Luku 19 Eriarvoisuus

Taloudellinen eriarvoisuus liittyy useimmiten synnyinpaikkaan, vanhempiin ja joissakin maissa sukupuoleen. Hyvin suunnitellulla politiikalla ja instituutioilla eriarvoisuutta voi vähentää alentamatta keskimääräistä elintasoa.

• Eriarvoisuus väheni lähes koko 1900-luvun, mutta sen jälkeen tuloerot kääntyivät kasvuun monissa maissa, muun muassa Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Intiassa.
• Koko maailman tuloerot ovat kuitenkin pienentyneet 1900-luvun lopulta lähtien, koska suuriväestöisten Kiinan ja Intian talous on kasvanut rivakasti.
• Etniseen taustaan, sukupuoleen tai uskontoon perustuvasta syrjinnästä ja muusta mahdollisuuksien eriarvoisuudesta seuraa, että muuten samanlaisilla ihmisillä on erisuuruiset tulot ja erilaiset taloudelliset mahdollisuudet, mikä lisää eriarvoisuutta.
• Tuloerot johtuvat siitä, mitä kukin tulonsaaja omistaa (kuten maapalstan), kuka hän on (mies vai nainen) tai mitä hänellä on (tiettyjä taitoja).
• Tulonmuodostumiseen vaikuttavat yhteisön instituutiot ja politiikka sekä tuotantoteknologiat.
• Eriarvoisuus voi kannustaa opiskelemaan ja työskentelemään tai ottamaan investointeihin ja innovaatioihin liittyviä riskejä.
• Toisaalta eriarvoisuus rajoittaa köyhien taloudellisia mahdollisuuksia ja saattaa jarruttaa talouskehitystä lisäämällä yhteiskunnan ristiriitoja ja kustannuksia.
• Hyvin suunniteltu ja toteutettu politiikka voi vähentää epäreilua taloudellista eriarvoisuutta ja nostaa keskimääräistä elintasoa. Näin on monissa maissa tapahtunutkin.

On vuosi 1975 Kiinassa. Renfu on kommunistipuolueen paikallisjohtajan poika. Kymmenen vuoden kuluttua hän pääsee arvostettuun Tsinghuan yliopistoon ja liittyy itsekin kommunistipuolueeseen. 20 vuoden päästä hän saa johdettavakseen valtionyhtiön. 30 vuoden päästä hän jatkaa nyt yksityistetyn yhtiön toimitusjohtajana ja on kivunnut korkeaan asemaan puolueessa.

Yichenin vanhemmat eivät kuulu puolueeseen. Tytär ei pääse yliopistoon vaan tekee 16-vuotiaaksi maatöitä vanhempiensa apuna. Sen jälkeen hän menee valtionyhtiön palvelukseen tekemään autonosia Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan vietäviksi. 30-vuotiaana Yichen pääsee Tianjinissa avautuvaan Motorolan tehtaaseen, jossa hänen palkkansa kaksinkertaistuu. Koska hän ei voi muuttaa Tianjiniin laillisesti, hän jättää tyttärensä vanhempiensa hoiviin.

Yichen ja Renfu ovat keksittyjä hahmoja. Tekstiimme voisikin lisätä evästyksen: ”Kaikki henkilöt ovat kuvitteellisia.” Se ei kuitenkaan olisi aivan totta, sillä henkilömme kuvastavat oikeiden, elävien ihmisten erilaisia elämänpolkuja.

Kuvitellaan vielä kaksi henkilöä vuoden 1975 Yhdysvalloista. Mark ja Stephanie ovat molemmat 17-vuotiaita ja asuvat Garyn kaupungissa Indianan osavaltiossa. Mark aikoo mennä heti lukion jälkeen töihin paikalliseen järjestäytyneeseen terästehtaaseen, jossa hänen isänsäkin työskentelee. Palkka on hyvä, eikä Markin tarvitse opiskella neljää vuotta ennen leivän syrjään pääsemistä.

Mark jää työttömäksi vuoden 1981 taantumassa. Hän yrittää perustaa autojen varaosaliikkeen, jossa hän voisi hyödyntää kokemustaan koneista. Ilman vakuudeksi kelpaavaa varallisuutta hän ei kuitenkaan saa pankista lainaa, joten hän muuttaa etelään tehdastyöhön. Uusi työnantaja ei ole järjestäytynyt, ja Mark ansaitseekin nyt vähemmän kuin Garyssa. Vuoden 2008 taantumassa Mark jää taas työttömäksi. Hänen työnsä tekee vastedes saksalaisen KUKA Robotics -yhtiön Titan-teollisuusrobotti.

Stephanien vanhemmat ovat lääkäreitä. Stephanie päättää lähteä opiskelemaan psykologiaa Indianan yliopistoon Bloomingtoniin. Myöhemmin hän siirtyy Chicagoon suuren rahoitusyhtiön palvelukseen ja päätyy monen ylennyksen jälkeen henkilöstöjohtajaksi. Stephanie sijoittaa säästönsä pörssiin ja saa monen vuoden ajan yli kymmenen prosentin tuottoa. Hän hyötyy myös valtion veronkevennyspolitiikasta, joka suosii hyvätuloisia.

Näiden neljän ihmisen elämänkulku muotoutuu aivan erilaiseksi. Onko siinä mitään pahaa? Jokainen heistä on tehnyt hyviä valintoja senaikaisen tietämyksensä pohjalta ja työskennellyt ahkerasti. Silti heidän elämänsä on asettunut aivan erilaisiin uomiin. Elämä on jakanut heille erilaiset kortit.

Elämän jakamat kortit riippuivat ratkaisevasti vanhemmista. Yichen ja Renfu syntyivät Kiinassa, Mark ja Stephanie Yhdysvalloissa. Kiinalaisvanhemmat olivat todennäköisesti yhtä köyhiä, vaikka kommunistipuolueen jäsenet nauttivatkin suurempaa arvostusta ja saivat hyvän koulutuksen. Amerikkalaisvanhempien varallisuudessa oli todennäköisesti suurempi ero. Jos Mark ei ole valkoihoinen vaan musta, se kasvattaa eroa. Hänenkin perheensä olisi silti aineellisesti paljon rikkaampi kuin kiinalaisperheet.

Vuonna 2017 hyvin menestyneiden Stephanien ja Renfun lapsilla on monenlaisia mahdollisuuksia, jotka Yichenin ja Markin lapsilta puuttuvat. Renfun lapset käyvät parempia kouluja, ja heillä on myös paremmat työmahdollisuudet isän hyvien verkostojen ansiosta. Hyvällä tuurilla he pääsevät yhdysvaltalaiseen yliopistoon ja saavat arvokasta työkokemusta globaaleilta englanninkielisiltä työmarkkinoilla. Jos he palaavat Kiinaan, he saavat monin verroin suurempaa palkkaa kuin keskivertokiinalainen.

Yichenin tytär ei saa laadukasta perus- eikä keskiasteen koulutusta. Kiinan hukou-asumisoikeusjärjestelmä määrää, että hänen on käytävä koulunsa äitinsä kotiseudulla eikä Tianjinissa, missä äiti työskentelee. Todennäköisesti hänen elintasonsa nousee silti paremmaksi kuin vanhemmilla ja etenkin isovanhemmilla.

Stephanien lapset käyvät joko kallista yksityiskoulua tai vauraan kotikuntansa kiinteistöveroilla rahoitettua julkista koulua. He oppivat jo pieninä runsaan sanavaraston, solmivat elinikäisiä ystävyyssuhteita muiden etuoikeutettujen lasten kanssa ja hankkivat kiinnostavia harrastuksia, jotka auttavat heitä opinnoissa ja eliittiyliopistoon pääsyssä. Kaiken sen seurauksena he ansaitsevat elinaikanaan keskimäärin lähes 800 000 dollaria enemmän kuin ne, joiden opiskelu jää keskiasteeseen.¹

Markin lapset joutuvat tyytymään vähävaraisiin julkisiin kouluihin, järjestäytymättömiin työpaikkoihin ja pieneen palkkaan, jonka ostovoima jää heikommaksi kuin heidän vanhempiensa sukupolvella. Heidän asemaansa uhkaavat myös teknologian ja kaupan muutokset.

Neljän henkilöhahmomme elämänpolut havainnollistavat pientä osaa niistä monista muutoksista, joita globaalissa tulonjaossa on viime vuosikymmeninä tapahtunut.

Eriarvoisuus on monitahoinen ilmiö, joka muodostuu tuloista, varallisuudesta, koulutuksesta, terveydestä ja muista mahdollisuuksista. Tässä luvussa keskitymme varallisuus- ja tuloeroihin, koska niitä on tutkittu taloustieteessä laajasti ja koska ne nivoutuvat muihin eriarvoisuuden muotoihin. Aloitamme kolmenlaisista tosiseikoista:^2 3

• Tuloerot. Seuraavassa alaluvussa tutkimme tuloeroja ja niiden muutoksia eri alueilla viime vuosisadan aikana.
• Syntymäosa. Sen jälkeen katsomme eriarvoisuutta toisesta näkökulmasta. Syntymäosa vaikuttaa tuloihin kotimaan, etnisen taustan, sukupuolen, varallisuuden ja jopa koulutuksen laadun ja määrän välityksellä.
• Eriarvoisuuden tulevaisuus. Kolmanneksi kurkistamme rikkaiden talouksien tulevaisuuteen. Tarkastelemme, millaisia työtehtäviä on tarjolla, kun automaatio ja globaalistuva teollisuustuotanto kiihdyttävät siirtymistä teollisuuspohjaisesta taloudesta palvelutaloteen.

Kysymme myös, miksi eriarvoisuutta pidetään ongelmana, ja tarjoamme eväitä sen pohtimiseen, onko eriarvoisuutta liikaa vai liian vähän. Mallinnamme taloudellisen eriarvoisuuden syitä selvittääksemme, miten eriarvoisuutta voi vähentää politiikkatoimilla ja muilla keinoilla. Selitämme mallilla myös tuloerojen viimeaikaisia muutoksia sekä politiikan vaikutuksia eriarvoisuuteen.

Harjoitus 19.1 Tulojen vaihtelu maiden sisällä ja maiden välillä

Luvun 1 kuvio 1.2 tarkasteli tulojen jakautumista maiden sisällä ja maiden välillä vuonna 2014. Pylväiden korkeus vaihtelee kahden asteikon mukaan. Ensimmäisellä asteikolla maat on järjestetty asukasta kohti lasketun bruttokansantuotteen mukaan vasemmalta oikealle. Köyhin maa on Liberia ja rikkain Singapore. Toinen asteikko kulkee kaavion etualalta taaksepäin ja mittaa tulojen jakautumista kunkin maan sisällä. Etummaisena ovat väestön köyhimmät ja takana rikkaimmat.

Interaktiivinen kuvaaja on verkko-osoitteessa https://tinyco.re/7434364.

Koko näyttö

Kertaa Markin, Renfun, Stefanien ja Yichenin tarinat ja koeta arvata, mihin väestön tulodesiiliryhmään kukin heistä sijoittuu kotimaassaan. Perustele arvaustasi lyhyesti.

19.1 Eriarvoisuus maantieteellisestä ja historiallisesta näkökulmasta

Eriarvoisuutta voi mitata luvussa 5 käyttämillämme Gini-kertoimilla, jotka johdetaan Lorenz-käyristä. Muuttujina voivat olla varallisuus, tulot, työtulot, koulutuksen pituus ja muut taloudellisen tai sosiaalisen menestyksen mittarit.

Varallisuus, työtulot, markkinatulot ja käytettävissä olevat tulot

Kuvio 19.1 kuvaa varallisuuden, työtulojen ja käytettävissä olevien tulojen eroja kolmessa kansantaloudessa. Varallisuus tarkoittaa kotitalouden kaikkien omaisuuserien arvoa vähennettynä veloilla. Työtuloihin sisältyvät palkka- ja yrittäjätulot. Markkinatuloihin sisältyvät

• kaikki työtulot
• kaikki kotitalouden omistamistaan yrityksistä tai investoinneista saamat tulot.

Käytettävissä olevat tulot tarkoittavat tuloja, jotka perheellä on käytettävissään

• verojen maksamisen jälkeen
• työttömyyskorvausten, eläkkeiden ja muiden tulonsiirtojen jälkeen.

Kuviosta 19.1 käy ilmi kaksi tosiseikkaa:

• Varallisuus jakautuu paljon työtuloja epätasaisemmin ja työtulot paljon käytettävissä olevia tuloja epätasaisemmin. Japanissa nämä erot ovat tosin paljon pienempiä kuin Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.
• Käytettävissä olevien tulojen erot ovat Ruotsissa paljon pienemmät kuin Japanissa ja Yhdysvalloissa. Tämä johtuu ruotsalaisten suhteellisen pienistä työtuloeroista ja – ennen kaikkea – köyhiä suosivasta verotuksesta ja tulonsiirtojärjestelmästä. Varallisuus jakautuu Ruotsissa lähes yhtä epätasaisesti kuin Yhdysvalloissa, kuten kaaviosta näkyy.

Tuloerot ajan oloon ja maiden välillä

Eriarvoisuutta voi mitata myös keskittymällä kaikkein rikkaimpiin. Tällöin tutkitaan, mikä on väestön rikkaimman prosentin tai kymmenesosan osuus kokonaistuloista tai kokonaisvarallisuudesta. Tämän mittarin etuna on se, että aineistoa on saatavilla satojen vuosien ajalta, sillä rikkaimpia on verotettu jo pitkään. Verotuksen ansiosta meillä on kohtuullisen hyvät tiedot heidän tuloistaan ja varallisuudestaan. Kuvio 19.2 näyttää rikkaimman prosentin osuuden kaikesta varallisuudesta niissä maissa, joista on käytettävissä pitkän aikavälin tietoja.⁴

Kaaviosta erottuu kolme ajanjaksoa: 1700-luvulta noin vuoteen 1910 varallisuuserot kasvoivat Norjaa ja Tanskaa lukuun ottamatta; vuoteen 1980 asti varallisuuserot supistuivat; sen jälkeen varallisuuserot ovat jonkin verran kasvaneet.

Kuvio 19.3 esittää puolestaan suurituloisimman prosentin osuutta tuloista ennen veroja ja tulonsiirtoja. Varallisuuserojen tapaan tuloeroissakin on maakohtaisia eroja. Yhdysvalloissa tuloerot ovat olleet viime vuosina paljon suuremmat kuin Kiinassa, Intiassa tai Isossa-Britanniassa. Tulojakaumassa on maiden kesken yhteisiäkin suuntauksia, jotka muistuttavat varallisuusjakauman kahta viimeistä ajanjaksoa: 1900-luvun kolmella ensimmäisellä neljänneksellä tuloerot pienenivät, mutta vuoden 1980 jälkeen ne ovat kasvaneet.

Voit tutkia eri maiden huipputuloja tulo- ja varallisuuserojen World Wealth and Income Database -tietokannasta.

Eriarvoisuuden U-käännöstä kasvuun ei kuitenkaan ole havaittu joka maassa. Se puuttuu esimerkiksi useimmista suurista Euroopan maista, joita tarkastellaan kuviossa 19.4.

Kuvioista 19.2–19.4 voi tehdä seuraavat havainnot:

• Suurimmassa osassa aineiston kattamista maista tulo- ja varallisuuserojen kehityksessä on yhteisiä trendejä. Esimerkiksi vuosina 1920–1980 erot pienenivät.
• Vuoden 1980 jälkeen maiden välillä on suuria eroja. Joissakin maailman suurimmista talouksista – Kiinassa, Intiassa ja Yhdysvalloissa – eriarvoisuus kasvoi jyrkästi. Toisissa, kuten Tanskassa, Ranskassa ja Alankomaissa, eriarvoisuus säilyi historiallisesti katsoen maltillisella tasolla.

Kuvioissa 19.3 ja 19.4 on käytetty aineistoa, jonka on kerännyt Thomas Piketty työtovereineen. Piketty tunnetaan menestysteoksesta Pääoma 2000-luvulla.⁵ Taloustieteilijä työssään -videolla hän hahmottelee taloudellisen eriarvoisuuden historiaa Ranskan vallankumouksesta nykyaikaan ja kertoo, miksi empiirinen aineisto on niin tärkeää.

Eriarvoisuus maiden välillä ja sisällä

Luvun 1 alussa todettiin, että ennen kapitalismin aikaa lapsen tulot riippuivat vanhempien taloudellisesta asemasta. Paljon vähemmän merkitystä oli sillä, missä päin maailmaa lapsi syntyi.

Tilanne muuttui, kun ensimmäiset kapitalistiset taloudet lähtivät nousukiitoon.

Luvusta 1 tuttu asukaskohtaisten tulojen lätkämailakäyrä lähti nousuun eri maissa eri aikaan, joten maat erkaantuivat toisistaan. Nousu käynnistyi varhain esimerkiksi Isossa-Britanniassa, Italiassa ja Japanissa (kuvio 1.1a), myöhemmin Kiinassa ja Intiassa. Joissakin maissa, kuten Nigeriassa ja Argentiinassa, nousu on vielä edessä. (Katso myös kuviota 1.11.) Kapitalismin vallankumouksen ajoituksen erot johtivat kansainvälisten tulo- ja varallisuuserojen kasvuun. Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa köyhistäkin tuli rikkaampia kuin muun maailman rikkaista.

Miten mittaamme globaalia eriarvoisuutta? Eräs keino on järjestää kaikki maailman ihmiset pienituloisimmasta suurituloisimpaan Lorenz-käyrälle. Kuviosta 1.2 tiedät, että köyhimmän 20 prosentin osuus käyrästä eli se käyrän osa, joka ulottuu vaaka-akselilla nollasta arvoon 0,20, on hyvin loiva. Siihen osaan sijoittuisi enemmistö Liberian ja Nigerian väestöstä, samoin esimerkiksi Indonesian ja Intian keski- ja pienituloiset. Koko Lorenz-käyrästä voimme laskea koko maailman Gini-kertoimen. Markkinatulojen Gini-kerroin näkyy kuviossa 19.5. Esimerkiksi vuonna 2003 maailmanlaajuinen Gini-kerroin oli 0,69. Kuvaaja kertoo, että tuloerot ovat suuria mutta ovat aivan vastikään pienentyneet.

Kuvion 19.5 toinen aikasarja (punainen käyrä) kuvaa globaalia eriarvoisuutta toisella tavalla. Se kuvaa maiden välisiä tuloeroja. Oletetaan ajatuskokeena, että kunkin maan kaikki asukkaat ovat keskituloisia: kaikki britit saavat täsmälleen Ison-Britannian keskitulot ja kaikki kiinalaiset täsmälleen Kiinan keskitulot. Miltä tuloerot näyttäisivät?

Punainen käyrä kertoo vastauksen. Ajatuskokeessamme eriarvoisuus johtuisi vain maiden välisistä tuloeroista. Vaikka eriarvoisuus on vähentynyt, tuloerot ovat suuria, koska eri maiden tulot ovat hyvin erisuuruisia.

Sinisen käyrän alkupisteestä voi lukea, että maailman kaikkien ihmisten välinen Gini-kerroin vuonna 1988 oli 0,69. Jos tulot jakautuisivat joka maassa aivan tasan (punainen käyrä), lukema olisi ollut 0,60. Näin ollen 87 prosenttia tuloeroista johtuu maiden välisistä tuloeroista, koska 0,60/0,69 = 0,87 eli 87 prosenttia.

Kuvio osoittaa myös, että maiden väliset tuloerot ovat supistuneet nopeasti: vuonna 2013 enää 76 prosenttia globaaleista tuloeroista oli maiden välisiä (0,47/0,62 = 0,76).

Aineistomme tuorein koko maailman Gini-kerroin on 0,62. Se on lähempänä yläraja-arvoa 1 eli tilannetta, jossa kaikki tulot keskittyisivät yhdelle henkilölle; alaraja-arvo 0 tarkoittaisi, ettei tuloeroja ole lainkaan. Kuinka suurta eriarvoisuutta kerroin merkitsee? Gini-kertoimen tulkintaa käsitellään tämän alaluvun Numeronmurskaus-osiossa ”Gini-kerroin ja maailmanlaajuiset tuloerot”.

Kuviolla 19.5 on kolme pääviestiä:

• Suurin osa maailman tuloeroista johtuu maiden välisistä tuloeroista (punainen aikasarja) eikä saman maan asukkaiden välisistä tuloeroista (joita kuvaa sinisen ja punaisen aikasarjan erotus).
• Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Kiinan ja Intian erittäin suuret taloudet ovat nousseet köyhyydestä, ja keskitulot ovat niissä kasvaneet rikkaita maita nopeammin, mikä on vähentänyt maiden välisiä tuloeroja. Yksilöiden tuloerot ovat kuitenkin kasvaneet niin näissä kuin monissa muissakin suurissa maissa, eli maiden sisäiset tuloerot ovat kasvaneet.
• Yksilöiden väliset tuloerot pienenevät. Näiden päinvastaisten suuntausten nettotulemana maailman ihmisten välinen eriarvoisuus on kääntynyt laskuun.

Rikkaiden talouksien tulevaisuus: katoaako keskiluokka?

Monissa kehittyneissä maissa tuloerojen kasvuun liittyy työpaikkojen jakauman muutos. Pieni- ja suuripalkkaisten työpaikkojen määrä on kasvanut, kun taas keskipalkkaisia työpaikkoja on vähemmän kuin ennen. Koska työpaikkoja kasaantuu arvoasteikon ylä- ja alapäähän ja katoaa ääripäiden väliltä, ilmiötä on nimitetty ”keskiluokan katoamiseksi”.

Kuvio 19.6 havainnollistaa suuntausta Yhdysvalloissa. Käytämme esimerkkinä Yhdysvaltoja käytettävissä olevien tietojen laadun takia, mutta muissakin korkean tulotason maissa on samanlaisia suuntauksia.

Kuviossa 19.6 työpaikat on järjestetty ylhäältä alaspäin parhaimmasta tuntipalkasta huonoimpaan. Vaaka-akseli mittaa työllisten määrän kasvua tai supistumista.

Kiinnitä huomiota seuraaviin seikkoihin:

• Keskiluokan katoaminen. Suuripalkkaisiin ja varsinkin pienipalkkaisiin ammatteihin tulee paljon lisää työpaikkoja, mutta keskipalkkaisissa ammateissa kasvua on vähän.
• Työpaikat korvaavat perhepiirissä tehtyä työtä. Työllisyys lisääntyy etenkin terveydenhuollon palveluammateissa. Perheenjäsenten hoivatyö siirtyy esimerkiksi henkilökohtaisille avustajille ja kotipalvelutyöntekijöille.
• Rutiinityöt siirtyvät koneille. Digitalisaatio vähentää työntekijöiden kysyntää rutiinitehtäviin, kuten postinlajitteluun ja koneiden käyttöön. Työt, joita koneet eivät korvaa, ovat joko hyvin palkattuja (rahoitusneuvojat) tai huonosti palkattuja (vanhusten kotihoitajat).
• Hyväpalkkaiset käyttävät työssään tietotekniikkaa. Sosiaali- ja terveyhdenhuollon ulkopuolella kasvavia ammatteja ovat esimerkiksi operaatioanalyytikot, tilastotieteilijät ja sisällöntuottajat. Näissä ammateissa digitaalinen tietojenkäsittely on kasvattanut osaajien tuottavuutta.
• Häviäjiä ovat keskipalkkaiset työntekijät. Työpaikkakato koskee varsinkin niitä, joiden palkka on keskitasoa tai sitä pienempi.

Kuviossa 19.6 on vain ammatteja, joihin ennakoidaan vähintään viidenneksen lisäystä tai vähennystä vuoden 2014 tasoon verrattuna ja joissa muutos koskee vähintään 10 000 työntekijää. Mutta kuten kuvio 19.7 osoittaa, sama kehitys koskee kaikkia Yhdysvaltain työpaikkoja. Kuvioista hahmottuvat suuntaukset käynnistyivät Yhdysvalloissa jo 1970-luvulla.

Harjoitus 19.2 Opiskelijoiden välisiä eroja

1. Laske Gini-kerroinlaskurilla, miten tasainen tai epätasainen on kurssikaveriesi pituusjakauma.
2. Miksi tämä Gini-kerroin on paljon pienempi kuin kuviossa 19.1 esitetty varallisuuden Gini-kerroin?
3. Laske nyt Gini-kerroin käyttämällä jotain muuta muuttujaa, kuten ikää, painoa, matkaa yliopistoon, sisarusten määrää tai edellisen tentin arvosanaa.
4. Selitä, miksi tämä Gini-kerroin mahdollisesti poikkeaa varallisuuden Gini-kertoimesta.

Numeronmurskaus Gini-kerroin ja maailmanlaajuiset tuloerot

Luvussa 5 mittasimme eriarvoisuutta Gini-kertoimella. Kerroin on täsmällisesti määriteltynä puolet tulojen suhteellisesta keskierosta väestön kaikkien yksilöparien kesken.

Väestön kaikkien yksilöparien keskieron Δ voi ilmaista jokaisen parin rikkaamman (y^r) ja köyhemmän (y^k) tulojen erotuksen summana, joka jaetaan väestön kaikkien parien lukumäärällä (n). Suhteellinen keskiero on tämän jakolaskun tulos jaettuna keskitulolla y.

Puolet suhteellisesta keskierosta on siis

$$g = (\frac{1}{2})(\frac{\Delta}{y})$$

Termejä järjestelemällä näemme, että pariin kuuluvien yksilöiden keskiero on kaksi kertaa keskitulon ja Gini-kertoimen tulo:

$$\begin{align*} \Delta = 2yg \end{align*}$$

Gini-kertoimesta saa vielä enemmänkin irti. Jos olemme muodostaneet maailman väestön kaikki mahdolliset parit, keskitulo ($\bar{y}$) on

$$\begin{align*} \bar{y} &= \frac{1}{2} (\frac{1}{n}\sum_{i=1}^ny_i^\text{r} + \frac{1}{n}\sum_{i=1}^ny_i^\text{k}) \\ &= \frac{1}{2} (\bar{y}^\text{r} + \bar{y}^\text{k}) \end{align*}$$

jossa $\bar{y}^\text{r}$ ja $\bar{y}^\text{k}$ ovat jokaisen parin rikkaamman ja köyhemmän yksilön keskitulot. Nyt voimme ilmaista Gini-kertoimen käyttämällä termejä $\bar{y}^\text{r}$ ja $\bar{y}^\text{k}$:

$$g = (\frac{1}{2})2(\frac{\bar{y}^\text{r} - \bar{y}^\text{k}}{\bar{y}^\text{r} + \bar{y}^\text{k}})$$

Järjestelemällä termejä ja jakamalla lausekkeella $\bar{y}^\text{k}$ saamme

$$\begin{align*} g(\bar{y}^\text{r} + \bar{y}^\text{k}) &= \bar{y}^\text{r} - \bar{y}^\text{k} \\ g(\frac{\bar{y}^\text{r}}{\bar{y}^\text{k}} + 1) &= \frac{\bar{y}^\text{r}}{\bar{y}^\text{k}} - 1 \\ g\frac{\bar{y}^\text{r}}{\bar{y}^\text{k}} + g &= \frac{\bar{y}^\text{r}}{\bar{y}^\text{k}} - 1 \\ g + 1 &= \frac{\bar{y}^\text{r}}{\bar{y}^\text{k}}(1-g) \\ \frac{g+1}{1-g} &= \frac{\bar{y}^\text{r}}{\bar{y}^\text{k}} \end{align*}$$

Jos maailman Gini-kerroin on 0,62, niin viimeisen yhtälön mukaan

$$\begin{align*} \frac{\bar{y}^\text{r}}{\bar{y}^\text{k}} = \frac{g+1}{1-g} = \frac{0,62+1}{1-0,62} = 4,26 \end{align*}$$

Jos Gini-kerroin on 0,62, väestön kaikkien parien joukossa tai isossa satunnaisotoksessa jokaisen parin rikas osapuoli on keskimäärin 4,26 kertaa köyhää osapuolta rikkaampi.

Harjoitus 19.3 Gini-kertoimen toinen tulkintatapa

Arvioi käytettävissä olevien tulojen Gini-kerrointa Tanskassa ja Etelä-Afrikassa kuvion 5.16 avulla. Voit selittää maiden tuloerojen eroavaisuuksia Gini-kertoimen avulla: jos maan väestöstä valitaan satunnaisesti kaksi henkilöä, mikä on rikkaamman ja köyhemmän tulojen keskimääräinen suhdeluku? Saat suhdeluvun Gini-kertoimesta Numeronmurskaus-osion kaavalla. Laadi taulukko, jossa suhdeluku vaihtelee arvosta 0,0 arvoon 0,9 kymmenesosan välein. Piirrä tuloksista kaavio. Selitä tulostesi perusteella Tanskan ja Etelä-Afrikan tuloeroja. Mitä kaava kertoo, jos Gini-kerroin on 1?

19.2. Syntymäosa: toinen näkökulma eriarvoisuuteen

Maailman eriarvoisuus johtuu suurelta osin eroista, joihin kenelläkään ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa, kuten etnisestä taustasta, sukupuolesta, maasta tai vanhemmista. Kutsumme näitä eroja syntymäosaksi.⁶

Syntymäosan merkitystä voi hahmottaa ajatuskokeella. Palaa kuvioon 1.2, jossa maailman maat ja niiden väestö on järjestetty tulojen mukaan. Oletetaan, että arvostat vain tuloja ja että sinulla on kaksi vaihtoehtoa:

• Voit valita tulodesiiliryhmän, mutta syntymämaasi valikoituu sattumanvaraisesti.
• Voit valita syntymämaasi, mutta desiiliryhmä valikoituu sattumanvaraisesti.

Valitsetko desiiliryhmän vai maan?

Jos päättäisit desiiliryhmäsi, olisit tietysti ylimmässä desiiliryhmässä eli kuvion 1.2 takaosassa. Mutta missä? Sinulla olisi yhtä suuri mahdollisuus syntyä Nigeriaan kuvion vasempaan reunaan kuin Isoon-Britanniaan kuvion oikeaan reunaan.

Jos päättäisit syntymämaasi, valitsisit luultavasti jonkin oikeanpuoleisista, korkean keskitulon maista. Sijoittuisit yhtä todennäköisesti alimpaan kuin ylimpään desiiliryhmään.

Kansalaisuus on yksi syntymässä määräytyvistä tuloihin vaikuttavista tekijöistä. Eri maiden kansalaisten taloudellisia mahdollisuuksia sanelevat passit ja valtakunnan rajat. Rajan eri puolilla syntyneillä saattaa olla erilaiset elämänmahdollisuudet, vaikka heillä olisi yhtä paljon koulutusta, osaamista ja kunnianhimoa. Tällaisia rajoja ovat esimerkiksi Meksikon ja Yhdysvaltain raja, Pohjois- ja Etelä-Korean raja sekä Pohjois-Afrikan ja Euroopan erottava Välimeri. Vaikka maahanmuutto olisi sallittua, kaikki maat eivät suo muuttajille täysiä oikeuksia politiikassa ja työelämässä. Näin toimivat Persianlahden valtiot ja jotkin Itä-Aasian maat.

Sukupuoli ja muut ryhmäsidonnaiset eriarvoisuustekijät

Syntymäosaan perustuvaa eriarvoisuutta on myös maiden sisällä:

• Kasti. Intiaan syntyvien elämänmahdollisuuksia ovat jo pitkään määrittäneet perinnölliset ja hierarkkiset kastirajat. Kastijärjestelmän huipulla ovat bramiinit ja alimpana dalitit eli kastittomat.
• Virallinen syrjintä. Etelä-Afrikka noudatti vuoteen 1994 asti apartheid- eli rotuerottelupolitiikkaa.
• Siirtomaavalloittajat ja alkuperäiskansat. Euroopan siirtomaaisäntien jälkeläisten ja samoille asuinsijoille kymmeniätuhansia vuosia aikaisemmin saapuneiden alkuperäiskansojen välillä on räikeitä taloudellisia ja yhteiskunnallisia eroja niin Australiassa, Yhdysvalloissa kuin Etelä-Amerikassa.

ryhmäsidonnainen eriarvoisuus

Tiettyä ominaisuutta edustavat yksilöt nähdään ensisijaisesti jonkin ryhmän jäsenenä. Leimaavana ryhmäpiirteenä voi olla esimerkiksi etninen tausta, kotimaa, kasti, sukupuoli tai uskonto. Englanniksi categorical inequality.

Etniseen identiteettiin tai kastiin perustuva eriarvoisuus on esimerkki ryhmäsidonnaisesta eriarvoisuudesta. Se tarkoittaa, että vahvat yhteiskuntaryhmät mieltävät muut ensisijaisesti tiettyjen ryhmien edustajiksi. Tällaisia ryhmiä ovat Intian kastit tai Etelä-Afrikassa ”afrikkalaiset”, ”valkoiset”, ”värilliset” ja ”aasialaiset”. Ryhmäsidonnainen eriarvoisuus perustuu enimmäkseen syntymäosaan, koska ryhmäpiirteet ovat synnynnäisiä eikä niitä pysty vaihtamaan.

Ryhmäsidonnainen eriarvoisuus johtaa herkästi yhteiskunnalliseen eriytymiseen. Sen vaikutusta voi kokeilla The Parable of the Polygons -verkkopelillä.

Tavallisin ryhmäsidonnaisen eriarvoisuuden muoto on miesten ja naisten eriarvoisuus. Miesten ja naisten välillä on keskimäärin monia taloudellisia eroja. Se on hämmentävää, koska miehet ja naiset ovat biologisia ominaisuuksiaan lukuun ottamatta kovin samanlaisia: samanlaiset vanhemmat, samanlaiset koulut (useimmissa maissa), samanlainen älyllisiin edellytyksiin vaikuttava geeniperimä ja niin edelleen. Talous kohtelee kuitenkin miehiä ja naisia eri lailla. Tämä pätee kaikissa maissa, mutta joissakin toisia korostetummin.

Yksi sukupuolten eriarvoisuuden mittari on ominaisuuksiltaan samanlaisten miesten ja naisten tuloerot. Kuvio 19.8 esittää yhdysvaltalaisten miesten ja naisten odotettuja elinikäisiä työtuloeroja, kun kaikki tekevät kokoaikatyötä opiskelun päättämisestä eläkeikään asti. Kuvion erot eivät siis johdu siitä, että naiset ovat keskimäärin pitempään poissa työelämästä lastenkasvatuksen takia.

Miehet ja naiset saavat yhtä hyvän koulutuksen (ja tytöt menestyvät useimmissa testeissä yhtä hyvin kuin pojat), joten palkan sukupuolierot eivät johdu kognitiivisen kyvykkyyden tai koulutuksen laadun eroista. Silti naiset ansaitsevat joka koulutustasolla paljon miehiä vähemmän.

Kuvio kuitenkin osoittaa myös sen, että lisäkoulutus kasvattaa elinikäisiä tuloja. Alemmankin yliopistotutkinnon suorittaneet naiset voivat odottaa ansaitsevansa paljon enemmän kuin miehet, joiden opiskelu on päättynyt lukioon.

Monissa osissa maailmaa tytöt saavat huomattavasti vähemmän koulutusta kuin pojat, mutta Yhdysvalloissa ja Ranskassa tytöt käyvät koulua keskimäärin yhtä monta vuotta kuin pojat ja Brasiliassa pidempäänkin. Tämän osoittaa kuvio 19.9. Kiinan ja Indonesian tapaisissa maissa, joissa naisten yhteiskunnallinen ja taloudellinen asema oli vanhastaan erittäin huono, koulutusvuosien sukupuolierot ovat käytännössä poistuneet. Intia on kaukana jäljessä, mutta se kuroo etumatkaa kiinni ripeästi.

Ylisukupolvinen eriarvoisuus

Ryhmäsidonnaisen, esimerkiksi etniseen ryhmään perustuvan eriarvoisuuden lisäksi on myös periytyvää eriarvoisuutta. Joku voi olla rikas tai köyhä vain siksi, että hänen vanhempansa olivat rikkaita tai köyhiä.

Vielä 200 vuotta sitten useimmissa maissa köyhien vanhempien lapset jäivät hekin köyhiksi. Rikkaiden lapset saattoivat periä isänsä yrityksen ja yhteiskunnallisen aseman joutumatta ansaitsemaan itse kannuksiaan. Eriarvoisuuden periytyminen sukupolvelta toiselle vaikutti luonnonlailta.

Maailma on kuitenkin muuttunut. Siihen on vaikuttanut julkisen koulutuksen yleistyminen samoin kuin se, että köyhien syrjintä etnisen taustan, uskonnon tai vaatimattoman syntyperän vuoksi on vähentynyt. Joissakin maissa vanhempien taloudellinen asema vaikuttaa vieläkin vahvasti lasten menestykseen. Toisissa maissa vanhempien asema heijastuu jälkikasvuun enää vähän.

taloudellisten erojen periytyminen

Prosessit, joiden vaikutuksesta lasten taloudellinen aikuisiällä on samankaltainen kuin heidän vanhemmillaan. Englanniksi intergenerational transmission of economic differences. Katso myös: ylisukupolvinen jousto, ylisukupolvinen sosiaalinen liikkuvuus.

Taloudellisten erojen periytyminen tarkoittaa prosesseja, joiden vaikutuksesta aikuisten poikien ja tyttärien taloudellinen asema muistuttaa vanhempien asemaa. Periytymisprosessi toteutuu monin tavoin:

• Lapset perivät vanhempiensa varallisuuden.
• Lasten geeniperimä on vanhempien geeniperimän kaltainen.
• Kasvatuksen seurauksena vanhemmilla ja lapsilla on yleensä samanlaiset preferenssit, sosiaaliset normit sekä koulun ulkopuolella hankitut tiedot, taidot ja verkostot.

ylisukupolvinen eriarvoisuus

Vanhempien sukupolvien erojen siirtyminen seuraavalle sukupolvelle. Ylisukupolvista eriarvoisuutta mitataan ylisukupolvisella joustolla tai ylisukupolvisella korrelaatiolla. Englanniksi intergenerational inequality. Katso myös: ylisukupolvinen jousto, ylisukupolvinen sosiaalinen liikkuvuus, taloudellisten erojen periytyminen.

Ylisukupolvinen eriarvoisuus tarkoittaa, että vanhempien ja lasten taloudellinen asema ovat samanlaisia: rikkaiden lapsista tulee rikkaita, köyhien lapset pysyvät köyhinä.⁷

Taloustieteessä ja sosiologiassa mitataan ylisukupolvista eriarvoisuutta panemalla vanhemmat tulojen tai varallisuuden mukaiseen järjestykseen ja seuraamalla, millaiset tulot tai varallisuus heidän lapsillaan on aikuisiässä. Tutkimuksissa ylisukupolvista eriarvoisuutta on todettu paljon. Suurituloisten lapsista tulee todennäköisesti suurituloisia ja pienituloisten lapsista pienituloisia.⁸

Aseman periytyminen näkyy kuviossa 19.10, joka kuvaa yhdysvaltalaisten ja tanskalaisten miesten ylisukupolvisia työtuloeroja. Yhdysvaltain korkein pylväs vasemmalla puolella tarkoittaa, että 40 prosenttia niistä, joiden isä kuului tulojakauman alimpaan viidennekseen, päätyi itsekin samaan viidennekseen. Seitsemän prosenttia heistä päätyi tulojakauman ylimpään viidennekseen. Sitä vastoin rikkaimpaan viidennekseen syntyneistä 36 prosenttia päätyi itsekin samaan viidennekseen, kuten violetti pylväs kuvion keskellä osoittaa.

Yksi syy rikkaiden lasten parempaan osaan on vanhemmilta saatava taloudellinen tuki sekä vanhempien elinaikana että heidän kuoltuaan. Kuviossa 19.10 vertaillaan kuitenkin työtuloja eikä perittyä varallisuutta. Yhdysvalloissa vanhempien ja heidän lastensa työtulot ovat kuvion perusteella samanlaisia, koska rikkaiden vanhempien lapset saavat paremman koulutuksen. Lisäksi he hyötyvät vanhempiensa verkostoista ja suhteista, jotka helpottavat pääsyä työmarkkinoille.

Tanska vaikuttaa kuvion mukaan tasa-arvoisemmalta. Vain neljännes niistä, joiden vanhemmat kuuluvat väestön köyhimpään viidennekseen, päätyy samaan viidennekseen itsekin. Yhdysvalloissa vastaava osuus oli 40 prosenttia. Näyttää siltä, että Tanskassa köyhien vanhempien lapset ovat paremmassa asemassa kuin Yhdysvalloissa. Vastaavasti 33 prosenttia rikkaimpaan viidennekseen kuuluvien vanhempien lapsista päätyy aikuisina samaan viidennekseen. Yhdysvalloissa vastaava osuus oli 36 prosenttia. Ylisukupolvinen eriarvoisuus vaikuttaa Tanskassa vähäisemmältä kuin Yhdysvalloissa, joskaan täyttä tasa-arvoa ei sielläkään ole.

ylisukupolvinen jousto

Prosenttimääräinen taloudellisen aseman ero, jonka yhden prosenttiyksikön ero vanhempien sukupolven asemassa aiheuttaa lasten asemassa heidän vartuttuaan aikuisiksi. Englanniksi intergenerational elasticity. Katso myös: ylisukupolvinen eriarvoisuus, ylisukupolvinen sosiaalinen liikkuvuus, taloudellisten erojen periytyminen.

Ylisukupolvisen eriarvoisuuden astetta voi mitata ylisukupolvisella tulo- tai varallisuusjoustolla. Tarkastellaan kahta isä-lapsiparia. Ensimmäisen parin isä on toista rikkaampi. Ylisukupolvinen jousto mittaa, miten paljon rikkaampi rikkaan isän lapsesta tulee köyhemmän isän lapseen verrattuna. Jouston arvo 0,5 tarkoittaa, että jos isä on kymmenen prosenttia toista rikkaampi, hänen lapsensa on aikuisena keskimäärin viisi prosenttia toisen isän lasta rikkaampi. Mitä suurempi ylisukupolvinen jousto on, sitä selvemmin taloudellinen asema periytyy sukupolvelta toiselle ja sitä suurempaa on ylisukupolvinen eriarvoisuus. Suuri ylisukupolvinen jousto tarkoittaa toisin sanoen, että ylisukupolvinen sosiaalinen liikkuvuus on vähäistä.

Ylisukupolvisella joustolla ei ole mitään tekemistä jousto-sanan arkikielisen merkityksen kanssa. Se on sukua hintajoustolle ja kertoo, minkä prosenttimääräisen muutoksen yhden muuttujan prosenttimääräinen muutos aiheuttaa toisessa muuttujassa.

ylisukupolvinen sosiaalinen liikkuvuus

Suhteellisen taloudellisen tai yhteiskunnallisen aseman muutokset vanhempien ja lasten välillä. Kun lapsi saavuttaa vanhempiaan paremman aseman, liikkuvuus suuntautuu ylöspäin. Sen vastakohta on liikkuvuus alaspäin. Yksi ylisukupolvisen sosiaalisen liikkuvuuden mittari on vanhempien ja lasten aseman korrelaatio esimerkiksi opiskeluvuosien tai tulojen mukaan laskettuna. Toinen mittari on ylisukupolvinen jousto. Englanniksi intergenerational social mobility. Katso myös: ylisukupolvinen jousto, taloudellisten erojen periytyminen.

Miten ylisukupolvinen jousto tai muu ylisukupolvisen eriarvoisuuden mittari liittyy väestön eriarvoisuuteen tiettynä hetkenä? Monellakin tavalla.

Kuvio 19.11 kuvaa työtulojen ylisukupolvisen jouston ja tietyn ajankohdan tuloerojen suhdetta. Tuloerot on arvioitu poikkileikkaustiedoista Gini-kertoimella. Kuvio 19.11 mittaa tuloeroja ja niiden periytymistä sukupolvelta toiselle ottamatta huomioon verojen ja tulonsiirtojen vaikutusta. Se sisältää ainoastaan muutokset, jotka eivät johdu politiikasta.

Kuvion maissa tuloerot ovat yleisesti ottaen suurempia, jos ylisukupolviset tuloerot ovat suuria. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Italiassa sekä tietyn ajankohdan tuloerot että ylisukupolviset tuloerot ovat korkeita. Norjassa, Tanskassa ja Suomessa sekä ylisukupolviset että poikkileikkaustiedoista lasketut tuloerot ovat vähäisiä. Joissakin maissa toisella tavalla lasketut tuloerot ovat suurempia kuin toiset. Vertaa vaikkapa Kanadaa ja Sveitsiä.

Aiheuttavatko poikkileikkaustutkimuksen tuloerot ylisukupolvisia tuloeroja vai päinvastoin? Meneekö syy-seuraussuhde molempiin suuntiin vai onko sitä ollenkaan? Reiluutta ja tasaveroisuutta korostavissa kulttuureissa, kuten Tanskassa, tuloeroja vähennetään politiikalla esimerkiksi maksamalla runsaita työttömyyskorvauksia ja eläkkeitä osana hyvinvointivaltiota. Myös ylisukupolvisia tuloeroja kavennetaan tarjoamalla tasaveroiset mahdollisuudet laadukkaaseen koulutukseen ja vähentämällä muilla politiikkatoimilla taloudellisen aseman periytymistä sukupolvelta toiselle. Tämä selittää osaltaan Tanskan ja Yhdysvaltain eroja kuviossa 19.10.

Kuvion 19.11 korrelaatio johtuu todennäköisesti myös siitä, että joillakin on hyvä tuuri ja toisilla huono: jotkut asuvat talouskasvusta osalliseksi päässeellä alueella, kun taas toiset sairastuvat, tulevat tahtomattaan raskaaksi, tekevät konkurssin tai huomaavat osaamisensa vanhentuneen teknologisen muutoksen tai kysynnän muutoksen takia. Nämä sokit lisäävät tulo- ja varallisuuseroja sukupolven aikana.

Jos hyvätuloisten vanhempien lapset saavat varttuessaan taloudellisia etuja, sokkien vaikutukset jatkuvat vielä vanhempien kuoltuakin. Vaikka joku olisi rikastunut pelkän tuurin varassa, perinnön ansiosta myös hänen lapsistaan tulee rikkaita tai ainakin rikkaampia kuin ilman perintöä.

Yhdysvalloissa, Italiassa, Isossa-Britanniassa ja muissa maissa, joissa ylisukupolviset tuloerot ovat suuria, tuurista johtuva tulotaso siirtyy seuraavaan sukupolveen ja voimistaa sen kokemia hyvän tai huonon tuurin sokkeja. Niinpä ylisukupolviset tuloerot vaikuttavat myös poikkileikkaustason tuloeroihin.

Tiedät nyt muutamia perusasioita maailman tulo- ja varallisuuseroista. Seuraavaksi pohdimme, onko eroista haittaa.

Harjoitus 19.4 Syntymätaustan pysyvyys

1. Lue uudelleen Yichenin, Renfun, Stephanien ja Markin tarinat. Luettele syntymätaustaan liittyviä tekijöitä, jotka vaikuttivat heidän taloudelliseen asemaansa.
2. Nimeä muutamia syitä, miksi ylisukupolviset tuloerot ja väestön tiettynä ajankohtana lasketut tuloerot korreloivat positiivisesti.

19.3 Mitä haittaa eriarvoisuudesta on?

Kysyimme marraskuussa 2016 Berliinissä Humboldt-yliopiston tuoreilta taloustieteen opiskelijoilta, mikä on tärkein ongelma, jota taloustieteilijöiden tulisi tutkia. Heidän vastauksensa näkyvät kuvion 19.12 sanapilvessä. Sanan tai sanaparin koko kertoo, miten usein käsite mainittiin. Saimme samanlaisia vastauksia myös muista yliopistoista.

Koettu, ihanteellinen ja toteutunut eriarvoisuus

Eriarvoisuutta pidetään ongelmana ainakin siksi, että sitä on monien mielestä liikaa.

Liiketaloustieteen professori Michael Norton ja käyttäytymistaloustieteen asiantuntija, psykologi Dan Ariely kysyivät suurelta joukolta amerikkalaisia, millainen Yhdysvaltain varallisuusjakauman pitäisi olla: mikä osuus varallisuudesta kuuluisi esimerkiksi varakkaimmalle 20 prosentille? He pyysivät vastaajia arvioimaan myös, miten varallisuus todellisuudessa jakautuu.⁹

Tulokset näkyvät kuviossa 19.13. Kolme ylintä palkkia kuvaavat varallisuusjakaumaa, jota eri vastaajaryhmät pitivät ihanteellisena. Neljäs palkki kuvaa ryhmien käsitystä siitä, miten varallisuus Yhdysvalloissa todellisuudessa jakautui. Ylin palkki kertoo, että rikkaimman viidenneksen tulisi ihannetapauksessa omistaa vähän yli 30 prosenttia kokonaisvarallisuudesta. Jonkinlainen eriarvoisuus oli siis vastaajien mukaan toivottavaa. Neljännen palkin mukaan vastaajat arvioivat, että rikkain viidennes omisti noin 60 prosenttia varallisuudesta. Alin palkki kuvaa todellista jakaumaa: rikkaimmalla viidenneksellä on 85 prosenttia varallisuudesta. Jakauma on paljon epätasaisempi kuin vastaajat arvioivat ja poikkeaa räikeästi toivottavina pidetyistä varallisuuseroista.

Eri tuloryhmät ovat paljolti samaa mieltä varallisuuden ihanteellisesta jakautumisesta. Yli 100 000 dollaria vuodessa ansaitsevien yhdysvaltalaisten mielestä rikkaimmalle viidennekselle kuuluisi hieman suurempi osuus kuin alle 50 000 dollaria ansaitsevien mielestä. Kuviostamme ei näy, että demokraatteja äänestävät toivoivat tasaisempaa jakaumaa kuin republikaaneja äänestävät ja naiset arvostivat tasa-arvoa miehiä enemmän. Nämä vastaajaryhmien väliset erot olivat kuitenkin pieniä.

Milloin tulo- ja varallisuuserot ovat epäreiluja?

Yhdysvaltalaiset olivat kyselyssä yksimielisiä ihanteellisesta varallisuusjakaumasta. Tulonjako- ja varallisuudenjakopolitiikasta sen sijaan taitetaan kiivaasti peistä niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin. Väittelyitä värittää oman edun tavoittelu. Rikkaat yleensä vastustavat köyhiä suosivaa tulonjakoa ja köyhät kannattavat.

Oman edun tavoittelu on kuitenkin vain osaselitys, kuten luvun 4 kokeiluista voi päätellä. Ihmisillä on myös erilaisia käsityksiä siitä, miksi köyhät ovat köyhiä ja miksi rikkaat ovat rikastuneet. Laboratorio-olosuhteissa koehenkilöt arvostavat usein reiluutta ja luopuvat merkittävistä rahasummista varmistaakseen, että kokeen tulema vastaa heidän käsitystään taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta.

Esimerkiksi ultimatum-pelin vastaajat hylkäävät epäreiluna pitämänsä tarjouksen. He jäävät mieluummin ilman ja jättävät tarjoajankin tyhjin käsin kuin alistuvat epäoikeudenmukaiseen kohteluun. Sekä rikkaat että köyhät voivat pitää suurta eriarvoisuutta epäreiluna. Äänestäjä voi kannattaa tulo- ja varallisuuserojen kaventamista, vaikka tällainen politiikka vähentäisi hänen käytettävissä olevia tulojaan.

Luvussa 5 tutustuit erilaisiin reiluuskäsityksiin, jotka perustuvat moraalisiin periaatteisiin. Menetelmien reiluuden näkökulmasta pohditaan, miten eriarvoisuus on syntynyt. Silloin ei keskitytä siihen, miten köyhä tai rikas joku on, vaan miksi hän on köyhä tai rikas.

Taloustieteilijä Christina Fong halusi tietää, ajattelevatko köyhille maksettavia tulonsiirtoja kannattavat ja vastustavat yhdysvaltalaiset taloudellisen menestyksen syistä eri tavalla. Fong havaitsi, että jos joku katsoo taloudellisen menestyksen edellyttävän ahkeraa työntekoa ja riskien ottamista, hän kannattaa tulonsiirtoja köyhille vähemmän todennäköisesti kuin se, jonka mielestä taloudellista menestystä siivittävät perintö, valkoihoisuus, hyvät suhteet tai perhetausta.

Tutkimuksen tulokset on tiivistetty kuvioon 19.14. Kiinnostavaa on, että valkoihoiset, joiden mielestä valkoihoisuus vaikuttaa ratkaisevasti menestykseen, kannattavat vankasti tulonsiirtoja köyhille. Ilmeisesti he ajattelevat, että taloudellinen menestys määräytyy epäreilusti.

Monien mielestä hyväksyttävä eriarvoisuuden määrä riippuu siitä, miksi perhe tai henkilö on rikas tai köyhä. Usein katsotaan epäreiluksi, jos tulot riippuvat elämän jakamista korteista eli ryhmäsidonnaisesta eriarvoisuudesta: etnisestä taustasta, sukupuolesta tai synnyinmaasta. Työnteosta tai riskinotosta johtuvia tulo- ja varallisuuseroja ei pidetä yhtä ongelmallisina.

Harjoitus 19.5 Arvioitu, ihanteellinen ja todellinen varallisuusjakauma

Laske Gini-kerroinlaskurilla kuvion 19.13 arvioidun, ihanteellisen ja todellisen varallisuusjakauman Gini-kertoimet. Arvioi tarvitsemasi luvut kaaviosta silmämääräisesti.

Harjoitus 19.6 Yhtäläiset edellytykset

Kun puhutaan ”liiallisesta taloudellisesta eriarvoisuudesta”, yhdet yhdistävät sen tietyn hetken eriarvoisuutta mittaavaan Gini-kertoimeen, toiset taas ylisukupolviseen eriarvoisuuteen.

1. Vertaa kuviossa 19.11 näkyviä tietyn ajankohdan tuloerojen ja ylisukupolvisten tuloerojen yhdistelmiä Kanadassa ja Sveitsissä käyttämällä apuna kahta kuvitteellista esimerkkiperhettä kummastakin maasta.

Pohdi, miten voisit kuvata mielestäsi yhtä reiluja tuloerojen ja tulojouston yhdistelmiä samahyötykäyrillä.

2. Millaisia samahyötykäyrät olisivat, jos vastustat tuloeroja ja vain Gini-kerroin on mielestäsi tärkeä?
3. Miltä käyrät näyttäisivät, jos vastustat tuloeroja ja vain ylisukupolvinen jousto on mielestäsi tärkeä?
4. Piirrä kuvioon 19.11 samahyötykäyriä, jotka kuvaavat omia preferenssejäsi tietyn ajanhetken tuloerojen ja ylisukupolvisten tuloerojen välillä. Järjestä samahyötykäyriesi pohjalta maat reiluimmasta epäreiluimpaan.

19.4 Milloin taloudellista eriarvoisuutta on liikaa – tai liian vähän?

Tiedämme, että syntymäosalla on merkitystä. Vaikka lähtökohdat olisivatkin kaikille samat eikä elämän jakamilla korteilla olisi vaikutusta, joutuisimme pohtimaan, miten suuria eroja siedämme voittajien ja häviäjien välillä.

Toinen näkökulma epäreiluuteen: tietämättömyyden verho

Siirry mielessäsi kuviteltuun maailmaan, jossa sinua ja muutamaa muuta pyydetään suunnittelemaan ihanneyhteiskunta. Yhteiskuntaan kuuluu kaksi samankokoista ryhmää, rikkaat ja köyhät. Sinun on ensin päätettävä, miten rikkaita rikkaat ovat ja miten köyhiä köyhät. Sen jälkeen pääset elämään itse suunnittelemassasi yhteiskunnassa.

Päätöksentekoasi mutkistaa se, että sinut arvotaan rikkaiden tai köyhien joukkoon kolikonheitolla sen jälkeen, kun olet päättänyt, miten eriarvoinen yhteiskunta on.

Yhdysvaltalaisfilosofi John Rawls, jonka tapasimme luvussa 5, kuvaili tehtävää yhteiskuntasopimuksen valinnaksi tietämättömyyden verhon takaa (englanniksi veil of ignorance). Tietämättömyyden verhon vuoksi emme tiedä etukäteen, minkä aseman saisimme suunnittelemassamme yhteiskunnassa.

Erikoisen verhokielikuvan taakse kätkeytyy tärkeä käsite. Rawlsin perusajatus on, että oikeudenmukaisuuden tulisi olla puolueetonta. Sen ei tulisi suosia mitään ryhmää. Tietämättömyyden verho ohjaa ajattelemaan näin (koska et tiedä etukäteen, mihin ryhmään joudut). Rawls suositteli lähestymään oikeudenmukaisuutta näin:

[K]ukaan heistä ei tiedä paikkaansa yhteiskunnassa, luokka-asemaansa eikä sosiaalista asemaansa; eikä kukaan tiedä miten heitä on onnestanut luontaisten etujen ja kykyjen, älyn, voiman ja muun sellaisten jaossa. (Oikeudenmukaisuusteoria, 1988)

Rawls ei anna vastausta siihen, millaiset yhteiskunnalliset erot ovat hyväksyttäviä, mutta kysymystä voi pohtia hänen menetelmällään.

Mahdollinen eriarvoisuus

Taloustieteen välineillä voi tutkia, mitkä rikkaiden ja köyhien tulojen yhdistelmät ovat mahdollisia, ja seuloa niistä muita paremmat yhdistelmät.

Esittelemme nyt yhden mahdollisen keinon vastata kysymykseen, millaiset taloudelliset erot ovat hyväksyttäviä. Kuvitellaan ensin, ettei rikkaiden ja köyhien välillä saa olla lainkaan tuloeroja ja että molemmat ryhmät saavat tuloja vuodessa 100 000 euroa aikuista kohti. Tätä edustaa kuviossa 19.15 piste T (tasa-arvo). Kuvion 45 asteen suora sisältää kaikki pisteet, joissa rikkaiden ja köyhien tulot ovat yhtä suuret. Rikkaita ja köyhiä ei siis oikeastaan ole. Kuvion akseleilla ovat köyhien ja rikkaiden vuositulot aikuista kohti.

Olisiko piste T sinun valintasi? Täysin tasa-arvoisessa yhteiskunnassa et päätyisi kolikonheiton jälkeen muita köyhemmäksi. Taloustieteilijänä kuitenkin ehkä ajattelisit, ettei täydellinen tasa-arvo kannusta riittävästi opiskelemaan ja työskentelemään tai ottamaan investointeihin ja innovaatioihin liittyviä riskejä. Jonkinasteinen eriarvoisuus voisi itse asiassa olla kaikille hyväksi.

Pisteiden T ja R väliset pisteet ovat mahdollisia yhdistelmiä, joissa rikkaat ovat köyhiä rikkaampia mutta köyhätkin ovat rikkaampia kuin täydellisen tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Toisin sanoen kaikissa näissä pisteissä T mukaan luettuna on mahdollisuus molemminpuoliseen hyötyyn: kun rikkaiden tulot kasvavat, myös köyhät saavat lisää tuloja.

Näistä pisteistä T on Pareto-tehoton, koska sekä rikkaat että köyhät ovat paremmassa asemassa pisteessä R kuin pisteessä T. Pisteen R tulojakaumassa köyhät ovat niin rikkaita kuin he tässä taloudessa voivat olla, kuten mahdollisuuksien raja osoittaa. Tämä on Rawlsin teorian mukainen piste, mistä syystä tunnus R.

Valitsisitko sinä pisteen R? Huomaa, että sen yläpuolella raja nousee jyrkästi. Tämä tarkoittaa, että pienikin köyhien tulojen vähennys tietää rikkaille huomattavaa rikastumista.

Pisteiden R ja T kautta kulkeva käyrä on tulojakaumien mahdollisuuksien joukko. Oletamme tässä, että valtio voi toteuttaa minkä tahansa taloudellisesti mahdollisen pisteen. (Luvussa 22 näemme, ettei valtio voi aina päättää politiikasta vapaasti. Silloin mahdollisuuksien joukko supistuu.) Kulmakerroin on rajamuunnossuhde, niin kuin aina mahdollisuuksien rajalla. Tässä tapauksessa köyhien tulonmenetykset muuntuvat rikkaiden lisätuloiksi.

$$\begin{align*} \text{mahdollisuuksien rajan kulmakerroin} &= \text{MRT} \\ &= \frac{\text{rikkaiden lisätulot}}{\text{köyhien tulonmenetykset}} \end{align*}$$

Jos sinulle ehdotettaisiin pistettä R, olisitko valmis harkitsemaan ylempänä mahdollisuuksien rajalla sijaitsevia pisteitä? Muista, että kun kolikkoa on heitetty, päädyt yhtä todennäköisesti rikkaiden kuin köyhien pariin. Kohdallasi siis pätee:

$$\text{odotetut tulot} = 0,5 \times (\text{rikkaiden tulot}) + 0,5 \times (\text{köyhien tulot})$$

Jos rikkaiden tulojen kasvu merkitsee köyhille vain hyvin pieniä tulonmenetyksiä, olisi ehdottomasti parempi siirtyä pistettä R ylemmäksi. Jos haluat maksimoida odotetut tulosi etkä välitä tuloeroista, valitsisit pisteen A. Siinä rikkaiden tulojen kasvu vastaa täsmälleen köyhien tulonmenetyksiä, jolloin rajamuunnossuhde on yksi.

Pisteen A jälkeen eriarvoisuus kasvaa niin suureksi, että keskitulot putoaisivat ja rikkaat saisivat pienentyneestä potista suuremman osuuden. Näin voisi käydä, jos köyhät olisivat aliravittuja eivätkä pystyisi täysipainoiseen työntekoon. Köyhät voisivat myös katkeroitua asemastaan niin, että rikkaat joutuisivat siirtämään osan taloudellisista resursseistaan tuotannosta varallisuutensa suojelemiseen, mikä vähentäisi kokonaistuotantoa. Myöhemmin tässä luvussa saamme havaita, että eriarvoiset maat kuten Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Italia käyttävät enemmän resursseja yksityiseen ja julkiseen järjestyksenvalvontaan kuin tasa-arvoisemmat saman tulotason maat (kuvio 19.30c).

Tässä esimerkissämme mahdollisuuksien joukkoa rajaa köyhille välttämätön vähimmäistaso, kuten Angelan ja Brunon neuvotteluissa luvussa 5. Vähimmäistason sanelevat ehkä hengissäpysymisen biologiset edellytykset, tai sitten köyhät nousevat kapinaan, jos heidän tulonsa laskevat alle vähimmäistason. Huomaa, että jos köyhät olisivat vielä köyhempiä kuin pisteessä F, myös rikkaat kärsisivät. Piste D (pienimmät mahdolliset tulot köyhille) ei siis ole Pareto-tehokas, ei myöskään piste T (täydellinen tasa-arvo).

Kuvioon on merkitty seuraavat tulojakaumat:

• T: täydellinen tasa-arvo
• R: köyhien tulot suurimmillaan
• A: köyhien ja rikkaiden keskitulot suurimmillaan
• F: rikkaiden tulot suurimmillaan
• D: köyhien elintaso alin mahdollinen

Kun reiluus ratkaisee

Minkä pisteen valitsisit? Pisteiden D ja F väliset pisteet on helppo karsia, koska ne ovat molemmille ryhmille huonompia kuin piste F. Sama koskee pisteiden T ja R välisiä pisteitä. Jos kaikki Pareto-tehottomat jakaumat jätetään pois laskuista, harkittavaksi ei jää yhtään mahdollisuuksien joukon sisäpuolella olevaa vaihtoehtoa.

Jäljelle jäävät pisteiden F ja R väliset pisteet. Miten valitset siitä joukosta? Avuksi tarvitaan samahyötykäyriä. Tässä tapauksessa samahyötykäyrällä ovat ne ryhmien tuloyhdistelmät, joita pidät samanarvoisina.

Kauempana origosta olevat käyrät ovat parempia, koska molemmat ryhmät saavat enemmän tuloja. Samahyötykäyrien kulmakerroin on rikkaiden tulojen ja köyhien tulojen rajamuunnossuhde.

$$\begin{align*} \text{samahyötykäyrien kulmakerroin} &= \text{MRS} \\ &= \frac{\text{köyhien tulojen rajahyöty}}{\text{rikkaiden tulojen rajahyöty}} \end{align*}$$

Hyötysi on suurin mahdollinen, jos löydät mahdollisuuksien rajalta pisteen, jossa rajamuunnossuhde on yhtä suuri kuin rajasubstituutiosuhde. Jos haluat maksimoida omat odotetut tulosi, arvostat rikkaiden ja köyhien tuloja yhtä paljon, koska päädyt molempiin ryhmiin yhtä todennäköisesti.

eriarvoisuusaversio

Taipumus karttaa sellaisia tulemia, joissa joku saa enemmän kuin toiset. Englanniksi inequality aversion.

Saatat välittää köyhien asemasta, vaikka pääsisitkin kolikonheitossa rikkaiden ryhmään. Muistathan, että joudut päättämään tuloeroista ennen kuin tiedät, kumpaan ryhmään päädyt. Sinua voi siis motivoida eriarvoisuusaversio: olet kiinnostunut omasta hyödystäsi mutta kartat ryhmien eriarvoisuutta. Samahyötykäyräsi muistuttaa silloin kuvion sinistä käyrää. Valitset pisteen B, joka sijaitsee jossain Rawlsin ihanteen eli köyhien maksimitulopisteen R ja korkeimpien keskitulojen eli pisteen A välillä.

Mahdollisuuksien joukko ja samahyötykäyrä selventävät eriarvoisuus- ja reiluuspäätöksiä. Kaavio ei kuitenkaan kerro, miten mahdollisuuksien rajan pisteet voisi saavuttaa. Tuloerojen muuttaminen vaatii puuttumista tuloerojen syihin. On siis tiedettävä, mitkä tekijät vaikuttavat yksilön tuloihin.

19.5 Lähtökohdat, teknologia ja instituutiot

Tulot ja lähtökohdat

Tässä alaluvussa mallinnamme yksilöiden tuloihin vaikuttavia tekijöitä.

lähtökohdat

Yksilön tuloihin vaikuttavat tosiseikat. Eräs tällainen tosiseikka on fyysinen varallisuus, joka voi olla maata, asuntovarallisuutta tai osakkeita. Lähtökohtiin sisältyvät myös koulutustaso ja koulutuksen laatu, erikoistumiskoulutus, tietokonetaidot, työharjoittelukokemus, kansalaisuus, työluvat tai viisumit, kansallisuus ja sukupuoli ja henkilön etninen tai sosiaalinen tausta. Englanniksi endowment. Katso myös: henkinen pääoma.

Tulot riippuvat siitä, mitä yksilö omistaa, kuka hän on tai mitä ominaisuuksia hänellä on. Tuloihin vaikuttavia tekijöitä sanotaan lähtökohdiksi, ja niihin sisältyvät:

henkinen pääoma

Tietojen, taitojen, käyttäytymispiirteiden ja henkilökohtaisten ominaisuuksien varanto, joka ratkaisee yksilön työn tuottavuuden tai työtulot. Investoinnit koulutukseen ja sosiaalisiin suhteisiin voivat kasvattaa henkisen pääoman varantoa ja ovat eräs talouskasvun lähde. Osa yksilön lähtökohdista. Englanniksi human capital. Katso myös: lähtökohdat.

• Rahoitusvarallisuus. Talletukset, osakkeet tai velkakirjat, joista saa korkoa tai osinkoja.
• Aineellinen varallisuus. Esimerkiksi maa tai yrityksen rakennukset, koneet ja laitteet, joista voi saada voittoa tai ylituottoa ja joita voi käyttää vakuutena.
• Koulutus ja työkokemus, jotka vaikuttavat yksilön arvoon työnantajan silmissä ja sitä kautta työtuloihin. Tähän viitataan myös henkisenä pääomana.
• Etninen tausta, sukupuoli, ikä ja muut tekijät, jotka voivat vaikuttaa palkkaan, luotonsaantiin tai muuhun vaihdantaan.
• Kansalaisuus ja viisumimahdollisuudet, jotka ratkaisevat, mihin maihin pääsee laillisesti tekemään työtä ja saamaan tuloja työmarkkinoilta.
• Mikä tahansa muu ominaisuus, omaisuus tai kyky, joka vaikuttaa yksilön tuloihin.

Voimme ajatella, että henkilön tuloihin vaikuttavat

• hänen lähtökohtiensa eri osatekijät
• hänelle jokaisesta lähtökohtien osatekijästä aiheutuvat tulot.

Laboratoriohoitaja Ellan lähtökohtiin kuuluu kokopäivätyöhön tarvittava työkyky (1 750 tuntia vuodessa) ammattitaitoa vastaavalla palkalla (30 euroa tunnissa). Lisäksi hän saa lapsestaan 2 000 euroa lapsilisää vuodessa. Hänen lähtökohtansa ovat

• kyky työskennellä 1 750 tuntia vuodessa laboratoriohoitajana
• oikeus lapsilisään.

Ella on saanut vain puolipäivätyötä (875 tuntia), joten hänen vuositulonsa ovat (875 tuntia × 30 euroa) + (1 lapsilisä × 2 000 euroa) = 26 250 euroa.

Kamal puolestaan peri taannoin isältään sen verran rahaa, että pystyi perustamaan pienen yrityksen. Aikaisemmin hän työskenteli samanlaisen yrityksen johtajana 120 000 euron vuosipalkalla. Kamalin lähtökohdat ovat

• kyky tehdä kokopäivätyötä hyödyntämällä johtajan taitoja ja kokemusta
• yrityksen rakennukset, koneet ja muu omaisuus, arvoltaan yhteensä kahdeksan miljoonaa euroa.

Ellei Kamal johtaisi yritystä itse, hänen pitäisi palkata yhtä osaava ja kokenut kokopäivätoiminen johtaja, mikä maksaisi hänelle 120 000 euroa. Viime vuonna hänen yrityksensä kirjanpidollinen voitto oli 600 000 euroa. Summasta ei ollut vähennetty Kamalin omaa johtajantyötä, jonka arvo on 120 000 euroa vuodessa. Hän saa siis 600 000 euroa voittoa, jonka jaamme johtamistyön tuottoihin (120 000 euroa) ja omaisuuserien tuottoihin (480 000 euroa).

Voimme täydentää kuvaamme tuloeroista tutkimalla lähtökohtaerojen syitä sekä lähtökohtien ja tulojen yhteyksiä selittäviä tekijöitä. Yksilön tuloihin vaikuttavia tekijöitä havainnollistavat kuvion 19.16 syy-seuraussuhteet. Nuolet osoittavat syystä seuraukseen.

Instituutiot ja teknologiat selittävät osaltaan lähtökohtien eroja. Kamal hyötyi perinnöstä, kun taas Ella opiskeli julkisin varoin rahoitetussa koulutusohjelmassa laboratoriohoitajaksi. Molemmat ovat esimerkkejä instituutioiden vaikutuksesta lähtökohtiin.

Ylisukupolvinen eriarvoisuus on suurempaa, kun perintöverotus on kevyttä ja koulutuspolitiikka suosii varakkaiden perheiden lasten kouluttautumista. Jos avioitumistavat johtavat siihen, että varakkaat avioituvat keskenään ja varattomat keskenään – puhutaan valikoivasta parinmuodostuksesta – se lisää lähtökohtien eriarvoisuutta. Yksityiset eliittiyliopistot edistävät valikoivaa parinmuodostusta, sillä ne toimivat ikään kuin klubeina, joissa varakkaiden lapset pääsevät tutustumaan ja tapailemaan toisiaan. Nämäkin ovat esimerkkejä instituutioiden vaikutuksesta lähtökohtiin.

Myös teknologialla on merkitystä. Esimerkiksi digitaalisten alustojen mittavat skaalahyödyt synnyttävät voittaja vie kaiken -kilpailua, johon perehdymme luvussa 21. Tässä asetelmassa harvalukuisille voittajille kertyy rahoitus- tai reaaliomaisuutta, joka parantaa heidän lähtökohtiaan huomattavasti. Muut jäävät nuolemaan näppejään.

Ohjelmointitaidon tai oman 3D-tulostimen arvo riippuu teknologian ja instituutioiden lisäksi muistakin tekijöistä, kuten kysynnästä ja tarjonnasta. Ellan taitojen vähäinen kysyntä saattoi johtua terveydenhuoltomenojen leikkauksista, joiden takia hän ei löytänyt kokopäivätyötä. Kamal huomaa ehkä seuraavana vuonna yrityksensä saaneen uuden kilpailijan, jolloin hän ei enää saavuta edellisvuoden 7,5 prosentin voittoastetta (600 000 / 8 000 000). Näin instituutiot vaikuttavat omaisuuserän tuottamiin tuloihin.

Myös teknologia vaikuttaa lähtökohtien arvoon. Fyysinen vahvuus oli tärkeä avu maanviljelyksessä, kunnes koneistuminen vähensi sen vaikutusta tuloihin. Koneistuminen eli teknologia toisin sanoen vähensi tietyn taidon kysyntää, joten taidon arvo verrattuna muihin taitoihin laski. Esimerkiksi maan arvo riippuu siitä, miten tehokkaasti se tuottaa kaupaksi käyvää satoa (teknologia) ja onko se kaavoitettu liike- vai asuinalueeksi (instituutiot).

Tulo- ja varallisuuserot uudessa valossa

Aikaisemmissa luvuissa olemme tutkineet, miten lähtökohtien erot vaikuttavat taloudellisiin tulemiin ja niiden myötä eriarvoisuuteen. Esimerkkitapauksemme on tiivistetty kuvioon 19.17. Ensimmäisenä ovat luvusta 5 tutut maanomistaja-Bruno ja viljelijä-Angela.

Brunon osuuteen potista sekä Brunon ja Angelan eriarvoisuuteen vaikuttivat seuraavat tekijät:

• Lähtökohdat. Bruno omisti maan, joten hän pystyi estämään Angelaa viljelemästä sitä.
• Angelan tuottavuus työntekijänä. Tuottavuus riippuu Angelan osaamisesta ja käytettävissä olevasta teknologiasta.
• Angelan reservaatio-optio. Tämän Angela saisi, jos hän kieltäytyisi työskentelemästä Brunolle tai Bruno kieltäytyisi palkkaamasta häntä. Reservaatio-optio vaikuttaa merkittävästi Angelan neuvotteluvoimaan Brunoon nähden. Reservaatio-optio riippuu Angelan lähtökohdista sekä instituutioista tai politiikasta.

Osapuolten lähtökohdat on merkitty kuvion 19.17 toiseen sarakkeeseen. Ensimmäisessä esimerkissä Bruno omistaa maan ja Angela vain aikansa ja työkykynsä. Maanomistuksen jakautumisella on merkitystä, koska se ratkaisee, kenen pitää tehdä työtä kenelle ja kuka voi saada tuloja värväämällä muita tekemään työtä hänen maallaan tai investointihyödykkeillään.

Lähtökohdat myös muuttavat Angelan reservaatio-optiota. Jos Angela omistaisi viljelykelpoista maata, Brunon pitäisi maksaa hänelle enemmän, jotta hän työskentelisi mieluummin Brunolle kuin omalla maallaan.

Myös instituutioiden ja politiikan muutokset voivat muuttaa Angelan reservaatio-optiota. Luvussa 5 oikeusvaltiota ei aluksi tunnettu, joten Bruno saattoi pakottaa Angelan työhön. Hänen ylituoton tavoitteluaan kahlitsi ainoastaan se, että Angelan voimia piti säästää seuraavaankin päivään.

Instituutioiden muutos toi Angelalle oikeuden kieltäytyä ja paransi siten hänen reservaatio-optiotaan. Brunon piti tarjota Angelalle niin hyvää sopimusta, että Angelan kannatti työskennellä Brunolle. Angelan kieltäytymisoikeus kasvatti hänen työkykynsä arvoa.

Kuvion 19.17 viimeisessä sarakkeessa on esimerkkejä siitä, miten teknologian muutokset voivat vaikuttaa eriarvoisuuteen. Yrityksen omistajien ja työntekijöiden työtä säästävä teknologia voi ainakin alkuun vähentää yrityksen tarvitsemien työntekijöiden määrää (katso luku 16). Tällöin työntekijöillä on suurempi vaara menettää työpaikkansa ja irtisanottujen on vaikeampaa saada uutta työpaikkaa samalla palkalla.

Teknologian lisäksi instituutiot ja politiikka vaikuttavat lähtökohtien arvoon. Laboratoriohoitaja Ellan lähtökohtiin kuuluu erityistaitoja, mutta niiden rahallinen arvo (esimerkissä 30 euroa tunnilta) riippuu instituutioista. Jos työnantajat syrjivät naisia, hänen taitojensa arvo voi olla pienempi. Jos työnteko on luvanvaraista ja hänellä on lupa, hänen taitojensa arvo on suurempi. Näin instituutiot ja politiikka vaikuttavat lähtökohtien arvoon.

Vielä yksi esimerkki on luvun 10 luottomarkkinat. Julian lähtötilanne oli sata euroa ensi vuonna. Hänen kulutusmahdollisuutensa nyt riippuvat hänen varallisuudestaan (kylpyammevertauksessamme ammeen sisällöstä). Varallisuus taas riippuu politiikasta ja instituutioista, jotka ratkaisevat, saako hän lainaa ja millä korolla.

Jos Julia voi saada lainaa vain Chambarin pikkukaupungin rahanlainaajalta tai New Yorkin pikavippiyhtiöltä, hän joutuu maksamaan korkeaa korkoa ja hänen nykyinen varallisuutensa laskee selvästi alle sadan euron. Jos hän saa lainaa alhaisella korolla, varallisuus on lähellä sataa euroa. Jos hän ei saa lainaa ollenkaan, kylpyamme on tyhjä ja varallisuus on nolla.

Lähtökohtien, teknologian, instituutioiden ja eriarvoisuuden yhteisvaikutus ajan mittaan

Lähtökohdat ja niiden perusteella saadut tulot vaihtuvat jatkuvasti, kun ihmiset hankkivat uusia taitoja tai kun maan, asunnon tai jonkin muun lähtökohdan arvo laskee. Kuvio 19.16 valaisi taloudellisen eriarvoisuuden syitä. Kuviossa 19.18 havainnollistamme, miten eriarvoisuus vuorostaan muuttaa instituutioita, teknologiaa ja lähtökohtien eroja.

Nuoli taloudellisesta eriarvoisuudesta myöhempiin lähtökohtien eroihin kertoo siitä, että rikkaiden vanhempien lapset saattavat saada paremman koulutuksen tai periä enemmän varallisuutta.

Taloudellinen eriarvoisuus voi vaikuttaa myös instituutioihin ja politiikkaan. Luvun 22 esimerkissä näemme, että varakkaalla henkilöllä on demokratioissakin tavallisesti enemmän poliittisia vaikutusmahdollisuuksia kuin köyhällä. Rikkaiden ja köyhien erkaantuminen voi vahvistaa varakkaiden poliittista etulyöntiasemaa ja johtaa suurituloisia hyödyttävään politiikkaan.

Harjoitus 19.7 Yichen, Renfu, Mark ja Stephanie

Ajattele luvun alussa tapaamiemme Yichenin, Renfun, Markin ja Stephanien taloudellista tilannetta. Anna esimerkkejä siitä, miten teknologia, instituutiot ja lähtökohtien erot selittävät heidän taloudellista eriarvoisuuttaan ja miten eriarvoisuus voi ajan mittaan muuttua.

19.6 Eriarvoisuus, lähtökohdat ja päämies-agenttisuhteet

Edellisissä luvuissa johdimme kokonaistalouden toimintaa kuvaavat mallit luvun 9 työmarkkinamallista ja luvun 10 luottomarkkinamallista. Tutkimme niiden avulla, miten sokit ja politiikka vaikuttavat talouden työllisyyteen, tuloihin ja inflaatioon. Kuvasimme muutosten vaikutuksia tuloeroihin Lorenz-käyrällä. Kuvion 19.16 eriarvoisuusmallia taas havainnollistimme esimerkeillä työ- ja luottomarkkinoilta.

päämies-agenttisuhde

Suhde, jossa toinen osapuoli eli päämies odottaa toiselta osapuolelta eli agentilta tiettyjä toimia tai omalta kannaltaan toivottavia ominaisuuksia, joista ei kuitenkaan voi sopia sitovasti ja joiden toteutumista ei voi taata eikä vaatia oikeudessa. Englanniksi principal-agent relationship. Katso myös: epätäydellinen sopimus. Synonyymi: päämies-agenttiongelma.

Päämies-agenttimalleilla voi tutkia yhtä tärkeää eriarvoisuuden ulottuvuutta: valtaerot vaikuttavat siihen, millaisia valintoja kukin voi tehdä. Päämiehillä on valtaa agentteihin mutta agenteilla harvoin päämiehiin. Syy on selvä.

Päämiehellä – omistajalla tai johtajalla, joka on työmarkkinoilla päämies – on valta päättää, mitä yritys tuottaa, millä teknologialla ja missä maassa. Hänellä on niin ikään valta päättää palkasta ja työntekijöiden tehtävistä, ja hän voi myös irtisanoa työntekijän. Työntekijä päättää työpanoksensa työnantajan määrittämissä rajoissa.

Työnantaja kannustaa työntekijää tekemään työtä asettamalla palkan niin, että työpaikka parantaa työntekijän asemaa antamalla hänelle taloudellista ylituottoa. Työnantaja voi kuitenkin irtisanoa työntekijän ja viedä häneltä työsuhteen ylituoton. Ylituoton menettämisen pelosta työntekijä yrittää parhaansa mukaan toteuttaa työnantajan toiveita. Tähän pelkoon perustuu myös työnantajan valta työntekijään.

Työntekijä voi tietysti irtisanoutua. Se ei kuitenkaan tee valtasuhteesta tasaveroista. Jos hän saa ylituottoa, työpaikan jättäminen olisi hänelle tappioksi. Työnantaja puolestaan vain palkkaisi hänen tilalleen jonkun, joka on nyt vailla työtä.

Aivan toisenlainen suhde on hinnanottajaostajilla ja -myyjillä kilpailullisten markkinoiden tasapainossa. Yksikään näistä toimijoista ei kykene vaatimaan muilta sitä eikä tätä. Kuvittele ostaja, joka vaatisi myyjää tarjoamaan hyödykettä halvemmalla ja uhkaisi jättävänsä muuten ostamatta. Mitä myyjä tekisi? Ei mitään. Myyjä voi myydä markkinahinnalla niin paljon kuin haluaa (muista, että yksittäisen yrityksen kysyntäkäyrä on vaakasuora).

Toisenlaisia ovat myös luvussa 4 käsitellyt vuorovaikutustilanteet, joissa kaikille osapuolille on tarjolla identtiset vaihtoehdot: biologinen tuholaistorjunta tai tuholaismyrkky; ohjelmointikieli C++ tai Java.

Kuten työnantajan ja työntekijän suhde, muutkin käsittelemämme päämies-agenttisuhteet ovat eriarvoisia. Maanomistajan ja vuokraviljelijän lähtökohdat ovat erilaiset, samoin lainanottajan ja lainanantajan.

Kuvio 19.19 havainnollistaa, miten luottomarkkinat ja työmarkkinat vaikuttavat lainanantajien ja lainanottajien sekä työnantajien ja työntekijöiden suhteisiin. Kuvion vasemman yläreunan varakkaat yksilöt voivat ostaa investointihyödykkeitä ja ryhtyä työnantajiksi tai antaa lainaa muille. Vähemmän varakkaiden joukossa on joitakuita hyvin pärjääviä lainanottajia, joista voi tulla työnantajia. Vähävaraisimmat ovat luottomarkkinoilta syrjäytettyjä eivätkä saa lainaa ollenkaan (katso luku 10), tai he saavat lainaa vain käyttämällä asuntoaan vakuutena. Siksi heidän on haettava töitä. Työnantajat palkkaavat työntekijänsä muiden kuin kaikkein varakkaimpien joukosta, mutta työmarkkinoilla osa jää aina työttömiksi (katso luvut 6, 9 ja 16).

Vaakasuorat nuolet kuvaavat päämies-agenttisuhdetta. Päämiehet eli lainanantajat ja työnantajat on merkitty kuvioon punaisella. Agentit eli lainansaajat ja työntekijät on merkitty vihreällä, agenteiksi haluavat (luottomarkkinoilta syrjäytetyt ja työttömät) violetilla. Jokainen haluaisi pysyä kaukana violetista laatikosta. Vihreisiin laatikkoihin selviytyneet agentit voivat silti hetkessä joutua violettiin laatikkoon, jos päämies ei enää halua olla heidän kanssaan tekemisissä. Tästä syystä lainanantajilla ja työnantajilla on valtaa lainanottajiin ja työntekijöihin.

Kuvio 19.19 auttaa ymmärtämään, miksi jotkut päätyvät päämiehiksi (kuten työnantajiksi) ja toiset agenteiksi (työntekijöiksi). Varakas voi ryhtyä sekä lainanantajaksi että työnantajaksi. Ainakin entisaikoina ihminen sai jo syntyessään paikkansa taloudessa. Esimerkiksi orjien asema periytyi aivan laillisesti myös heidän jälkeläisilleen sukupolvesta toiseen.

Samantapainen yhteys jatkuu siellä, missä varallisuus periytyy vanhemmalta lapselle. Työntekijöiden lapset, jotka eivät peri varallisuutta, ovat todennäköisesti hekin työntekijöitä. Kuviosta 19.10 kävi ilmi, että vauraiden yhdysvaltalaisvanhempien lapsista tulee yleensä aikuisina suurituloisia. Tarkemmin katsoen kuviosta paljastuu, että tuloryhmissä on jonkin verran liikkuvuutta Yhdysvalloissakin. Tanskassa puolestaan ylisukupolviset tuloerot ovat erittäin pieniä.

Työnantajalta vaadittavaa varallisuutta voi kartuttaa muutenkin kuin perimällä, ja joissakin maissa sitä saakin pääasiassa muuta kautta. Varallisuutta voi hankkia esimerkiksi säästämällä tai keksimällä suurenmoisen hankkeen ja houkuttelemalla pääomasijoittajia sitä tukemaan.

Elämänsä mittaan yksilöt voivat siirtyä laatikosta toiseen, kuten luvuissa 13 ja 16 näimme. Nuori voi olla aluksi lainanottaja ja myöhemmin lainanantaja. Työtön voi päästä työttömyysjakson jälkeen töihin.

19.7 Mallin soveltaminen: miksi eriarvoisuus vaihtelee

Edellisessä alaluvussa mallinsimme sitä, miksi yksilöillä on erisuuruiset tulot. Eriarvoisuuden ymmärtämiseksi on kuitenkin huomioitava koko tulojakauman muutokset. Tässä alaluvussa yhdistämme tietomme tulojen taustatekijöistä luvun 9 työmarkkinamalliin ja tarkastelemme, miten eriarvoisuuteen vaikuttavat

• työvoiman koulutustason nousu
• johonkin työvoiman osaan kohdistuvan syrjinnän väheneminen
• tuotannon automatisointi, joka vähentää joidenkin taitojen kysyntää ja lisää toisten kysyntää.

Ennen kuin jatkat, voit kerrata työmarkkinamallin luvusta 9.

Työvoiman koulutustason ja tuottavuuden nousu

Mitä seuraa, jos työntekijät hankkivat lisää koulutusta? Lisäkoulutuksen voi olettaa lisäävän tuottavuutta: koulutetumman työntekijän työpanosyksikkö tuottaa samalla teknologialla enemmän hyödykkeitä tuntia kohti. Lisäkoulutus parantaa toisin sanoen välittömästi yksilön työkykyä. Kun kaikki muut tekijät säilyvät ennallaan, tuottavuuden kasvu tarkoittaa, että yksilö voi saada työstään parempaa palkkaa.

Miten käy, jos koko työvoima kouluttautuu paremmin? Tähän voisi johtaa esimerkiksi oppivelvollisuusiän nostaminen. Alkuperäisellä reaalipalkalla tuottavuuden nousu tietää yritysten voittojen kasvua. Tämä siirtää hinnanasetantakäyrää ylöspäin, kuten kuvion 19.20 vasen puoli osoittaa. Voittojen kasvaessa markkinoille tulee uusia yrityksiä ja vanhat yritykset palkkaavat lisää työntekijöitä, jolloin työttömyysaste laskee. Työttömyysasteen laskun ansiosta irtisanotun työntekijän on helpompi löytää uusi työpaikka. Siksi työntekijöiden reservaatio-optio paranee ja palkka nousee. Työntekijöiden lähtökohdat kohenevat työn tuottavuuden myötä, ja lisäksi he saavat lähtökohdistaan paremman korvauksen.

Vaikutukset eriarvoisuuteen näkyvät kuvion 19.20 oikeanpuoleisessa kaaviossa. Työttömiä on nyt vähemmän. Työllisiä työntekijöitä edustava Lorenz-käyrän osa on aikaisempaa loivempi: vaikka reaalipalkka on noussut, sama 60 prosenttia kasvaneesta kokonaistuotannosta jakautuu nyt suuremmalle osalle työvoimasta (85 prosentille 80 prosentin sijaan).

Omistajia kuvaava suora ei muutu, koska sama kymmenen prosenttia väestöstä saa edelleen 40 prosenttia tuotannosta. Tuotannon kasvu hyödyttää heitäkin kasvattamalla heidän voittojaan. Tässä esimerkissä työntekijöiden koulutuksen ja tuottavuuden lisäys pienentää Gini-kerrointa arvosta 0,36 arvoon 0,33.

Työmarkkinoiden lohkoutumisen väheneminen

ensisijaiset työmarkkinat

Markkinat, joilla työntekijöitä edustavat ammattiliitot ja työntekijöillä on korkea palkka ja työsuhdeturva. Englanniksi primary labour market. Katso myös: toissijaiset työmarkkinat, lohkoutuneet työmarkkinat.

Tähän asti olemme olettaneet, että taloudessa on vain yhdet työmarkkinat ja kaikki työntekijät saavat samaa palkkaa. Tosimaailmassa työmarkkinoita on useita. Ensisijaisilla työmarkkinoilla työntekijöillä on hyvä palkka ja työsuhdeturva, ja heitä edustavat ehkä ammattiliitot. Työmarkkinoilla on uraportaita, joita pitkin voi edetä parempipalkkaisiin ja varmempiin työtehtäviin. Ensisijaisten työmarkkinoiden työpaikkoja luonnehditaan usein ”hyviksi työpaikoiksi”.

toissijaiset työmarkkinat

Työntekijöillä on tavallisesti lyhytaikainen työsopimus, huonohko palkka ja heikohko työsuhdeturva. Syynä saattaa olla ikä tai etniseen ryhmään kohdistuva syrjintä. Englanniksi secondary labour market. Katso myös: ensisijaiset työmarkkinat, lohkoutuneet työmarkkinat.

Toissijaisilla työmarkkinoilla työntekijöillä on lyhytaikainen työsopimus, huonohko palkka ja heikohko työsuhdeturva. He ovat yleensä nuoria tai etnisen taustansa takia syrjittyjä. Monissa maissa heidät palkataan niin sanotuilla nollatuntisopimuksilla, jotka eivät velvoita työnantajaa tarjoamaan tiettyä tuntimäärää. Toissijaisia työmarkkinoita sanotaan myös keikkataloudeksi, jolle ovat tyypillisiä freelance-työ ja hyvin lyhytaikaiset työsuhteet. Niiden työntekijät saavat tavallisesti huonompaa palkkaa kuin taidoiltaan samanlaiset ensisijaisten työmarkkinoiden työntekijät. Työmarkkinainstituutioista on siis hyötyä ensisijaisten työmarkkinoiden työntekijöille ja haittaa toissijaisten työmarkkinoiden työntekijöille, mikä kasvattaa tuloeroja.

lohkoutuneet työmarkkinat

Työmarkkinat, joilla työntekijöiden on vaikeaa siirtyä lohkosta toiseen etniseen ryhmään, kieleen tai muihin seikkoihin perustuvan syrjinnän takia ja joiden lohkot muodostavat siksi erilliset työmarkkinat. Englanniksi segmented labour market. Katso myös: ensisijaiset työmarkkinat, toissijaiset työmarkkinat.

Kuvio 19.21 esittää Lorenz-käyrää taloudessa, jossa työmarkkinat ovat tällä tavoin lohkoutuneet. Matalapalkkalohkossa on yhtä paljon työntekijöitä kuin hyväpalkkaisten lohkossa. Omistajat eivät ole lohkoutuneita, koska heidän on helppo sijoittaa varallisuutensa kummankin lohkon yrityksiin, joten voittoaste on molemmissa lohkoissa sama. Jos kaikki työntekijät saisivat saman palkan, lohkoutumista ei enää olisi. Työntekijöille tuleva osuus kokonaistuotannosta ei kuitenkaan muuttuisi, ellei työntekijöiden ja omistajien suhteellinen neuvotteluvoima samalla muutu. Instituutioiden muutokset voivat näin vähentää eriarvoisuutta, jos työntekijöille lähtökohtien perusteella maksettavat palkat yhdenmukaistetaan.

Kuvio valaisee sitä, että nykytalouksissa tuloerot ovat paljolti työntekijöiden välisiä: työntekijöiden kirjo vaihtelee toissijaisten työmarkkinoiden työntekijöistä kovapalkkaisiin ammattilaisiin. Työntekijöiden eriarvoisuuden vähentäminen voi laskea Gini-kerrointa merkittävästi. Tuloerot ovat pienempiä maissa, joissa ammattiliitot ovat torjuneet työmarkkinoiden lohkoutumista ja kaventaneet työntekijöiden palkkaeroja. Hyvä esimerkki on Ruotsin solidaarinen palkkapolitiikka, jota käsitellään luvussa 22.

Automaatio

automaatio

Työtä korvaavien koneiden käyttö. Englanniksi automation.

Automaatio viittaa uusiin teknologioihin, joiden seurauksena ihmisen tekemää työtä voi siirtää koneille. Työtä korvaavat teknologiset innovaatiot ovat kuuluneet kapitalistiseen talouteen olennaisesti siitä lähtien, kun 1700-luvulla keksittiin kehruu-Jenny (katso luku 2). Uudet teknologiat vievät tavallisesti työpaikkoja, mutta samalla ne lisäävät muiden työntekijöiden taitojen kysyntää, kuten luvussa 16 todettiin. Voimme tutkia automaation vaikutuksia Lorenz-käyrällä ja siitä johdetulla Gini-kertoimella.

Kuvittele, mitä tapahtuu kuvion 19.22 taloudessa, kun koneet alkavat tehdä aikaisemmin ihmisille kuuluneita rutiinitehtäviä. Kutsumme näitä koneita roboteiksi. Yhtenäinen sininen Lorenz-käyrä kuvaa tulonjakoa viiden työnantajan ja 95 työntekijän kesken ennen robottien käyttöönottoa. Viisi työntekijöistä on työttömiä, ja kaikki 90 työllistä saavat samaa palkkaa riippumatta siitä, tekevätkö he rutiinityötä vai jotain muuta.

Kahdesta nousevasta suorasta loivemman kulmakerroin kertoo, kuinka paljon työntekijöille maksetaan heidän tuottavuuteensa verrattuna. Näemme, että 90 työllistä saavat 60 prosenttia talouden tuloista. Jokainen heistä saa 0,60/90 eli kaksi prosentin kolmasosaa talouden tuotannosta. Jyrkemmän yhtenäisen suoran kulmakerroin osoittaa, että viisi omistajaa saavat 40 prosenttia tuloista. Jokainen saa siis kahdeksan prosenttia eli 0,40/5 koko talouden tuotannosta.

Robottisuunnitelman lyhyen aikavälin vaikutus riippuu työntekijöiden taidollisista lähtökohdista. Työntekijöistä 60 tekee rutiinityötä, josta sai aikaisemmin suhteellisen hyvää palkkaa. Nyt sen voivat tehdä robotit, jotka osaavat esimerkiksi ohjata koneita tai lajitella postia. Muut työntekijät on koneiden käytön lisäksi koulutettu suunnittelemaan, korjaamaan ja säätämään koneita ja ohjaamaan niiden käyttöä.

Lyhyen aikavälin vaikutukset riippuvat työntekijän tehtävien luonteesta:

• Robotit korvaavat työtä. Rutiinitöissä, joissa koneet ja taidot ovat substituutteja, uusi teknologia vähentää työntekijän lähtökohtien arvoa, koska robotti voi korvata työntekijän.
• Robotit lisäävät työtä. Niissä työtehtävissä, joissa koneet ja taidot täydentävät toisiaan, uusi teknologia lisää työntekijän lähtökohtien arvoa.

Nämä kaksi vaikutusta näkyvät uudessa, katkoviivalla piirretyssä Lorenz-käyrässä, joka kuvaa uuden teknologian vaikutuksia työntekijöihin. Ennen robotteja he kaikki ansaitsivat kaksi prosentin kolmasosaa tuotannosta. Robottien korvaamista 60 työntekijästä ainakin osa menettää työpaikkansa. Viisi heistä jää työttömiksi: koneet ovat korvanneet heidän työpanoksensa. Myös työllisten neuvotteluvoima heikkenee, koska hekin ovat nyt korvattavissa. Nämä 55 työntekijää saavat nyt 25 prosenttia talouden tuotannosta, ja heistä jokaisen ansiot putoavat 0,5 prosenttiin kokonaistuotannosta.

Toisaalta ne 30 työntekijää, joiden taidot täydentävät robotteja, ovat hyötyneet. He saavat nyt 35 prosenttia talouden tuotannosta eli vähän yli prosentin jokainen.

Automaatiolla voi siis olla samanlainen vaikutus kuin työmarkkinoiden lohkoutumisella. Robottien tapauksessa työntekijöiden asema riippuu siitä, onko heidän työnsä helposti korvattavissa roboteilla vai täydentävätkö heidän taitonsa robotteja. Ensimmäinen joukko on muutoksen häviäjiä, jälkimmäinen voittajia.

Automaation lopputulemana Gini-kerroin kasvaa arvosta 0,38 arvoon 0,53. Tämä näkyy uudesra Lorenz-käyräsrä, joka loittonee tasajakosuorasta.

Hyvä esimerkki automaation vaikutuksista ovat pankkiautomaatit. Suoralta kädeltä voisi otaksua, että ne ovat varmasti lisänneet pankkivirkailijoiden työttömyyttä.

Taloustieteilijä James Bessen tarkasteli Yhdysvaltain työllisyyslukuja ja havaitsi, että pankkivirkailijoiden lukumäärä nousi senkin jälkeen, kun automaatteja oli asennettu. He lakkasivat tekemästä mekaanisia tehtäviä ja vaihtoivat palvelutehtäviin, kuten asiakasneuvontaan.¹⁰

Bessen havaitsi, että myös kirjanpitäjien ja vähittäiskauppojen myyjien työllisyys parani siitä huolimatta, että osa heidän tehtävistään automatisoitiin. Sen sijaan matkatoimistovirkailijoilta teknologia todella vei työpaikkoja. Automaatio siis täydensi kirjanpitäjien ja pankkivirkailijoiden taitoja, mutta matkatoimistovirkailijoiden taidot se korvasi.

James Bessen kertoi kirjastaan EconTalk-podcastissa toukokuussa 2016.

Mikä ratkaisee, lisääkö vai laskeeko automaatio palkkoja ja työllisyyttä? Voimme soveltaa samaa mallia kuin luvussa 16. Automaatiolla on kaksi päinvastaista vaikutusta.

Yhtäältä:

• Työtä korvaava automaatio vähentää joidenkin töiden kysyntää. Työntekijöitä joutuu työttömiksi.
• Kysynnän väheneminen heikentää kaikkien työntekijöiden reservaatio-optiota. Se laskee palkkaa, joka yritysten on maksettava saadakseen tarvitsemansa työpanoksen.

Toisaalta:

• Työn tuottavuuden kasvu lisää voittoja.
• Tuottavuuskasvu kannustaa laajentamaan talouden pääomakantaa ja auttaa rahoittamaan laajennusinvestoinnit.
• Pääomakannan kasvu luo uusia työllistymismahdollisuuksia. Se vähentää työttömyyttä ja nostaa työntekijöiden motivointiin tarvittavaa palkkaa palkanasetantakäyrää pitkin.

Paikallisten työmarkkinoiden sopeutuminen työtä säästävään teknologiaan ja tuonnin aiheuttamaan kilpailuun saattaa kestää hyvin pitkään, kuten luvussa 16 näimme.

Malli ei kerro, jakautuvatko tulot työmarkkinoiden uudessa Nash-tasapainossa tasaisemmin vai epätasaisemmin. Työntekijöiden tuloerot kasvavat, koska robottien käyttöönotossa toiset voittavat ja toiset häviävät: insinöörien lähtökohtien arvo nousi ja rutiinityöntekijöiden lähtökohtien arvo laski. Jos työttömyystaso palaa automaatiota edeltävälle tasolle eikä yrityksen voittomarginaali muutu, ainoa pysyvä muutos on työntekijöiden tuloerojen kasvu, jonka seurauksena Gini-kerroin kasvaa.

Valtio voi kuitenkin automaation vastapainoksi nostaa omistajien lisävoitoista ja työntekijöiden palkankorotuksista kannettavia veroja. Verotuskaavailuissa valtion pitäisi ottaa huomioon, miten verot vaikuttavat työntekijöiden ja työnantajien käyttäytymiseen. Verotulot voi käyttää erilaisiin tarkoituksiin:

• Lisää työpaikkoja sekä urakehitys- ja palkannousumahdollisuuksia. Niitä voi luoda esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltoon, joka ei kuulu rutiinitöihin mutta on silti usein matalapalkkaista.
• Rutiinityön tekijöille mahdollisuuksia parantaa lähtökohtiaan. Näin koneet eivät syrjäytä heitä vaan lisäävät heidän työnsä arvoa. Esimerkiksi entinen porakoneen käyttäjä voi oppia koodaamaan.

Harjoitus 19.8 Automaation vaikutus työllisyyteen

Palaa kuvioihin 19.6 ja 19.7. Selitä työllisyyden kasvusuuntauksia tämän luvun ajatuksilla roboteista työntekijöiden lähtökohtien korvaajina tai täydentäjinä.

19.8 Ensijako

tulonjakopolitiikka

Verot, rahalliset ja luontaismuotoiset sosiaaliset tulonsiirrot , joiden tuloksena lopullinen tulonjako poikkeaa markkinatulojen jakaumasta. Englanniksi redistribution policy. Katso myös: ensijakopolitiikka.

ensijakopolitiikka

Valtion toimenpiteet, jotka vaikuttavat ihmisten lähtökohtiin ja niiden arvoon, mukaan luettuna markkinatulojen ja yksityisen varallisuuden jakautuminen. Esimerkkejä ovat koulutus, minimipalkka ja syrjinnän vastainen politiikka. Englanniksi predistribution policy. Katso myös: tulonjakopolitiikka.

lakisääteinen minimipalkka

Lailla kaikille tai tietyille työntekijöille säädetty minimipalkka. Minimipalkan tarkoituksena on turvata matalapalkkaisten elintaso. Iso-Britannia, Yhdysvallat ja monet muut maat vahvistavat minimipalkan lailla. Englanniksi statutory minimum wage. Synonyymi: minimipalkka.

Valtio vaikuttaa tuloeroihin kahdella keinolla:

• Tulonjako. Verojen ja tulonsiirtojen seurauksena käytettävissä olevien tulojen jakauma poikkeaa markkinatulojen jakaumasta (katso kuvio 19.1). Julkisilla menoilla valtio järjestää palveluja kotitalouksille.
• Ensijako. Markkinatuloeroja voi muuttaa vaikuttamalla kansalaisten lähtökohtiin ja niiden arvoon. Kuviossa 19.1 valtio vaikuttaa siihen, miten tulot ennen veroja ja tulonsiirtoja tai yksityinen varallisuus jakautuvat.

Jo tuttuja esimerkkejä ensijakokeinoista:

• Työntekijöiden kouluttaminen. Koulutus muuttaa työntekijöiden lähtökohtia, koska he saavat uusia taitoja ja muuta markkinatuloihin vaikuttavaa osaamista.
• Työmarkkinoiden lohkoutumisen poistaminen tai vähentäminen. Lohkoutumista ja muuta työelämän syrjintää torjuva politiikka muuttaa palkkoja eli työntekijöiden lähtökohdista työmarkkinoilla maksettavaa hintaa. Erityisesti syrjinnästä kärsivillä työntekijöillä lähtökohtien arvo kasvaa.

Ensijako vaikuttaa myös talouden perusinstituutioihin. Valtio vaikuttaa markkinatulojen jakautumiseen ohjaamalla lainsäädännöllä työnantajien, pankkien, työntekijöiden, ammattiliittojen, lainanottajien ja muiden tärkeiden toimijoiden vuorovaikutusta ja valvomalla, että lakeja noudatetaan. Lainsäädännöllä valtio myös valitsee, mitä omistusoikeuksia suojataan: se voi kieltää orjuuden, laillistaa ammattiliitot (luvut 9 ja 16), perustaa päästöille markkinat (luku 18) tai rajoittaa immateriaalioikeuksien ja patenttien suoja-aikaa (luku 21). Kaikki nämä toimet voivat muuttaa ryhmien neuvotteluvoimaa ja reservaatio-optioita, jotka vuorostaan muuttavat tulonjakoa.

Valtio voi myös päättää, millaiset sopimukset ovat sallittuja. Sekin muuttaa tulonjakoa. Luvussa 5 käsiteltiin yhtä esimerkkiä: työaikalainsäädännön vaikutusta työntekijöiden enimmäistyöaikaan.

Ensijakoon vaikuttaviin sopimisvapauden rajoituksiin kuuluu lakisääteinen minimipalkka, joka kieltää tiettyä tasoa alemmat palkat. Minimipalkka vaikuttaa työntekijän työkyvyn arvoon mutta joskus myös siihen, miten todennäköisesti työntekijä saa työpaikan. Minimipalkan hintana voi olla työpaikkojen väheneminen.

Taloustieteilijä Arin Dube on tutkinut minimipalkkojen muutoksia Yhdysvaltain naapuriosavaltioissa.¹¹ Hän kertoo Taloustieteilijä työssään -videolla havainnoistaan: minimipalkan nostamisella oli vähäinen negatiivinen vaikutus työllisyyteen, mutta keskimäärin köyhien työntekijöiden tulot nousivat.

Ensijakopolitiikkaan kuuluu myös laadukas varhaiskasvatus kaikille lapsille.¹² Taloustieteilijä työssään -videolla Nobel-palkittu taloustieteilijä James Heckman Chicagon yliopistosta kertoo, mitä kokeilut ja havaintoaineistot kertovat taloustieteilijälle köyhien lasten elämänmahdollisuuksien parantamisesta.

Kuvioon 19.23 on koottu tästä ja muista luvuista joukko politiikkatoimia, jotka voivat vähentää markkinatuloeroja.

kilpailukielto

Työsopimuksen lauseke, jonka estää työntekijää irtisanoutumasta siirtyäkseen kilpailijan palvelukseen. Kilpailukiellot voivat heikentää työntekijän reservaatio-optiota ja siten laskea alinta mahdollista palkkaa, jolla työnantaja pystyy pitämään työntekijän. Englanniksi non-compete contract.

Harjoitus 19.9 Kilpailukiellot työmarkkinamallissa

Lainsäädäntö voi estää esimerkiksi sopimukset, jotka kieltävät työntekijöitä siirtymästä kilpailijan leipiin. Kilpailukieltoja perustellaan sillä, että työntekijät voivat viedä mukanaan liike- tai ammattisalaisuuksia, jotka hyödyttäisivät kilpailijaa. Yhdysvalloissa kilpailukieltoja käytetään jopa pikaruokaloiden työntekijöiden työsopimuksissa. Selitä työmarkkinamallin avulla, miksi työnantajat haluavat käyttää kilpailukieltoja sopimuksissa sellaisillakin sektoreilla, joilla liikesalaisuudet eivät ole uhattuna.

19.9 Markkinatuloerotrendien selityksiä

Voivatko markkinatuloerojen trendejä selittää tässä alaluvussa mainitut politiikkakeinot tai muut kehityskulut? Kuvioon 19.24 on koottu kolme trendiä ja niiden mahdollisia selityksiä esittelemiemme mallien pohjalta.

Maiden tuloerojen kaventumista ja siihen liittyvää kotitalouksien tuloerojen pienenemistä voi hahmottaa ajattelemalla maailmaa yhtenä kapitalistisena taloutena, jonka työmarkkinat ovat lohkoutuneet kansallisvaltioiden rajojen mukaan. Kuvitellaan yksinkertainen maailma, jossa on vain kaksi maata: Kiina ja ”Eurooppa-Pohjois-Amerikka”. Lohkoutuneiden kansallisten työmarkkinoiden sijaan meillä on siten yksi matalapalkkamaa ja yksi korkeapalkkamaa, kuten luvun 18 esimerkeissä Kiina ja Yhdysvallat.

Aivan niin kuin maan sisällä on toissijaiset työmarkkinat, joilta työntekijöiden ei ole helppoa siirtyä ensisijaisille markkinoille, myös globaalissa taloudessa on valtionrajojen mukaan lohkoutuneet työmarkkinat, koska maasta toiseen mielivien työntekijöiden edessä on esteitä. Omistajia lohkoutuminen ei koske. He sijoittavat varallisuutensa sinne, missä saa parhaan tuoton. Globalisaatio on vain osittaista, kuten luvussa 18 totesimme. Maailman työmarkkinat ovat kaikkea muuta kuin integroituneet. Pääoma sen sijaan liikkuu, sillä raha ei tarvitse viisumia päästäkseen ”töihin” ulkomaille.

Globalisaatioprosessi on yhdistetty globaalien työmarkkinaerojen laskuun: Kiina ja muut vanhat matalapalkkamaat, jotka ovat onnistuneet kasvattamaan vientiään, ottavat kiinni korkeamman palkkatason talouksia, kuten Ranskaa. Toinen globalisaation seuraus on, että globaalin kapitalistisen talouden käytettävissä on nyt valtavan paljon enemmän työvoimaa. Tähän on yhdistynyt yritysten omistajien tulo-osuuden kasvu työntekijöiden kustannuksella.

19.10 Tulonjako: verot ja tulonsiirrot

Tulonjaon laajuus ja luonne eri talouksissa

Palkka- ja voittomallimme pyrkivät selittämään markkinatuloja. Markkinatulot eivät kuitenkaan vastaa sitä tulomäärää, joka meillä on käytettävissä. Ne eivät liioin sisällä elannon kannalta tärkeitä asioita, joita emme osta vaan saamme kansalaisoikeutena.

Käytettävissä olevat tulot ovat se summa, jonka saamme verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksamisen ja tulonsiirtojen jälkeen. Käytettävissä olevat tulot eivät kuitenkaan mittaa kattavasti kotitalouden elintasoa, sillä niissä ei huomioida arvonlisäveroa tai muita välillisiä veroja. Ne eivät myöskään sisällä kotitalouksille tarjottavia ilmaisia tai tuettuja julkisia palveluja, kuten julkista koulutusta ja terveydenhuoltoa.

luontoismuotoiset sosiaaliset tulonsiirrot

Kotitalouksille kohdistetut julkiset menot, jotka käytetään kotitalouksille tarjottaviin ilmaisiin tai tuettuihin palveluihin. Englanniksi in-kind transfers.

Näitä julkisia menoja sanotaan luontoismuotoisiksi sosiaalisiksi tulonsiirroiksi, koska niissä ei liiku rahaa vaan ilmaisia tai subventoituja palveluja. Kun vähennämme käytettävissä olevista tuloista välilliset verot ja luontoismuotoiset sosiaaliset tulonsiirrot, päädymme kolmanteen tulokäsitteeseen eli lopullisiin tuloihin. Lopulliset tulot on kattavin kotitalouden elintason mittari. Se kertoo kaikkien niiden tavaroiden ja palveluiden arvon, joita kotitalous pystyy kuluttamaan. Kuvio 19.26 havainnollistaa kolmen tulokäsitteen suhteita.

Kuvio 19.27 esittää markkinatulojen, käytettävissä olevien tulojen ja lopullisten tulojen Gini-kertoimia kolmessa suuressa keskituloisessa maassa. Etelä-Afrikassa välittömät verot ja tulonsiirrot laskevat Gini-kerrointa kahdeksan prosenttiyksikköä arvosta 0,77 arvoon 0,69. Välilliset verot ja julkiset palvelut vähentävät kerrointa vielä yhdeksän prosenttiyksikköä arvoon 0,60. Lopullisten tulojen Gini-kerroin on kuitenkin poikkeuksellisen suuri. Brasilian ja Meksikon vertailusta taas huomataan, että Brasilia oli paljon Meksikoa eriarvoisempi sekä markkinatuloiltaan että käytettävissä olevilta tuloiltaan. Lopullisten tulojen Gini-kerroin oli kuitenkin lähes samalla tasolla: 0,44 verrattuna Meksikon arvoon 0,43.

Hyvinvointivaltio

hyvinvointivaltio

Politiikkatoimien kokonaisuus, jonka tavoitteena on parantaa kansalaisten hyvinvointia tasaamalla tuloja esimerkiksi työttömyyskorvauksilla ja eläkkeillä. Englanniksi welfare state.

Markkinatuloista lopullisiin tuloihin johtavaa politiikkatoimien valikoimaa nimitetään usein hyvinvointivaltioksi. Politiikkatoimet voi jakaa verotus- ja menopuolen toimiin. Verotuspuolen toimilla kerätään verotuloja, kun taas menopuolella annetaan rahaa kotitalouksille tai käytetään rahaa niiden puolesta. Julkisten menojen koostumusta käsitellään tarkemmin luvussa 22.

Niissä maissa, joiden tulonjakopolitiikka tasaa selvästi tuloeroja, menopuolen toimilla on yleensä verotusta suurempi merkitys. Euroopan unionin 28 jäsenmaassa vuoden 2015 markkinatulojen Gini-kerroin oli 0,46. Verojen ja tulonsiirtojen jälkeen käytettävissä olevien tulojen Gini-kerroin oli 0,27. Verojen osuus 19 prosenttiyksikön tulonjaosta (46–27) oli vain neljä prosenttiyksikköä. Loput 15 prosenttiyksikköä kertyi kotitalouksille maksetuista tulonsiirroista. Se ei tarkoita alhaista veroprosenttia vaan sitä, että rikkaat ja köyhät maksavat samansuuruisen osuuden tuloistaan veroina. Tulonsiirrot taas hyödyttävät köyhiä kotitalouksia suhteellisesti paljon enemmän.

EU-maiden Gini-kertoimet perustuvat aineistoon ”Effects of tax-benefit components on inequality (Gini index), 2011–2015 policies”, joka on saatavilla Euromod-tilastopalvelussa.

Sekä rahamääräiset että luontoismuotoiset tulonsiirrot vaikuttavat tuntuvasti tuloeroihin, vaikka tuloerojen supistuminen on yleensä vain sivuvaikutus (joskin toivottava). Esimerkiksi koulutusjärjestelmän rahoittaminen julkisin varoin on perusteltua monesta syystä, joista yksi on se, että panostus henkiseen pääomaan parantaa tuottavuutta. Julkisrahoitteista terveydenhuoltoa taas puoltaa perusoikeus elämään ja hyvään terveyteen.

Hyvinvointivaltio mielletään usein tulonsiirroksi rikkailta köyhille, ja siksi sitä myös arvostellaan. Yhtä lailla sitä voi pitää tulonsiirtona onnekkailta huono-onnisille, ja sen vuoksi sitä puolustetaan. Hyvinvointivaltio on myös tulonsiirto nuorilta vanhoille.

sosiaalivakuutus

Verovaroin rahoitetut menot, jotka suojaavat taloudellisilta riskeiltä, kuten sairauden tai työttömyyden aiheuttamilta tulonmenetyksiltä, ja mahdollistavat tulojen tasaamisen läpi elämän. Englanniksi social insurance. Katso myös: ryhmävakuuttaminen.

Vahvan hyvinvointivaltion maissa suuri osa julkisista menoista käytetään sosiaalivakuutukseen. Siihen sisältyvät köyhien kotitalouksien avustaminen mutta myös eläkkeet, työttömyyskorvaukset, sosiaalinen asuntotuotanto, lapsilisät ja muut menot, joiden kohderyhmiin kuuluvat muutkin kuin pienituloiset. Eläkkeet siirtävät tuloja vanhoille. Lapsilisät ja julkiset koulutusmenot siirtävät tuloja nuorille tai heidän huoltajilleen. Nämä menot maksetaan työssäkäyvien aikuisten veroista. Yhteiskunta tarjoaa tällä tavoin kansalaisille mahdollisuuden tasata tulojaan läpi elämän. Saamme valtiolta tuloja aivan nuorina ja vanhoina, kun tulomme ovat vähäisiä tai olemattomia, ja maksamme osan takaisin työiässä, kun saamme palkkaa.

Työttömyysvakuutus on vuorostaan työikäisten keino tasata tulojaan työttömyyden uhkan varalta. Työssä käydessämme olemme maksajia, työttöminä maksun saajia.

Eläkkeet, lapsilisät ja työttömyyskorvaukset eivät kohdistu nimenomaisesti köyhiin. Ne vaikuttavat silti tuloeroihin paljon, koska useimmat eläkeläiset ja työttömät olisivat ilman sosiaalivakuutusmaksuja varsin köyhiä. Euroopan unionissa eläkkeet ovat tuloeroihin eniten vaikuttava politiikkakeino. Ne vähentävät keskimääräistä Gini-kerrointa 11 prosenttiyksikköä, enemmän kuin kaikki muut tulonsiirrot yhteensä.

Kuvio 19.28 esittää keskivertokotitalouden markkinatuloja ja käytettävissä olevia tuloja Isossa-Britanniassa vuoden ajalta järjestettynä kotitalouden ensisijaisen tulonsaajan mukaan. Kotitalouksissa, joissa eniten ansaitseva on alle 25-vuotias, markkinatulot ovat keskimäärin 24 108 puntaa ja käytettävissä olevat tulot keskimäärin 24 735 puntaa. Kotitalouksien rikkaimmassa ryhmässä ensisijainen tulonsaaja on 40–44-vuotias. Ikäryhmän 60–64 jälkeen tulot laskevat nopeasti, kun ensisijaiset tulonsaajat jäävät eläkkeelle. Käytettävissä olevat tulot ovat markkinatuloja korkeammat alle 25-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden ryhmissä, joissa markkinatulot ovat pienimmillään. Markkinatulot ovat käytettävissä olevia tuloja korkeammat 25–64-vuotiaiden joukossa, jossa kotitalouden tulot ovat korkeimmillaan.

Jos joka ikäryhmä muodostuisi vain yhdestä kotitaloudesta, markkinatulojen Gini-kerroin olisi 0,249 ja käytettävissä olevien tulojen kerroin 0,139. Verot ja etuudet vähentävät tuloeroja, koska ne siirtävät tuloja rikkailta kotitalouksilta köyhille. Kuvion mukaan tämä tulos johtuu paljolti siitä, että rahaa siirtyy työikäisiltä eläkeläisille.

Miten taloustiede hyödyntää empiriaa Tehokasta tulonjakopolitiikkaa satunnaiskokeiden avulla

Useimmat maat yrittävät parantaa köyhien elintasoa politiikalla. Mutta mikä on paras keino? Jos valtio maksaa tulonsiirtoja yksilöille tai perheille, tulisiko varat suunnata kaikkein köyhimmille, vain työssäkäyville vai vain työnhakijoille? Pitäisikö rahaa antaa vain köyhille vai kaikille? Kysymykset ovat kiistanalaisia, ja vastaukset riippuvat muustakin kuin taloudellisista näkökohdista.

Taloustieteilijät ovat tehneet kokeita selvittääkseen eri mekanismien kustannuksia ja hyötyjä. He ovat tutkineet muun muassa köyhille maksettavia vastikkeettomia tulonsiirtoja, joihin ei liity työnteko- tai takaisinmaksuvaatimusta. Tällaisten rahansiirtojen ei teoriassa pitäisi paljonkaan vaikuttaa työn tarjontaan, kävipä rahansaaja työssä tai ei. Kokeellisessa tutkimuksessa on havaittu, että raha-avustukset ovat hyvin kustannustehokas tapa vähentää köyhyyttä monellakin mittarilla, kulutuksen lisäämisestä stressin vähenemiseen. Se on saanut päättäjät arvioimaan politiikkaa uudessa valossa ja esimerkiksi arvioimaan, miten paljon yhden euron käyttäminen vaikkapa koulutukseen vähentää köyhyyttä verrattuna suoraan köyhälle maksettuun euroon.

Jotkut ovat ehdottaneet, että valtion pitäisi jakaa rahaa köyhien lisäksi kaikille muillekin perustulona. Kalifornian Piilaaksossa on käynnistetty yksityisen rahoituksen turvin Oaklandin kaupunkiin sijoittuva perustulokokeilu, jonka osallistujat valitaan satunnaisesti. Kannattajien mukaan perustuloa tarvitaan turvaamaan ihmisten enemmistön toimeentuloa, kun teknologian kehitys kiihtyy ja työn kysyntä vähenee.

Suomessa toteutettiin perustulokokeilu vuosina 2017 ja 2018. Kokeiluun valittiin umpimähkään 2 000 henkilöä, joille maksettiin 560 euroa kuukaudessa. Tarkoitus oli selvittää, voiko perustulo vähentää köyhyyttä ja voidaanko etuusjärjestelmää yksinkertaistaa. Politiikan kokeilu ennen täysimittaista toteutusta antaa taloustieteilijöille mahdollisuuden tutkia vaikutuksia ja kerätä havaintoaineistoa päätöksenteon pohjaksi.

Progressiivinen ja regressiivinen tulonjako

progressiivinen politiikka

Meno tai tulonsiirto, joka lisää köyhien kotitalouksien tuloja prosenttimääräisesti enemmän kuin rikkaiden. Englanniksi progressive policy. Katso myös: regressiivinen politiikka.

regressiivinen politiikka

Meno tai tulonsiirto, joka lisää rikkaampien kotitalouksien tuloja prosenttimääräisesti enemmän kuin köyhien. Englanniksi regressive policy. Katso myös: progressiivinen politiikka.

tulonjakoneutraali

Politiikka, joka ei ole progressiivinen eikä regressiivinen eli ei muuta tulonjakoa. Englanniksi distributionally neutral. Katso myös: progressiivinen politiikka, regressiivinen politiikka.

Kun vero- tai tulonsiirtopolitiikka vähentää tuloeroja suoraan – verrattuna siihen, mitä ilman politiikkaa tapahtuisi – politiikkaa sanotaan progressiiviseksi. Totesimme äsken, että menot ovat veroja progressiivisempia. Jos politiikan välitön vaikutus on tuloerojen kasvu, politiikkaa sanotaan regressiiviseksi. Jos politiikka ei ole progressiivista eikä regressiivistä, sitä sanotaan tulonjakoneutraaliksi.

Menoerä tai tulonsiirto on progressiivinen, jos se kasvattaa köyhien kotitalouksien tuloja prosenttimääräisesti enemmän kuin rikkaiden. Tällöin Gini-kerroin pienenee ja Lorenz-käyrä siirtyy ylöspäin. Rikkaat kotitaloudet voivat silti saada menoja tai tulonsiirtoja absoluuttisesti (rahamääräisesti) enemmän.

Havainnollistamme progressiivista politiikkaa vanhojen tuttujemme Brunon ja Angelan avulla. Oletetaan, että neuvottelujen tuloksena Brunon tulot ovat Angelan tuloihin verrattuna kolminkertaiset: Bruno saa 3 000 pesoa vuodessa ja Angela 1 000. Oletetaan myös, että Angelalla on kaksi lasta ja Brunolla kolme, kaikki lapset käyvät julkista koulua ja valtio käyttää kuhunkin lapseen 200 pesoa vuodessa. Tämä tarkoittaa, että Angela saa luontoismuotoisia tulonsiirtoja 400 peson edestä ja Bruno 600 peson edestä vuodessa. Se kasvattaa Angelan lopullisia tuloja 40 prosenttia. Brunon lopulliset tulot kasvavat vain 20 prosenttia. Tulonsiirto on siis progressiivinen, ja lopullisten tulojen Gini-kerroin laskee.

Gini-kerroin toisin sanoen laskee, vaikka Bruno saa enemmän kuin Angela. Gini-kerroin riippuu suhteellisista tuloista eli kotitalouksien tulojen suhdeluvusta. Brunon markkinatulot ovat kolme kertaa Angelan markkinatuloja suuremmat. Suhdelukua pienentävä politiikka vähentää Gini-kerrointa. Brunon lopulliset tulot olivat 3 600 pesoa ja Angelan 1 400. Suhdeluvuksi tulee 2,57, kun markkinatulojen suhdeluku oli 3. Vaikka Bruno sai absoluuttisesti enemmän, suhteelliset tuloerot vähenivät, joten Gini-kerroin pieneni.

Ensiasteen koulutus on tavallisesti hyvin progressiivista. Julkisesti rahoitettu yliopistokoulutus taas saattaa olla regressiivistä. Tämä johtuu siitä, että rikkaiden perheiden lapset menevät muita todennäköisemmin yliopistoon. Jos Brunon ja Angelan lapset olisivat opiskeluiässä ja Brunon lapset kävisivät ylipistoa mutta Angelan lapset tekisivät töitä, yliopiston rahoitukseen käytetyt julkiset menot olisivat regressiivisiä: Angelan perhe ei saisi mitään mutta Brunon perhe saisi jotain.

Veroja luokitellaan samalla tavalla. Vero on progressiivinen, jos rikkaat kotitaloudet maksavat tuloistaan suuremman osuuden kuin köyhät, ja regressiivinen, jos köyhät kotitaloudet maksavat suuremman osuuden tuloistaan kuin rikkaat. Jos Bruno maksaa veroja 300 pesoa ja Angela 150, vero on regressiivinen, vaikka Bruno maksaa absoluuttisesti enemmän: Brunon vero on kymmenen prosenttia hänen tuloistaan ja Angelan vero 15 prosenttia. Selitys löytyy jälleen suhteellisuudesta. Verojen jälkeiset tulot ovat 2 700 ja 850 pesoa. Niiden suhdeluku on 3,18, joka on korkeampi kuin markkinatulojen suhdeluku (tuloerot ovat suuremmat).

Veroja ja menoja voi tarkastella toisistaan erillään. Menot ovat kuitenkin mahdollisia vain siksi, että ne rahoitetaan veroilla. Kun valtio panostaa julkisiin kouluihin, joita osa kotitalouksista käyttää, rahoitus tulee kaikkien kotitalouksien maksamista veroista. Tästä syystä finanssipolitiikka on tulonjakoa: kaikki kotitaloudet antavat ja saavat, mutta jotkut antavat enemmän kuin saavat ja toiset päinvastoin. Finanssipolitiikan nettovaikutus on tulonsiirto joiltakin kotitalouksilta toisille.

Kuviot 19.29a ja b kuvaavat verojen ja julkisten menojen jakautumista Meksikossa. Kuvio 19.29a esittää luvut absoluuttisina ja kuvio 19.29b prosentteina markkinatuloista. Alimpaan desiiliryhmään kuuluvat saivat jokainen tulonsiirtoja keskimäärin 6 682 Meksikon peson arvosta vuodessa. Ylimpään desiiliryhmään kuuluville maksettiin tulonsiirtoja keskimäärin 5 557 pesoa. Tulonsiirtojen osuus markkinatuloista kasvaa aina alempaan desiiliryhmään siirryttäessä. Alimman desiiliryhmän tulonsiirrot ovat 135 prosenttia markkinatuloista, ylimmän desiiliryhmän vain 13 prosenttia. Tulonsiirrot ovat toisin sanoen progressiivisia ja vähentävät tuloeroja.

Alin desiiliryhmä maksoi veroja keskimäärin 594 Meksikon pesoa ja ylin desiiliryhmä keskimäärin 25 902 pesoa henkeä kohti. Koska ylimmän desiiliryhmän markkinatulot olivat alimpaan desiiliryhmään verrattuna 40-kertaiset, verot olivat molemmissa ryhmissä 12 prosenttia tuloista. Verot eivät siis olleet regressiivisiä eivätkä progressiivisia.

Kuviosta 19.29a näkyy verojen ja tulonsiirtojen nettovaikutus: mitä alempi desiiliryhmä, sitä enemmän se saa. Desiiliryhmät 9 ja 10 ovat nettomaksajia. Siitä voi päätellä, että verotusjärjestelmä kokonaisuudessaan on progressiivinen ja pienentää Gini-kerrointa. Se tarkoittaa myös, että finanssipolitiikka siirtää tuloja kahdelta ylimmältä (etenkin kaikkein ylimmältä) desiiliryhmältä alemmille desiiliryhmille. Desiiliryhmien 1–8 hyödyt ovat kuitenkin suuremmat kuin desiiliryhmille 9 ja 10 koituvat kustannukset. Tämä johtuu muun muassa siitä, että Meksikon valtio saa tuloja myös öljyntuotannosta. Niitäkin jaetaan kansalaisille, mutta valtion ei tarvitse sitä varten verottaa kotitalouksia ja yrityksiä.

Kuvio 19.29b osoittaa selvästi, että menot ovat veroja progressiivisempia: rikkaammat kotitaloudet maksavat veroina hieman suuremman osuuden tuloistaan kuin köyhemmät kotitaloudet, mutta köyhät kotitaloudet saavat julkisista menoista paljon suuremman osuuden kuin rikkaat.

Harjoitus 19.10 Regressiiviset ja progressiiviset verot

1. Entisaikaan valtiot perivät henkirahaa, jota jokainen maksoi samansuuruisena. Oliko se progressiivinen, regressiivinen vai tulonjakoneutraali?
2. Perustulo on etuus, jonka jokainen saa samansuuruisena valtiolta. Onko se progressiivinen, regressiivinen vai tulonjakoneutraali?
3. Erään maan väestön rikkain kymmenesosa maksaa 30 prosenttia tuloveroista. Tarkoittaako se, että verotus on progressiivista?
4. Joissakin kehitysmaissa valtio myöntää parhaille opiskelijoille stipendejä, jotta he voivat suorittaa tutkinnon ulkomailla. Jos muita valintakriteerejä ei ole, onko tällainen politiikka todennäköisemmin progressiivista vai regressiivistä? Miten politiikkaa voi perustella?

19.11 Tasa-arvo ja taloudellinen menestys

Maatalouden tuottavuuden parantaminen operaatio Bargalla (luku 5), Meksikon Oportunidades-avustusohjelma sekä lasten koulumenestyksen ja terveyden kohentuminen Etelä-Afrikassa eläkkeiden ansiosta ovat esimerkkejä siitä, että tasa-arvoiset maat ovat menestyneet taloudellisesti yhtä hyvin tai paremmin kuin eriarvoiset maat.

Kuvio 17.15 osoitti, että kapitalismin kultakaudella pienet tuloerot, ammattiliittojen voimistuminen ja köyhiä hyödyttävä vero- ja tulonsiirtopolitiikka olivat yhteydessä uuden ajan nopeimpaan tulojen kasvuun tai tapahtuivat samanaikaisesti sen kanssa. Myös investointeja tehtiin enemmän kuin koskaan, joten pääomakanta kasvoi ennennäkemätöntä vauhtia.

Aiemmin näimme kuviosta 19.3, että Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja monessa muussakin maassa rikkaimpien tulo-osuuden kehitys muodosti 1900-luvun mittaan U-käyrän. Kuvion mukaan tuloerot nousivat 1900-luvun lopussa tasolle, jota ei ollut koettu sitten suuren laman aaton. Kasvukäännettä ei kuitenkaan ole havaittu kaikissa maissa, kuten kuvio 19.4 osoitti.

Useimmat kuvion 19.4 maista – joissa tuloerot eivät siis ole kääntyneet kasvuun – ovat talouden menestyjiä. Niissä tulot henkeä kohti kasvoivat nopeasti ja käytettävissä olevien tulojen erot pysyivät maltillisina, kuten kuvio 19.30a kertoo. Mittaamme tuloeroja verojen ja tulonsiirtojen jälkeen, koska käytettävissä olevat tulot ovat paras kaikista maista saatavilla oleva tuloerojen mittari. Kuviosta 19.30a voi tehdä johtopäätöksen, että maiden välillä on suuria elintasoeroja ja ettei tuottavuuden kasvu (mitattuna bruttokansantuotteella henkeä kohti) tunnu korreloivan tasa-arvon kanssa.

Myös kiinniottomaissa on ollut menestyjiä ja epäonnistujia. Kuvion 19.30b mukaan Etelä-Korea ja Taiwan ovat päässeet 1980-luvulta alkaen suureen kasvuun ja suhteellisen pieniin tuloeroihin, kun taas Latinalaisen Amerikan taloudet ovat menestyneet molemmilla saroilla paljon huonommin.

Kuviot 19.30a ja 19.30b herättävät aluksi hämmästystä, sillä taloustieteilijät ovat usein väittäneet, että korkeat verot ja tulonsiirrot vähentävät kannustimia työntekoon ja innovaatioiden edellyttämään riskinottoon. Tasa-arvoisten maiden – kuten Japanin, Etelä-Korean, Taiwanin ja Pohjoismaiden – taloudellista menestymistä selittävät ainakin seuraavat tekijät:

• Yhteistyön ja luottamuksen ilmapiiri. Tiedon tuotantoon ja huolenpitoon perustuva palvelutalous ei voi menestyä, jos ihmiset ovat tyystin itsekkäitä. Yhteistyö ja luottamus ovat laajalti tarpeen nykytaloudessa, mutta niitä on vaikea säilyttää, jos työntekijöille maksetaan aivan erisuuruisia palkkoja. Tasa-arvoisemmissa yhteiskunnissa kansalaisten keskinäinen luottamus on suurempi, ja siksi ne menestyvät taloudellisesti.
• Köyhien lähtökohtia parantava politiikka. Laadukas terveydenhuolto ja koulutus edistävät talouden resurssien tuottavaa käyttöä. Samoin toimii politiikka, joka lisää köyhien lähtökohtien arvoa. Hyvä esimerkki on Länsi-Bengalin maauudistus, operaatio Barga.
• Vähemmän turvallisuuspalveluita. Varakkaita ja heidän omaisuuttaan suojelevat turvallisuustoiminnot voivat viedä resursseja tuottavammilta investoinneilta. Rikkaat suojautuvat esimerkiksi aidatuille asuinalueille.^13 14

Viimeisestä kohdasta on esimerkkinä kuvio 19.30c: Yhdysvalloissa, Italiassa ja Isossa-Britanniassa käytettävissä olevien tulojen erot ovat huomattavia. Näissä maissa vartiointiin eli julkiseen ja yksityiseen turvallisuushenkilöstöön (asejoukkoja lukuun ottamatta) käytetään kolme kertaa enemmän rahaa kuin kuin tasa-arvoisemmissa Suomessa, Tanskassa ja Ruotsissa. Eriarvoiselta yhteiskunnalta voi kulua paljon resursseja omistusoikeuksien suojeluun ja lainvalvontaan.

Harjoitus 19.11 Eriarvoisuuden U-käänne

Tarkastele uudestaan kuvioihin 19.3 ja 19.4 merkittyjen maiden eroja. Kuviossa 19.3 näkyi 1900-luvun kolmella ensimmäisellä neljänneksellä suuntaus kohti pienempiä tuloeroja. Sen jälkeen tuloerot kasvoivat kuvion 19.3 maissa noin vuoden 1980 jälkeen. Kuvion 19.4 maissa tuloerot eivät lisääntyneet merkittävästi.

Luettele mahdollisia syitä siihen, että tuloerot ovat kehittyneet eri maissa niin eri tavoin vuoden 1980 jälkeen. Varmista verkosta tai muista lähteistä, että mainitsemasi teknologiset tai institutionaaliset muutokset pitävät paikkansa.

Harjoitus 19.12 Menestyjät ja häviäjät

Koko näyttö

Tuloerot ja taloudellinen menestys: hyvin menestyneet ja huonosti menestyneet.

Kuvion 19.30a kaavioon on vedetty mielivaltaisesti suora erottamaan hyvin menestyneet huonosti menestyneistä. Riippuu kuitenkin preferensseistä, mitä pitää hyvänä menestyksenä.

1. Piirrä kaavioon omat samahyötykäyräsi, jotka kuvaavat taloudellista eriarvoisuutta ja kasvua koskevia preferenssejäsi. (Mieti, onko samahyötykäyrän kulmakerroin positiivinen vai negatiivinen?
2. Järjestä kuvion 19.30a maat samahyötykäyriesi mukaiseen paremmuusjärjestykseen.

19.12 Lopuksi

Tässä luvussa on todettu, että maailman kotitalouksien väliset tuloerot supistuvat nopeasti. Suurimpana syynä on keskitulon nousu kahdessa suuressa, aikaisemmin köyhässä maassa: Kiinassa ja Intiassa.

Kirjoitushetken tietojen mukaan maailman kotitalouksien tulojen Gini-kerroin on 0,62. Miten eriarvoisia ihmiset silloin oikeasti ovat? Tiedämme, että esimerkiksi maailman suurituloisimman prosentin keskitulot ovat 27-kertaiset maailman köyhimmän puolikkaan keskituloihin verrattuna.

Gini-kertoimen 0,62 taustalla piileviä eroja voi hahmottaa myös ajatuskokeella. Kuvitellaan, että valitset sattumanvaraisesti kotitalouksia eri puolilta maailmaa pareiksi ja vertaat niiden tuloja. Voisit valita yhden perheen Indonesiasta, yhden Norjasta, yhden Brasiliasta, yhden Intiasta ja kaksi Kiinasta. (Tällainen maajakauma olisi perheitä sattumanvaraisesti valittaessa jopa todennäköinen.) Parin rikkaamman perheen tulot olisivat keskimäärin 4,2 kertaa köyhemmän perheen tuloja suurempia. Hyvin rikkaita perheitä on vähän, joten niiden mukaan ottaminen ei muuttaisi kotitalouksien keskimääräisiä tuloeroja.

Olemmeko me todella näin erilaisia? Arveletko, että rikkaamman kotitalouden tulonsaaja (tai tulonsaajat) on keskimäärin 4,2 kertaa vahvempi, fiksumpi, uutterampi tai luovempi? Kysymys paljastaa, että talous tuottaa eroja sellaistenkin välille, jotka eivät edes ole kovin erilaisia. Yhdet se palkitsee suurilla tuloilla, kun taas toiset ansaitsevat hädin tuskin hengenpitimikseen.

Monasti tuloerojen katsotaan olevan palkintoja uutteruudesta, riskinotosta tai luovuudesta, ja sen vuoksi useimmat pitävät niitä reiluina tai ainakin välttämättöminä, koska talous tarvitsee toimiakseen kannustimia. Syrjinnästä, pakottamisesta tai syntymäosasta johtuvia tuloeroja taas pidetään epäreiluina.

Taloustieteilijät voivat olla mukana ratkaisemassa epäreilun eriarvoisuuden ongelmaa selvittämällä eriarvoisuuden syitä ja suunnittelemalla oikeudenmukaisempiin tulemiin johtavia politiikkatoimia, niin kuin monissa maissa on tehtykin.

Luvun 19 käsitteet

Ennen kuin jatkat, kertaa nämä määritelmät:

• Gini-kerroin
• markkinatulot, käytettävissä olevat tulot, lopulliset tulot
• Lorenz-käyrä
• lähtökohdat
• teknologia
• instituutio
• lohkoutuneet työmarkkinat
• ensijako ja tulonjakopolitiikka
• progressiivinen ja regressiivinen politiikka
• ryhmäsidonnainen eriarvoisuus
• ylisukupolvinen jousto
• eriarvoisuusaversio
• minimipalkka

19.13 Viitteet

• Acemoglu, Daron ja Robinson, James A. 2012. Why Nations Fail: The Origins of Power, Prosperity and Poverty. 1. painos. New York, NY: Crown Publishers.
• Alvaredo, Facundo, Anthony B. Atkinson, Thomas Piketty, Emmanuel Saez ja Gabriel Zucman. 2016. ”The World Wealth and Income Database (WID)”.
• Atkinson, Anthony B. ja Thomas Piketty, toim. 2007. Top Incomes over the Twentieth Century: A Contrast between Continental European and English-Speaking Countries. Oxford: Oxford University Press.
• Bessen, James. 2015. Learning by Doing: The Real Connection between Innovation, Wages, and Wealth. New Haven, CT: Yale University Press.
• Bowles, Samuel ja Arjun Jayadev. 2014. ”One Nation under Guard”. The New York Times. Päivitetty 15.2.2014.
• Bowles, Samuel ja Herbert Gintis. 2002. ”The Inheritance of Inequality”. Journal of Economic Perspectives 16 (3): 3–30.
• Clark, Gregory. 2015. The Son Also Rises: Surnames and the History of Social Mobility. Princeton, NJ: Princeton University Press.
• Daly, Mary C. ja Leila Bengali. 2014. ”Is It Still Worth Going to College?” San Franciscon keskuspankki. Päivitetty 5.5.2014.
• Deaton, Angus. 2013. The Great Escape: Health, Wealth, and the Origins of Inequality. Princeton, NJ: Princeton University Press.
• Diamond, Jared. 1999. Tykit, taudit ja teräs: ihmisen yhteiskuntien kohtalot. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita.
• Dube, Arindrajit, T. William Lester ja Michael Reich. 2010. ”Minimum Wage Effects across State Borders: Estimates Using Contiguous Counties”. Review of Economics and Statistics 92 (4): 945–64.
• Flannery, Kent ja Joyce Marcus. 2014. The Creation of Inequality: How Our Prehistoric Ancestors Set the Stage for Monarchy, Slavery, and Empire. Cambridge, MA: Harvard University Press.
• Heckman, James. 2013. Giving Kids a Fair Chance: A Strategy That Works. Cambridge, MA: MIT Press.
• Jayadev, Arjun ja Samuel Bowles. 2006. ”Guard Labor”. Journal of Development Economics 79 (2): 328–48.
• Milanovic, Branko. 2007. Worlds Apart: Measuring International and Global Inequality. Princeton, NJ: Princeton University Press.
• Milanovic, Branko. 2012. The Haves and the Have-Nots: A Brief and Idiosyncratic History of Global Inequality. New York, NY: Basic Books.
• Norton, Michael I. ja Dan Ariely. 2011. ”Building a Better America–One Wealth Quintile at a Time”. Perspectives on Psychological Science 6 (1): 9–12.
• Piketty, Thomas. 2016 (2014). Pääoma 2000-luvulla. Suomentaneet Marja Ollila ja Maarit Tillman-Leino. Helsinki: Into Kustannus.
• Rawls, John. 1988 (1971). Oikeudenmukaisuuden teoria. Suomentanut Terho Pursiainen. Helsinki: WSOY.