instituution kriteeri ei täyty esimerkiksi Venäjällä, koska oikeusvaltio ja kansalaisoikeudet toimivat puutteellisesti.

Kaavion siniset kohdat merkitsevät demokratian katkoksia. Esimerkiksi Chilessä oli vallankaappauksen jälkeen diktatuuri ja Saksassa fasistivalta vuosina 1933–1945, mutta useimmat demokratiat ovat pysyneet demokratioina.

Kaikkia kaavion maita voi pitää demokratioina, sillä ne täyttävät asettamamme kriteerit suhteellisen hyvin. Joissakin tapauksissa kriteerien ja käytännön välillä on kuitenkin suuria eroja. Yhdysvalloista voi esimerkiksi esittää kaksi huomautusta:

  • Vuosina 2000 ja 2016 presidentinvaalien voittaja sai vastaehdokasta vähemmän ääniä.
  • Vaalirahoitus koostuu suurelta osin varakkaiden yksilöiden ja ryhmien yksityisistä lahjoituksista. (Alaluvun 22.14 osiossa ”Puhuuko raha?” pohdimme, onko se vastoin poliittisen tasa-arvon demokraattista periaatetta.)

Menojen priorisointi demokratiassa

Joseph Schumpeter (katso alaluku 2.5) on kirjoittanut, että valtion budjetti on ”valtion luuranko kaikista harhaanjohtavista ideologioista puhdistettuna”. Hänen mukaansa julkisen vallan rahankäyttö paljastaa sen todelliset prioriteetit samaan tapaan kuin yksilön kulutustottumukset kertovat hänen preferensseistään.

Joseph Schumpeter. 1918. ”The crisis of the tax state.” Uusintapainos teoksessa Swedberg R. (toim.) 1991. Joseph A. Schumpeter, The Economics and Sociology of Capitalism. Princeton University Press.

Ennen 1900-lukua julkisen vallan päätehtäviä olivat maanpuolustus (ja muihin maihin hyökkääminen) sekä veronkanto tämän toiminnan rahoittamiseksi. Jotkin valtainstituutiot olivat silti jo hyvissä ajoin ymmärtäneet, että olisi hyödyllistä parantaa talouden kasvuedellytyksiä. Niinpä 1800-luvulla rakennettiin esimerkiksi kanavia, teitä ja kouluja. Talouskehityksestä oli hyötyä, sillä se laajensi veropohjaa, lisäsi kansalaisten valmiuksia luonnontieteen hyödyntämiseen ja synnytti rahoituslaitoksia, jotka voivat lainata julkiselle vallalle rahaa.

Seuraavalla vuosisadalla eli 1900-luvulla julkisen vallan oli helppo valvoa suuren tuotannon yrityksiä, jotka toimivat yleensä yhdessä paikassa. Se helpotti yritysten verotusta ja sääntelyä, ja julkinen valta saattoi tarkastaa myös yritysten tilikirjoista ja palkkakirjanpidosta, kuka maksoi mitäkin. Tämä helpotti myös henkilöverotusta. Monessa maassa valtio pidätti verot suoraan kansalaisten palkasta, ja työntekijöiltä perittiin sosiaaliturvamaksuja eläkkeiden ja terveydenhuollon rahoittamiseksi.

Vuonna 2010 nobelisti James Mirrleesin johtama työryhmä julkaisi Mirrlees Review -raportin. Siinä esitettiin Ison-Britannian vero- ja tulonsiirtojärjestelmän uudistamista, jotta markkinoiden epäonnistumiseen ja epäreiluuteen voitaisiin puuttua tehokkaammin.

Talouden rakennemuutokset helpottivat veronkantoa: enää ei kannettu veroja tuonnista tai yksittäisistä tavaroista kuten suolasta, vaan kaikesta kulutuksesta ja lopulta tuotosten arvonlisästä. Laaja veropohja helpottaa kehittyneissä maissa julkisen talouden rahoitusta. Yleinen äänioikeus laajensi julkisen vallan vastuuta, koska palveluita piti tuottaa kaikille kansalaisille.

Suurin osa nykyisistä valtioista on saanut muotonsa näissä historiallisissa siirtymäprosesseissa poliittisesta monopolista poliittiseen kilpailuun. Jokaisen valtion julkisilla menoilla on oma rakenteensa.

Kuvio 22.14 kertoo, miten julkinen valta käyttää rahansa Yhdysvalloissa, Etelä-Koreassa ja Suomessa.

Kuvio 22.14 Suomen, Yhdysvaltain ja Etelä-Korean julkiset menot vuonna 2013.

Julkisen sektorin menojen suhde bruttokansantuotteeseen on suurin Suomessa: 57,5 prosenttia. Yhdysvalloissa se on 38,8 prosenttia. Yhdysvallat ei välttämättä käytä rahaa absoluuttisesti vähemmän kuin Suomi, vaan julkisten menojen suhde maan bruttokansantuotteeseen on pienempi. Etelä-Korean julkisen sektorin menot ovat 31,8 prosenttia suhteessa maan bruttokansantuotteeseen.

Menoluokat sisältävät seuraavaa:

sosiaalivakuutus
Verovaroin rahoitetut menot, jotka suojaavat taloudellisilta riskeiltä, kuten sairauden tai työttömyyden aiheuttamilta tulonmenetyksiltä, ja mahdollistavat tulojen tasaamisen läpi elämän. Englanniksi social insurance. Katso myös: ryhmävakuuttaminen.
  • Yleinen julkishallinto. Valtionhallinto, paikallishallinto, kehitysapu ja julkisen velan hoito.
  • Puolustus. Yksi valtion tehtävistä on ollut maanpuolustus tai sodankäynti.
  • Elinkeinoelämän edistäminen. Infrastruktuurimenot esimerkiksi teihin, siltoihin ja internetiin.
  • Yleinen järjestys ja turvallisuus. Tähän luokkaan sisältyvät poliisivoimat, palolaitokset, vankilat ja tuomioistuimet.
  • Sosiaaliturva. Luvussa 19 käsiteltiin julkisiin menoihin kuuluvaa sosiaalivakuutusta. Se sisältyy kaaviossa sosiaaliturva-otsikon alle.
  • Koulutus. Kaikissa valtioissa järjestetään ainakin jonkinlaista koulutusta.
  • Terveydenhuolto. Sairaalalaitteet, sairaala- ja poliklinikkapalvelut ja kansanterveystyö.

Julkisen vallan menorakenteet eri maissa eroavat toisistaan useista syistä. Yksi syy on se, että poliittiset instituutiot ovat demokratioissakin erilaisia.

Harjoitus 22.8 Miten historia näkyy menorakenteissa

  1. Mitkä ovat kaksi suurinta eroa Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean menorakenteissa? Entä Yhdysvaltain ja Suomen sekä Suomen ja Etelä-Korean menorakenteissa?
  2. Voivatko erot johtua maiden ja niiden historian eroista? Tee taustatutkimusta vastaustesi tueksi.

Harjoitus 22.9 Julkisten menojen vertailua

Tutustu kuviossa 22.14 lähteinä käytettyihin OECD:n tilastoihin. Etsi seuraaville neljälle kriteerille maita, jotka täyttävät kriteerin (vuonna 2015 tai sen jälkeen).

  1. Yleisen julkishallinnon menot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat suuremmat kuin Etelä-Koreassa mutta pienemmät kuin Suomessa.
  2. Julkiset terveydenhuoltomenot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat suuremmat kuin Yhdysvalloissa.
  3. Julkiset sosiaaliturvamenot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat suuremmat kuin Suomessa.
  4. Julkiset puolustusmenot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat suuremmat kuin Etelä-Koreassa.

22.9 Demokratian muodot

Luvussa 1 määrittelimme kapitalistisen talousjärjestelmän. Korostimme, että kapitalistiset taloudet eroavat toisistaan esimerkiksi julkisen vallan merkityksen ja eriarvoisuuden suhteen. Myös demokratian instituutioiden yhdistelmiä eli poliittisia järjestelmiä on monenlaisia.

Vastuu ja vallansiirto

Demokratian eri muodoista saa käsityksen tutkimalla vallanvaihdosten olosuhteita. Demokraattiseen hallintoon kuuluu kaksi tärkeää periaatetta ja kriteeriä:

demokraattinen vastuu
Poliittinen vastuu, joka toteutuu vaalien ja muiden demokraattisten prosessien avulla. Englanniksi democratic accountability. Katso myös: poliittinen vastuu.
  • Demokraattinen vastuu. Jos valtapuolue ei palvele kansalaisten enemmistön etua, se häviää vaaleissa ja joutuu luopumaan vallasta. Demokraattinen vastuu takaa, että kansalaiset voivat äänioikeuttaan käyttämällä syrjäyttää huonot vallanpitäjät ja valita uudet tilalle.
  • Vallansiirto tapahtuu aina vaaleilla. Valta vaihtuu vaaleissa (joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta) eikä sotilasvallankaappauksen, salamurhan, yhteiskuntajärjestyksen romahtamisen tai hallinnon umpikujaan ajautumisen takia.

Nämä periaatteet toteutuvat myös aiemmin tässä luvussa esitellyssä julkisen vallan mallissa. Loiva valtakausisuora kytkeytyy demokraattiseen vastuuseen, koska sen ansiosta ylituottoa rohmuavat vallanpitäjät menettävät todennäköisemmin asemansa.

Demokraattisen vastuun ja vallansiirron kriteerit erottelevat valtioita (kuvio 22.15). Moni maa täyttää molemmat kriteerit. Jotkin maat eivät oikeastaan täytä kumpaakaan, jolloin niiden demokraattisuutta voi epäillä.

  • Singapore on esimerkki poliittisesti hämmästyttävän vakaasta maasta, jossa vallansiirto muuten kuin vaalien kautta vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä. Valta ei silti ole vaihtunut vaaleissa yli 50 vuoteen, vaan sama poliittinen puolue on ollut vallassa vuodesta 1959. Näin pitkä valtakausi johtuu epäilemättä osittain elintason nopeasta kasvusta. Jos kansalaiset kuitenkin haluaisivat siirtää vallan jollekin muulle puolueelle, se olisi vaikeaa, koska Singaporessa ei ole vapaata lehdistöä ja valtapuolue toimii muutenkin osin epädemokraattisesti.
  • Italia on kiistatta demokraattinen maa, mutta vallanvaihtokriteeriä se ei täytä kovin hyvin. Vallanpitäjiin pettyneet kansalaiset äänestävät vallanpitäjät säännönmukaisesti vaihtoon. Valta vaihtuu kuitenkin usein sen vuoksi, että parlamentti ajautuu riitoihin ja presidentti hajottaa sen.
  • Pakistan kuuluu maihin, joissa kumpikaan kriteeri ei toteudu kunnolla. Pakistanin vallanpitäjät eivät ole kuunnelleet äänestäjiä. Valta on vaihtunut kolmesti sotilasvallankaappauksessa.

Kuvio 22.15 Demokraattinen vastuu ja vallansiirto.

Harjoitus 22.10 Miten demokratia suojelee kansalaisia

Intian Länsi-Bengali kärsi Ison-Britannian siirtomaavallan aikana vuonna 1943 nälänhädästä, jossa kuoli ainakin kaksi miljoonaa ihmistä. Nobel-palkittu taloustieteilijä Amartya Sen on todennut: ”Maailmanhistorian aikana ei ole koskaan koettu nälänhätää toimivassa demokratiassa.”

  1. Mistä demokratian tunnuspiirteistä Senin havainto voisi johtua?
  2. Miten siirtomaavalta eroaa demokratiasta?
  3. Selittävätkö nämä erot, miksi Intiassa puhkesi nälänhätä vuonna 1943 mutta uutta nälänhätää ei ole nähty sitten siirtomaavallan päättymisen ja demokratian alkamisen?
  4. Lue tämä artikkeli ja Irlannin nälänhädän kuvaus luvun 2 johdannosta. Miten aikakauden talousajattelu selittää Ison-Britannian siirtomaahallituksen ponnetonta puuttumista nälänhätään?

22.10 Demokratialla on vaikutusta

Yksi 1900-luvun tärkeimmistä talouden ja politiikan kehityskuluista oli äänioikeuden ulottaminen lähes kaikkiin aikuisiin. Sen myötä hallitukset alkoivat käyttää yhä enemmän verotuloja julkisiin palveluihin ja muihin köyhiä hyödyttäviin menoihin. Luvussa 19 näimme, että nykyisin kansalaiset saavat entistä suuremman osan hyvinvoinnista kansalaisoikeutenaan eivätkä markkinoilta ostamalla. Julkisen vallan mallimme selittää tätäkin muutosta.

Julkisen sektorin kasvu johtui suurelta osin uusista sosiaalivakuutuksen muodoista. Julkinen sektori kasvoi selvästi kahdessa vaiheessa, kuten Ison-Britannian tapauksessa näkyi kuviosta 22.2. Ensimmäinen kasvuvaihe koettiin vuoden 1928 yleisen äänioikeuden jälkeen ja toinen toisen maailmansodan jälkeen.

Friedrich Hayek varoitti kirjassaan Tie orjuuteen, että julkisen sektorin kasvu rapauttaa demokratiaa ja oikeusvaltiota. Hän viittasi fasistiseen Saksaan ja kommunistiseen Neuvostoliittoon.13 Tämä ei tunnu pätevän yleisesti: arvioiden mukaan oikeusvaltioperiaate toteutuu parhaiten maissa, joissa verotulojen määrä prosentteina bruttokansantuotteesta on tunnetusti suuri, kuten Norjassa, Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Alankomaissa. Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa julkinen sektori on pienempi, mutta ne eivät menesty oikeusvaltioarvioissa yhtä hyvin.14 15

Korrelaatio ei kuitenkaan tarkoita, että suuri julkinen sektori edistää oikeusvaltiota ja demokratiaa. Voimme todeta ainoastaan, että kestävä demokratia, oikeusvaltio ja suuri julkinen sektori (talouden kokoon suhteutettuna) voivat esiintyä yhdessä.

Miten taloustiede hyödyntää empiriaa Naisten äänioikeus ja lapsikuolleisuuden väheneminen Yhdysvalloissa

Mainitsimme aiemmin tässä luvussa James Bronterre O’Brienin, joka vastusti 1800-luvun Isossa-Britanniassa äänioikeuden kytkemistä omistamiseen: ”Kansalaisella ei ole omaisuutta – – koska häntä ei edusta kukaan.”

Lisääkö siis äänioikeuden saaminen aiemmin vailla äänioikeutta olleiden varallisuutta ja hyvinvointia?

Kysymykseen ei ole helppoa vastausta. Otetaan esimerkiksi Etelä-Afrikka. Vuoteen 1994 asti muilla kuin etniseltä alkuperältään eurooppalaisilla ei ollut äänioikeutta. Syrjintää harjoittivat myös työnantajat, vuokraisännät, koulut ja terveydenhuollon laitokset. Johtuivatko roturyhmien väliset varallisuus-, terveys- ja hyvinvointierot poliittisten oikeuksien rajoittamisesta?

Käyttäytymistieteellisten kokeiden ja muun näytön mukaan naiset arvostavat yleensä lasten hyvinvointia ja julkisia palveluja. Sen perusteella voisi odottaa, että naisten äänioikeus muuttaa yhteiskuntapolitiikkaa.

Yhdysvallat tarjoaa luonnollisen koeasetelman naisten äänioikeuden merkityksen tutkimiseen, koska äänioikeuslait eroavat osavaltioittain. Ensimmäisenä äänioikeuden naisille myönsi Wyoming vuonna 1869. Vuonna 1920 Yhdysvaltain perustuslakiin tehtiin muutos, jonka jälkeen naiset saivat äänioikeuden kaikissa osavaltioissa. Grant Miller on tutkinut, miten naisten äänioikeus muutti vaaleissa valittujen päättäjien toimintaa, lasten terveydenhuoltoon käytettyjä julkisia menoja ja lasten terveydentilaa.16

Miller keskittyi lasten terveydenhuoltoon, koska naiset olivat vaatineet lapsille parempia terveyspalveluita. Siksi on järkevää olettaa, että naiset olisivat valinneet erilaisia politiikkatoimia kuin miehet. Siitä huolimatta naisten äänioikeuden vastustajat vetosivat vielä 1800-luvulla siihen, että naisia edustivat heidän aviomiehensä, veljensä ja isänsä.

Luonnollista koeasetelmaa kuvaa seuraava kaavio. Nuolet kuvaavat Millerin tutkimia mahdollisia syy-seuraussuhteita:

Tällaisia havaintoja Miller teki:

  • Osavaltiotasolla naisten äänioikeus ei vaikuttanut havaittavasti julkisiin menoihin lukuun ottamatta sosiaalipalvelumenoja, jotka kasvoivat 24 prosenttia. Liittovaltion tasollakin tapahtui: vuoden kuluessa siitä, kun naisille äänioikeuden antanut perustuslain 19. lisäys tuli voimaan, kongressi päätti merkittävästä lasten terveydenhuoltomenojen lisäyksestä. Eräs lainsäädäntöhistorian tutkija on päätellyt, että ”kongressia motivoi ennen muuta pelko naisäänestäjien rangaistuksesta”.
  • Alle yhdeksänvuotiaiden lasten kuolemantapaukset vähenivät 8–15 prosenttia. Kuolleisuus väheni erityisesti niissä taudeissa, joihin puututtiin politiikkatoimilla. Erityisen tehokasta oli ovelta ovelle kiertämällä toteutettu hygieniavalistus. Vuonna 1900 joka viides lapsi oli kuollut alle viisivuotiaana. Uudet terveydenhuolto-ohjelmat estivät arviolta 20 000 lapsen kuoleman vuodessa.

Nämä saavutukset olivat mahdollisia, koska tieteessä oli 1800-luvulla edistytty bakteerien ja tautien tuntemuksessa. Oppi ei vain vielä ollut tullut yleiseen tietoon. Naisten äänioikeus auttoi tiedon levittämisessä.

Millerin tutkimus osoittaa, että Yhdysvalloissa naisten äänioikeus merkitsi suurta muutosta yhteiskuntapolitiikassa. Tästä syystä Sveitsi on kuviossa 22.10 luokiteltu demokratiaksi vasta vuonna 1971: vaikka miehet saivat äänioikeuden aikaisemmin kuin missään muussa maassa, äänioikeuden rajoituksilla on painoa.

Näkyykö demokratian eteneminen talouden toiminnassa muutoin kuin julkisen sektorin kasvuna? Monien esimerkkien perusteella vaikuttaa siltä. Esimerkiksi kapitalismin kultakausi eli toista maailmansotaa seuranneet kolme vuosikymmentä oli ensimmäinen aikakausi, jona kaikki tärkeät taloudet olivat demokratioita.17

Menestys johtui todennäköisesti osittain demokratiasta ja sen mukanaan tuomasta poliittisesta vakaudesta, mutta sen ei voi todistaa johtuneen ainoastaan tai edes pääasiallisesti demokratiasta. Kultakaudella tapahtui monia muitakin asioita, jotka voivat selittää talouden muutoksia.

Poliittisen tasa-arvon ensiksi saavuttaneissa maissa työn ja vapaa-ajan suhde on nykyään erilainen kuin muissa maissa, niin kuin kuvio 22.16 osoittaa. Se ei ole yllätys. Työajan lyheneminen sadan viime vuoden aikana ei johtunut vain siitä, että yksittäiset työntekijät päättivät tehdä lyhyempää päivää. Syynä oli myös se, että puolueet pyrkivät lyhentämään enimmäistyöaikaa lakiteitse varsinkin työväestön saatua äänioikeuden.

Kuvio 22.16 Demokratian kesto ja työaika, 2014.

Huomaa kuitenkin, että kuviosta erottuvissa lyhyen työajan ja pitkän demokratiaperinteen maissa (Tanskassa, Ruotsissa ja Alankomaissa) työaika oli demokratian alkaessa keskimäärin pidempi kuin muissa aineiston maissa. Tämä vahvistaa käsitystä, että demokratia vaikutti työaikaan.

Yleinen äänioikeus tuli ensimmäisenä Suomeen, Norjaan, Ruotsiin, Tanskaan ja Alankomaihin. Näissä maissa käytettävissä olevien tulojen erot ovat nyt pienemmät kuin muualla, missä tämä poliittisen tasa-arvon ulottuvuus toteutui myöhemmin. Ero näkyy kuviosta 22.17. Käytettävissä olevien tulojen erot supistuivat yleensä julkisen vallan politiikan ansiosta. Politiikkatoimet hyödyttivät köyhiä äänestäjiä, kuten naisia ja työläisiä, jotka olivat aikaisemmin olleet vailla äänioikeutta (kuten näimme kuvioista 19.1 ja 5.16).

Kuvio 22.17 Demokratian kesto ja käytettävissä olevien tulojen erot, 2015.

Cross National Data Center. LIS-tietokanta. Kotitalouksien markkinatulot (työ- ja pääomatulot) ja käytettävissä olevat tulot on tasoitettu ja suurimmista ja pienimmistä luokista on käytetty keskiarvoja.

Harjoitus 22.11 Työaika ja eriarvoisuus hauraissa demokratioissa

  1. Piirrä kuviot 22.16 ja 22.17 uudestaan kuvion 22.13 ajanjaksolta (1890–2015) mutta käyttämällä erilaista demokratian määritelmää. Voit esimerkiksi luokitella demokraattisiksi nekin maat, joissa naisilla ja joillakin etnisillä vähemmistöillä ei ole äänioikeutta. (Totesimme jo, että tämä muuttaa Australian, Yhdysvaltojen, Kanadan, Sveitsin ja Ranskan luokitusta.) Voit myös ladata kuviossa 22.13 käytetyn Polity IV -aineiston ja luokitella demokratioiksi maat, joiden tulos on vähintään 6. Työaika- ja eriarvoisuustiedot saat alla olevasta taulukosta.

    Maa Keskimääräinen työaika tunteina (2014) Käytettävissä olevien tulojen Gini-kerroin
    Australia 1 803 0,330
    Tanska 1 438 0,247
    Saksa 1 371 0,287
    Alankomaat 1 420 0,254
    Yhdysvallat 1 765 0,390
    Ruotsi 1 609 0,236
    Iso-Britannia 1 675 0,335
    Ranska 1 474 0,288
    Italia 1 734 0,327
    Belgia 1 575 0,282
    Kanada 1 688 0,317
    Sveitsi 1 568 0,291
    Suomi 1 643 0,262
    Norja 1 427 0,244
    Itävalta 1 629 0,268
    Brasilia 1 711 0,462
    Etelä-Korea 2 124 0,310
    Intia 2 162 0,502
    Japani 1 729 0,302
    Puola 2 039 0,307
    Etelä-Afrikka 2 215 0,605
    Meksiko 2 137 0,437
  2. Johtaako laajempi demokratian määritelmä toisenlaisiin johtopäätöksiin demokratian tilastollisesta yhteydestä seuraaviin seikkoihin?

    1. työaika
    2. tuloerot

22.11 Miksi markkinat epäonnistuvat ja epäreiluutta esiintyy myös demokratioissa?

Nykypäivän Etelä-Afrikka on yksi niistä yhteiskunnista, joissa molemminpuolisen hyödyn mahdollisuuksia on jäänyt toteuttamatta. Neljännes työvoimasta on vailla työtä, ja monet varakkaatkin eteläafrikkalaiset ovat sitä mieltä, että talouden haitat ja hyödyt jakautuvat yhä erittäin epäreilusti.

Edelliset luvut sisälsivät useita esimerkkejä Pareto-tehottomista taloudellisista tulemista, joissa molemminpuolisia hyötyjä jää toteutumatta. Yhteenveto niistä on kuvion 12.9 taulukossa. Kuviossa 22.3 luettelimme politiikkakeinoja tehottomuuden ja epäreiluuden korjaamiseksi. Tiedämme, että monissa maissa kansalaiset katsovat varallisuuden jakautuvan epäreilusti.

Niinpä edessämme on arvoitus. Jos demokraattisen valtion kansalaiset toivovat molemminpuolisten hyötyjen toteutuvan ja jos hyödyt olisi mahdollista saavuttaa julkisen vallan toimilla, miksi kapitalistisissa ja demokraattisissa yhteiskunnissa silti esiintyy tehottomuutta? Lyhyesti sanottuna: markkinoiden lisäksi myös julkinen valta voi epäonnistua.

Julkisen vallan epäonnistuminen

Pareto-tehottomuus tai koettu epäreiluus on mahdollista korjata vain, jos seuraavat ehdot täyttyvät:

  • Korjaaminen on taloudellisesti mahdollista. Politiikkatoimen pitää toimia.
  • Korjaaminen on hallinnollisesti mahdollista. Julkisen vallan on kyettävä toteuttamaan politiikkatoimi.
  • Korjaaminen ei ole vastoin erityisintressejä. Julkisen vallan käyttäjien on seistävä sen takana.

Taloudellinen mahdottomuus

taloudellisesti mahdollinen
Politiikkatoimi, jonka toivottu tulema on Nash-tasapaino, jolloin yksityiset taloustoimijat eivät toimillaan kumoa sen toivottuja seurauksia. Englanniksi economically feasible.

Tehokkaaseen ja reiluun tulemaan johtava politiikka voi olla mahdoton, jos kansalaisten preferenssit ja yksityisten taloustoimijoiden puutteellinen tieto estävät sen. Taloudellisesti mahdollisen politiikkatoimen pitää olla Nash-tasapaino, jolloin yksikään toimija ei voi parantaa asemaansa toimimalla toisin.

Jos julkinen valta yrittäisi esimerkiksi toteuttaa täydellisen kilpailun joka toimialalla, se epäonnistuisi. Yrityksillä on vapaus mainostaa ja erilaistaa tuotteensa, joten poliittiset päättäjät eivät pysty säätämään lailla kysyntäkäyriä vaakasuoriksi. Talouspolitiikalla ei myöskään voi kokonaan poistaa työttömyyttä, koska työttömyyden uhka tunnetusti kannustaa työntekoon.

Hallinnollinen mahdottomuus

hallinnollisesti mahdollinen
Politiikkatoimi, jonka toteutusta varten julkisella vallalla on riittävästi tietoja ja henkilöstöä. Englanniksi administratively feasible.

Vaikka markkinoiden epäonnistumisen tai epäreilun tuleman voisi korjata taloudellisesti mahdollisella politiikkatoimella, sen toteuttaminen voi olla käytännössä mahdotonta, koska julkisen vallan käyttäjiltä puuttuu tietoja ja keinoja. Silloin toimi ei ole hallinnollisesti mahdollinen. Ellei julkinen valta ymmärrä taloustoimijoiden kannustimia tai muita ongelman olennaisia puolia, sen politiikkatoimet eivät sovi minkään toimijan tavoitteisiin. Silloin julkinen valta ei välttämättä pysty keräämään verotuloja tehokkaasti ja rehellisesti, valvomaan kilpailua tai muuta politiikkaansa oikeuslaitoksen avulla eikä tuottamaan koulutusta, terveydenhuoltoa tai muita julkisia palveluita.

Erityisintressit

Julkinen valta voi joskus jättää toteuttamatta sellaisenkin politiikkatoimen, joka on taloudellisesti mahdollinen eli Nash-tasapaino ja hallinnollisestikin toteutettavissa. Jokin ryhmä saattaa nimittäin asettua vastustamaan politiikkaa – jopa julkishallinnon sisällä – koska kärsii siitä. Tällöin ryhmä hyötyy epäreiluudesta tai tehottomuudesta.

Seuraavat kolme alalukua selittävät, miten taloudellinen mahdottomuus, hallinnollinen mahdottomuus ja erityisintressit voivat estää reilun ja tehokkaan politiikan.

22.12 Taloudellinen mahdottomuus

On paljon tärkeitä taloudellisia toimia, joita julkinen valta ei saa pakolla toteutumaan. Se voi kantaa veroja koulutusta varten ja määrätä oppivelvollisuuden 16 ikävuoteen asti. Sen sijaan se ei voi määrätä koululaisia opiskelemaan ahkerasti eikä opettajia opettamaan tehokkaasti.

Alaluvussa 22.1 totesimme, että sääntelyn ja julkisten palvelujen lisäksi julkinen valta voi tarjota kannustimia ja tietoja, jotka ohjaavat kansalaisia toimimaan julkisen vallan tavoitteiden mukaisesti. Keskuspankki voi alentaa ohjauskorkoaan kannustaakseen pankkeja antamaan lainaa kotitalouksille ja yrityksille alemmalla korolla ja lisätäkseen siten kulutusta. Julkinen valta voi kasvattaa polttoaineverolla autolla ajamisen vaihtoehtoiskustannusta, jolloin autonomistajat saavat syyn vähentää ajamista.

Investoinnit ja ahkera työnteko ovat hyviä esimerkkejä taloudessa tärkeistä toiminnoista, joita ei voi saavuttaa käskemällä. Julkisella vallalla ei ole tietoja eikä oikeudellista toimivaltaa, joiden turvin se voisi määrätä varakkaita kansalaisiaan investoimaan infrastruktuuriin (paitsi sodassa tai muissa poikkeusoloissa) tai komentaa työssäkäyvän väestön ahkeroimaan.

Politiikka Nash-tasapainon siirtäjänä

Yhteiskunnan ja talouden ongelmia ratkaistaessa on tärkeää ennakoida, miten yksityiset toimijat reagoivat politiikkaan. Julkinen valta voi määrätä virvoitusjuomaveron vähentääkseen lihavuutta, mutta se ei pysty ohjailemaan kuluttajien reaktioita. Veron taloudellisesti mahdolliset tulemat perustuvat siihen, miten kuluttajat reagoivat virvoitusjuoman hinnannousuun. Veron suunnittelussa on otettava huomioon esimerkiksi kuluttajat, jotka siirtyvät virvoitusjuomista muihin, verottomiin juomiin. Alaluvussa 7.9 esittelimme tutkimustuloksia, jotka auttavat päättäjiä arvioimaan, miten suhteellisiin hintoihin vaikuttava politiikka toimii diabeteksen torjunnassa.

ceteris paribus
Taloustieteessä on tapana yksinkertaistaa ilmiöiden analyysia jättämällä sivuun tekijöitä, joita pidetään tutkittavan ilmiön kannalta toissijaisina. Ceteris paribus tarkoittaa sananmukaisesti ’muut tekijät ennallaan’. Taloudellisessa mallissa se tarkoittaa, että muut tekijät pidetään analyysissä vakioina.

Politiikkatoimi on taloudellisesti mahdollinen, jos sen tavoiteltu tulema on Nash-tasapaino: kaikkien toimijoiden strategia on paras vaste muiden strategioihin. Monissa taloustieteen malleissa käytetään ceteris paribus -ehtoa, joka tarkoittaa ”muut tekijät ennallaan”. Taloustieteilijät kuitenkin usein tähdentävät, että monissa tärkeissä talousteorian sovelluksissa ceteris ei ole paribus. Muut tekijät eivät koskaan pysy ennallaan politiikan toteuttamisen jälkeen. Politiikkatoimen taloudellista mahdollisuutta arvioitaessa pitääkin höllentää ceteris paribus -ehtoa ja ottaa huomioon kaikki strategiat, jotka toimijat voivat valita uusissa olosuhteissa.

Millä tavoin taloudellisesti mahdollisen rajat suitsivat päättäjiä? Tarkastellaan esimerkkinä uutta työttömyyskorvausta, joka rahoitettaisiin verottamalla yritysten voittoja. Politiikkatoimen tavoite on parantaa työttömien elintasoa nostamatta työttömyysastetta.

Politiikan tahattomat seuraukset

Määrittelemme ensin alkutilanteen Nash-tasapainon. Kuviossa 22.18a talous on pisteessä N, jossa palkanasetantakäyrä ja hinnanasetantakäyrä leikkaavat. Se on Nash-tasapaino, niin kuin alaluvussa 9.6 todettiin: työntekijät tai yritykset eivät voi parantaa asemaansa muuttamalla palkkaa tai hintaa, tarjoutumalla työskentelemään eri palkalla tai palkkaamalla enemmän tai vähemmän työntekijöitä.

Tarkastellaan ensin politiikan lyhyen aikavälin vaikutusta kuvion 22.18a avulla.

  • Alkutilanne. Nash-tasapaino on pisteessä N.
  • Äänestäjät vaativat uutta politiikkaa. Työlliset ja työttömät työntekijät äänestävät poliitikkoja, jotka ajavat uutta, voittoverolla rahoitettavaa työttömyyskorvausta.
  • Lyhyen aikavälin vaikutus. Politiikkatoimi kasvattaa työllisten työntekijöiden reservaatio-optiota ja siirtää palkanasetantakäyrää ylöspäin. Työnantajat joutuvat maksamaan enemmän kannustaakseen työntekijöitä työntekoon. Tätä vastaa piste C.

Politiikalla on tavoiteltu vaikutus eli työttömät saavat enemmän tuloja, mutta yllättäen myös työllisten työntekijöiden palkat ovat nousseet. Tämä tahaton seuraus vie talouden pois alkutilanteen Nash-tasapainosta. Sen vuoksi pitkän aikavälin vaikutukset voivat poiketa lyhyen aikavälin vaikutuksista.

Seuraa kuviosta 22.18a, miten toimijat vastaavat politiikkaan.

Kuvio 22.18a Työttömyyskorvauksen lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutukset.

Alkutilanne

Nash-tasapaino on pisteessä N. Uudet vallanpitäjät ottavat käyttöön työttömyyskorvauksen, joka rahoitetaan voittoja verottamalla.

Tahaton seuraus

Työllisten työntekijöiden reservaatio-optio paranee, joten työnantajat joutuvat maksamaan enemmän kannustaakseen työntekijöitä työntekoon. Tätä vastaa piste C.

Politiikan tulos

Voittovero siirtää hinnanasetantakäyrää alaspäin. Uusi Nash-tasapaino on pisteessä N’, jossa työttömyysaste on korkeampi ja reaalipalkka alempi.

Työmarkkinamalli kertoo politiikkatoimen pitkän aikavälin vaikutuksesta:

  • Uusi Nash-tasapaino. Työttömyyskorvaus on siirtänyt palkanasetantakäyrää ylöspäin. Lyhyellä aikavälillä työmarkkinat siirtyvät pisteeseen C. Työttömyyskorvauksen rahoittamiseksi kannettava vero on siirtänyt hinnanasetantakäyrää alaspäin, joten yritysten voittomarginaalin turvaamiseksi reaalipalkkaa pitää laskea.
  • Yritykset vähentävät työntekijöitä tai lopettavat toimintansa. Palkkojen noustua kaikkien yritysten voitot eivät enää riitä uusiin investointeihin. Osa karsii henkilöstöä, osa joutuu lopettamaan toimintansa tai siirtämään sen muihin maihin.
  • Pitkän aikavälin vaikutus. Muutokset siirtävät taloutta kohti pistettä N′, jossa työttömät saavat enemmän tuloja (niin kuin oli tarkoituskin). Työllisten määrä kuitenkin vähenee, ja työlliset työntekijät saavat huonompaa palkkaa.

Politiikan tavoite – työttömien elintason nostaminen työttömyyttä lisäämättä – oli taloudellisesti mahdoton.

Näimme kuitenkin kuviosta 16.16, ettei suuri työttömyyskorvaus välttämättä tarkoita suurta työttömyysastetta. Jotkut maat ovat päässeet toisenlaiseen Nash-tasapainoon kuin piste N tai N’. Kuvio 22.18b osoittaa, miten sen voi saavuttaa: pisteessä N″ on kolmas Nash-tasapaino, jossa uusi, korkeampi hinnanasetantakäyrä leikkaa uudistuksen jälkeisen palkanasetantakäyrän.

Kuvio 22.18b Työttömyyskorvaus ja solidaarinen palkkapolitiikka.

Kuviossa 22.18b esitetyn solidaarisen palkkapolitiikan kehittivät vuonna 1951 ruotsalaiset taloustieteilijät Gösta Rehn ja Rudolph Meidner, jotka työskentelivät Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestön LO:n tutkimusinstituutissa.

Rehnin ja Meidnerin mukaan nopea tuottavuuden kasvu hyödyttää sekä työntekijöitä että työnantajia. He päättelivät, että työntekijät voivat saada parempaa palkkaa yritysten voittojen siitä vähenemättä, jos tuotantoa siirtyy heikon tuottavuuden yrityksistä paremman tuottavuuden yrityksiin.

Ruotsin solidaarinen palkkapolitiikka tarkoitti kolmea toisiinsa liittyvää politiikkalinjausta:

  • Sama palkka samasta työstä. Kunkin työn palkasta sovittiin koko maata koskevissa neuvotteluissa, joiden osapuolina olivat työnantaja- ja työntekijäjärjestöt. Tämä supisti samanlaista työtä tekevien palkkaeroja. Huonoiten tuottavat yritykset olivat pysyneet pystyssä maksamalla huonompia palkkoja kuin muut. Uudessa mallissa ne eivät kyenneet maksamaan sovittua palkkaa kannattavuuden kärsimättä, joten niiden oli poistuttava alalta. Tuottavat yritykset pysyivät markkinoilla ja veivät markkinaosuutta toimintansa lopettaneilta yrityksiltä.
  • Työttömyyskorvaukset. Työttömille maksettiin hyvää mutta määräaikaista korvausta. Käsittelimme aihetta luvussa 16.
  • Aktiivinen työmarkkinapolitiikka. Uudelleenkoulutus- ja liikkuvuusavustukset auttoivat työttömiksi jääneitä uuden työpaikan etsinnässä. Politiikka suojeli työntekijöitä eikä työpaikkoja. Myös aktiivista työvoimapolitiikkaa käsiteltiin luvussa 16.

Pelkkä verovaroin rahoitettu työttömyyskorvausten nosto olisi todennäköisesti siirtänyt hinnanasetantakäyrää alaspäin samalla tavalla kuin edeltävässä esimerkissä. Solidaarinen palkkapolitiikka pakotti kuitenkin huonosti tuottavat yritykset pois markkinoilta. Jäljelle jäivät tuottavat yritykset, jotka pystyivät säilyttämään voittomarginaalinsa alemmillakin hinnoilla, mikä siirsi hinnanasetantakäyrää ylöspäin. Uudelleenkoulutus- ja liikkuvuusavustukset varmistivat, että tuottavat yritykset saivat hyvin koulutettua työvoimaa, minkä ansiosta ne pystyivät alentamaan kustannuksia ja hintoja vielä lisää. Kuvio 22.18b osoittaa, että tämä politiikkatoimien yhdistelmä johti uuteen tasapainopisteeseen N”, jossa reaalipalkat kasvoivat mutta työttömyys ei, toisin kuin pisteessä N’.

Kansantalouden etua ajattelevat ammattiliitot ja aktiivinen julkinen valta voivat tällä tavoin demokratiassa vähentää eriarvoisuutta (kuten kuviossa 22.17) ja nostaa keskimääräistä elintasoa.

Taloudellinen mahdottomuus: esimerkki Chilestä

Äskeinen työmarkkinamalliin perustuva analyysi yksinkertaistaa todellisuutta, mutta se auttaa ymmärtämään todellisia talouden voimia. Otamme esimerkin Chilestä.

Vuonna 1970 Chilen presidentinvaalit voitti yllättäen sosialisti Salvador Allende. Hän oli luvannut vaalikampanjassaan lisätä julkisia palveluja ja kansallistaa monia yksityisiä yrityksiä.

Varakkaan kansanosan reaktio Allenden valintaan näkyy kuvion 22.19 pörssikursseissa. Osakkeet ovat omistusosuuksia yrityksistä. Pörssikurssi mittaa, miten arvokasta on omistaa yritystä, saada osuus sen voitoista ja hyötyä osakkeesta myymällä se jollekulle muulle (katso luku 11).

Pörssikurssit nousevat, kun osakkeiden omistajat tai mahdolliset ostajat odottavat yrityksen kannattavuuden kohenevan. Kun Chileen valittiin sosialistinen presidentti, varakkaat chileläiset säikähtivät veronkorotuksia ja työntekijöitä suosivaa politiikkaa, joka johtaisi palkankorotuksiin. Pelkoa heissä herätti myös mahdollisuus, että valtio tai jopa työntekijät ottaisivat yrityksen omaisuutta haltuunsa.

Varakkaiden pelot karsivat hallinnon taloudellisesti mahdollisia politiikkavaihtoehtoja. Jos varakkaat odottaisivat omistamiensa yritysten kannattavuuden heikkenevän, heillä ei olisi kannustimia sijoittaa yritykseen lisää varoja. He saattaisivat sijoittaa mieluummin ulkomaille (mikä johtaisi pääomapakoon), asuntorakentamiseen tai muihin kotimaisiin sijoituskohteisiin, jotka säilyttäisivät arvonsa paremmin.

Kuvio 22.19 osoittaa, että heti Allenden valinnan jälkeisenä päivänä pörssikurssit romahtivat. Palaamme Chileen alaluvussa 22.14, jossa tarkastelemme sitä, miten poliittiset edut ja taloudellinen mahdottomuus molemmat rajoittavat demokraattisesti valittujen vallanpitäjien tekemisiä.

Kuvio 22.19 Chilen pörssikurssit: sosialistipresidentin valinta 1970.

Santiagon pörssin tiedot. Ajankohta nolla on vaalien jälkeinen päivä Santiagon pörssissä. Daniele Girardi ja Samuel Bowles. 2018. ”Institution shocks and economic outcomes: Allende’s election, Pinochet’s coup, and the Santiago stock market.” Journal of Development Economics 134: 16–27.

Harjoitus 22.12 Kansantaloudet menestyvät, kun politiikka ja yksilöiden kannustimet kohtaavat

Vuonna 1759 Adam Smith kirjoitti Moraalituntojen teoriassa:

Ihminen – – rakastuneena omaan ihanteelliseen hallintosuunnitelmaansa – – tuntuu kuvittelevan, että hän voi järjestellä suuren yhteiskunnan jäseniä yhtä helposti kuin käsi järjestää pelinappulat sakkilaudalle – – mutta inhimillisen yhteiskunnan shakkilaudalla jokaisella pelinappulalla on omat liikkumissääntönsä, jotka poikkeavat tyystin siitä, mitä lainsäätäjät saattavat sille määrätä. Jos periaatteet osuvat yksiin ja vaikuttavat samaan suuntaan, inhimillisen yhteiskunnan peli jatkuu vaivatta ja sopusointuisesti ja on todennäköisesti onnellinen ja menestyvä. Jos ne ovat päinvastaisia tai erilaisia, peli jatkuu surkeasti ja yhteiskunta on tuomittu mitä suurimman eripuraisuuden tilaan.

  1. Selitä omin sanoin, mitä Smith tarkoitti taloudellisesti mahdollisella politiikalla.
  2. Havainnollista Smithin ajatusta käyttämällä esimerkkinä keskuspankkia ja sen talouspoliittisen pelivaran rajoitteita.

Kysymys 22.4 Valitse oikeat vastaukset

Katso uudestaan kuviota 22.18a. Mitkä seuraavista väittämistä pitävät paikkansa?

  • Palkanasetantakäyrän siirtyminen ylöspäin olisi nostanut reaalipalkkoja, elleivät myös yritysten verot olisi kasvaneet.
  • Jos politiikkatoimet siirtävät palkanasetantakäyrää mutteivät hinnanasetantakäyrää, tasapainotilan reaalipalkat eivät voi olla entistä korkeammat.
  • Työttömyyskorvauksen rahoittaminen voittoja verottamalla vaikuttaa pitkällä aikavälillä päinvastoin kuin lyhyellä aikavälillä.
  • Työttömyyskorvausten nosto heikensi kaikkien työntekijöiden asemaa.
  • Ilman yrityksiltä kannettavaa veroa uusi tasapaino olisi vanhan hinnanasetantakäyrän ja uuden palkanasetantakäyrän leikkauspisteessä. Reaalipalkat pysyisivät samalla tasolla kuin ennen politiikan toimeenpanoa ja työttömyys vähenisi, kuten kaavio kertoo.
  • Hinnanasetantakäyrä on vaakasuora. Ellei hinnanasetantakäyrä siirry ylös- tai alaspäin, reaalipalkat ovat tasapainotilassa aina samalla tasolla.
  • Lyhyellä aikavälillä reaalipalkat kasvavat ja työllisyys on vakio. Pitkällä aikavälillä sekä reaalipalkat että työllisyys laskevat.
  • Työttömyyskorvaukset ovat työntekijöille arvokas vakuutus työttömyyden varalta. Työntekijöiden asema huononee selvästi, kun palkat laskevat ja työllisyys heikkenee, mutta politiikka voi silti kokonaisuutena tuoda heille hyötyä.

22.13 Hallinnollinen mahdottomuus

Puutteellinen tieto

epäsymmetrinen informaatio
Tieto, joka on taloudellisen vuorovaikutuksen osapuolille merkityksellistä mutta vain joidenkin osapuolten tiedossa. Englanniksi asymmetric information. Katso myös: haitallinen valikoituminen, moraalikato.

Markkinoiden epäonnistuminen johtuu usein epäsymmetrisestä informaatiosta: lainanantaja ei tiedä, miten lainansaaja käyttää rahat; työnantaja ei tiedä, miten ahkerasti työntekijä työskentelee; vakuutusyhtiö ei tiedä, onko vakuutuksen ostaja parantumattomasti sairas. Näissä tapauksissa päämiehellä eli lainanantajalla, työnantajalla tai vakuutusyhtiöllä on liian vähän informaatiota, joten se ei pysty laatimaan agentin eli lainanottajan, työntekijän ja vakuutuksenottajan kanssa täydellistä sopimusta. Täydellinen sopimus olisi sisäistänyt ulkoisvaikutukset – eli markkinoiden epäonnistumisen syyt – ja varmistanut, että agentti kantaa kaikki toimintansa kustannukset ja saa kaikki sen hyödyt.

Informaation puutteesta on kyse myös ympäristöä pilaavassa markkinoiden epäonnistumisessa. Jos ilmansaasteista sairastunut kansalainen voisi nostaa kanteen saastuttajayritystä vastaan ja saisi korvauksen sairautensa kustannuksista, saastuttaja kenties sisäistäisi toimintansa ulkoisvaikutukset ja päästöt vähenisivät tehokkaammin. Useimmiten se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska kansalaisella ei ole tarvittavaa informaatiota saastuttajasta eikä varaa oikeudenkäyntikuluihin ja muihin kustannuksiin.

Tällaista informaatiota ei ole myöskään julkisella vallalla, mikä rajoittaa sen mahdollisuuksia puuttua markkinoiden epäonnistumiseen. Luvussa 20 havaitsimme, ettei julkinen valta useinkaan tiedä, miten paljon kansalaiset arvostavat ympäristön laatua tai miten tehokkaasti ympäristöpolitiikka parantaa ympäristön tilaa. Totesimme myös, että julkisen vallan on vaikeaa hankkia tätä informaatiota.

Tiedon puutteen lisäksi myös muut tekijät kaventavat politiikan hallinnollisia mahdollisuuksia.

Rajalliset resurssit

Verot voivat muuttaa yksityisten toimijoiden käyttäytymistä, kuten olemme nähneet. Polttoaineen hintaa nostava vero vähentää autoilua ja sen ympäristöhaittoja. Tehokkaaseen veronkantoon tarvitaan kuitenkin päteviä ja luotettavia verovirkailijoita, joilla on käytössään riittävästi resursseja veronkiertäjien löytämiseen ja rankaisemiseen sekä riittävästi legitimiteettiä, jotta enemmistö maksaa veronsa. Muuten osa polttoainemyyjistä myy edelleen vanhalla hinnalla ja ajaa lainkuuliaiset kilpailijat pois markkinoilta.

verotuskapasiteetti
Julkisen vallan kyky määrätä ja kantaa merkittäviä veroja pienin hallinnollisin ja muin kustannuksin. Eräs verotuskapasiteetin mittari on verokertymä jaettuna verojärjestelmän hallintokustannuksilla. Englanniksi fiscal capacity.

Hallintokapasiteettia tarvitaan monenlaiseen verotukseen, rajalla perittävistä tulleista työnantajamaksuihin ja yritysten tuloveroihin. Suurissa yrityksissä kirjanpito helpottaa veroviranomaisen valvontaa ja verojen laskemista. Lisäksi tarvitaan oikeanlaista teknologiaa ja instituutioita. Julkisen vallan on vaikeaa pysyä kansainvälisten rahoitusvirtojen perässä, mikä mahdollistaa yhtä lailla laittoman veronkierron kuin laillisen verosuunnittelun (esimerkiksi voittojen siirtämisen kansainvälisiin veroparatiiseihin). Se heikentää julkisen vallan verotuskapasiteettia ja hankaloittaa veronkantoa.18

Hallintoresursseja tarvitaan verotuksen lisäksi kaikkeen muuhunkin julkishallintoon. Esimerkiksi koulutuspolitiikka voi pyrkiä uudistamaan kouluopetusta asioiden ulkoa opettelusta oppilaskeskeisempään suuntaan. Uudistus voi kuitenkin osoittautua mahdottomaksi, jos opetushenkilöstön taidot eivät riitä siihen.

Hallinnollinen mahdottomuus politiikan esteenä: esimerkki Nigeriasta

Nigeriassa valtion infrastruktuuripolitiikka johti huonoihin tuloksiin, koska hankkeiden etenemisestä ei saatu tietoa ja korruptoitunut hallinto toimi huonosti.

Vuosina 2006 ja 2007 julkinen sektori sai vastuulleen 4 700 pientä infrastruktuurihanketta ja niihin tarvittavan rahoituksen. Tavoitteena oli rakentaa muun muassa kaivoja, patoja ja terveysasemia. Vain 31 prosenttia hankkeista valmistui, ja 38 prosenttia jäi kokonaan aloittamatta. Rahoitusta oli varattu esimerkiksi 1 348 kaivoa varten, mutta 846 niistä jäi keskeneräisiksi. Sadattuhannet nigerialaiset jäivät yhä vaille kaivovettä.

Taloustieteilijät Imran Rasul ja Daniel Roger halusivat selvittää, miksi vain osa organisaatioista pystyi toteuttamaan hankkeet aikataulun ja budjetin mukaan. Vertaileva tutkimus oli mahdollista, koska Nigerian valtio oli kerännyt ulkopuolisilta asiantuntijoilta tietoja valmistuneiden hankkeiden määrästä ja laadusta. Tällaiset riippumattomien tarkkailjoiden arviot julkisten palvelujen määrästä ja laadusta ovat köyhissä maissa harvinaisia.19

Rasul ja Rogger havaitsivat, että julkisen sektorin organisaatioiden johtamistapa vaikuttaa siihen, miten hyvin ne ”hoitavat hommat”. He havaitsivat yllätyksekseen, että johtajien tulospalkkaus – joka perustui organisaation omiin mittareihin eikä ulkopuoliseen arviointiin – oli yhteydessä heikkoon hankkeiden valmistumisasteeseen. Parempia tuloksia saatiin organisaatioissa, joissa ei käytetty tuloskannustimia mutta virkailijat saivat tehdä päätöksiä itsenäisesti.

Rahakannustimet voivat toimia myös julkishallinnossa. Nigerian tapaus kuitenkin osoittaa, että yksinkertaisten tuloskannustimien käyttö voi monimutkaisissa tehtävissä kostautua, jos informaatiota on vaikeaa kerätä ja varmentaa. Jos informaatio on huonoa, voi olla parempi lisätä organisaatioiden itsenäisyyttä. Nigeriassa itsenäiset viranhaltijat noudattivat vastuullisuuteen ohjaavaa sosiaalista normia, ja hankkeista suurempi osa toteutui.

22.14 Erityisintressit

Usein sanotaan, että ihanteellinen valtio on demokratiassa kansan palvelija. Talouskäsittein julkisen sektorin viranhaltijat ovat agentteja ja kansalaiset päämiehiä.

päämies-agenttisuhde
Suhde, jossa toinen osapuoli eli päämies odottaa toiselta osapuolelta eli agentilta tiettyjä toimia tai omalta kannaltaan toivottavia ominaisuuksia, joista ei kuitenkaan voi sopia sitovasti ja joiden toteutumista ei voi taata eikä vaatia oikeudessa. Englanniksi principal-agent relationship. Katso myös: epätäydellinen sopimus. Synonyymi: päämies-agenttiongelma.

Toteamus herättää heti kaksi kysymystä:

  • Miksi agentti (vaaleilla valittu päättäjä) toimisi päämiesten (kansalaisten) tahdon mukaan? Päämies-agenttisuhteessa kummallakin osapuolella on aina omat tavoitteensa. Mallintamalla julkista valtaa monopolitoimijana osoitimme, ettei julkinen valta epädemokraattisessa yhteiskunnassa välttämättä palvele kansan etuja. Olemme nähneet, että ongelmaa esiintyy demokratioissakin.
  • Keitä kansaan sisältyy? Talouden käsittein: ketkä ovat päämiehiä? Aiemmissa luvuissa päämies on ollut lainanantaja tai työnantaja, jota olemme kuvanneet ikään kuin yksilönä. Kansalais-päämiehiä on kuitenkin paljon, ja heillä on erilaisia näkemyksiä siitä, mitä julkisen vallan pitäisi tehdä vaikkapa päästöjen vähentämiseksi, koulujen kehittämiseksi, innovaatioiden edistämiseksi tai köyhien hyväksi.

Vaaleilla valittujen päättäjien demokraattinen vastuu

Päättäjän kannustamista kansalaisten tahdon noudattamiseen voi tarkastella päämies-agenttiongelmana: kansalaiset ovat kuin työnantaja, jonka pitää kannustaa työntekijää kasvattamaan yrityksen voittoja. Mitä kannustinkeinoja johtajalla on?

  • Hän voi maksaa agentille ylituottoa. Agentin ei kannata tehdä työtään huonosti tai hän menettää ylituoton.
  • Hän voi valvoa työntekijän työtä havaitakseen merkkejä töistä laistamisesta.
  • Hän voi palkata työntekijän tilalle jonkun muun, jos työn jälki osoittautuu huonoksi.

Demokratiassa vaaleilla valitun päättäjän vastuu valitsijoilleen toteutuu samanlaisin keinoin:

  • Päättäjä saa riittävän palkan, arvovaltaa ja muita asemaan liittyviä etuja. Niiden ansiosta hän haluaa säilyttää asemansa.
  • Hallinnon toiminnan valvonta. Työn laatua voi seurata lakiin perustuvin avoimuus- ja lainmukaisuusperiaattein sekä lehdistönvapauden ja sananvapauden turvin.
  • Säännölliset vaalit. Jos valitut päättäjät eivät ole toimineet kansalaisten silmissä hyvin, nämä valitsevat heidän tilalleen uudet päättäjät.
lyhytnäköisyys
Subjektiivinen taipumus kiinnittää liikaa huomiota lähitulevaisuuden kustannuksiin, hyötyihin ja muihin seikkoihin pitkän aikavälin sijasta. Englanniksi short-termism.

Tällaisin keinoin demokratiassa on ratkaistu päämies-agenttiongelmasta johtuva päättäjien vastuuongelma. Keinovalikoimassa on kuitenkin varjopuolensa: koska poliitikkoja arvioidaan säännöllisesti vaaleissa, heillä on kannustin ryhtyä hankkeisiin, joiden tavoitteet näkyvät ennen seuraavia vaaleja. Tätä sanotaan lyhytnäköisyydeksi.

Hallitus saattaa toteuttaa vaalien alla ekspansiivista finanssipolitiikkaa (veronalennuksia tai menolisäyksiä), jotta äänestäjien käydessä uurnille käytettävissä olevat tulot ovat nousussa ja työttömyys laskussa. Työllisyyden hilaaminen pitkän aikavälin kestävää tasoa korkeammaksi johtaa lopulta mahdottomiin inflaatiopaineisiin (muista työmarkkinamalli). Ikävät seuraukset toteutuvat kuitenkin vasta vaalien jälkeen.

Vaalien lietsoman lyhytnäköisyyden ongelman voi ratkaista osittain siirtämällä osan politiikkavalinnoista muille kuin vaaleilla valituille päättäjille. Näin perustellaan riippumatonta (ei vaaleilla valittua) oikeuslaitosta ja keskuspankin poliittista autonomiaa.

Yhdysvalloissa presidentti nimittää keskuspankin kuvernöörit 14 vuodeksi. Kuvernöörien virkakaudet on porrastettu niin, ettei presidentti todennäköisesti nimitä vaalikautenaan monta kuvernööriä. Kuvio 15.18 osoittaa, milloin eri maiden keskuspankit ottivat käyttöön inflaatiotargetoinnin. Sekin kielii keskuspankin itsenäisestä päätösvallasta. Yhdysvalloissa presidentti nimittää myös korkeimman oikeuden jäsenet loppuiäksi.

Demokraattinen päätöksenteko suosii joskus pieniä ryhmiä. Ajatellaan esimerkiksi vaatteiden tuontitullin alennusta, jonka ansiosta väestön enemmistö saa vaatteensa halvemmalla, mutta samalla kotimaan tekstiiliteollisuuden työllisyys ja työntekijöiden tulot vähenevät. Kuvitellaan, että se tietää 500:lle tekstiiliteollisuuden työntekijälle miljoonan euron kustannuksia ja kahdelle miljoonalle vaatteiden kuluttajalle kahden miljoonan euron hyötyä.

Politiikan kannattajat ja vastustajat joutuvat huomioimaan nämä seikat vakuuttaakseen muut asiastaan:

  • Jokainen kotimaan tekstiiliteollisuuden työntekijä menettäisi tullin alentamisen myötä 2 000 euroa vuodessa, joten useimmat todennäköisesti vastustavat tuontia ja tuontitullin alentamista.
  • Jokainen kuluttaja hyötyisi tullin alentamisesta yhden euron, jonka edestä harva vaivautuisi edes lähettämään sähköpostia kansanedustajalleen.

”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat toisia tasa-arvoisempia”

Näin kirjoitti George Orwell vuonna 1945 kirjassaan Eläinten vallankumous, joka on satiirinen kuvaus Josef Stalinin diktatuurista Neuvostoliitossa. Lausahdus pätee myös demokratioiden toimintaan. Kaikilla kansalaisilla on lain mukaan tasavertaiset oikeudet, mutta toisilla on paljon enemmän poliittista vaikutusvaltaa.20

Ongelma liittyy tämän alaluvun aluksi esittämäämme kysymykseen siitä, keitä kansaan kuuluu: kansalaisilla on kaikkea muuta kuin tasaveroiset mahdollisuudet taivutella päättäjiä tietyn politiikkavaihtoehdon kannalle. Etenkin varakkaat voivat saada demokratiassa suhteettoman paljon äänivaltaa seuraavista syistä:

  • Varakkaat kansalaiset sijoittavat. Heidän sijoituspäätöksensä voivat ratkaista vaaleilla valittujen päättäjien kohtalon, niin kuin Chilessä kävi.
  • He antavat lahjoituksia poliitikoille. Vaalirahoitus (ellei sitä ole kielletty) tai jopa suorat henkilökohtaiset lahjoitukset voivat vaikuttaa siihen, ketkä valitaan päättäjiksi tai mitä valitut päättäjät tekevät.
  • He vaikuttavat tiedotusvälineisiin. Jotkut omistavat ja ohjailevat sanomalehtiä ja televisiokanavia.
  • He palkkaavat lobbaajia. He tai heidän omistamansa yritykset palkkaavat ammattilaisia – usein entisiä poliitikkoja – vaikuttamaan kansanedustajiin.

Taloudellinen eriarvoisuus ruokkii näin poliittista eriarvoisuutta, joka ruokkii vuorostaan taloudellista eriarvoisuutta.

Tutkimusnäyttöä poliittisten lahjoitusten ja erityisintressien vaikutuksesta Yhdysvaltain asuntomarkkinapolitiikkaan ennen subprime-kriisiä on Atif Mianin, Amir Sufin ja Francesco Trebbin vuonna 2013 julkaistussa artikkelissa ”The Political Economy of the Subprime Mortgage Credit Expansion”. Quarterly Journal of Political Science 8: 373–408.

Taloudellisen ja poliittisen eriarvoisuuden yhteys vaikuttaa myös sukupuolten eriarvoisuuteen. Monissa maissa naiset osallistuvat politiikkaan miehiä vähemmän. Intiassa kyläneuvostojen johdossa käytetään naiskiintiöitä, mikä on lisännyt julkisia menoja naisten tärkeinä pitämiin julkisiin palveluihin. Esimerkiksi kaivojen rakentaminen hyödyttää naisia, koska heidän ei tarvitse kantaa vettä matkojen takaa. Sukupuolikiintiö on vähentänyt myös vallanpitäjien vastaanottamia lahjuksia ja muuttanut kaavamaisia käsityksiä. Niissä satunnaisesti valituissa kylissä, joissa johtopaikka oli varattu naiselle, miehet alkoivat alitajuisesti suhtautua naisiin myönteisemmin ja nähdä heidät johtajina eivätkä vain kotityön tekijöinä.

Miten taloustiede ja politiikan tutkimus hyödyntävät empiriaa Puhuuko raha?

Yhdysvalloissa sanotaan, että raha puhuu. Monen mielestä se puhuu erityisen äänekkäästi politiikassa.

Jotkut ovat vakaasti sitä mieltä, että jos ehdokas saa vaalikampanjaansa suuren avustuksen yritykseltä tai ammattiliitolta, hän käyttää todennäköisesti vaikutusvaltaansa lahjoittajan puolesta: kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

Yhdysvaltain vuoden 2012 kongressivaalikampanjoissa paloi rahaa erään tutkimusartikkelin mukaan keskimäärin 8,5 miljoonaa dollaria yhtä edustajanpaikkaa kohti. Tekivätkö voittajat lahjoittajien hyväksi jotain, mitä eivät olisi tehneet ilman lahjoituksia?

Saattaisimme kysyä, ajoivatko kongressiedustajat öljyteollisuuteen investoineiden yritysten asiaa, jos he olivat saaneet niiltä lahjoituksia. Tai ajoivatko ammattiliiton jäseniltä varoja saaneet ammattiliiton etuja? Kyllä ajoivat, kummassakin tapauksessa.

Havainto ei kuitenkaan osoita, että lahjoittajat ostivat lahjoituksillaan vaikutusvaltaa. Syy-seuraussuhde voi toimia toiseenkin suuntaan: öljyvarallisuutta omistavat lahjoittavat todennäköisesti ehdokkaille, jotka ovat ennenkin ajaneet alan etuja. Ammattiliiton jäsenet lahjoittavat niille, jotka puolustavat jo valmiiksi ammattiliittojen etuja. Rahoituslähteiden ja edustajan kannattaman politiikan välinen korrelaatio ei osoita, että edustaja muutti käyttäytymistään lahjoitusten takia.

Yhteiskuntatieteilijät Joshua Kalla ja David Brockman suunnittelivat ovelan kokeen paljastaakseen mahdollisen syy-seuraussuhteen. He arvelivat, että kansalaiset voivat vaikuttaa edustajiin tapaamalla heitä ja esittämällä heille mielipiteensä. Kongressiedustajat ovat kiireisiä, joten eturyhmät kilpailevat tapaamismahdollisuuksista.21

Tutkijat halusivat tietää, pääsivätkö lahjoittajat muita todennäköisemmin tapaamaan kongressiedustajia. He ottivat (todellisen) Credo Action -verkkopalvelun avulla yhteyttä 191 kongressiedustajaan ja pyysivät tapaamista. Kaikki pyynnön esittäneet äänestäjät olivat lahjoittaneet varoja kongressiedustajan vaalikampanjaan. Satunnaisesti valittu verrokkiryhmä muodosti puolet koko otoksesta. Sen jäsenet kertoivat tapaamista pyytäessään vain asuvansa kongressiedustajan vaalipiirissä. Koeryhmään kuuluvat mainitsivat lahjoittaneensa vaalikampanjaan. Muuten yhteydenotot olivat identtisiä (ne luettiin puhelinkeskustelussa paperilta).

Verrokkiryhmästä 2,4 prosenttia pääsi tapaamaan joko kongressiedustajaa tai hänen avustajaansa. Lahjoittajiksi ilmoittautuneista kutsun sai 12,5 prosenttia.

Tutkimuksen tekijät päättelivät, että yhdysvaltalaisten enemmistöllä on vaikeuksia saada äänensä kuulluksi päätöksenteossa, koska heillä ei ole varaa lahjoittaa vaalikampanjoihin.

Erityisintressit: takaisin Chileen

Chilen vuoden 1970 vaalien jälkeiset tapahtumat kertovat mahdollisten politiikkatoimien taloudellisista ja poliittisista rajoista.

Chilen talous joutui heikoille osittain sen vuoksi, että maahan investointeja suunnitelleet alkoivat epäröidä, minkä seurauksena vastustus presidentti Allendea kohtaan voimistui. Vastarintaa tuki kaikessa hiljaisuudessa myös Yhdysvallat. Vuonna 1973 Chilen armeija hyökkäsi presidentinpalatsiin ja nujersi Allendelle uskolliset joukot. Armeija otti vallan ja teki demokratiasta lopun. Allenden tilalle nousi ilman vaaleja kenraali Augusto Pinochet.

Kuvio 22.20a Chilen pörssikurssit: sotilasvallankaappaus 1973.

Ajankohta nolla on sotilasvallankaappauksen jälkeinen päivä Santiagon pörssissä.

Varakkaat odottivat Pinochetilta yritysmyönteistä politiikkaa, joten pörssikurssit nousivat taas (kuvio 22.20a). Pinochetin diktatuuri kesti vuoteen 1988, jolloin chileläiset vaativat kansanäänestyksessä paluuta demokratiaan. Armeija kunnioitti äänestystulosta.

Kansanäänestystä seuranneena päivänä pörssikursseissa näkyi jälleen varakkaiden käyttäytymisen äkkikäänne.

Kuvio 22.20b Chilen pörssikurssit: sotilasvallan päättänyt kansanäänestys.

Time zero is the first trading day on the Santiago stock market following the referendum.

Allenden talousohjelma oli kahdella tapaa mahdoton:

  • Se oli taloudellisesti mahdoton. Allende ei voinut pakottaa yksityisiä yrityksiä investoimaan Chileen, ja ilman investointeja talous olisi pysähtynyt tai jopa supistunut.
  • Se oli poliittisesti mahdoton. Vaikka Allende valittiin demokraattisesti, hän ei mahtanut mitään Chilen armeijalle, joka kääntyi yritysten ja Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n tuella häntä vastaan.

22.15 Politiikalla on merkitystä, taloustiede auttaa

Eräässä tämän luvun harjoituksessa käänsit Adam Smithin pelilautakertomuksen taloustieteen kielelle: jotta politiikkatoimi parantaa tulemaa, sen on muutettava vallitseva Nash-tasapaino toiseksi ja paremmaksi eli taloudellisesti mahdolliseksi. Lisäksi politiikkatoimen pitää saada taakseen valtaeliitti, jolla on valtuudet ja keinot eli poliittiset ja hallinnolliset mahdollisuudet toteuttaa toimi.

Erityisintressit sekä taloudellisesti ja hallinnollisesti mahdollisen rajat selittävät, miksi julkinen valta usein epäonnistuu markkinoiden epäonnistumisen ja epäreilujen tulemien korjaamisessa. Maailman kansantalouksien laaja tarkastelu paljastaa kuitenkin, että talouksien välillä on merkittäviä eroja siinä, miten hyvin ne ratkaisevat ongelmia. Se tarkoittaa, että taloudelliset, poliittiset ja hallinnolliset mahdollisuudet vaihtelevat suuresti maittain.

Erot heijastuvat esimerkiksi ilmastonmuutosta käsitelleen luvun kuvioon 20.25a. Ruotsissa, Australiassa ja Yhdysvalloissa on jotakuinkin yhtä suuret tulot asukasta kohti. Jos ne kaikki kohtaisivat ilmastopolitiikassaan samanlaiset rajoitteet, voisi odottaa, että myös hiilidioksidipäästöt asukasta kohti olisivat samansuuruiset.

Kuvio kertoo kuitenkin aivan toista. Yhdysvaltain ja Australian päästöt asukasta kohti ovat noin kolme kertaa suuremmat kuin Ruotsissa. Taloudellisesti mahdolliset ratkaisut ovat todennäköisesti maissa suunnilleen samat, koska kaikilla on sama teknologiaosaaminen ja kansalaiset reagoivat luultavasti samalla tavalla puhtaan energian käyttöön ohjaaviin kannustimiin. Myös käytettävissä olevat tiedot ja kyvyt ovat samanlaisia: hallinto on kaikissa maissa hyvin perillä asioista ja osaa asiansa.

Kuvio 20.25a osoitti, etteivät kaikki keskenään yhtä rikkaat maat aiheuta yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä.

Hiilidioksidipäästöt riippuvat tuotantorakenteesta ja maiden erikoistumisesta, mutta myös poliittisesti vaikutusvaltaisen eliitin tahdosta. Ilmastonmuutoksen torjuminen saa poliittista tukea todennäköisemmin Ruotsissa kuin Australiassa ja Yhdysvalloissa. Tämä johtuu muun muassa siitä, että Yhdysvalloissa ja Australiassa kaasun, öljyn ja hiilen tuottajat lobbaavat poliitikkoja voimakkaasti.

Sama tilanne näkyy tuloeroja esittävässä kuviossa 19.30. Saksan ja Yhdysvaltain bruttokansantuote asukasta kohti on kasvanut neljän vuosikymmenen ajan suurin piirtein samaa vauhtia, mutta elintason jakautumisessa on tuntuva ero: Yhdysvaltain käytettävissä olevien tulojen Gini-kerroin on paljon suurempi. Ylisukupolvisten tuloerojen tilanne on samanlainen. Tanska, Ruotsi ja Suomi ovat tämän mittarin mukaan Saksaakin tasa-arvoisempia.

Eroihin voi olla monia syitä. Yksi niistä on se, että Saksassa köyhien elintason nostamista ajavilla on suurempi poliittinen vaikutusvalta kuin Yhdysvalloissa.

Kuten kuviosta 19.30a näimme, rikkaissa ja yhtä nopeasti kasvavissa talouksissa voi olla erilaiset tuloerot.

Mitä voimme oppia näistä vertailuista?

Jos haluamme torjua ilmastonmuutosta tai poistaa epäreiluja elintasoeroja, useimmat maat voivat tehdä paljon enemmän kuin nyt. Kuvion 19.30 rikkaat maat painivat kaikki samojen tuloeroja kasvattavien voimien kanssa. Uudet teknologiat ja kasvava tuonti esimerkiksi Kiinasta vähentävät pienipalkkaisten työntekijöiden tarvetta. Kun taloudellisesti ja hallinnollisesti mahdollisten politiikkatoimien joukko on kaikille maille samankaltainen, erot johtuvat luultavasti poliittisista päätöksistä. Osa maista valitsee tuloeroja ylläpitävän politiikan, osa pyrkii tasaamaan tuloeroja.

Voimme oppia paljon tällaisissa vertailuissa edukseen esiintyvistä maista tutkimalla, mitkä politiikkakeinot ja instituutiot selittävät menestymistä markkinoiden epäonnistumisen ja epäreiluuden korjaamisessa.

Yhdessä maassa tehokkaiksi osoittautuneita politiikkatoimia ja instituutioita ei silti voi noin vain siirtää muualle. Yhdysvaltain Piilaakson ja Saksan innovaatiojärjestelmien vertailu alaluvussa 21.2 osoitti, että hyvin erilaiset innovaattoriyritysten, politiikan, rahoituskanavien ja sosiaalisten normien yhdistelmät voivat ratkaista tehokkaasti markkinoiden epäonnistumisia tiedon tuotannossa. Maiden malleja ei voisi vaihtaa keskenään eikä siirtää vaikkapa Brasiliaan tai Portugaliin.

Joidenkin maiden koululaitokset toimivat paljon muita tehokkaammin. Koska julkisen vallan koulutuspolitiikka vaihtelee maittain paljon, politiikan merkitystä voi arvioida hyödyntämällä 15-vuotiaiden matemaattisia taitoja vertailevaa PISA-tutkimusaineistoa.

PISA-tutkimusaineisto on ladattavissa PISA-tutkimusohjelman sivuilta.

Otetaan esimerkiksi kaksi maata, jotka ovat molemmat etnisesti monimuotoisia ja edustavat suunnilleen samaa tulotasoa: Yhdysvaltoja ja Singaporea. Singaporelaisten testitulokset olivat keskimäärin 20 prosenttia parempi kuin Yhdysvalloissa. Vielä suurempi ero syntyy siitä, että yhdysvaltalaisten oppilaiden tuloksissa keskimmäinen oppilas sijoittuisi singaporelaisten koululaisten joukossa heikoimpaan neljännekseen. Japanilaisten joukossa Yhdysvaltain mediaanioppilas sijoittuisi heikoimpaan neljännekseen ja suomalaisten joukossa juuri ja juuri heikoimman neljänneksen yläpuolelle.

Taloustieteilijät ovat tutkineet, miten koulutus ja esikoulukokemukset vaikuttavat eriarvoisuuteen. Alan johtava tutkija on James Heckman, joka esiintyy Taloustieteilijä työssään -videolla. Hän on kirjoittanut kirjan Giving kids a fair chance,22 joka alkaa näin:

Syntymäosa on nykypäivän Yhdysvalloissa tärkeimpiä eriarvoisuuden syitä. Yhdysvaltain yhteiskunta jakautuu osaaviin ja osaamattomiin – – syntymä määrää pian kohtalon.

Heckman toteaa, että niin kognitiiviset kuin yhteiskunnallis-emotionaaliset taidot kehittyvät varhaislapsuudessa ja niiden kehittyminen riippuu perheoloista. Köyhyydessä kasvavat lapset eivät pääse kehittämään näitä taitojaan, ja perheolot ovat Heckmanin mukaan Yhdysvalloissa heikentyneet.

Heckman suosittelee lääkkeeksi varhaisia tukitoimia, kuten laadukasta varhaiskasvatusta ja sosiaalialan ammattilaisten kotikäyntejä vanhempien avuksi. Nämä toimet voivat Heckmanin tutkimusten mukaan ”vaikuttaa myönteisesti ja pysyvästi ongelmaperheiden lapsiin.”

Heckmanin suosittelemia keinoja kokeillaan esimerkiksi Kolumbiassa, Jamaikalla, Chilessä ja Orissan osavaltiossa Intiassa. Taloustieteilijät ja kasvatusasiantuntijat arvioivat pilottikokeilujen pitkän aikavälin vaikutuksia ja laajentamismahdollisuuksia.

Totesimme jo aiemmin, että köyhien vanhempien lapsista tulee usein köyhiä aikuisia. Tiedämme myös, ettei se johdu perintötekijöistä vaan lapsuusajan köyhyyteen liittyvistä sosiaalisista ja emotionaalisista tekijöistä. Nyt tiedämme vielä, että köyhyyden noidankehän katkaisemiseen on tehokkaita ja toteuttamiskelpoisia politiikkakeinoja.

22.16 Lopuksi

Harold Lasswell oli 1950-luvun kuuluisimpia yhdysvaltalaisia sosiologeja. Hänet tunnetaan parhaiten kirjasta Politics: Who gets what, when and how. Kirjan nimi kiteyttää yhden tämän luvun johtoajatuksen, vaikka käsittelimmekin aihetta laajemmin. Politiikassa on kyse siitä,

  • kuka saa mitä
  • kuka saa tulla miksikin
  • kuka saa tehdä mitäkin.

Poliittisissa prosesseissa laaditaan yhteiskunnan pelisäännöt eli perusinstituutiot, jotka ohjaavat vuorovaikutustamme taloudessa ja muilla yhteiskunnan areenoilla.23

Politiikka ei kuitenkaan ole pelkkää potin jakamista, jossa vallanpitäjät saavat eniten ja potti välillä pienenee valtataistelujen vuoksi. Julkinen valta voi hyvin suunnitellulla politiikalla kasvattaa pottia ja parantaa valtaenemmistön elintasoa. Tuttu esimerkki on Kiinan 1980-luvulla käynnistämä talouspolitiikka, joka on nostanut valtavia ihmisjoukkoja köyhyydestä ennennäkemättömän nopeasti. Toinen esimerkki on lapsikuolleisuuden maailmanlaajuinen väheneminen, joka saavutettiin parantamalla puhtaan veden saatavuutta ja viemäröintiä politiikalla.

Taloustiede auttaa selvittämään, miten politiikka voi sekä kasvattaa pottia että jakaa sen reilusti. Talous-aineisto tarjoaa yhden tavan hahmottaa, miten me ihmiset hankimme elantomme vuorovaikutuksessa keskenämme ja luonnonympäristön kanssa. Talous muodostuu meistä ja toimistamme ostajina ja myyjinä, lainanottajina ja lainanantajina, työntekijöinä ja työnantajina, äänestäjinä ja päättäjinä. Voimme ymmärtää taloutta ajattelemalla, että toimijat pyrkivät parhaaseen mahdolliseen tulokseen kulloisissakin olosuhteissa ja koettavat samalla muuttaa noita olosuhteita poliittisten liikkeiden ja julkisen vallan välityksellä.

Taloustiede auttaa ratkaisemaan tehottomuuden ja epäreiluuden ongelmia taloudellisesti ja hallinnollisesti mahdollisten politiikkatoimien avulla. Taloustiede laajentaa politiikan mahdollisuuksia: taloustieteen ajatustavat voivat vaikuttaa merkittävästi yleiseen käsitykseen siitä, mitä taloudessa voi ja pitäisi tehdä.

Aloitimme luvussa 1 kapitalismin vallankumouksesta ja lopetamme tässä luvussa yleisen äänioikeuden liikkeelle panemiin demokratian vallankumouksiin. Nämä vallankumoukset ovat yhdessä tuottaneet sen taloudellisen ja poliittisen järjestelmän, jossa suuri osa tämän aineiston lukijoista nyt elää. Kapitalismi ja demokratia muuttuvat yhä – ja muuttavat maailmaa.

Taloustiede auttaa ymmärtämään, miten kapitalismi ja demokratia yhdessä muuttavat olosuhteitamme ja miten me kaikki voimme osallistua muutokseen.

Luvun 22 käsitteet

Ennen kuin jatkat, kertaa nämä määritelmät:

22.17 Viitteet

  1. Murray Leibbrandt, Ingrid Woolard, Arden Finn ja Jonathan Argent. 2010. ”Trends in South African Income Distribution and Poverty since the Fall of Apartheid”. OECD Social, Employment and Migration Working Papers, No. 101. Pariisi: OECD Publishing. 

  2. Angus Deaton. 2013. The Great Escape: Health, Wealth, and the Origins of Inequality. Princeton: Princeton University Press. 

  3. Peter Lindert. 2004. Growing Public: Social Spending and Economic Growth since the Eighteenth Century. Cambridge: Cambridge University Press. 

  4. Bakija, Jon, Lane Kenworthy, Peter Lindert ja Jeff Madrick. 2016. How Big Should Our Government Be? Berkeley: University of California Press. 

  5. Andrei Shleifer. 1998. ”State versus private ownership”. Journal of Economic Perspectives 12 (4): 133–150. 

  6. Alexander Hamilton, James Madison ja John Jay (1961). The Federalist. Middletown, Ct. Wesleyan University Press. 

  7. Monica Martinez-Bravo, Gerard P. i Miquel, Nancy Qian ja Yang Yao. 2014. ”Political reform in China: the effect of local elections”. NBER working paper, 18101. 

  8. Kenneth J. Arrow .1978. ”A cautious case for socialism”. Dissent 25 (4): 472–480.

    Steven Durlauf. 2017. ”Kenneth Arrow and the golden age of economic theory”. VoxEU.org. Päivitetty 8.4.2017. 

  9. Thomas Fujiwara. 2015. ”Voting technology, political responsiveness and infant health: Evidence from Brazil”. Econometrica 83 (2): 423–464. 

  10. Harold Hotelling. 1929. ”Stability in Competition.” Economic Journal 39, 41–57. 

  11. Albert O. Hirschman. 1970. Exit, voice, and loyalty: Responses to decline in firms, organizations, and states. Cambridge, MA: Harvard University Press. 

  12. Alfred Plummer. 1971. Bronterre: A Political Biography of Bronterre O’Brien, 1804–1864. Toronto: University of Toronto Press. 

  13. Friedrich A. Hayek. 1994. Tie orjuuteen. Suomentanut Jyrki Iivonen. Helsinki: Gaudeamus. Englanninkielinen alkuteksti saatavilla verkosta lyhennettynä versiona

  14. Daniel Kaufmann, Aart Kraay, Massimo Mastruzzi. 2010. ‘The Worldwide Governance Indicators: Methodology and Analytical Issues’, Policy Research working paper WPS 5430, World Bank. 

  15. Freedom House. 2016. ”Freedom in the World 2016. Anxious Dictators, Wavering Democracies: Global Freedom under Pressure”. Washington, DC. 

  16. Grant Miller. 2008. ”Women’s suffrage, political responsiveness, and child survival in American history”. The Quarterly Journal of Economics 123 (3): 1287–1327. 

  17. Adam Przeworski ja Fernando Limongi. 1993. ”Political regimes and economic growth”. The Journal of Economic Perspectives 7 (3) 51–69. 

  18. Besley, Timothy ja Torsten Persson. 2014. ”Why do developing countries tax so little?” The Journal of Economic Perspectives 28 (4): 99–120. 

  19. Imran Rasul ja Daniel Rogger. 2016. ”Management of bureaucrats and public service delivery: Evidence from the Nigerian civil service”. The Economic Journal

  20. Kenneth Scheve ja Daniel Stasavage. 2010. ”The conscription of wealth: mass warfare and the demand for progressive taxation.” International Organization 64 (04): 529–561.

    Kenneth Scheve ja Daniel Stasavage. 2012. ”Democracy, war, and wealth: lessons from two centuries of inheritance taxation”. American Political Science Review 106 (01): 81–102.

    Kenneth Scheve ja Daniel Stasavage. 2016. Taxing the rich: A history of fiscal fairness in the United States and Europe. Princeton University Press.

    Jacob S. Hacker and Paul Pierson. 2010. ”Winner-take-all politics: Public policy, political organization, and the precipitous rise of top incomes in the United States”. Politics & Society 38 (2): 152–204. 

  21. Kalla, Joshua L. ja David E. Broockman. (2015). ”Campaign contributions facilitate access to congressional officials: A randomized field experiment”. American Journal of Political Science 60 (3): 1–14.

    Bonica, Adam, Nolan McCarty, Keith T. Poole ja Howard Rosenthal. 2013. ”Why hasn’t democracy slowed rising inequality?” The Journal of Economic Perspectives 27 (3): 103–123.

    Martin Gilens ja Benjamin I. Page. 2014. ”Testing theories of American politics: Elites, interest groups, and average citizens”. Perspectives on politics 12 (03): 564–581. 

  22. James Heckman. 2013. ”Giving Kids a Fair Chance: A Strategy That Works.” Cambridge, MA: MIT Press. 

  23. Daron Acemoglu ja James A. Robinson. 2013. ”Economics versus politics: Pitfalls of policy advice”. The Journal of Economic Perspectives 27 (2): 173–192.